Ensi yönä luvassa jopa ankaraa hallaa koko maahan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras


Lauantaina pohjoisessa Suomessa nähtiin paikoin sakeitakin lumikuuroja. Lunta on sadellut ainakin Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Koillismaalla. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan länsiosassa, Alajärven ja Jyväskylän välisellä vyöhykkeellä on yöllä hyvin kylmää ja ankaraa hallaa.

Pohjoisen lumikuuroista ei ole ollut kinoksiksi asti, sillä lumi on sulanut maahan lähes saman tien.

Yön aikana lämpötila maan pinnalla laskee lännessä alle neljään pakkasasteeseen. Ankaraa hallaa on mahdollisesti luvassa maan kaikkiin osiin.

Ainakin Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa harkitaan istutusten suojaamista harsiolla ja sadettamalla. Ylipuutarhuri Marko Pesu suosittelee ihmisiä peittelemään pihan istutukset suojaksi hallalta sekä kantamaan ruukkuistutukset yöksi sisälle.

YLE Uutiset



Otinpa kukkaset sisälle.
 

Yhteistyössä