Epätodellisesta olosta ja peloista...

Hei! Minua on jo viime syksystä asti vaivannut epätodellinen olo. Kaikki alkoi,kun muutettiin toiselle paikkakunnalle,missä en tuntenut ketään. Syksyllä olo oli ajoittaista,mutta nyt se on jatkuvaa aamusta iltaan.Tuntuu niinkuin ei ois oikeasti tässä ja nyt ja niinkuin ois kuollut.Tuntuu tosi pelottavalta,kun tämä tunne ei ala mennä ohi,tuntuu että sekoaa pian. Samoihin aikoihin on tullut suunnaton kuoleman ja syövän pelko ja olen välillä aivan varma,että en elä enää kauan. Välillä suututtaa niin,kun ajattelen,että mulla on maaiilman ihanin lapsi ja muutenkin kaikki asiat on ns.hyvin niin miksi minusta pitää tuntua tältä :'( Muutenkin tarkkailen jatkuvasti itseä niin fyysisesti kuin henkisesti ja mietin onko tämä ja tämä normaalia... Onko muita jotka karsii samasta vaivasta tai jos olette päässeet vaivan yli niin kertokaa mistä olette saaneet avun. Mielialalääkkeitä en millään suostuisi syömään. Usko alkaa loppua ja pelottaa!! Toivottavasti tulen vielä joskus omaksi itsekseni...

 

toi oli ku mun elämästä...ihan sama olo oli pitkään...välil pahempi välil parempi...olo et sekoaa...paniikkikohtausii...kuoleman pelko ja syövän ja vakavan sairauden pelko...olin varma et en elä kauaa...en pystyny ajattelee et eläisin viel parin vuoden pääst..puhumattakaa et eläisin pitempää...sen takii en pystyny suunnittelee mitää...mietin vaa kuolemaa...vihdoin menin lääkärii ja sain miedot ahdistuslääkkeet...ja nyt olo parempi...pystyn elää normaalii elämää...ilman et miettisin koko ajan sairauksii yms....ku lääkäriki totes et fyysisii sairauksii ei oo...

 

mulla oli keväällä 2002 vastaavia oireita, jotka muuttui jopa fyysisiksi tuntemuksiksi, varsinki nukkumaan mennessä. tuntui kuin joku musta tunne olisi siirtynyt selkää pitkin päähän ja aloin pelkäämään jo näitä fyysisiäkin oireita ja sen seurauksena ne pahenivat, niin että lopulta niitä mustia kohtauksia tuli jopa keskellä päivää ilman varoitusta. mitään syytä niille ei löydetty. tilannetta kesti 4kuukautta. pääsin eroon niistä tuntemisista ja kaikista oireista keskittymällä ajattelemaan vain sitä, että jos on tarkoitettu että minulle jotain pahaa sattuu kotona, niin sitten sattuu, en voinut/voi sitä itse tietää tapahtuuko mulle jotain vai ei ja sen takia pakotin itseni unohtamaan nämä ajatukset oman mielenterveyteni takia. pikkuhiljaa nämä oreet ja tuntemiset jäivät sit pois.ja nykyään ne ovat pelkkä muisto vain. voimia sulle tuohon elämäntilanteeseen. :hug:

 

Kyllä nyt taitaa olla kyse paniikkihäiriöstä, ahdistuneisuushäiriöstä ja osittain varmaan masennuksestakin.Mee ihmeessä lääkäriin ja hae apua.Fyysiset oireet todellakin voi olla todella rankkoja, vaikka mitään varsinaista sairautta ei löydy.Mulla kans kokemusta tollasesta ja lääkkeitä ei kannata pelätä.Laita y-viestiä jos haluat.

:hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

 

Siis teksti kuin minun kynästäni! Mä olen kärsiny näistä peloista ja oireista kauan! Jos haluta kirjotella niin pistä mailia tulemaan, (lauriinas@netti.fi)! Mä todellaki tiedän mitä tarkotat!
Mulla on ollut ihan jopa oireita pitkän aikaa, tutkittu on eikä vikaa ole löytyny, lihakset nykii, puutuu ja väsyy (joskus se häviää ja taas palaa)! Oloni on jo paljon parempi (ilman lääkitystä), tuntuu että elämä voittaa ja voin jo suunnitellakkin hiukan elämää eteenpäin!
Kirjota jos haluat, vastaan kyllä kunhan joudaN :hug:

