epävakaa persoonallisuushäiriö

[pl]

[QUOTE="Vieras";26050047]Kertokaa oireita eli miten tuo ilmenee? Epäilen tutullani tuota.[/QUOTE]

ei kun tämä sankari

 

[pl]

[QUOTE="vieras";26065425]Minun äidilläni oli epävakaa persoonallisuus johtuen omasta tarumaattisesta lapsuudestaan. Ihan pirun ilkeä ja vaikea ihminen hän oli, ikinä koskaan kenellekään en toivoisi äidiksi epävakaasta pershäiriöstä kärsivää ihmistä. Häiriö ei ole mikään masennuksentyyppinen, johon sairastua voi vaikkapa aikuisiällä, kyllä persoonallisuushäiriöt syntyvät lapsuudessa hyvin traumaattisten kiintymyssuhdekokemusten pohjalta. Tavallaan olen antanut omalle äiilleni anteeksi, koska hän oli vain oman lapsuutensa uhri, mutta helvetti vieköön, että teki omien lastensa elämästä vaikeaa ja kuolikin hyvin traagisella tavalla.[/QUOTE]

Itse olen oppinut ymmärtämään äitini käytöstä kaikessa muussa kuin siinä, että hän, persoonallisuushäiriöisenä, oli niin läheisriippuvainen, ettei hankkiutunut eroon isästäni, joka harjoitti fyysista ja erittäin rankkaa psyykkistä väkivaltaa meihin lapsiin. Nykyään olen äitini kanssa hyvissä väleissä, mutta isäni kanssa en. Joudun kuitenkin sietämään sitä idioottia, koska jos käyttäydyn häntä kohtaan "epäkunnioittavasti", hän ei anna äitini ja pikkusiskojeni tavata minua. En pääse siitä ihmisestä eroon ennen hänen kuolemaansa, mutta äitini tapaaminen on tärkeämpää kuin oman ylpeyden säilyttäminen.

Minäkin olen siis antanut äidilleni anteeksi, ja ymmärrän, ettei hän tahallaan ollut persoonallisuushäiriöinen. Olen kyllä katkera siitä, että olen joutunut näin paljon elämäni aikana kestämään, olisi minulle helpompi elämä kelvannut. Minulla siis todettu myös persoonallisuushäiriö, enkä todellakaan hommaa lapsia ennen kuin olen tästä vähän eheytynyt ja oppinut tulemaan toimeen itseni kanssa.

En suosittele kenellekkään lasten hommaamista, jos ei oma pää ole kunnossa. Käyttäkää vaikka ensin ne Kelan myöntämät 3 vuotta terapiaa. Sekä lapsenne että itsenne takia, sillä ei ole mukavaa joutua lapsien syytöksien kohteeksi sitten, kun he ovat kasvaneet isoiksi ja ymmärtävät jotakin elämästä. Äitini on joutunut paljon kestämään, mutta hän on myös jotakin pyytänyt anteeksi. Isäni ei tee muuta kuin syyttää minua, yhä edelleen yrittää alistaa ja keksii kaikenlaista lapsellista harmia elämääni.

 

[Se "sankari"]

Kunnon keittiöpsykologi, diagnosoi kaikki kaverinsa.

No kuule, tämä sankari ei diagnosoi kaikkia kavereitansa, ihan vain tiedoksi. Tätä yhtä vain olen miettinyt onko hällä joku persoonallisuushäiriö ja tämä taitaa sopia.

Mietityttää vain miten se ilmenee ja näkyy käyttäytymisessä. Paitsi mielialan ailahteluina, mutta muuten?

 

[seee]

No kuule, tämä sankari ei diagnosoi kaikkia kavereitansa, ihan vain tiedoksi. Tätä yhtä vain olen miettinyt onko hällä joku persoonallisuushäiriö ja tämä taitaa sopia.

Mietityttää vain miten se ilmenee ja näkyy käyttäytymisessä. Paitsi mielialan ailahteluina, mutta muuten?

No kaikkihan tietää narsismin tänä päivänä.
Osa sekoitetaan tunne-elämältään epävakaisiin / rajatilatyyppiin.
Ne ovat kuitenkin eri asia, vaikka joitain yhtäläisyyksiä on.

Ensin ihmisen pitää täyttää persoonallisuushäiriön yleiset diagnostiset kriteerit, sen jälkeen tunne-elämältään epävakaan diagnostiset kriteerit. Löydät ne internetistä.

Voi ilmetä siten, ettei ihminen hahmota "rikkonaisuuden" vuoksi omaa persoonaansa kokonaisvaltaisesti, eikä täten muidenkaan persoonallisuutta. Voi olla itsetuhoisuutta, aikeita ja/tai yrityksiä, impulsiivisuutta (ahminta, kaahaaminen...), viiltelyä, hylkäyspelkoa ja liiallisia pyrkimyksiä välttää hylätyksi tulemista.
Riippuvuuksia (päihde, läheis...).

