Entäs sitten lapset hautajaisissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Wanha-Rouva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä lapset olivat 2v ja 6v kun olivat mummonsa hautajaisissa ja noin vuotta myöhemmin pappansa hautajaisissa. Kummassakaan tapauksessa ei edes harkittu sitä vaihtoehtoa, että olisivat jääneet tilaisuuksista pois. Molemmilla kerroilla käyttäytyivät todella kauniisti.
 
Meillä lapset nyt 6 ja5v ja ovat olleet elämänsä aikana jo neljästi hautajaisissa. Eka kertaa olivat kun olivat 1v9kk ja 11kk. Itse olen asennoitunut silleen et jos meno äityy kovin hillittömäksi poistun vaivihkaa takavasemmalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ristiriita:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Lapset kuuluu opettaa hyville tavoille. Eivät he opi, jos eivät missään käy.

Minua ainakin loukkaisi, jos tulisit minun läheiseni hautajaisiin opettamaan lapsiasi tavoille.
"saahan ne huutaa ja riehua, ne on vaan lapsia" vitutti kun sisareni hautajaisissa muksut huusivat ja reuhasivat, eikä vanhemmat yhtään katsoneet perään. Muistopuheista ei saanut puoliakaan selvää kun mukelot opettelivat niin kovaäänisesti olemaan.

Öh? Meillä tavoille opettamiseen ei kuulu sopimaton käytös julkisilla paikoilla. Ihan päinvastoin. Taitaa kasvatus olla vieras sana tälläkin palstalla. Olemme olleet häissä, olemme olleet hautajaisissa ja mitään moitteen sanaa en ole kuullut. Olen pitänyt huolen, etteivät lapset riehu, huuda tms.

Kasvattaminen vie aikaa ja on vaivalloista, koska lapsiin pitää pitää kokoajan kontakti, eikä voi olla niin huolettomasti. Mutta kun kerran oppivat miten ollaan, ei lapsia tarvitse jättää juhlista pois. Jos lapseni sattuisivat tekemään jotain tökeröä, se meinaisi sitä, että lähtisimme heti pois ja lapsille tulisi sanktio.
 
Meidän kauhukandit ovat olleet hautajaisissa. Siunaustilaisuudessa istuivat kiltisti paikoillaan, ihmettelivät lähinnä miksi kaikki itkee :| . Kahvittelussa kaikki lapset leikkivät keskenään, saivat vapaasti juosta ja touhuta.
 
lapset on olleet mukana lähisukulaisten hautajaisissa ja ihan hyvin on mennyt. Minusta tuntuu että silloin kun itsellä on suru suurin ei siinä tuijottele toisten ihmisten käytöstä tai kuuntele oman itkun välissä lasten ääniä ja koe niitä häiritseviksi.
 
vasta viime kuussa serkkuni hautajaisissa oli lapset tervetulleita mukaan,ei heitä montaa ollut mutta ikä haarukka oli 6 kk-8,5 v ja kaikki käyttäytyi ikäisestensä tavoin..omalleni selitin,mitä hautajaisissa tapahtuu ja hyvin ymmärti eikä saanut traumoja..no,okei oli vanhin lapsista siellä ja välillä piti mua kädestä =)
 

Uusimmat

Yhteistyössä