 

Täällä yksi joka liittyy joukkoon!
Tälläkin hetkellä todella epätodellinen olo,kuin unessa olisi...ja parin tunnin päästä pitäisi lähteä ihmisten ilmoille..siellä sit alkaa tuntua huimaukset ja henkee ahdistaa,ei todellakaan mukavaa!
Minulla alkoi omituiset hengenahdistukset,(jotka hyvinkin voi kestää ympäri vuorokauden) toissa syksynä,tutkittiin astmat ja allergiat,ei mitään...syytä ei siis koskaan saatu selville.Nyt taas pahentuneet ja kun olen raskaana niin itteeni pelottaa entistä enemmän tukehtumisen tunne jne...
Tsemppiä ja jaksamista kaikille outojen tuntemusten keskellä :hug:

 

niin tutulta kuullostaa! tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu. nuo henkiset oireet on pahimpia mutta fyysisiäkin oireita on. kaikkein pahin olo mulla oli ennen kuopuksen syntymää ja sen jälkeen olo oli niin epätodellinen, kuin olisin hukannut itseni, vapisin, en kyennyt nukkumaan, peilistä katsoi kuin vieras ihminen, ajatukset hyppi ja tuntui että ne häviää päästä jne jne :'( Se oli tosi kamalaa!
Nyt mulla on ollut masennuslääkitys reilu vuoden ja se on vienyt nuo pahimmat kohtaukset! silti en tunne olevani vieläkään täysin kunnossa, mutta pääasia että nuo kohtaukset ovat jääneet

Voimia!!! :hug: kannattaa hakea apua ja puhua asiasta, monasti jo pelkkä tieto siitä että muutkin kokee samaa, auttaa.

 

minä myös tiedän täsmälleen mistä puhut.mulla vakava sairaskohtaus laukaisi tän vuosi sitten ja vaikka olen siitä sairaudesta jo toipunut muuten niin tää ahdistus ja noi kuoleman pelot tms.että tuleeko se sairauskohtaus uudestaan, niin ne on vielä niin liikaa mielessä.samoin tarkkailen itteeni ihan liikaa koska olen vielä kotona jumissa kun ajokielto on vielä päällä siitä vuoden takaisesta johtuen.nukkumaan mennessä varsinkin tuntuu että en osaa hengittää edes oikein vaan rintaa ahdistaa ja tulee ihan kuin tukehtumisen tunne.kaikenkaikkiaan tää olo on niin inhottava ja varsinkin ärsyttää mua itteeni et kyllä toivoisin jo sitä normaalia entistä elämää ennen tota sairautta.onneksi on muitakin niin se vähän lohduttaa.minäkään en haluaisi lääkkeillä tätä hoitaa vaan toivon että pääsisin muuten eroon tästä.tsemppiä vaan meille kaikille ja toivotaan parantumista.

 

Itselläni alkoi samantyyliset oireet marraskuussa. Pelot ja olotilani vain pahenivat..itkin vain koko ajan ja pelkäsin syöpää ja kuolemaa. Joulukuussa diagnosoitiin vaikea synnytyksen jälkeinen masennus ja olen siitä asti syönyt mietoa lääkitystä (mieliala lääkitys) ja käynyt mielenterveystoimistossa keskustelemassa. Olo alkaa pikku hiljaa olla parempi, mutta edelleen on vaikeita päiviä..esimerkiksi viime viikonloppu tuntui taas vaikeelta. Minulle saa kirjoitella osoitteeseen syysmamma@suomi24.fi ... vastailen mielelläni ja olen tukena... :hug:

 

Ei kannata pelätä näitä uusia mielialalääkkeita tai muitakaan mietoja psyykelääkkeitä. Hyvin siedettyjä ja vähän sivuoireita (sivuoireet lähinnä vain aluksi),kunhan vain lötyy se oikea lääkitys.
Sinuna kävisin avoimin mielin juttelemassa lääkärille ja kuuntelemassa eri vaihtoehtoja. Jo se voi helpottaa oloasi. Itse kävisin ehkä mieluummin yksityisellä jos rahaa liikenisi kuin terv.keskus lääkärille.
Oireesi voisivat johtua hyvinkin masennuksesta tai paniikkihäiriöstä mutta, jäi vain mietityttämään tuo kuvaamasi epätodellinen olo kun et varsinaisesti kertonut paniikista tai masentuneisuudesta.
Itseäsi jatkuvasti tarkkailemalla et kuitenkaan saa mitään hyvää aikaan joten mene lääkärin luo, heillä on sitä varten pitkä koulutus että, pohtivat asian puolestasi. Asia voi parantua huomattavasti ja hyvinkin helposti!
Voimia sinulle! :hug:

