epäonnistuneesta imetyksestä...

Heipsansaa!
Vihdoinkin sain aikaiseksi tänne tulla kirjoittelemaan, vaikka jo raskaudesta lähtien ollut tarkoitus tänne rekisteröityä
Meillä poitsu 10vko vanha ja haluaisin vähän huudella samoja kokeneiden perään...elikkä meillä lähti imetys menemään metsään jo synnytyssairaalassa, raukka ei saanut kunnon otetta tissistä vaikka vähintään kymmenen eri hoitajaa päivittäin yritti meitä asiassa auttaa...Itse jaksoin sairaalassa vielä uskoa että kyllä se kunnon harjoittelulla onnistumaan saadaan, mutta kun lopulta päästiin kotiin oli sitä vielä aika heikossa kunnossa synnytyksen jäljiltä ja väsynyt sairaalassa ilmavaivojaan potevan pojun kassa valvomisesta, että ei yksinkertaisesti jaksanut enää hirveästi yrittää vaikka asia hirmuisesti surettikin. Niin sitä vaan turvauduttiin sitte tutteliin ja haettiin tietoa pullojen keittämisestä yms. ja todettiin että sitä tietoahan on todella vähän tarjolla! Kaikkialla vaan kovasti imetykseen kehotetaan eikä tunnuta tajuavan että se ei kaikilla ole oma valinta
Olisi kiva kuulla onko muilla tällaisia kokemuksia, maitoa siis olisi mullakin riittänyt mutta poika ei vaan osannut sitä imeä ja sai raukka kamalia raivareita kun nälissään yritti...Tai mikä syy nyt ikinä onkaan ollut, niin kiva olisi vaihtaa mielipiteitä siitä mitä fiiliksiä epäonnistunut imetys on tuonut, kun tuntuu että asiasta tästä näkökulmasta ei kauheasti puhuta tai onko se vaan oman pään sisällä kun nolottaa muiden äitien seurassa pullosta ruokkia kun kaikki muut imettää..

 

Moi :wave:

Hyvästä aiheesta teit aloituksen Itse olen muillakin palstoilla jakanut kokemuksiani, lapseni on jo 1v4kk joten pahin tuen tarve oli vauva-aikana.
Mutta siis todella tutulta kuulostaa kirjoittamasi! Liian tutulta!
Itse odotin imetystä kuin kuuta nousevaa, se asia oli niin uusi ja kiehtova. Monet ystäväni imettivät vauvojaan ja vierestä katselin että "oi kohta minäkin!". No..... toisinpa menikin.
Vauvalla oli todella huono imemisote, kuten sinunkin vauvallasi. Neljä eri hoitajaa kävi rintaani puristelemassa ja asettamassa vauvaa siihen tyrkylle mutta ei poika oikeen tajunnut että mistä tässä on kyse. Oltiin sairaalassa 7pvää, maitoa tuli mutta vauva ei imenyt. Pumppasin minkä kerkesin ja annettiin pullosta. Ajattelin koko ajan toiveikkaana että kunhan kotiin päästään niin saan imettää itseni kipeäksi Kaikki snaoivat että kyllä se siitä, kyllä vauva oppii kun pääsette kotiin harjoittelemaan.
Kaksi viikkoa jaksoin yrittää ja yrittää. Tarjosin rintaa aina ruoka-aikaan mutta ei imenyt. Joten pumppasin ja annoin pullosta. Lopulta maidon tulo alkoi hiipua kun en vain jaksanut alkaa yöllä pumppaamaan, ensin siis otin vauvan yöllä syliini, tarjosin rintaa-> vauva ei huoli ja alkaa olla levoton -> haen kaapista maitoa jota lämmitän -> syötän -> laitan vauvan nukkumaan ja jään silmät ristissä pumppaamaan täysiä rintoja jossa meni yhteensä noin tunti. Tätä siis kaksi viikkoa ja olin POIKKI.
Tajusin että kun vauva ei ime, niin säästän itseäni kun alan antamaan lisänä korviketta ja vähennän yöllisiä pumppauksia. Olo oli karmea, itkin ja saatoin masentuakin jollain tapaa, kaikki imetykseen liittyvä sai minut ahdistumaan ja voimaan pahoin.
Mutta ehkä jo kuukauden kuluttua asia helpotti ja huomasin että onpas helppoa antaa pullosta, näen tarkkaan kuinka paljon ruokaa vauva saa, osaan arvioida seuraavan syötön ajankohdan, pullosta imeminen käy helposti ja nopeasti, alle puolessa tunnissa selvittiin syötöstä. Sain itse viimein paikattua univelkojani kun mieskin heräsi yöllä syöttämään välillä koska ei enään tarvinnut tarjota "sitä epäkelpoa" rintaa, mitä vauva niin vastusti. Yöt tasoittuivat ja jo 3,5kk iässä nukuttiin läpi yöt!
Tietty sitä läheisyyden tunnetta , mitä imettäjät kokevat, jäin kaipaamaan. Pulloruokinnassa se ei tunnu niin läheiseltä. Muttasiihen tottui nopeasti ja nautin pulloruokinnasta paljon, iltamaidon poika vielä sylissäni juo pullosta tavoitteena jouluksi jättää pullo pois.

 

Hei!
Mun vauva on tosin kohta jo melkein 4v, mutta vastaampa silti. =)

Meillä ei lähtenyt imetys käyntiin kans suotuisissa merkeissä. Poika syntyi perjantaina ja mulle nousi maito vasta sunnuntaina rintoihin. Tuohon asti sai sairaalassa luovutettua. Mua tai siis meitä yritti myöskin monen monta hoitajaa meitä yritti auttaa. Kotiin kun päästiin meidän luona kävi kaksi imetystukihenkilöäkin, mut ei auttanut yhtään. Poika vaan raivos tissille niin, että lopulta nukahti itkuunsa. :ashamed: 2 siskoanikin jotka ovat kummatkin imettänyt useampaa lasta yrittivät auttaa myös, mutta ei niin ei. Pumppailin sitten omaa maitoa parisen kuukautta.
Lopulta luovutin kokonaan, kun maidon tulo alkoi ehtymään ja siirryttiin kokonaan korvikkeeseen.
Kipeä asia tuo on vieläkin, kun tahtoa oli mutta ei vaan onnistunut vaikka mitä koitti. Ja kyllä se muakin nolotti syöttää pullosta, kun muut imetti, mutta kerroin sit vaan rehellisesti että se ei onnistunut meiltä.
Tuo on nyt erittäin reipas ja terve iso-poika korvikkeesta huolimatta.:heart:

Tsemppiä teille!!!