Epävakaa saattaa projisoida, kieltää.
Syytellä muita, mitätöidä ja ihannoida (vaihtelee näiden välillä).
Vihata tai tuntea tyhjyyttä / identiteetinpuutetta.
Raivokohtauksia.

Ongelmia työssä, ihmissuhteissa jne.
Tunne-elämä epävakaa / tunneyhteys puutteellinen, vakavaa dissosiatiivista oireilua, mahd. tilapäistä paranoidisuutta.

Tästä voisi jatkaa loputtomiin...

Kuitenkin, epävakaista jokainen on yksilö ja täten omanlaisensa.
Ovat eriytyneitä, vaan eivät yksilöityneitä.

 

["Tintti"]

On todettu. Samaan syssyyn on myös keskivaikea, toistuva masennus, ahdistus- ja paniikkihäiriöt sekä ADD. Lapsuudessa paljon väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä, nuoruudessa alkoholia.

Nyt alkaa taas olla voiton puolella toisesta rankasta masennusjaksosta, ja elämä paistaa.

Mulla vaikuttaa niin, että tunnen kaiken potenssiin kymmenen verrattuna henkilöön jolla ei ole BPD:tä. Tunteet heittelee ja kun ahdistaa, ahdistaa niin maan perkeleesti - kun on hyvä olo, tuntuu että voi tehdä mitä tahansa. Joskus vaan maailma on niin kaunis että itkettää. Ja nää fiilikset vaihtelee vuorokauden sisällä ihan ku ois vuoristoradassa. Nyt tietty kun on masennuslääkitys päällä, on tasaisempaa. Ennen masennuslääkkeitä kaikki oli jotenkin ihan tosi kirkasta, värikästä ja räikeän räiskyvää mun ympärillä - ja vastapainoisesti taas synkkää ja väritöntä ja melankolista. Nyt on sellainen "kultainen keskitie".

Terapiassa oon käynyt vuosia, myös seksuaaliterapiassa - omaa identiteettiä on tutkiskeltu ja jotain asioita vain joutunut hyväksymään omassa menneisyydessä. Mulla lienee häiriö syntynyt juurikin johtuen mun karmeasta lapsuudesta ja aiemmin mietinkin usein millainen musta ois tullu rakastavassa ja tasapainoisessa kodissa, koska oon aika varma etten oo se henkilö joka mun ois pitäny olla.

Mulla ei toi BPD vaikuta mitenkään negatiivisesti, oon oppinu elää itseni kanssa ja hallitsemaan niitä tunteita suuntaan ja toiseen. Toi ADD onkin sitten toinen juttu, se haittaa paljonkin mm. opiskelua.

 

[pl]

No kuule, tämä sankari ei diagnosoi kaikkia kavereitansa, ihan vain tiedoksi. Tätä yhtä vain olen miettinyt onko hällä joku persoonallisuushäiriö ja tämä taitaa sopia.

Mietityttää vain miten se ilmenee ja näkyy käyttäytymisessä. Paitsi mielialan ailahteluina, mutta muuten?

No jos nyt olet jo analysoinut kaverisi, niin mitäs täällä enää kyselet oireita?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26065425]Minun äidilläni oli epävakaa persoonallisuus johtuen omasta tarumaattisesta lapsuudestaan. Ihan pirun ilkeä ja vaikea ihminen hän oli, ikinä koskaan kenellekään en toivoisi äidiksi epävakaasta pershäiriöstä kärsivää ihmistä. Häiriö ei ole mikään masennuksentyyppinen, johon sairastua voi vaikkapa aikuisiällä, kyllä persoonallisuushäiriöt syntyvät lapsuudessa hyvin traumaattisten kiintymyssuhdekokemusten pohjalta. Tavallaan olen antanut omalle äiilleni anteeksi, koska hän oli vain oman lapsuutensa uhri, mutta helvetti vieköön, että teki omien lastensa elämästä vaikeaa ja kuolikin hyvin traagisella tavalla.[/QUOTE]

Siis siinä ei voinut olla vaan kyse siitä että äitisi oikeasti oli ilkeä? turha syyttää sairautta tollaisesta käytöksestä!