 

Onpas mukava (jos tätä ilmaisua voi tässä yhteydessä käyttää) huomata,etten ole ainoa tämän asian kanssa taisteleva. Itse asiassa tänään kävin lääkärissä.Oli siinä määrin TODELLA huojentava reissu,että sai kerrottua asian ja vaivan ammatti-ihmiselle,vaikkei hän kertonutkaan mitään uutta ja ihmeellistä mitä en olisi jo tiennyt. Jonkin sortin paniikkihäiriö oli diagnoosi...Mitään lääkkeeitä ei suositellut,enkä olisi niitä ottanutkaan,koska minusta tuntuu,että todelliseen syyhyn, miksi nämä tuntemukset on tulleet puree vain terapia. Lääkkeet lievittäisivät vaan oireita ja siirtäisivät ongelmaa,mutteivät parantaisi syytä...Varsinaisesti minulla ei lääkkeitä vastaan mitään olekaan ja ovat varmasti hyvä hoitomuoto monelle,mutta en koe niitä itselleni sopivaksi. Niinkuin itse päättelin niin tämä kumma olo ja ajatukset johtuvat monista elämänmuutoksista,joita minulle on suht lyhyen ajan sisällä tapahtunut ja suurin laukaiseva tekijä on ollut muutto tänne eri paikkakunnalle,jossa tuntee olevansa yksin. Semmoiseen lopputulokseen tulimme lääkärin kanssa,että alan hommata itselle erilaisia "aktiviteetteja",niin ei ole niin paljon aikaa miettiä ja murehtia ja käyn juttelemassa MTT:ssa. Tähän järjestelyyn olen erittäin tyytyväinen.Kyllä on tämä päivä ollut paljon mukavempi kuin eilinen ja jo silloin kun lähdin sieltä lääkäristä oli sellainen olo,että huoh,nyt on puolet taakasta pudotettu...
Paljon voimia ja
:hug: :hug: kaikille "epätodellisille" ja kiitos tuestanne!

 

Minulla on kanssa näitä epätodellisia oloja ja tuntuu siltä "kuin en olisi enää minä". Olen ollut kaksi vuotta kotona hoitamassa lapsiatekemättämitään muuta, samoin elämässäni on ollut viime aikoina vaikeita aikoja muutenkin. Sain ahdistukseen masennuslääkettä, mutta se vain pahensi tilannetta, koska tarkkailin itseäni ja kyllähän mielialalääkket voi mielestäni myös muuttaa "mieltä". Että en ihan välttämättä suosittele lääkkeitä herkille ihmisille. Kyllä helpottaa jo sekin, että muillakin on näitä!! Ehkä se ei sittekään ole niin vakavaa ja menee ohi.

 

sulla on masennusta ja epätodellinen olo johtuu ahdistuneisuudesta..Mene ihmeessä lääkäriin niin saat helpotusta! ja kyllä se siitä pikku hiljaa ajan kanssa.. :hug:

 

Nuo tuntemukset epätodellisesta olosta ja itsensä ulkopuolisena kokemisesta ovat ihan yleisiä. Nykyään äidit ovat melko eristettyjä muusta elämänpiiristä jos vertaa entisaikaan. Silloinhan ajatustyö kodinhoidon ohessa kului maatilasta ja toimeentulosta huolehtimiseen - ja nimenomaan niin, että ei huolehdittu vaan tehtiin kaikki voitava ja epäonnistumiset laitettiin järjestään luonnonolosuhteiden piikkiin. Vaikka päivät lasten kanssa ovat vaihtelevia, niin niihin sen verran rutinoituu että alkaa kaivata muutakin nimenomaan ajatuksiinsa - siis ihan käytännön tavoitetta raha-asioiden pyörittelyn sijaan. Äidit kun ovat aika yksin lasten kanssa ja toisten äitien kanssakin tulee useimmiten juteltua lapsista.