 

Hei!
Itsellä on himpun erilaiset tarinat.
Esikoisen imettäminen oli helppoa, nautin täydestä sydämestä.
Toinen lapseni oli hivenen vaativampi, ja maito ei kunnolla riittänyt, jouduin antamaan pulloa kaveriksi...
Kolmannen lapsen odotus aikaan "päätin" että nyt onnistun, enkä luovuta vaikka tulisi tiheän imun kausia ym ym.. No, ei se sitten niin mennytkään. Sairastuin mahatautiin vauvan ollessa viikon ikäinen, ja kuivuin. Ei maitoa enää herunut. Masennuin ja jouduin jopa lääkitykselle. Taistelin liki vuoden, ennenkuin hyväksyin epäonnistumiseni.
Neljäs lapseni syntyi kolmen vuoden kuluttua. Olin jo hivenen "aikuistunut" ja ajattelin että menee miten menee... Ja menikin, ihan hyvin pari ensimmäistä viikkoa.
Mutta sitten alkoi huutaminen... Kaksi viikkoa lapseni huusi ja söi, huusi ja söi.. Silloin mieheni alkoi sanoa, että jospa se äidin maito ei ole hyväksi....
Kauhea katkera kalkki niellä, lapseni ei täyty maidosta, vaan tarvitsee velliä!!!!! Ja taas masennus kierteeseen syöksyminen alkoi..
Viides lapseni imaisi parissa vuorokaudessa rintani verille. Imemisote oli väärä. Kipu ja tuska, itku tuli aina kun koitin imettää... Ei onnistunut

Vieläkin, nuorimmaisen ollessa jo 1v tunnen sen kaipuun ja surun "miten nytkin asiat voisivat olla", kun ajattelen/kuulen/näen toisten imetystä...

Aika auttaa omaan pahaan mieleen. Itse koin epäonnistuneeni rankasti, jopa syytin itseäni yhden lapseni sairauksista, -kun en pystynyt imettämään tarpeeksi kauan-
Hienoja lapsia näistä on kasvanut, ja niin rakkaita ja tärkeitä. Ehkä jopa vieläkin koitan hyvittää päivittäin halauksin ja silityksin sen, etten silloin saanut sitä läheisintä läheisyyttä heille annettua.

 

Hei! Tosi hyvä, että otit asian puheeksi! Musta tuntuu, että nykyään ollaan jopa liian imetysmyönteisiä, ja ohitetaan tuo tosiasia, että aina se ei vain ole oma valinta ja silloin ei saa syyllistää äitiä. Äiti kokee ihan riittävästi syyllisyyttä jo itse, vaikka näyttäisi ulospäin olevan täysin sinut pulloruokinnan kanssa. Käsitys siitä, että hyvä äiti on imettävä äiti, istuu suomalaisissa vaan kovin lujassa.

Ei onnistunut imetys multakaan. Ei, vaikka jo kaksi kertaa olen saanut yrittää. Ensimmäinen lapsi ei osannut kunnon imetysotetta, ja liian nopeasti jo sairaalassa kiireiset kätilöt hakivat apua rintakumista ja sokeriliuoksesta. Maitoa tuli niukasti, joten lisämaitoa sai alusta asti kun odoteltiin maidon nousua. Kolmantena päivänä maito nousi ja päästiin kotiin. Mutta kun sairaalassa kätilöt aina auttoivat imemisen alkuun sokerilla, niin eihän tuo tajunnut kotonakaan ilman sitä! Yritin sitten pipetillä alkuun antaa omaa maitoa, tai lypsää kumin valmiiksi täyteen maitoa. Kuitenkin oman maidon lisäksi tarvittiin heti alusta asti korviketta, ja jo 4 viikon kuluttua omaa maitoa ei enää tullut lainkaan.

Toisella kertaa en antanut yhdenkään kätilön tulla puristelemaan mun tissejä tai antaa rintakumeja tai sokeria. Tällä kertaa lapsi imi lujaa, mulla oli viikossa nännit auki, mutta kyyneleet silmissä imetin silti. Oma maito ei tälläkään kertaa riittänyt, vaan korvikkeelle mentiin. Nyt 7 viikon kohdalla alkoi maidon tullo olla nollassa.

Vaikka tän kokee kahdesti, ei se ainakaan mulle ollut yhtään sen helpompaa. Itkin monta yötä, kun yritin imettää, mutta lapsi alkoi niin nopeasti itkeä turhautumista, kun sitä maitoa ei vaan enää tullut. Monta kertaa ajattelin, että tän kerran mä vielä yritän, sit lopetan. Seuraavan kerran tuli taas surku ja haikeus, joten taas ajattelin, että no nyt tää on viimeinen. Lopulta imetykset oli vaan itkua, molemmilta. Silloin oli pakko lopettaa.

Mä suren imetyksen lopetusta vieläkin, etenkin kun tää nuorempi on vasta 3kk. Mutta kuten edellä tuli todettua, aika auttaa. Vähitellen.

 

Ajankohtainen ja arka aihe täälläkin.. Maito on noussut todella hyvin, pikkuneiti otti oikean imemisotteen heti laitoksella, imettäminen ei ole sattunut. Mutta, mun maito ei sovi vauvalle :'( Jokaisen imetyksen / minun maidon syönnin jälkeen kamalat vatsavaivat. Parhaimmillaan on valvonut vatsakipujen kanssa 07 - 23.00.. En osaa enää ruokavaliosta karsia mitään pois, mistä tämä voisi johtua. En syö tummaa leipää, juo kahvia, kaalta, omenaa, mausteista ruokaa, hiilihapollisia juomia, en polta jne. Joka kerta sama huuto; ei väliä imeekö tissistä vai syötänkö pullosta, samat vaivat molemmissa. Korvikkeella kun on, niin nukkuu 3-4 h päiväunia ja 9h yöunia ja hereilläoloajan on ihanan nauravainen ja iloinen.
Mies, äiti, anoppi, mummo paasaavat joka käänteessä imetyksen tärkeydestä, itse itken lähes päivittäin epäonnistumista.