 

[maallikko]

[QUOTE="vieras";26069759]Siis siinä ei voinut olla vaan kyse siitä että äitisi oikeasti oli ilkeä? turha syyttää sairautta tollaisesta käytöksestä![/QUOTE]

Jos aletaan pilkkua nusaamaan, niin nusataanpa oikein kunnolla!
Epävakaa/rajatila ei ole sairaus, vaan häiriö.
Ihminen ON epävakaa, ihmisellä EI OLE sairautta nimeltä epävakaa.
Vertaa: "Mirkku sairastaa anoreksiaa", "Mirkku on epävakaa".
Ei: "Mirkku on sosiaalisten tilanteiden pelko", vaan "Mirkulla on...".
Voidaan toki heittää: Mirkulla on epävakaa persoonallisuus, (huom. sana persoonallisuus).

Leimaa koko persoonan? Ei sentään, tavallaan, tavallaan joo.

Mitä se sitten on, se epävakaus? Lista käytösmalleja, lista defenssejä, vai mitä.
Jotain vakavampaa kuin neuroottisuus, lievempää kuin psykoottisuus.
Mitä teoriaa katsellaan, vai katsellaanko mitään. Onko turhia kaikki nykyajan diagnoosit, ehkä, ehkä ei.

Epävakaa henkilö voi ärsyttää tahallaan, että siinä olet ihan oikeassa, joku voi vaan olla ilkeä - tahallisesti tai tahattomasti. Olennaista on käytöksen kroonisuus.

Oikeassa olet siinäkin, että diagnoosin taa voi piiloutua.
Toisaalta, se voi auttaa ymmärtämään, vähän paremmin.

 

["tähti"]

Miehelläni on. Ei varmaan kuitenkaan pahimmasta päästä, ja oireetkin pahimmat hänelle itselleen. Minulle ja lapselle ihana mies ja isä. Toki elämä vaihtelee helposta ja mukavasta hankalaan ja epävakaaseen, mutta hän käy terapiassa ja pienin askelin tilanne tuntuu menevän parempaan suuntaan.

Olisin kysynyt teiltä sairastavilta, mitä lääkityksiä teillä on ollut? Miehelläni on ollut vain masennuslääkkeitä, eivätkä ne tunnu oikeilta. Onko siis jotain muuta lääkitystä, mikä on auttanut teitä?

 

["vieras"]

Jos aletaan pilkkua nusaamaan, niin nusataanpa oikein kunnolla!
Epävakaa/rajatila ei ole sairaus, vaan häiriö.
Ihminen ON epävakaa, ihmisellä EI OLE sairautta nimeltä epävakaa.
Vertaa: "Mirkku sairastaa anoreksiaa", "Mirkku on epävakaa".
Ei: "Mirkku on sosiaalisten tilanteiden pelko", vaan "Mirkulla on...".
Voidaan toki heittää: Mirkulla on epävakaa persoonallisuus, (huom. sana persoonallisuus).

Leimaa koko persoonan? Ei sentään, tavallaan, tavallaan joo.

Mitä se sitten on, se epävakaus? Lista käytösmalleja, lista defenssejä, vai mitä.
Jotain vakavampaa kuin neuroottisuus, lievempää kuin psykoottisuus.
Mitä teoriaa katsellaan, vai katsellaanko mitään. Onko turhia kaikki nykyajan diagnoosit, ehkä, ehkä ei.

Epävakaa henkilö voi ärsyttää tahallaan, että siinä olet ihan oikeassa, joku voi vaan olla ilkeä - tahallisesti tai tahattomasti. Olennaista on käytöksen kroonisuus.

Oikeassa olet siinäkin, että diagnoosin taa voi piiloutua.
Toisaalta, se voi auttaa ymmärtämään, vähän paremmin.

kirjoitin sairaus koska olen laiska enkä jaksanut kirjoittaa koko nimihirviötä mutta on tuo mielestäni enemmän sairaus kuin vaikka alkoholismi.

 

["vieras"]

[QUOTE="tähti";26069822]Miehelläni on. Ei varmaan kuitenkaan pahimmasta päästä, ja oireetkin pahimmat hänelle itselleen. Minulle ja lapselle ihana mies ja isä. Toki elämä vaihtelee helposta ja mukavasta hankalaan ja epävakaaseen, mutta hän käy terapiassa ja pienin askelin tilanne tuntuu menevän parempaan suuntaan.

Olisin kysynyt teiltä sairastavilta, mitä lääkityksiä teillä on ollut? Miehelläni on ollut vain masennuslääkkeitä, eivätkä ne tunnu oikeilta. Onko siis jotain muuta lääkitystä, mikä on auttanut teitä?[/QUOTE]

Minulla ei ole lääkäri todennut vielä tuota mutta kaikki mätsää, toisaalta minulla on myös paniikkihäiriö ja masennus eikä ole ainakaan masennuslääkkeistä (ssri) ollut mitään hyötyä. ei masennukseen eikä paniikkihäiriöönkään..