Itse olin yksin kotona esikoista odottaessani komplikaatioiden takia. Mies oli vuorotöissä ja odotin aina kovasti hänen paluutaan töistä, jotta voisin jutella minulle sattuneista asioista. Oikeastaan tähtäsin vain siihen hetkeen ja turrutin ajatuksiani muun ajan ja lepäilin. Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt miten rajoittunut maailmani silloin oli ja miten itse olisin voinut päästää itseni siitä ulos. Mutta ei ollut voimia.

Lapsen myötä aloin opiskella taas, asioita jotka liittyvät lapseen ja jatkoin asioista jotka liittyvät muuten elämäämme ja omaan menneisyyteeni. Sain aina uutta potkua kun hallitsin jotain mitä välttämättä lähipiirini ei tiennyt ja saatoin siitä heidän kanssaan keskustella, jolloin he avasivat minulle uusia näkökulmia. Pääsin innostuneeseen vuorovaikutukseen toisten kanssa, sain heijasteltua itseäni -> näin itseni enkä enää pelännyt kuvajaistani.

Eli lisää erilaisia kokemuksia. Ei välttämättä liian haastavia aluksi, ettei ahdistus pahene. Sellaisia juttuja joista tulee hyvä mieli eikä tule pohdittua liikaa asioita; sellaisia jotka vievät keskittymiskyvyn käsillä olevaan juttuun. Eli käsityöt eivät välttämättä haasta tarpeeksi vaan tarvitaan sitoutumista ajatusten tasolla.

Lapsia kasvattaessa usein jää oma persoona sivuun. Joku miettii että olenkohan oikeasti olemassa kun ei tekemisiin reagoida (kuten töissä saa palautetta työnantajalta tai asiakkailta) tai toinen tuntee siksi olonsa epätodelliseksi kun ei tee mitään näkyvää; mitään mikä ei huomenna taas alkaisi alusta.

Ei siinä auta kenenkään vakuutella, että lasten kasvattaminen on kovaa työtä tai päinvastoin vähätellä, että mitä sinä tuommoisesta leikkimisestä rasitut. Tarvitaan omaa aikaa ja omia kiinnostuksenkohteita joissa voi kokea onnistumisia. Ei saa potea huonoa omaatuntoa omasta harrasteajasta vaan sen pitää olla itsestään selvyys.

Ensimmäinen vaihtoehto itsensä hoitamiseen ei saa olla lääkkeet. Ne saattavat kyllä auttaa käynnistymisvaiheessa. Asioista puhuminen auttaa ymmärtämään itseään vaikka saattaa aluksi olla vaikeaa. Pahinta mitä voi tehdä on jäädä odottelemaan ja itsekseen miettimään ajatuksiaan, koska silloin yleensä päätyy kehäpäätelmiin: minulla on paha olo, olenkohan sairas? olen varmasti sairas, siksi minulla on paha olo, kun aikaa kuluu tilani vain pahenee, olen menossa sekaisin tai ihan sairas... jne. ja olo pahenee.

Uskon, että kaikki jotka tähänkin ketjuun ovat kirjoittaneet ovat erittäin tarkkavaistoisia koska osaavat tuoda ajatuksensa näin hyvin julki. Nyt pitää vain pysäyttää ne vääränlaiset tulkinnat ja alkaa pyrkiä toiseen suuntaan

 

Yhdyn edelliseen nimimerkkiin...
Olen itsekin huomannut tämän kuinka paha on kun ajatukset jäävät kiertämään kehää. Minulla on outo olo->olen tulossa hulluksi ->outo olo vaan jatkuu ja pelot lisääntyy...Mitenköhän sitä saisi katkaistua? Itse yritän kauheasti touhuta eri asioita, mutta suurimpana ongelmanani näen yksinäisyyden, ei kuulu ns. yhteiskuntaan ja itsekseen miettii vaan itseään ja omaa pientä piiriään. Oikein odotan että syksyllä pääsisin jatkamaan opiskelujani, jos vain jaksan niin kauan...