 

Kiira :hug: Tuttu tilanne. Olin unelmoinut imetyksestä ja päättänyt imettää niin kauan kuin vauvani ikinä tahtoo imeä. Minullakin maitoa tuli, vauvani paino nousi hurjaa vauhtia. Kuitenki tyttö alkoi raivota rinnalla yhä voimakkaammin. Sitten vauvani alkoi oireilla voimakkaasti, itki kaiken hereillä olonsa sekä öisin, pelkästä koliikista tms. ei todellakaa ollut kyse. Karsin paljon, maidottamalle dietille asti, mutta vauvani voi pahoin ja sai lopulta lisäksi pahat ihottumat, itki niitäkin kun ne kutisi. Kokeilimme siis kaikkea (?). Lisäksi väsyin suunnattomasti itkuiseen vauvaan ja alati hankaloituvaan imetykseen. Lääkäri käski lopettaa imetyksen vauvan ollessa n.3kk ja vaihdoimme viimein pitkin hampain erik.korvikkeelle. Vauva muuttui samantien kuin toiseksi ihmiseksi, itkut loppui seinään ja lapsi alkoi hymyillä ja nauraa !! Pumppasin n kk ajan maitoja pakkaseen siinä toivossa että "hälytys"olisi ollut väärä, mutta ei ollut.

Olen surrut tuota imetysasiaa tänne asti, välillä vieläkin hyvinkin voimakkaasti. Kukaan ei ymmärrä miksi saatan vieläkin öisin herätä suremaan tuota asiaa,koska tyttö voi ja kasvaa hyvin.

Lääkärikin yritti painottaa, että vauva voi allergisoitua mille tahansa äidin maidossa, sellaselle proteiinille joka ei välttämättä ole edes mun ruoista tullut. Kokeilin aikanaan sit pakkaseen laitamaani "dietti"maitoa ja tyttö lehahti samantien uudelleen, vaikka oli jo reilu 6kk ikäinen.

Luin kerran blogia,jossa äiti eli suurinpiirtein riisikakku-dietillä mutta vauva voi pahoin siitäkin huolimatta. Hekin joutuivat erik.korvikkeelle n. 3kk. Tämä lohdutti minua sikäli, että uskoin viimein, että vauva voi oikeasti olla allerginen äitinsä maidolle. Lisäksi tuollainen dietti vie kaiken pohjan imetyksen eduista vauvalle.

Tsemppiä. Älä kuuntele kenenkään moralisointia. LApsesi vointi on tärkeintä mitä on. Älä tuhlaa kallista vauva-aikaa taisteluun. Tottakai imetys on tärkeä, muttei minkä tahansa kustannuksella. Tiedän tunteen 100%, ja surua saa ja pitääkin tuntea. Mikään ei paranna sitä pettymystä mitä ainakin itse tunsin. Koin epäonnistuneeni äitinä vaikka asia ei niin ollut. Kuitenkin se, että lapsi alkoi hymyillä, nauraa, iloita ja kehittyä, oli ainakin minulle tärkein palkinto.

 

Kauniskuu: Ihana kuulla, etten ole ainoa!! Olen jo miettinyt, että olenko ihan varmasti tehnyt kaikkeni, että imetys onnistuisi.. Meillä ei neidillä ole noin "pahoja" oireita kuin teillä. Meillä saattoi päivä mennä sen kummemmin huutamatta, neiti vain kätisi eikä saanut nukuttua muuten kuin sylissä hieman pystyasennossa. Kun oli rintaruualla, niin myös pulautteli PALJON. Olisiko niin, että mulla on maidossa jotain joka laittaa vatsahapot liikkeelle, ei ehkä tee kipeää mutta kuitenkin sen verran kiusaa, ettei saa nukuttua?! Ihan kamala katsoa, kun toinen valvoo 10h putkeen ja on ihan älyttömän väsynyt, muttei kuitenkaan saa nukuttua :'( Kokeilin imetystä myös relatippojen kanssa, mutta niistä tuli vielä kauheammat vatsavaivat, eli niistä ei ollut apua.

Äitikin paasaa siitä, että kyllä äidinmaitoa pitää antaa ainakin 3kk asti, on sen verran tärkeää lapselle. Juu, on varmasti tärkeää, mutta vajaa 2kk ikäiselle vauvalle unikin on ihan ensiarvoisen tärkeää!! Eikä todellakaan ole normaalia, että toinen raukka valvoo vastoin tahtoaan 15h :kieh:

Meillä on neuvola 10pvä, siellä täytyy ottaa tämä puheeksi. Jotenkin olen jo luovuttanut, en ole enää edes pumpannut maitoa.. Jotenkin "salaa" toivon, että maidontulo vain hiipuu, voin sanoa kaikille painostajille hyvillä mielin, että maitoa ei vain tule.. Kun olen sanonut, että maito ei sovi vauvalle, niin saan kuulla syyllistämistä omista syömisistäni ja että kuvittelen vain, kyllähän äidin maito lapselle passaa..

 

Ensiksi haluan sanoa sinulle Saara2010, että se ettet imetä, ei tee sinusta yhtään sen huonompaa äitiä kuin ne, jotka imettävät. Tämä oli asia, jonka kanssa itse painiskelin kauan....

Minulle annettiin jo heti synnytyssalissa rintakumi, kun kätilö huomasi, ettei minun nänneistäni vauva kyllä otetta saa. Rintakumin kanssa imetys lähti ihan ok käyntiin, maito nousi ja vauva jopa sai sitä massuunsakin. Kotiin päästyä alkoi kuitenkin ongelmat. Pojalla ei ollut nälkäisenä yhtään malttia odottaa, että maito virtaa nännistä kumiin ja sitten kumin läpi hänen suuhunsa. Poika parkui tissi suussaan kun viimestä päivää, kumi tippui aina pois paikaltaan, äiti itki, poika itki. Kaksi viikkoa jaksoin yrittää, sitten loppui kärsivällisyys. Mutta tämä oli todella kova paikka. Itse sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, johon nämä imetysongelmat olivat varmasti osasyynä.

