Ensi kertaa äidiksi v. 2012?

  • Viestiketjun aloittaja Saturnalia
  • Ensimmäinen viesti
Tervehdys Amidalalle minunkin puolestani!

Tosiaan raskaus ei millään tavalla tunnu olevan pelkästään oma henkilökohtainen asia - se koskettaa tavalla tai toisella monta muuta ihmistä. Itse olen kokenut jonkinnäköistä harmia ja ehkä syyllisyydentunnettakin perheettömän ystäväni puolesta. Minä olen ollut toinen niistä kaveripiirin "viimeisistä sinkuista", kunnes vuosi sitten tapasin elämäni miehen. Nyt onkin sitten jo häät ja vauva tulossa. Pelkäsin itse pitkään, että jään viimeiseksi sinkuksi ja tiedän, kuinka ikävältä tuntuu, kun kaikki muut ympärillä ovat löytäneet rakkaan ja perustavat perhettä. Ei hirveästi tee mieli hehkuttaa omaa onnea tuon ystävän seurassa kun tietää, että se tekee kipeää. Asia erikseen ovat tietty vielä ne kaverit, jotka eivät onnistu saamaan lasta - ihan varmasti oma raskauteni heikentää niitä suhteita. Ikävää, mutta toki myös ymmärrettävää. Mihinkään kovin kielteisiin reaktioihin en ole ainakaan vielä törmännyt, mutta kaikkeen pitää varautua, kun kyse on näinkin tunneherkästä asiasta.

Oman navan päivitystä: Oireiden selvä väheneminen ei tiennyt mitään pahaa, vaan lisäultrassa näkyi täysin odotusten mukaan kasvanut sikiö. Kahdessa viikossa (6+5 - 8+5) se on yli tuplannut pituutensa 8 millistä 22 milliin. Oli upeaa nähdä, miten sen muoto oli jo ihmismäinen; pää erottui selvästi, samoin takapuoli ja napanuora. Oi tätä ihmettä. Nyt loppui huolet ja alkoi raskaudesta nauttiminen! :) Mahis, toivottavasti teillä myös kaikki hyvin oireettomuudesta huolimatta!
 
Kiitos kommenteista, SysterP ja IslandGirl. Tosiaan raskaus tuntuu olevan yllättävän tunneherkkä asia monelle. Olen yrittänyt olla turhia hehkuttelematta, mutta toisaalta en ala sitä anteeksipyytelemäänkään. Tätä raskautta yritettiin lähes 1,5 vuotta. Olen tosi yllättynyt, että ennen tosi läheiset ystävät eivät tartu puhelimeen ja kysy kuulumisia. Ehkä he eivät ajattele asiaa sen kummemmin, vaan toimivat lähinnä alitajuntaisesti.

Olen vuosien varrella kerinnyt näkemään monien kavereiden perheenlisäykset, ja lista nimeltä "Sitten jos minä olen joskus äiti, niin minä en koskaan..." on tosi pitkä ;) Nyt on aika lunastaa lupaukset ja on tosi mielenkiintoista nähdä, että varmasti tosi monissa asioissa mieli muuttuu. Ehkä suurin toiveeni on se, etten muutu sellaiseksi superäidiksi, jonka elämäntehtävä on täyttää lapsen kaikki tarpeet. Ja en kestäisi, jos joskus huomaisin olevani yksi niistä, jotka puhuvat vain ja ainoastaan omista lapsista. Toivoisin, että lapsesta muodostuisi tärkeä osa perhettä, mutta ei se arkea pyörittävä voima (paitsi tietenkin ekoina kuukausina).

Tänään on muuten 16 vk täynnä. Aika rientää :)
 
Kävin tänään yksityisellä alkuraskauden ultrassa. Ja masussa todellakin oli elämää. ? Kätilön mukaan oikein terhakas, vilkas sikiö. Sydänkin siellä jo pompotti. Kätilön mukaan kaikki näytti hyvältä. Kyllä helpotti mieltä tietää, että masussa on kaikki hyvin. Nyt uskaltaa jo ajatella, että meille tulee vauva! Ihanaa!
Tänään siis rv 7+5.
 