 

Hakekaa ihmiset apua ahdistukseen.Lääkkeet ovat sitä varten jos ahdistus ja pelot ovat joka päiväistä elämää..Minulla se oli,joten kävelin mielenterveystoimistoon koska ajattelin että muuten en ikinä tule selviämään tästä.Se oli raskasta aikaa mutta apua kannatti lähteä hakemaan!Sain seronil-lääkkeet ja keskusteluapua.Keski monta kuukautta että alkoivat auttamaan ja annostakin piti suurentaa mut olo on upea hoitojen jälkeen.Tunnen itseni aivan uudeksi ihmiseksi ja itsetunto on kasvanut huimasti..Mietin vaan onko muutos pysyvä,sen eteen saa kyllä varmasti tehdä töitä.Saada hyviä ystäviä.tehdä kaikkia mieltä piristävää ja olla ihmisten kanssa.Maailma on täynnä ihmisiä ja minä löysin niiden joukosta itselleni ystävät jotka ymmärtävät minua
Tsemppia siihen että saatte kaikki itsenne kuntoon,älkää miettikö yksin..se on pahinta mitä voi tehdä.Itse sain diagnosin,vaikea masennus,johon liittyi voimakas ahdistus ja pelkotiloja.Luulin tosiaan sekoavani täysin.

 

Täällä kans yksi! Minun pelkoni on lähinnä jokin vakava sairaus,syöpä lähinnä.Tänään olen menossa kuvauttamaan rintani niissä löytyneen patin vuoksi ja kipuilun.Toki ne on jo kuvattu aiemmin,mutta varmuuden vuoksi... :ashamed:
Minulla pelot alkoivat esikoisen syntymän jälkeen,2 vuotta sitten.Ensin pelkäsin lapseni menettämistä,sittemmin tätä että itse kuolen ja lapsi jää ilman äitiä.Olen myös aika yksin uudella paikkakunnalla,joitain tuttavia toki on.Kävin neuvolassa näistä puhumassa,mutta aikoja oli vain muutamia eivätkä suurta helpotusta tuoneet.Olen miettinyt ensi syksynä lääkityksen aloittamista.Mieheni on hurjasti sitä vastaan,mutta uskoisin että olisi koko perheelle helpompaa ellei äiti olisi aina peloissaan ja hysteerinen..?

 

Menkää kursseille, haastakaa itsenne! Itse olen pelännyt mm. esiintymistä ja esilläoloa ja pistin itseni esiintymistaidon kurssille, jossa joka tunnilla on pidettävä esitelmä. Yhdellä kerralla esiintyminen jopa videoitiin ja se oli itse analysoitava... apua!

Mutta se omien heikkouksiensa jakaminen ryhmässä oli aivan ihana kokemus, kaikkia jännitti yhtä paljon ja toinen rohkaisi toista. Ihan suru tulee, kun kurssi loppuu. Olen saanut siitä paljon itsevarmuutta ja nähnyt itseni muiden silmin.

Tuntuu että pystyn taas vähän korkeammalle tähtäämään kun olen sen pelon esteen yli kavunnut. Pieniä askelia kerrallaan, ylempänä se aurinko paistaa. Korkealle ei pääse ellei ole valmis kiipeämään ja näkemään vaivaa. On etsittävä esteitä; liian loiva maasto ei vie ylemmäs ja kohti valoa... Menipäs runolliseksi, mutta koittakaapa nähdä tilanne noin ja asennoitua elämään uudesti. Rohkeutta kaikille

 