Joku kirjoitti häpeästä asian suhteen..itse koin suurta häpeää, en kehdannut myöntää vähemmän tutuille kyselijöille että en imetä. Muutenkin minusta oli erittäin ahdistavaa, että esim työpaikalla käydessä vanhemmat naiset olivat heti kyselemässä "tuleeko tissistä maitoa...". Varsinkin suvun vanhemmat naiset olivat kovin ihmeissään jos esim. kyläreissulla annoinkin maidon pullosta enkä imettänyt. Tuolloin häpeissäni annoin ymmärtää, että imetän kyllä kotona.... vaikken siis enää imettänytkään. Muistan kun neuvolan terkka kävi pojan ollessa viikon vanha kotikäynnillä ja vahtasi makuuhuoneessa vierestä, että miten imetys sujuu. AHDISTAVAA!!!!!

Se on niiiiiin totta, että pulloruokinnasta ei saa esim. neuvolasta mitään ohjeita. "Onnekseni" miehelläni on vanhempi tytär, joka keskosena syntyessään on ollut vauvana vain pulloruokinnassa, joten mieheni osasi kuviot. Itselläni ei edes käynyt mielessä, että pullot pitäisi keittää tms. Minulle nousi tuolloin mieleen, että tehdäänkö pulloruokinnasta tarkoituksellaan hankalaa, ihan kuin haluttaisiin kaikin keinoin pitää kiinni siitä, että lasta imetetään, eikä näin ollen edes anneta mitään ohjeita miten pulloruokit lastasi... Ihmeen fanaattiseksi mennyt koko asia. Neuvolassa on tiedetty koko ajan että en imetä, mutta mitään ohjeita en sieltä ole saanut, vaikka muuten ihana terkkatäti onkin. Esim. huomasin vasta kesällä pojan ollessa jo puolivuotias, että olisin voinut alusta asti antaa pojalle Nan2:sta, eikä Nan1:stä. Silloin kävi mielessä, että mitähän kaikkia puutostiloja olen saanut aikaiseksi kun olen antanut puoli vuotta tuota "laimempaa" tavaraa... (Nanpurkin takana oli teksti, että vauvoille joita ei imetetä, voi antaa syntymästä asti nan2:sta.)

Se on totta, että ihan samanlaista läheisyyttä ei lapsen kanssa koe vs. pullo/tissi, mutta aika lähelle päästään kuitenkin. Minäkin edelleen annan pojalleni (10kk) iltamaidon sylissä, ihan niinkuin vastasyntyneenä. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa...pulloruokinta antaa äidille hieman enemmän vapautta kuin imetys. Mieskin voi hoitaa syötöt, esim jopa yöaikaan..äiti voi olla rauhassa kaupoilla, omilla asioillaan tms. murehtimatta sitä, onko vauvalla jo nälkä.. jne.

Jossain kätilöopiston lehtisessä on listattu monta asiaa, joilla "vahingoitat" lastasi, jos et imetä. Aivan kamalaa sontaa. Ihmekään, jos äidit masentuvat ja potevat äärettömän huonoa omatuntoa jos imetys ei onnistukaan. Minun poikaa on imetetty tasan 2 viikkoa, eikä hän ole vielä ollut päivääkään kipeä. Ei korvatulehduksia, ei allergioita. Kasvaa hyvin ja on pirun tyytyväinen taaperonalku.

Tsemppiä saara ja muut kanssaihmiset, tiedän tasan tarkkaan miltä teistä tuntuu. Mutta uskokaa tai älkää, kyllä se siitä!!!

 

Hei! Tosi hyvä, että otit asian puheeksi! Musta tuntuu, että nykyään ollaan jopa liian imetysmyönteisiä, ja ohitetaan tuo tosiasia, että aina se ei vain ole oma valinta ja silloin ei saa syyllistää äitiä. Äiti kokee ihan riittävästi syyllisyyttä jo itse, vaikka näyttäisi ulospäin olevan täysin sinut pulloruokinnan kanssa. Käsitys siitä, että hyvä äiti on imettävä äiti, istuu suomalaisissa vaan kovin lujassa.

Hei!
Täällä myös yksi, jota "vähän" ahdistanut, että imetys ei sujunutkaan ja tämä ihme asenne asiaan!
Niiiin samaa mieltä Menian ja aloittajan kanssa!
Samat asiat minuakin on ahdistaneet ja mietityttäneet, mutta en ole osannut sanoiksi pukea. Komppaan siis tätä että jopa liian imetysmyönteisiä ollaan ja mistään ei saa mitään tietoa korvikkeista. Ihan kun jotain salatiedettä olisi ja pitää olla niin hissunkissun asiasta, ihan kun jotain väärää tekis kun korviketta antaa!! Ullis mainitsi että NAN2:sta olisi saanut antaa jo syntymästä asti. Tästä en tiedä. Meillä käytettiin ekaksi NANia ykköstä siis mutta siirryttiin Tutteliin kun oli kakka vihreetä vaikka ei muuta ongelmaa ollutkaan. Sorry, vähän asian vierestä. Mutta tästäkin oli tosi vaikeata saada tietoa, että mitä tehdä... Neuvolasta vaan sanoi, että kokeilemalla selviää mikä sopii ja mikä ei. Ja tosiaan jossain laissa sanotaan, että korvikkeita ei saa mainostaa, eikä niistä saa olla edes mainintaa netissä tms. Todella raivostuttavaa!

Ja törkeää on ihmisiltä sekin että kyselevät, niinkuin joku mainitsi työpaikalla että "tuleeko tissistä maitoa". Mielestäni hyvin henkilökohtainen asia, eikä pitäisi kuulua muille!