God bless Primperan. Pääsin 4 viikon saikun ja yrjöämisen jälkeen takaisin "elävien kirjoihin" ja töihin! Aamu alkaa edelleen tervehdyksellä arabialaiselle, mutta sen jälkeen kun saa jotain aamupalaa nieltyä pahoinvointilääkkeen kera, selviän työpäivästäkin melkein yökkimättä. Kevyt kuvotus (ja armoton uupumus!!!) on päällä suunnilleen hela tiden, mutta hei, pystyn oleen töissä...! Nälkä ei kärsi tulla. Jos tulee, alkaa hillitön yökkiminen.

Tuo järkyttävä väsymys/uupumus on tullut uusimpana oireena. Hengästyn ihan mitättömästä ja pulssi nousee (samasta mitättömästä) jumppatunnin tasolle. Pakko himmailla. Mahaa kiristää, vihloo ja nipistelee pitkin päivää. Oletan, että siellä siis venytellään lisää tilaa.

Maanantain neuvolaultra vähän jännittää, onko molemmat alkiot vielä hengissä...

-Marge kera Katkiksen ja Pätkiksen 10+2
 
Sinna, hienoa kuulla hyviä ultrakuulumisia! Onnea niistä.

Ja Marge, ihanaa että pahoinvointi vähän helpottaa. Toivotaan kaikkea hyvää ultraan maanantaille! Täälläkin tuo vihlonta on tullut tutuksi viimeisen viikon aikana, välillä nipistelee aika tuntuvasti.

Itsekin olen alkanut jo vähän miettiä äitiyttä. Minua mietityttää ehkä ennen kaikkea se, miten osaisin parhaiten olla tulevalle lapselle tukena, ja miten osaisin olla huolehtimatta ja huolestumatta liikaa. Toisaalta olen innostunut siitä, että saan olla äiti, ja uskon, että minusta myös tulee hyvä äiti. Myös minä haluaisin pitää sopivan kohtuuden siinä, etten kuitenkaan ihan käperry äitiyden ja lapsen ympärille, vaan että elämässä olisi eri osa-alueet tasapainossa. Kurin osaan varmasti lapselle pitää (jo oman äitini esimerkillä ;)) ja sitä pidän erittäin tärkeänä. On lapsen edun mukaista, että ei anneta liikaa periksi.

Omasta voinnista: Maanantain ultran jälkeen olo on ollut todella hyvä ja rauhallinen. Oireina on ollut enää rintojen arkuus ja ummetus, muuten raskautta tuskin huomaa. No tänä aamuna tuli kyllä jonkin verran rusehtavaa vuotoa ekaa kertaa. Siitä en tietenkään tykännyt yhtään, mutta en ala kuitenkaan ainakaan vielä sen pahemmin huolestua, ellei vuoto muutu runsaammaksi. En yksinkertaisesti jaksa enää stressata, vaikka niiiiin kovasti toivon, että kaikki menee hyvin ja syyskuussa minusta todellakin tulee äiti!

Suotuisia tuulia ja hyvää viikonloppua kaikille!

IslandGirl 9+3
 
Sinnalle onnittelut kivoista kuulumisista. On se jotenkin niin ihana nähdä ultrassa, että kaikki on hyvin. Minä odottelen viimeistä ultraa vielä pari viikkoa, sitten ei auta kuin valmistautua synnytykseen.

Kiva kuulla myös että Margen vointi on parempi.

Minä en vieläkään oikein ymmärrä, että meille tulee vauva. Äitiyttä tässä on "harjoiteltu" jo viitisen vuotta miehen lasten kanssa, ja hyvin menee. Silti vähän jännittää, miten vauva-arki alkaa sujumaan. Rajat pitää minunkin mielestäni lapsilla olla, kunhan nyt osais pitää samat rajat tälle omalle mussulle kuin noille muillekin. Vaan kyl uskon että sisarukset pitää myös huolta, että pieninkin oppii talon tavoille, eikä pääse helpommalla. ;)

Ruskea vuoto saattaa olla ihan istukan aiheuttamaa, ei välttisti mitään vakavaa. Toivotaan IslandGirl että loppuu yhtä nopsaa kuin alkoikin. Ei kannata huolestua, jos ei se sitten jatku ja väri muutu kirkkaamman punaiseksi.

