ensimmäinen rakkaus..

Kuinka monella on lapsia "ensirakkautensa" kanssa? Tai mennyt naimisiin sen ensimmäisen kanssa.. Itsellä ensi rakkaus on jo historiaa..

 

:wave: Raskaana olen 9:llä viikolla ensirakkaudelleni, jonka kanssa menin helmikuussa naimisiin 6n vuoden seurustelun jälkeen. Toivottavasti me saadaan olla se pari joka keinuttaa tilastoja ja pysyy yhdessä AINA :heart: . Onnellisempi en kyllä vois olla...

 

Täällä yksi! Seurustelemaan alettiin pian 15 vuotta sitten, naimisissa 9, lapsiakin kaksi...Ihan hyvin menee

 

:wave: tiälä =) 17v yhteistä elova takana nii ja muksuja viis

 

Heippa mulla ihana ensirakkaus vierellä ollut jo 7 vuotta =) meillä on 1 lapsi ja paremmin ei voisi mennä

 

Täällä sellainen tapaus!
Alettiin seurustelemaan kohta 12 vuotta sitten. Viime kesänä mentiin naimisiin ja nyt esikoista odotellaan rv40+3. Aina on mennyt tosi hyvin ja ollaan oltu onnellisia, kunnes mieheni pari kuukautta sitten "kadotti itsensä" eikä enää tunne itteään eikä mitään. Vauva on suunniteltu ja todella haluttu, mutta jotenkin mieheni on nyt aivan solmussa. Tähän on vaikuttanut monet asiat, niin monia muutoksia on elämässämme nyt meneillään (läheisen kuolema, valmistuminen, työelämään siirtyminen, toiseen ihmiseen ihastuminen, tuleva vanhemmuus jne...)

Joku aika sitten olin elämäni kukkuloilla mutta nyt tuntuukin että kaikelta putoaa pohja vaikka tän pitäisi olla elämän onnellisinta aikaa. Aika näyttää miten jatketaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta... Syntyispä tää nyytti jo niin eiköhän tässä ala asiat johonkin suuntaan selviämään..

Vaikka raskaus on fyysisesti sujunut hyvin, henkinen puoli onkin sitten toinen juttu. Kaipa se tuska, jonka nainen raskaana joutuu kokemaan on aina vakio -oli se sitten fyysistä tai henkistä.. Onneks oon lukenu näistä jutuista ja muutenkin kypsä (vaikka itse sanonkin) käsittelemään tilannetta, mutta sanonpa vaan, että takana on elämäni vaikemmat pari kuukautta. Voihan se tietty olla, että tää "kuuluu asiaan" ja vielä jatketaan elämämme onnellisina loppuun asti, tai toinen vaihtoehto on, että edessä odottaa aivan uusi elämä. Aika pelottavaa kun on puolet iästään seurustellut ja ollut jonkun ihmisen kanssa ja nyt joutuu miettimään, että ehkä onkin jatkossa pärjättävä aivan yksin. Siis tietysti vauvan kanssa, mutta ilman rakasta rinnallaan.

Muistutuksen sanana voisi vielä todeta, että älkää koskaan pitäkö mitään itsestään selvänä! Muistakaa nauttia silloin kun on jotain nautittavaa, kaikki kuitenkin loppuu aikanaan..

 

Täällä yksi ensirakkautensa kanssa elävä kahden lapsen äiti!

 

joo, vappuna sitä tavattiin nyt 17 vuotta sitten ja ikää on nyt "vasta" 31-vuotta. Että kyllähän tuo välillä tuntuu aika hurjalta kun yli puolet omasta elämästä on ollut saman kanssa. Yhdessä muutettu kotoa pois, on opiskeltu (kylläkin eri paikkakunnilla) ja muututtu teinistä aikuiseksi. Vaikka välilä tuntuu että on se sama 14 vuotias tytön tyllerö joka hyppäsi 17-vuotiaan motoristin kyytiin. Nyt lapsia kaksi, 6 ja 4 vuotiaat, naimisiin mentiin samalla kun toinen lapsemme sai nimensä ja kolmatta odotellaan rv 21. Omakotitalo järven rannalla peltoineen ja metsineen, kaksi koiraa, hyvät ammatit molemmilla, joten paremmin ei voisi mennä. Vaikka kyllä näihin vuosiin ylä- ja alamäkiä sisältyy, ja paljon. Mutta kaikesta on selvitty ja mielessä ei kävisikään, että eläisin ilman häntä. Niin ollaan ystäviä, aviopari, elämänkumppaneita ja lastemme vanhemmat. Jos 17 vuotta on pärjätty niin kyllä sitä mielellään terassilla istuu keinutuolissa miehensä kanssa, kun lapsenlapet tulevat käymään. Toivotaan näin, mutta mitään ei todellakaan pidä pitää itsestään selvänä, joten töitä tulee suhteen eteen tehdä, JOKA PÄIVÄ.