Meidän poika jo 5 kk ja toivottavasti kukaan ei enää kysele.
Ja totta sekin, että minäkin urheasti päällepäin olen syöttänyt pullosta, mutta välillä on ollut tarve sukulaisille ainakin selittää asiaa.... että kyllä yritettiin mutta ei onnistunut...
Meillä tilanne meni niin että osaimetin jonkin aikaa, pari viikkoa sitten lopetin sen kokonaan. Synnytyssairaalassa antoivat hirveät ukaasit, että 4 tunnin välein on syötävä ja sitten oli pakko alkaa antamaan pullosta, kun maidon nousu kesti ja se, että poika oppi syömään isosta rinnastani. Ja sitten poika ei enää pahimpaan nälkään suostunutkaan syömään rinnasta. Ja kun rintaa annoin niin yleensä siihen nukahti. Ja vielä se, että kun sitten pumppasin kalliilla ostamallani pumpulla niin maitoa ei vaan tullut sillä paljoa mitään. Että kaikenlaista on täälläkin yritetty.

Jotenkin tämä asia painaa vieläkin, mutta ei enää niin paljon. Mies oli heti sitä mieltä, että mitä väliä mistä syö kunhan saa ravintoa. Mutta ei se itselle tosiaan ihan niin yksinkertainen asia ollut. Asiaa helpottaa nyt hurjasti se, että on aivan ihana ja terve poika, joka kasvaa hyvin! Sehän se tosiaan on tärkeintä loppujen lopuksi!

Ja tosiaan monia hyviä(kin) puolia on tässä korvikeruokinnassa!

Sorry vähän sekava teksti!

Tsemppiä kaikille mammoille ja vauvoille!

 

Meillä ei imetys tunnu onnistuvan myöskään Meillä taustalla poitsun, tällä hetkellä ikää 3,5 viikkoa, ennenaikainen syntymä. Poitsu syntyi maailmaan kuukautta ennen la:aa ja ainoa ongelma, joka tästä ennenaikaisuudesta seurasi, oli syömisongelma.

En ollut ajatellutkaan sitä vaihtoehtoa etten lastani tulisi imettämään ja siksi tämä tilanne on itselle todella arka ja rankka aihe. Ennenaikaisuuden vuoksi poitsu ei saairaalassa jaksanut imeä rintaani ja jotta painon tippuminen saatiin loppumaan on poitsua ruokittu pullosta heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ensi päivinä yritettiin kyllä vähän tissitellä, mutta se vähäinenkin imetys lopetettiin heti, koska poitsu ei sitten jaksanut imeä pullosta tarvittavaa lisämaitoa.

Esikoinen kun kyseessä en edes tiennyt kuinka tärkeää olisi ollut aloittaa lypsäminen heti. Sairaalan hlökunta opasti minut lypsylle vasta neljäntenä päivänä synnytyksestä ja en tiedä onko tämä nyt sitten syynä, mutta maitoa minulla erittyy todella vähän Sen verran että saan sitä pumpatuksi pienen tilkan joka pullon pohjalle (tuttelia syödään siis). Nyt kun poitsun paino on noussut upeasti olen uskaltanut yrittää tuota imetystä vartin verran ennen kun annan sitten pullosta "pääruuan". Osaa kyllä imeä, mutta kun ei heru niin ei heru

Itseä masentaa niin maan vietävästi tämä asia. Kaipaan sitä läheisyyttä mitä rintaruokinta antaa verrattuna pulloruokintaan. Toivoisin niin kovasti, että imetys vielä lähtisi käyntiin.

 

Kiira, voisiko vauvallasi olla refluksia? Tuli mieleen tuosta pulauttelusta, ja jos tosiaan nukkuu pystyasennossa sylissä helpommin.
Tsemiä kaikille tässä ketjussa!! Todella tuttuja tunteita, vaikka meidän tarinallamme olikin onnellisempi loppu. Jospa teilläkin, Terese?

 

Anneke: Samaa olen miettinyt, mutta toisaalta voiko olla refluksia, jos tätä järjetöntä pulauttelua ilmenee vain silloin kun annan omaa maitoa, korvikkeella ei? Alusta asti on kyllä pulautellut paljon, eikä se kokonaan lopu korvikkeellakaan, mutta merkittävästi vähenee kuitenkin. Meillä on huomenna neuvola, niin pitää sieltä kysyä että mitä arvelevat. Meillä vaan neuvolatäti on vähän sitä sorttia, että ei juuri ota ikinä mihinkään sen kummemmin kantaa..

 

Tässäpä kaikille teille pullosta syöttäjille tietopaketti:

http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/478201d3f575ca0b4a79b828c1e1d91e/1289312689/application/pdf/214159/PULLONPYORITTAJAT-3.pdf

 

Täällä myös yksi ainakin osittain epäonnistunut imettäjä.
Imetys ei lähtenyt alkuun sujumaan ollenkaan. Homma todettiin jo synnytyssalissa ettei poika tule saamaan otetta rinnastani. Eikä synnytyssalissa ollut edes rintakumeja saatavilla. Osastolle kun päästiin sain rintakumin ja tosiaan ties kuinka moni kävi siinä ihmettelemässä että mites ja miksikäs ei ja voi, voi yritäppäs nyt. Ite ainakin olin ihan rikki synnytyksen jälkeen jne. Poika syntyi siis lauantai aamuna ja vasta illalla sai lisämaitoa alhaisten sokereiden takia. Lopulta rintakumin kanssa poika alkoi imemään, maitoa ei tosin vielä tossa vaiheessa noussut. Lastenlääkäri vaan jankkas mulle että imetät vaan 2 tunnin välein ja et anna korviketta... Maito nousi vasta kotona ja ekat 6 viikkoa mentiin rintakumin kanssa. Suurinosa tuostakin ajasta silleen et lisäks annoin korviketta pullosta yöksi, että saatiin nukkua yöt kun hereillä ollessa suurimmanosan ajasta imetin. Kun poika täytti 6 viikkoa, kokeilin taas kerran imetystä ilman rintakumia ja yllättäen poika suostuikin imemään paljasta tissiä. Poika täyttää ens viikolla 4 kk, tällähetkellä saa pääasiassa rintamaitoa (tuntuu vaan et määrä vähentymässä), korviketta sillon kun en oo kotona ja iltaisin nukkumaan mennessä ja nyt on aloitettu kiinteidenkin maistelut.