Itse väsyilen täällä kuten tavallista, ei enää oikein hyvät unetkaan tätä väsymystä poista. Eipä se auta kuin jaksaa, tuskin sitä vauvan synnyttyäkään saa ihan hirveän hyvin nukuttua. Eli totuttava on, ja kyllähän tähän varmaan tottuu.

Mukavaa viikonloppua kaikille! =)

SysterP 33+2
 
Parin vuoden yrittämisen jälkeen tammikuussa tuli plussa ja nyt on arviolta rv 10+3 menossa (uskoisin itse että pari päivää tähän pitää lisätä). Vajaan viikon päästä eka ultra, jännittää ihan kamalasti vaikka neuvolalääkäri saikin jo dopplerilla sydänäänet kuulumaan. Niin ikää siis mulla on 36v ja esikoista odotellaan.
 
Hei taas pitkästä aikaa... Kirjoittelu on jäänyt vähemälle, kun on ollut kamalasti töitä, oireet ovat olleet vähissä ja asiaa on jaettu sen verran usealle ettei tämän asian kanssa olla enää yksin.

Käytiin viime viikolla nt-ultrassa ja kaikki oli hyvin. Huh. Nyt tämän ottaa todesta, tämän raskauden. Siellä se pieni sätkytteli ja oli jo jotenkin kovasti ihmismäinen... Mulla alkaa näkyä jo mahakin. Luulen, että se johtuu tästä perussairaudesta - ei ole kunnon "korsettia" pitämässä mahaa piilossa. Töissä yritän sitä vielä peitellä, mutta montaa viikkoa se ei enää onnistu.

Olin oikeassa sen lasketun ajan kanssa. LA siirtyi nyt viis päivää eteenpäin ja on 12.9. On tää ihmeellistä.

Mahis 11+6
 
Jee, kivaa kuulla taas elonmerkkejä täältä. Upeita uutisia, Mahis! Mulla on kanssa nt-ultra ylihuomenna perjantaina, ja pikkuisen tietysti jännittää... Ennen kaikkea tuntuu positiiviselta jännitykseltä, vaikka tietty vähän mietityttää sekin, että mitä jos jotain ei-niin-kivaa selviää. Päivitän vielä kuulumiset ultran jälkeen, kunhan häähumusta ehdin... Lauantaina olen nimittäin menossa naimisiin :kiss:. Olen ihan pökerryksissä, kun on niin monta suurta ja hienoa asiaa samanaikaisesti - ei voi muuta kuin hymyillä tyytyväisenä.

Ja Annelille tosi isot onnittelut ja tervetuloa joukkoon! Samanikäisiä ensiodottajia ollaan :)

Sen verran vielä omaa napaa, että rusehtava vuoto oli onneksi lyhytaikainen harmi ja kesti vain yhden päivän. Pääsin siis siitä pikku säikähdyksellä. Toinen vastaava säikähdys oli taas viime viikolla, mutta sama juttu, yksi päivä vaan. Kai ne limakalvot vaan ovat niin herkät, että verenvuotoa tulee tavallista helpommin - sainhan oikein kunnon nenäverenvuodonkin yhtenä päivänä, mikä ei ole minulle yhtään tyypillistä.

Viimeisen viikon aikana on alkanut tuntua siltä, että tuohon vatsassa kasvavaan sikiöön alkaa ihan tosissaan jo kiintyä, vaikka sen olemassalon joutuu melkein vain kuvittelemaan. Uskon, että tuo kiintymyksen tunne vahvistuu, kun ultrassa (toivottavasti) näkyy jo ihan ihmisen näköinen olento.

IslandGirl, 11+0 (Vau, en voi uskoa, että jo 12. viikko alkaa... riskiajan loppu alkaa olla jo käsillä)
 
Kiitos IslandGirl onnitteluista. Täällä nyt kärvistellään taas näiden huolien kanssa. Kävin eilen sokerirasituksessa ja sain äsken tulokset että koholla oli se keskimmäinen arvo eli nyt sitten aloitetaan seuranta. Oon vähän pää pyörällä tästä, en oikein tiedä mitä ajatella, pidin niin itsestään selvänä että tuskin niissä mitään ongelmaa on kun oon niin terve aina ollut, etten oo edes selvittänyt kunnolla mitä tuo nyt käytännössä tarkoittaa.

