Ensimmäinen raskaus kesken, mitä nyt?!?

Tarvitsisin rohkaisua uuteen yritykseen. Tulin helposti raskaaksi, mutta alkio oli kuollut 8+4 ikäisenä. Lääkkeellinen tyhjennys takana ja toive omasta pienestä. Vaan mitä jos käy uudelleen samalla tavalla?? Henkisesti tosi raskasta, en ole varma kestänkö useampia epäonnistuneita yrityksiä..
Täällä on varmasti sellaisia, jotka ovat onnistuneet km:n jälkeen saamaan terveen pienokaisen. Onko tarvittu jotain tutkimuksia/oletteko tehneet jotain eri tavalla onnistuneessa raskaudessa?

 

Osanotto menetyksesi johdosta. Mitään viisaita sanoja en valitettavasti osaa sanoa, voin kertoa vain omista kokemuksistani.

Ensimmäinen raskauteni päättyi keskenmenoon raskauden puolivälissä. Tässä lääkkeellinen tyhjennys, kaavinta ja kohtutulehdus. Lääkärien suosituksesta odottelimme yhden kuukautiskierron, jotta elimistöllä olisi aikaa toipua. Tämän jälkeen meni pari kuukautta, kunnes olin raskaana, mutta tämä meni ihan alussa kesken. Tulin jälleen heti raskaaksi, mutta tämäkin meni kesken rv 7. Nämä keskenmenot hoituivat spontaanisti, mutta jälkimmäisen jälkeen tuli taas kohtutulehdus. Jälleen pidimme yhden kierron taukoa yrittämisestä ja sitten tuntui, että mieli ja keho ovat valmiita uuteen yritykseen. Sitten tärppäsikin heti ja raskaus päättyi onnellisesti terveen vauvan syntymään. Ensimmäisen keskenmenon jälkeen vauvalle tehtiin ruumiinavaus ja erilaisia kokeita, mm. kromosomitutkimukset, mutta koska nämä olivat kunnossa, ei muita tutkimuksia meille tehty. Alkuraskauden keskenmenot yleensä kuitataan sillä, että alkionkehityksessä on mennyt jotain vikaan, minkä takia raskaus keskeytyy. Toki kolmen keskenmenon jälkeen useimmiten tutkitaan, onko esim. tukostaipumusta, ongelmia hormonitoiminnassa tai muuta sellaista, joka selittäisi toistuvat keskenmenot. Onneksi valtaosalla naisista keskenmenot eivät ole toistuvia, vaan onnistuneen raskauden todennäköisyys on hyvä. Muistathan myös, että omalla toiminnalla on lähes mahdotonta vaikuttaa raskauden keskeytymiseen/jatkumiseen. Sinä et ole tehnyt mitään väärin, tämä oli äärettömän surullinen sattuma, jolle ei voi mitään. Niin lohduttomalta kuin se nyt tuntuukin.

Onnistuneessa raskaudessa en tehnyt mitään erilailla. Jokaisessa raskaudessa ja jo yritysvaiheessa noudatin terveellisiä elämäntapoja, lisäksi käytössä oli raskausmonivitamiini ja foolihappolisä. Henkisesti oli toki raskasta ja keskenmenon pelko varjosti kaikkia raskauksia, lapsen syntymään asti edennyt raskaus oli yhtä huolta ja pelkoa. Ainut, mikä minua auttoi, oli ajatus, että jos ei uskalla yrittää, ei voi myöskään onnistua. Jälkikäteen ajateltuna kyllä huomaan, että varsinkin ensimmäinen, myöhäisillä viikoilla tapahtunut keskenmeno jäi käsittelemättä, sitä olen työstänyt mielessäni monessa välissä raskaus- ja vauva-aikana.

Lääkärit sanoivat jo ensimmäisen keskenmenon jälkeen, että uutta yritystä vain nopeasti. Keskenmenon jälkeen raskautuu usein helpommin (piti meillä paikkansa) ja että vaikka menetettyä lasta ei saa takaisin, uusi raskaus toimii "hyvänä" laastarina. Kaikilla ei asia ole näin, enkä itsekään allekirjoita tuota laastari-näkemystä, mutta myös liika asioiden miettiminen olisi ollut minulle huono vaihtoehto. Jokaisen keskenmenon jälkeen kyllä vannoin, ettei enää ikinä yritetä, mutta niin se mieli vaan muuttui jo parissa viikossa.

Tässä asiassa jokaisen on vain mietittävä, miten paljon jaksaa kestää, mutta muistettava, että toivoa on aina. Toki edellisestä keskenmenosta on toivuttava paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Omasta mielestäni on myös tärkeä muistaa, että raskaudesta ei saa tulla "pakkomielle". Jos tuntuu, että tarvitsee vielä aikaa, kannattaa sitä ottaa, mutta pelkoa ei pidä myöskään lietsoa liialla pohtimisella. Seuraava raskaus voi hyvinkin olla se, joka onnistuu.

Voimia vaikeaan aikaan ja kaikkea hyvää tulevaan!

 

Kiitos Huppis! Tänään on mieli ollut jo vähän virkeämpi, kolme päivää oli kyllä niin harmaata, etten peruspositiivisena ihmisenä ole sellaista kokenut. Nyt täytyy vaan odottaa jälkivuodon loppumista, toivoa ettei tule kohtutulehdusta ja suunnata ajatuksia tulevaan. Rohkaisevaa kuulla, että sinullakin kahden km:n jälkeen onnistui ilman mitään sen kummempia keinoja saada oma pieni. Kai tämä tästä, vähitellen.

 

Mukava kuulla, että tänään on ollut jo vähän parempaa. Ihan varmasti olo helpottaa, mutta kyllähän se oman aikansa vaatii. Toivottavasti fyysinen parantuminen sujuu nopeasti, silloin on yleensä henkisestikin huomattavasti helpompaa. Ja ehkä joku päivä voi olla vähän harmaampi, mutta pääasia, että vähitellen ne harmaat päivät vähenevät ja tulee enemmän niitä valoisia hetkiä. Tsemppiä!