Itse koin etten tosiaankaan saanut sairaalassa tarpeeksi hyvää ohjausta imetykseen ennen kuin maanantai-iltana eräältä tosi nuorelta kätilöltä.

Järkyttävää että lapsen ruokkiminen voi ajaa äidin semmoiseen ahdinkoon että hän masentuu ! Ei imetys ole äitiyden mitta. Inhottavia sukulaiset yms, jotka utelevat. Ehkäpä noille utelijoille pitäis vaan heittää jotain yhtä henk.koht. tyyliin: "Millonkas kävit viimeksi peellä...?" Itselläni on siitä hyvä tilanne että lähipiiri on sitä mieltä et tärkeintä on et lapsi saa ruokaa ja on tyytyväinen. Moni suorastaan ihmettelee et vielä imetän. Äiti sekä anoppi ovat lopettaneet aikanaan imetyksen tiheään imuun, kun ovat luulleet ettei maito riitä. Veikkaan että kun 6 kk ikä alkaa lähestymään, alkaa seuraavaksi ihmettelyt että vieläkö iso poika saa tissiä.

Koen epäonnistuneeni imetyksessä, kun en ole saanut pidettyä poikaa tyytyväisenä pelkällä rintamaidolla. Ja ehkä olen sitten senverran mukavuudenhaluinenkin että nukun mieluummin yöt ja nautin vauvasta levänneenä päivällä. Särähti korvaan kun kummilapseni äidille kerroin tästä meidän kokonaisten öiden salaisuudesta... Totesi mulle "Sellasia ne korvikevauvat on...." Vaikka poika sai tossa vaiheessa lisämaitoa sen maximissaan 40 ml / pv.
Imetyksen alku oli ihan järkyttävää, siitä jäi jonkunlaiset traumat.

Hirmusesti jaksamista kaikille imetyksen kans taisteleville. Pysykää lujina, teillä on oikeus päättää itse miten lapsenne ruokitte. Se ei kuulu anopeille, äideille, työkavereille eikä kenellekkään !

 

Hirmusesti jaksamista kaikille imetyksen kans taisteleville. Pysykää lujina, teillä on oikeus päättää itse miten lapsenne ruokitte. Se ei kuulu anopeille, äideille, työkavereille eikä kenellekkään !

Iso peesi tälle!

Nykyään on aivan liian paljon "imetysfasisteja". Asiassa kuin asiassa, oli sitten kyse vaikka politiikasta tai uskonnosta tai sitten imetyksestä, liika fanaattisuus vie metsään. Ihan karmaisee ajatella, miten ahdistuneita äidit on, jos imetys ei sujukaan! Tsemppiä kaikille!

 

Hyvin meillä ainakin poika kasvaa rintamaito-korvike-kiinteäkokeilu-yhdistelmällä.
4 kk neuvolassa mitat: 6750g ja 64cm
Ihan tasan nollakäyrällä menee.

 

Esikoinen täälläkin oli juuri tuollainen.Tytöllä ei ollut minkäänlaista imemisrefleksiä:ashamed:
Parhaimmilllann 2 kätilöä yritti saada tyttöä imemään,mutta ei onnistunut.Pullostakin söi hitaasti ja nautiskellen,mutta tyttö on vieläkin 11-vuotiaana hidas syömään=)
yksi kätilö sairaalassa tokaisi että sinulla on niin huonot rinnat ettei niistä kukaan pysty imemään:'(
Mutta tuon jälkeen olen saanut vielä 3 vauvaa jotka ovat heti syntymsätään tarttunee rintaan ja imetys käynnistynyt ilman ongelmia=)Joten its ainakin uskon että on vaan vauvoja joita ei tuo imeminen rinnasta kiinnosta=)eli älä turhaa pode huonoa omaa tuntoa,pullolla ja korvikkeella tulee ihan yhtä kelpo lapsi kun rintamaidollakin

 

Vaikutti hyvältä tietopaketilta tuo ylläoleva linkki, olisinpa itsekin moisen silloin aikoinaan löytänyt...

Pakko keventää tätä ketjua vähän: mentiin eilen pojan kanssa saunaan ja riisuin siinä häntä, itse olin jo nakuna. Poika alkoi sitten äitin tissejä ihmettelemään ja osoitteli niitä kysyvästi. Sanoin hänelle, että se on äitin tissi. Pojan naama vääntyi ihan nurinpäin ja alkoi hurja itku, isin syliin oli päästävä. Joten näköjään ei ole pojallekaan jäänyt hyvät muistot äitin "toimimattomista" rinnoista =)

 

Vaikutti hyvältä tietopaketilta tuo ylläoleva linkki, olisinpa itsekin moisen silloin aikoinaan löytänyt...

Pakko keventää tätä ketjua vähän: mentiin eilen pojan kanssa saunaan ja riisuin siinä häntä, itse olin jo nakuna. Poika alkoi sitten äitin tissejä ihmettelemään ja osoitteli niitä kysyvästi. Sanoin hänelle, että se on äitin tissi. Pojan naama vääntyi ihan nurinpäin ja alkoi hurja itku, isin syliin oli päästävä. Joten näköjään ei ole pojallekaan jäänyt hyvät muistot äitin "toimimattomista" rinnoista =)

Eikä
Minkäs ikänen poika sulla on ?

 

Olen tätä ketjua mielenkiinnolla seurannut tuolta vaikkei oma enää ihan vauva olekaan. Itsellä myös epäonnistunut imetys takana johon on syitä varmaan vaikka kuinka paljon. Tyttö syntyi sektiolla perätilan vuoksi, mutta itse synnytys oli ehtinyt käynnistyä jo. Osastolle päästyäni tyttö annettiin rinnalle, kukaan ei neuvonut mitään, kätilö (tms.) vain laittoi rintaa tytön suuhun eikä imetyksestä tullut yhtään mitään... Sitten sanoi menevänsä etsimään jotain toista henkilöä, mutta ei palannut aikoihin. Tällä välin sain itseni käännettyä kyljelleen ja niin tyttö sai paremmin otteen ja imetys onnistui.