Ja tuon lisäksi mulla on kanssa ollut nyt parina päivänä ruskeaa vuotoa ja se huolestuttaa tosi paljon. Neuvolan terkkarin kanssa just puhuin puhelimessa (samalla kun sain noi sokeriarvot) ja se rauhoitteli että jos ei kirkkaaksi vereksi muutu tuo vuoto tai tule kipuja niin on ihan normaalia eikä oo syytä lääkäriin mennä. Mulla olis nt-ultraan on vielä viisi päivää, siellä sitten ainakin selviää vieläkö mahassa on eloa, tasan viikko sitten dopplerilla kuului ihan selvät sydänäänet.

Mut ihana lukea täältä näitä teidän juttuja, välillä tuntuu että on niin yksin näiden ajatusten kanssa. Päätettiin miehen kanssa ettei kerrota raskaudesta kenellekään ennen ekaa ultraa ja kun näistä mun murheista puhun miehelle niin se vaan sanoo että ota nyt rauhallisesti äläkä stressaa, mut kun ei se oo niin helppoa olla hermoilematta...
 
Onnea jo etukäteen, IslandGirl. Toivottavast vietätte ihanan talvisen hääpäivän.

Tervetuloa Anneli-75. Kiva, että mukaan liittyy muitakin uusia. Aika samankaltaisia fiiliksiä täälläkin. Me myöskään ei kerrottu sukulaisille ja kavereille ennen ekaa ultraa, keskenmenon pelko oli niin voimakas meillä molemmilla. Muutamalle kaverille kerrottiin jo heti kun testi näytti plussaa. Kyllä se huolehtiminen siitä laantuu, aina ultran ja neuvolakäynnin jälkeen menee muutama päivä ilman huolen häivää :)

Me yritettiin raskautua reilu vuosi. Ihan ekasta yrityksestä tulin raskaaksi, mutta se meni melkein samantien kesken. Sitten ei tapahtunutkaan mitään yli vuoteen. Saimme jo lähetteen lapsettomuustutkimuksiin, mutta sitten kuin ihmeen kaupalla testi näytti plussaa. Liekö ollut paine mahdollisista tutkimuksista... Kummasti se hirveän tuskainen ja pitkä vuosi unohtui, kun sai keskittyä positiivisiin uutisiin.

Nyt mennään jo rv 18. Rakenneultraan on enää kolmisen viikkoa. Masu kasvaa nyt hurjaa vauhtia, viimeisen kahden viikon aikana se on paisunu selvästi. Se on ihanaa, se.
 
Mahtavaa, Amidala, hurjasti onnea sinnekin! :) Voin vaan kuvitella, miten upealta raskaaksi tuleminen tuntuu yli vuoden piinan jälkeen. Meillä tärppäsi jo toisella yrityskierrolla, ja siitä "ihmeestä" olen äärettömän kiitollinen. Kun vielä pysyisi matkassa loppuun saakka.

Anneli, toivotaan tosiaan, että kyse on vaan harmittomasta vuodosta! Kyllä niitä vuotoja on tosi monella, kuten neuvolassakin sanottiin, älä vaivu epätoivoon! Onneksi ultra on jo niinkin pian, niin pääset epätietoisuudesta. Eiköhän sieltä ihan rauhoittavia uutisia tule. Se epätietoisuus ja pelko on raastavaa, tiedän...