Pakko vielä tulla lisäämään että, vaikka tuossa aikaisemmin kehotin olla pelkäämättä turhaan lääkkeitä en minä myöskään pelkästään niiden nimeen vanno.
Teen työtä mielenterveysongelmaisten kanssa (myös äitien) ja kaiken AO on tietenkin ns."luomulääkkeet" eli esim. ulospäin suuntautuminen, sosiaalinen kanssakäyminen, liikunta, luova tekeminen(itsensä toteuttaminen), säännölliset elämäntavat, riittävä uni, säänöllinen ja terveellinen syöminen, ongelmista keskusteleminen jne.jne.. Nämä vaikuttavat jo aivotoimintaan koostavasti.
Ikävä kyllä nämä ovat myös niitä asioita joista me äidit yleensä joudumme ikävä kyllä tinkimään. Jotkut kestävät tinkimistä paremmin, toiset ovat herkempiä.
Jossain vaiheessa tulee myös se piste vastaan jolloin eivät enää nämä pelkät "luomulääkkeet" auta vaan aivojen kemiallinen toiminta on muuttunut pitkällisen masennuksen myötä. Voi olla aiheellista aloittaa lääkitys jotta saa otettua nämä "luomulääkkeet" käyttöön. Mikäli ei elämäänsä jotenkin "muuta" vaikka lääkkeet aloittaa, voi pian käydä niin että, joutuu aina vain uudestaan nostamaan lääkitystä tai muuten ottaa järevämpiä aseita käyttöön. Tässä elämän uudelleen suunnittelu työssä voi apuna olla esim. säännölliset keskustelut terapeutin kanssa.
Hyvä tietää todellakin että, kyseessä on aivoissa tapahtuva prosessi joka useimmiten johtuu elämän äkillisestä "kaventumisesta", suuresta elämän muutoksesta, unen puutteesta, hormooneista, epäsäännöllisestä rytmistä, liikunnan vähyydestä, epäsosiaalisuudesta jne...Siis kun äitien ahdistuneisuudesta ja masennuksesta puhutaan. Ei siis siitä että olisi tulossa hulluksi tai olisi huono ja epäonnistunut.
Mutta lääkkeitä ei mielestäni edelleenkään kannata turhaan pelätä ne ovat usein korvaaamaton apu, eikä itsensä kiduttamisessakaan ole mitään mieltä. Kannattaa tutustua mielialalääkkeiden toiminta mekanismiin niin voi moni ennakkoluulo hävitä.
Ja lisättäköön vielä että, itsekkin masennuksesta kärsin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ja onneksi apua hain ja lääkkeetkin sain.

Jaksamisia ihan kaikille äideille!
:hug:

 

\

Pakko vielä tulla lisäämään että, vaikka tuossa aikaisemmin kehotin olla pelkäämättä turhaan lääkkeitä en minä myöskään pelkästään niiden nimeen vanno.
Teen työtä mielenterveysongelmaisten kanssa (myös äitien) ja kaiken AO on tietenkin ns."luomulääkkeet" eli esim. ulospäin suuntautuminen, sosiaalinen kanssakäyminen, liikunta, luova tekeminen(itsensä toteuttaminen), säännölliset elämäntavat, riittävä uni, säänöllinen ja terveellinen syöminen, ongelmista keskusteleminen jne.jne.. Nämä vaikuttavat jo aivotoimintaan koostavasti.
Ikävä kyllä nämä ovat myös niitä asioita joista me äidit yleensä joudumme ikävä kyllä tinkimään. Jotkut kestävät tinkimistä paremmin, toiset ovat herkempiä.
Jossain vaiheessa tulee myös se piste vastaan jolloin eivät enää nämä pelkät "luomulääkkeet" auta vaan aivojen kemiallinen toiminta on muuttunut pitkällisen masennuksen myötä. Voi olla aiheellista aloittaa lääkitys jotta saa otettua nämä "luomulääkkeet" käyttöön. Mikäli ei elämäänsä jotenkin "muuta" vaikka lääkkeet aloittaa, voi pian käydä niin että, joutuu aina vain uudestaan nostamaan lääkitystä tai muuten ottaa järevämpiä aseita käyttöön. Tässä elämän uudelleen suunnittelu työssä voi apuna olla esim. säännölliset keskustelut terapeutin kanssa.
Hyvä tietää todellakin että, kyseessä on aivoissa tapahtuva prosessi joka useimmiten johtuu elämän äkillisestä "kaventumisesta", suuresta elämän muutoksesta, unen puutteesta, hormooneista, epäsäännöllisestä rytmistä, liikunnan vähyydestä, epäsosiaalisuudesta jne...Siis kun äitien ahdistuneisuudesta ja masennuksesta puhutaan. Ei siis siitä että olisi tulossa hulluksi tai olisi huono ja epäonnistunut.
Mutta lääkkeitä ei mielestäni edelleenkään kannata turhaan pelätä ne ovat usein korvaaamaton apu, eikä itsensä kiduttamisessakaan ole mitään mieltä. Kannattaa tutustua mielialalääkkeiden toiminta mekanismiin niin voi moni ennakkoluulo hävitä.
Ja lisättäköön vielä että, itsekkin masennuksesta kärsin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ja onneksi apua hain ja lääkkeetkin sain.

Jaksamisia ihan kaikille äideille!
:hug:

Kiitos asiapitoisesta tekstistä, ihan tuli tippa linssiin. Ehkä minäkin sitten uskallan varata lääkäriajan, tää on uuvuttavaa kamppailla ihan yksin tätä "sisäistä myllerrystä" vastaan! Nytkin olen lähdössä kävelylle mutta silti koko ajan tunne ettei se yksin riitä toipumiseen, tervehtymiseen...