Se mihin imettäminen kariutui oli se ettei maito noussut kunnolla koskaan. Olin todella rikki kun kotiuduttiin ja sen takia piti pitää imetyksestä taukoa. Sen jälkeen en vaan tiennyt että vauvan pitäisi tilata maitoa olemalla rinnalla esim pitkin iltaa. Imetin n. 2h välein ja sitten annettiin korviketta. Osittaisimetys loppui kun tyttö oli reilu 2kk ikäinen, ja korvike määrä nousi vain 20ml...

Minua ei kukaan sen enempää arvostellut, paitsi heti ekana iltana kun kotiuduttiin niin miehen mummo alkoi selittämään kuinka äidin maito on lapselle tärkeää ym kun näki että annettiin korviketta. Tähän sitten totesin, etten viitsi toiselle verta juottaa... Rinnoista kun ei tuolloin juuri muuta tullut. Mutta koen, että lapseni jäi paitsi sitä läheisyyttä mitä toisten lapset saivat imetyksessä ja omatuntoni tekee ns. huonoäiti olon kun ei ole pystynyt imettämään sinne 6kk ikään. Kukaan ei ole arvostellut päin vastoin, mutta aihe on minulle todella arka. Kai se on se yhteisönpainostus sitten mikä tekee pahanmielen.

Nyt tyttö on kuitenkin reipas ja iloinen pieni 1-vuotias, eikä ole sen enempää sairastellut kuin muutkaan samanikäiset ja kehityskin on ihan normaali vaikka korvikevauva onkin

 

Heipä hei. Myös täällä on ollut suuria paineita imetyksestä ja maidosta muutoinkin. Meillä on neljä lasta eikä maitoni ole kellekään riittänyt- joka kerta on ympäristöltä tullut paljon sanomista ja moittivia huomautuksia sekä katseita. Ei aina syy ole itsessä ettei maito riitä mutta silti aina arvostetaan huonona äitinä Nyt meidän nuorin on 8vkoa ja paljon on maidon eteen taisteltu ja monet itkut itketty, niin lapsi kuin äitikin. Muu vaan ei pienelle kelpaa, korviketta saanut pariin otteeseen tuhottoman taistelun kautta vaikki itse en ole ollut kotonakaan. Nyt kun olen "kerännyt rohkeutta" aloittaa korvikkeen annon ihan tosissaan -pettymystä niellen- niin en saisikaan enää antaa kun on maitoallergiaepäily joka halutaan selvittää ennenkuin saa muuta kuin omaa maitoa, huoah..
Kahdella muullakin ollut maitoallergiaa (suolistopohjaista) joten juttu on tuttu. Nyt on ensimmäinen kerta kun heti otettiin mun ajatukset todesta, muut joutuivat kärsimään ihan turhaan Edellisen pienen kanssa maito loppui murheiden takia kuin seinään pojan ollessa vajaan viikon. Ajatus oli ollut imettää pitkään ja pettymys oli kova. Sinnikkäästi silti annoin tissiä aina ennen ja jälkeen pullon sillä' seurauksella että pullo ja muki lakkasivat kelpaamasta kun poika sairastui 5kk:na, mutta eihän sitä maitoa juurikaan tullut kun ei takaisin koskaan noussut kaikesta yrityksestä huolimatta. Poika kävi vielä kaksi vuotiaana tyhjää pussia lutkuttamassa, siihen öisin heräsi- ei mahtanut mitään. Ihan liian pitkäksi turha touhu meni. Silti olin esim leikkipuistossa se "huono äiti" joka on antanut pulloa ja siksi maito loppunut. Tahto imettää oli suuri, mutta jos ei onnistu niin ei :kieh:
tekee niin tai näin niin koskaan ei ole hyvä.. Kahden ensimmäisenkin kanssa imetys on ollut enemmän tai vähemmän vaikeaa tai vaikeuksien kautta taisteltua. Ympäristön asettamat paineet olleet suuria ja ymmärryksen puute aivan mahdotonta. Et ole hyvä jos et imetä, muttet ole hyvä jos yrität aivan kaikkesi imettääksesi...

Jos jotain kiinnostaa ja innostaa niin miten olisi joku suljettu ryhmä asian tiimoilta? Voisi puhua asiasta mistä tahtoo ja ehkä kenties tutustuakin? Itsestäni ainakin on helpottava kuullaa että asian tiimoilta on muuallakin painiskelua ja tuskailua, tuntuu että ympärillä on vain "tehoimettäjiä" jotka totesesti eivät tätä tuskaa ymmärrä. Tsemppiä kaikille maitotoukille ja perheille <3

 

Heips!

Täällä myös yksi äiti, jolla imetys ei onnistunut niinkuin piti. Synnytyssalissa jo miule annettiin rintakumi kun tissi ei yksinkertaisesti ollut sellainen, mistä poika olis otetta saanut. Kumin kanssa sitten imetin (koko sen ajan mitä tissiä annoin) ja hyvin se onnistuikin ekat 3vko mitä oltiin täysimetyksellä. Sitten rupes poika iltaisin huutamaan nälkäänsä vaikka oli imettänyt jotain 4h putkeen ja ruettiin antamaan korviketta iltaisin, muuten kyllä imetin. Päivät meni lopulta siihen, että poika oli tissi suussa KOKO ajan ja en uskaltanut lähtee kotoo minnekkään kun pelkäsin, että poika käy huutamaan nälkäänsä ja kaikki pitää minuu huonona äitinä!
Poika oli reilu 2kk kun lopulta pitkän harkinnan lopputuloksena päätin lopettaa imetyksen kun poika oli tissillä jotain 30min-1h kerrallaan ja oli tyytyväinen 10min ja korviketta rupes menemään hirveitä määriä päivässä...

Monen monta ihmistä kysyi, ja kysyy edelleen, mites maitoa tulee, annathan tissiä yms. Kyllä oli alkuun vaikeeta myöntää ja sanoa, että en, poika syö pullosta. Koin olevani todella huono äiti kun en pystynyt edes omaa lastani ruokkimaan. Tänään viimeeksi lääkärineuvolassa kysyttiin vieläkö imetän, kieroon kyllä katsoi kun sanoin, että EN!!!