Peloista puhumisesta: Minusta on tuntunut, että kun olen kertonut peloistani joillekin ihmisille, vastaan on tullut myös jonkinasteista syyllistämistä. Sen sijaan, että yrittäisivät ymmärtää, miksi pelkään ja jännitän, jotkut tuntuvat enemmän tai vähemmän suoraan syyttävän minua siitä, että itse lietson "turhia" pelkoja. Ja sitten vielä syyllistetään siitä, että pelkäämällä lisään vielä raskauden riskejä entisestään ja kaiken lisäksi pilaan oman raskauteni, jonka pitäisi olla elämäni onnellisinta aikaa! Tämmöisestä olen välillä loukkaantunutkin ja ajatellut, että miksi menin koko raskaudesta, saatikka sitten peloista, kertomaan niin avoimesti. Kyllä mielestäni meillä jokaisella on myös oikeus huoliimme silloin kun niitä tulee, ja ne myös kuuluvat asiaan. Itse ainakin olen raskaudesta jatkuvasti äärettömän onnellinen, vaikka huolipäiviäkin on joitakin ollut, ja silloin ei ole pystynyt ajattelemaan paljon muuta. Se, että joku toinen "kieltää" pelkäämästä, ei helpota asiaa, vaikeuttaa vaan. Sorry tämä purkautuminen, asia on näköjään jäänyt kaihertamaan... ;) Ja kertokaa, jos olette kokeneet vastaavaa.
 
Peloista. Meidän kaveripiirissä on ollut niin hurjan monta keskenmenoa viimeisen 1,5 vuoden aikana, joten aika monet ystävät ymmärsivät meidän pelkotilat ja huolet. Tunteet oli tosi ristiriitaiset. Välillä äärimmäinen onnellisuus siitä, että yli vuoden jälkeen tulimme edes raskaaksi. Välillä ihan järkyttävä pelko onnen menetyksen puolesta. Kolme tosi hyvää ystävää ovat saaneet keskenmenon mun raskauden aikana, yksi näistä raskauksista oli jo melko pitkällä. Melkoisia ihmeitä nämä pienet ihmiset tuntuvat olevan, olkaamme siis äärettömän onnellisia, jos saamme terveet vauvat syliimme.

Suoranaista syyllistämistä en ole kokenut. Lähinnä koin syyllisyyttä siitä, että meillä on kaikki hyvin, ja samaan aikaan suurin osa kavereista joko ei saa lapsia ollenkaan tai saa toistuvia keskenmenoja.

Ikä on varmasti iso tekijä näissä keskenmenoissa. Kaikki ystäväni ovat iältään 30-35, raskaaksi tuleminen ja raskauden jatkuminen ei ole enää itsestäänselvyys (ei kai se koskaan olekaan...).
 
Amidala, onneksi teillä on raskaus kaiken jännäämisen jälkeen jo noinkin pitkällä! Tuossa vaiheessa keskenmenon riski on kuitenkin jo tosi pieni. Eli hyvällä syyllä saat jo huokaista helpotuksesta, vaikka toki kaikenlaista ikävää joskus harvoin tapahtuu.

Anneli-75, saitko siitä sokerihommasta jo tarkempaa selkoa, mitä se käytännössä tarkoittaa? Toivottavasti myös vuodot ovat helpottaneet.

Itse kävin tänä aamuna ultrassa. Siellä kohdussa oli kovin eläväinen sikiö, joka sätki ja heilutteli käsiään ja jalkojaan vimmatusti. Niskaturvotuskin oli tosi pientä, joten omalta osaltanikin päästän tässä vaiheessa helpotuksen huokauksen. Kätilö oli ihan uskomattoman ihana, mikä teki kokemuksesta ekstrahyvän! Voi mikä nöyryys ja kiitollisuus pienestä ihmeestä :heart: Hyvillä mielin voi laskeutua huomiseen hääpäivään ja sitten reissuun.

Virallinen laskettu aika on nyt menkoista suoraan laskettu 17.9 eli pari päivää aiemmin kun mitä tähän mennessä olin ajatellut. Eli nyt onkin ihan "virallisesti" jo päivä 11+5! :)
 
Ihan mahtavaa IslandGirl että teidän ultrassa kaikki oli hyvin. Oon tosi onnellinen sun puolesta! Oikein paljon onnea jo etukäteen häiden johdosta.

Kuulostaa niin tutulta tuo ristiriitaisten kokemusten tunteminen josta Amidala kirjoitit. Itsellä kanssa välillä leijuu pää pilvissä kun vihdoinkin (!) jotain tapahtuu ja välillä iskee ihan järkyttävä huoli ja pelko. Niin ja epäusko että voiko tämä onni oikeasti osua nyt meidän kohdalle. Meillä tosiaan yritystä on ehtinyt tulla jo melkein kaksi vuotta ennen kuin ollaan nyt tässä vaiheessa menossa (rv 10+6). Jos voisin saada edes osan mun miehen rauhallisuudesta niin olisi oma elämä paljon helpompaa. Eilenkin mies rauhoitteli minua että jos tämä nyt menee kesken niin me ei sille mitään voida, mut ainakin me nyt tiedetään että raskaaksi tuleminen onnistuu. Sitten vaan yritetään uudelleen. Aina välillä ajattelen noin itsekin, mut välillä iskee paniikki että pää hajoaa jos keskenmeno tulee.