 

["Ninni"]

Miten se ilmenee arkielämässäsi? Jos vaikuttaa ihmissuhteisiin ja varsinkin suhteeseesi vauvaan, hakeudu ihmeessä tk:n kautta psykiatrille!

 

["vieras"]

[QUOTE="Ninni";26069846]Miten se ilmenee arkielämässäsi? Jos vaikuttaa ihmissuhteisiin ja varsinkin suhteeseesi vauvaan, hakeudu ihmeessä tk:n kautta psykiatrille![/QUOTE]

Jos tämä oli minulle tarkoitettu niin olen juuri varaamassa uutta aikaa. edelliseen en mennyt kun ei ollut semmonen fiilis D: Olen kotona hyvin paljon ja ulos lähteminen ahdistaa. Syyllisyyden ja häpeän tunteet saanut viimeaikoina aivan naurettavia mittasuhteita ja märehdin asioita kauan päässä. Normaalia oloa ei ole ollut kohta taas vuoteen, sitä ennen meni hetken paremmin ja tuntui normaalimmalta mutta nyt taas tätä. En tiedä saisinko sanottua lääkärille edes mitään järkevää kun aina en saa kunnolla sanottua niille mitään kun en jotenkaan kehtaa ja sitten ahdistaa kahta kauheammin. Nykyiseen parisuhteeseeni ei onneksi vaikuta paljoa, aika räjähdysaltis ja ärsyttävä olen. ennen olen käyttänyt hyvin paljon alkoholia ja irtosuhteita ja pettämistä on ollut aika runsaasti..

 

[maallikko]

[QUOTE="tähti";26069822]Miehelläni on. Ei varmaan kuitenkaan pahimmasta päästä, ja oireetkin pahimmat hänelle itselleen. Minulle ja lapselle ihana mies ja isä. Toki elämä vaihtelee helposta ja mukavasta hankalaan ja epävakaaseen, mutta hän käy terapiassa ja pienin askelin tilanne tuntuu menevän parempaan suuntaan.

Olisin kysynyt teiltä sairastavilta, mitä lääkityksiä teillä on ollut? Miehelläni on ollut vain masennuslääkkeitä, eivätkä ne tunnu oikeilta. Onko siis jotain muuta lääkitystä, mikä on auttanut teitä?[/QUOTE]

Neuroleptit voi kai koostaa persoonallisuutta (lievittää muuta/oheisoireilua) mutta varsinaisesti epävakautta hoidetaan psykoterapialla, ei lääkkeillä.
Toipuneet, jos eivät kärsi esim. erillisistä psykoottisista sairauksista (ei lasketa mukaan mikropsykooseja), yleensä lopettavatkin lääkityksen hoidon lopulla.
Siis se mitä minä olen lukenut, ei mikään jättiaineisto, että tiedä sitten.

Eli ne vaihtoehdot on samat kuin muillakin:
-neuroleptit/antipsykootit
-masennuslääkkeet (ssri, snri, mao-estäjä, nassa jne.)
-ahdistuslääkkeet/ahdistusoireisiin (paljon erilaisia; rauhoittavat, Lyrica, Buspar, beetasalpaajat)

Noita sitten käytetään unettomuuteen, ahdistukseen, jännitykseen, psykoottisiin tiloihin, masennukseen, (hypo)maniaan jne.

 

[yksvaa]

Yatäväni kuoli "epävakaaseen" :-(
Tappoi lopulta itsensä. Jälkeenpäin mietin että se oli se lääkityksen vaihto 3 kuukautta ennen kuolemaa josta alkoi mennä tosi huonosti ja rupesi juomaan minkä oli saanut jo melko hyvin hallintaan. Kova elämä hänellä oli, 45v asti pääsi. Ainoa lapsi otettiin huostaan 7 vuotiaana. Paljon miehiä ja suhteen yrityksiä, asunnottomuutta ja karmeita laitosjaksoja. Nyt oli ihan viime vuosina saanut asiansa jotenkin järjestykseen. Ihan itkettää kun ajattelee.

 

[vierailija]

Minun äidilläni on epävakaa, ja ikävä kyllä periytynyt minulle. Tosin ei perinnöllisistä syistä, vaan ympäristöllisistä. Lapsuuteni on olut traumaattinen, ja sain apua vasta, kun itse rupesin sitä parikymppisenä etsimään. Nyt yritän eheytyä, mutta olen katkera vanhemmilleni kaikesta siitä, mitä olen joutunut kokemaan.

Juuri sama juttu mulla.

 

[vierailija]

Hei sinä epävakaa henkilö: kaipaatko vertaistukea arjen tilanteissa ja elämässä? Käypä vilkaisemassa osoitetta: www.epavakaapersoonani.simplesite.com