 

Nostan tän!

 

itsekkin olen kärsinyt samoista oireista.ei kannata kiduttaa itseä.lääkkeet hyvä apu.ja terapia rinnalle.fyysiset oireet turvattomuutta aiheuttavat ja pelottavat.tukehtumisen tunne kauhea!!!kokemusta on.lääke auttaa voimia

 

Mikä lääke teillä tehoaa ahdistukseen?Mulla käytössä seronil mut en luule et se on sopiva lääke.Kauan olen ajatellut jo et nyt pitäis vaihtaa.Hyviä päiviä on paljon mut niiden joukkoon mahtuu muutama tosi ahdistava ja huono päivä.Diagnosini on synnytyksen jälkeinen masennus ja siihen liittyvä voimakas ahdistus.Ahdistukseen nämä lääkkeet ei tunnu tehoavan.Olen miettiny et mikähän mulla on kun ei lääke auta täydellisesti.Määrääkin on lisätty mut ei!Pelottaahirveästi tulevaisuus tämän ahdistuksen kanssa.Käytän myös keskustelu apua mutta nyt porukka siellä lomalla joten pakko odottaa.Kyllä mä ahdistuksen kanssa pärjään mut mietityttää hirveästi. Välillä en edes oikeen tiedä mikä ahdistaa,ahdistaa vaan varmasti tämä kun ei tiedä mikä on,ja pelkää et tää on tosi vakavaa mielenterveydelle..Välillä pelkään pimeää ihan hirveästi,maailmalla tapahtuvat asiat ahdistaa ja tulee ajatuksia joista ei meinaa päästä eroon.On sanottu et nää kuuluu masennukseen.
Mulla on ollu tosi ahdistava lapsuus,se on kyllä puhuttu hyvin läpi.Kiitos ammattiavulle Mitä mieltä olette tästä ahdistuksesta??

 

\

Mikä lääke teillä tehoaa ahdistukseen?Mulla käytössä seronil mut en luule et se on sopiva lääke.Kauan olen ajatellut jo et nyt pitäis vaihtaa.Hyviä päiviä on paljon mut niiden joukkoon mahtuu muutama tosi ahdistava ja huono päivä.Diagnosini on synnytyksen jälkeinen masennus ja siihen liittyvä voimakas ahdistus.Ahdistukseen nämä lääkkeet ei tunnu tehoavan.Olen miettiny et mikähän mulla on kun ei lääke auta täydellisesti.Määrääkin on lisätty mut ei!Pelottaahirveästi tulevaisuus tämän ahdistuksen kanssa.Käytän myös keskustelu apua mutta nyt porukka siellä lomalla joten pakko odottaa.Kyllä mä ahdistuksen kanssa pärjään mut mietityttää hirveästi. Välillä en edes oikeen tiedä mikä ahdistaa,ahdistaa vaan varmasti tämä kun ei tiedä mikä on,ja pelkää et tää on tosi vakavaa mielenterveydelle..Välillä pelkään pimeää ihan hirveästi,maailmalla tapahtuvat asiat ahdistaa ja tulee ajatuksia joista ei meinaa päästä eroon.On sanottu et nää kuuluu masennukseen.
Mulla on ollu tosi ahdistava lapsuus,se on kyllä puhuttu hyvin läpi.Kiitos ammattiavulle Mitä mieltä olette tästä ahdistuksesta??

Sitä mieltä että tuttu tunne!! Mä kans pelkään kaikkea... Koiria, pimeää, huumeita. murtovarkaita. Joo, tiedän, kuulostaa naurettavalta mutta sitä se ei ole. Ahdistaa kaikki asiat ja pelottaa ja pitää elää kaksoiselämää.. Puristaa niin että sydän irtoo rinnasta, pala ahdistaa kurkussa ja asiat vilahtelee mielessä ja samalla vatsassakin muljasee.
En ois ikinä uskonu että mä voisin järkkyä henkisesti.. :ashamed:

 

Mulla takana vuosikausien ahdistus(kun on valloillaan niin en pysty tekemään mitään,edes puhumaan kunnolla)joka on saatu aisoihin Seroxatin avulla.Oireita ja masentuneisuutta on vielä mutta kykenen arkeen ja kodinhoitoon .