Poika nyt reilu 3,5kk ja pelkästä pullosta on syönyt jotain 1,5kk ja on aivan erilainen pieni mies mitä ennen.. Jaksaa leikkiä, hymyillä, olla hyväntuulinen, nukkuu päikkäreitä (mitä ei tissillä tehnyt) ja muutenkin on todella helppo vauva.

Kuten monet muut jo ovat sanoneet niin liiaksi tässä mualimassa ihannoidaan tuota imetystä ja syytetään jos se ei onnistu! Se miusta on väärin, koska melkeensä kaikissa tapauksissa imetyksen lopettaminen ei ole niinkään ollut itsestä kiinni vaan on pitänyt miettiä omaa ja lapsen hyvinvointia. Mitä järkeä on yrittää imettää jos lapsi vain huutaa nälkäänsä ja äiti on ihan silät ristissä kun on niin väsynyt.
Ja sen sijasta, että neuvolassa ja muualla syytettäs imetyksen lopettamisesta, siitä pitäs jutella ja tarjota ymmärrystä!! Tää on hyvin henkilökohtainen asia ja se kyllä sattuu kun siitä käydään piikittelemään. Monet itkut itkin miekin!!

Toisen lapsen jos joskus saan, ni nyt tiedän, että ei ole maailmaloppu jos sitä tissä ei pysty tarjoamaan koska hyvin tuo miun muksu tuolla korvikkeellakin kasvaa

Todella hyvä keskustelu!!!

 

Surullista miten täysin pullovauvojen äidit syyllistetään neuvolassa, mutta mites me jotka imetetään ja annetaan vauvan tyytyväisenä pitämiseks korviketta lisäks ? Mulle on vaan neuvolassa sanottu että pieni korvikelisä on ihan ok, mut onko siinä nyt loppupeleis niin suurta eroa...
Ehkä mäkin olen jotenkin itsekäs kun annan korviketta lisänä et pysyy poika tyytyväisenä ja nukkuu paremmin.
Kauheinta on lukea miten lähipiiri syyllistää siitä ettei imetä. Itselläni on tosiaan hyvä tilanne että oma äiti, anoppi sekä sisko ovat sitä mieltä et ei väliä millä pitää pojan tyytyväisenä tissillä tai pullolla. Ja mä oon nyt näistä kolmesta lähinaisesta pisimpään imettänyt (kohta 4 kk).
Tässä imetyshysteriassa unohdetaan äidit ja heidän hyvinvointi. Miten monelta masennukselta yms säästyttäisiin kun ei asetettaisi niin kovia paineita imetyksen suhteen ?
Enkä myöskään ymmärrä sitä miten joku täysin tuntematon kehtaa edes kysyä joltain et imetätkö... Ite en oo koskaan ikinä keneltäkään lähipiirin äidiltä kysynyt että imettääkö vai ei, saatikka että oisin alkanu kauhistelemaan. Ku ei se asia oikeasti edes kuulu mulle, ainoa millä on merkitystä on se et lapsi saa ruokaa !

 

Meillä tyttö nyt 8,5 kk ja meillä alussa näin:


Täällä myös yksi epäonnistunut imettäjä. Aluksi heti synnytyssalissa todettiin, että on liian matalat nännit ja vauva ei saa niistä kiinni, haettiin siis rintakumi avuksi jo ihan ensimmäiselle imetykselle. Enhän itse mitään asiasta tajunnut siinä väsyneenä, kipeänä ja ensikertalaisena. Huoneessa hoitajat jokainen vuorollaan puristelivat rintani mustelmille kun yrittivät maitotippoja lusikkaan saada ja antoivat sokeria. Sähläsin itse sitten rintakumin kanssa eikä tyttö jaksanut kauaa yrittää imeä kun jo taas nukahti. Tyttö syntyi lauantaina ja maanantaina päästiin kotiin, maito nousi todella hyvin ja tuntui, että nythän tämä sujuu (rintakumin kanssa kylläkin) noh sitten toinen rinta meni verille ja sen jälkeen toinenkin. Sitten tulin itse niin kipeäksi, että jouduin lääkäreihin yötä myöten, tyttö oli pakko jättää hoitoon ja sai pullosta. Sain epiduraalista komplikaation ja kaikki alkoi näkymään kahtena, elämä oli muutenkin hankalaa pienen kanssa kotona kun mies päivät töissä ja vielä sen penteleen rintakumin kanssa, loppujen lopuksi se oli sellasta sähläämistä, että luovutin. Pumppasin maitoa ja loppupeleissä sen tulo sitten hiipui.

Olen myös vakaasti päättänyt sen, että jos joskus se toinen lapsi meille suodaan niin kukaan hoitaja ei varmasti sairaalassa mun rintoihin koske.

Silloisesta neuvolasta sai joka kerta lähteä parku kurkusta kun sai kuulla joka kerta suunnilleen `kunniansa`kun ei imettänyt. Onneksi muuton myötä paljon mukavammat neuvolantädit täällä.

Minäkään en ymmärrä tuota, että se on kaikkien oikeus kysellä imetätkö tai kuinka kauan olet aikonut imettää tai tuleeko maitoa hyvin...siis apua...ja monet pitävät sitä itsestäänselvyytenä, että imettää. Monesti on kyllä tuntunut pahalta ja omatunto soimannut, että olisikohan se onnistunut paremmin jos olisin vaan tehnyt jotain toisin. Noh hyvinpähän on tuo tyttö korvikkeellakin kasvanut ja oikein iloinen tapaus onkin

Mulla on kyllä käynyt niin, en tiedä olenko ainut laatuaan, että mulla on vaan kehittynyt oikeestaan inhotus koko imetystä kohtaan. Enkä tiedä miten pääsen siitä eroon joskus toisen lapsen kohdalla, jospa se sitten vaikka onnistuisi.

Onneksi minullakin oli sisko ja äiti, jotka tukivat kovasti ja sanoivat, että älä stressaa vaan annat vaan pullosta ei se susta huonompaa ihmistä tee, pääasia on että vauva saa ruokaa ja niin vauva kuin äitikin voivat hyvin.