Ihan varmasti tämä on osittain ikäjuttu, itsekin törmännyt siihen että monilla saman ikäisillä kavereillani on ollut tosi paljon vaikeuksia raskauksien kanssa (keskenmenoja, kohdunulkoisia, tosi pitkiä hedelmöityshoitojaksoja jne) ja sitä kautta tietää vähän liikaa mitä kaikkea voi käydä. Mutta toisaalta kaikki lähipiirin ihmiset ovat lopulta sen pikku nyytin (tai useamman) syliinsä saanut, joten pitäisi vaan uskoa että kyllä se meidänkin vuoro tulee vielä.

Keskiviikkona kävin hierojalla ja hän oli nyt sitten ensimmäinen ihminen kenelle raskaudesta kerroin. Tuntui aika jännältä sanoa ääneen että oon raskaana, asia muuttui heti jotenkin enemmän todeksi. Olen käynyt samalla hierojalla pitkään ja tuntui tosi hyvältä kun hän oli niin innoissaan asiasta. Hierojalta lähtiessäni oli sekä fyysisesti että henkisesti ihan uudelleensyntynyt olo, tuli jotenkin sellainen ole että meillehän taitaa oikeasti tulla vauva :D

Sokerijutuista nyt ei sen kummempaa uutta tietoa ole kuin että seuraava neuvolakäynti on puolentoista viikon päästä ja siellä saan kotiin mittausvehkeet ja alan itse seuraamaan noita mun sokeriarvoja. Silleen hassua kun oon aina ollut aika tarkka syömisistäni ja harrastan liikuntaa enkä ole ylipainoinen niin silti tuli tällainen ylläri vastaan. Sukurasituksesta kyllä tiesin, mut kuvittelin et elämäntavat riittäisivät kuittaamaan perintötekijät. Pitäisi varmaan yrittää harrastaa liikuntaa vielä vähän enemmän, niiden vuotojen takia en oon taas muutamaan päivään tehnyt töiden jälkeen muuta kuin maannut sohvalla. Nyt vuotoja ei onneks oo ollut (niitä oli kahtena päivänä), toivottavasti ei enään tulekkaan. Viikonlopun kun nyt jaksaa odotella, niin maanantaiaamuna päästään ultraan katsomaan löytyykö sieltä masusta eloa.

Mukavaa viikonloppua kaikille.
 
Viimeksi muokattu:
Heips pitkästä aikaa ja onnea heti alkuun kaikille hyvistä ultrauutisista! Ja tervetuloa uudet!

IslandGirlille ihanaa hääpäivää!! (Vai joko se meni??) :) Muistelen kaiholla omia marraskuisia yllärihäitä; päivä meni aivan liian nopeasti....! Kerrothan miten häät sujui?

Täälläkin on välillä elelty keskenmenopelossa, mutta toistaiseksi kaikki on menny hyvin. NT-ultra oli nyt maanantaina, ja "sintturaiset" siellä kilpaa ojenteli jalkojaan. Niskaturvotus ok lukemissa (0,12) molemmilla, ja kokoa n. 6 cm per ihmisenalku :) Vauva B on edelleen hintsun verran isompi, mutta sitähän se oli jo varhaisultrassa (päivän verran edellä vauva A:ta).

Tätä mahaa ei kyllä kauaa enää piilotella, on se sen verran selvästi jo pullahtanut ulos. Töissä vielä viilaan muita linssiin löysillä paidoilla ja huppareilla, mutta kohta ei auta enää nekään. Tänään on tarkotus lähteä kauppoihin metsästään mukavia äitiysfarkkuja + hametta.

Pahoinvointi on alkanut hellittää ihan reilusti; oksennan edelleen joka aamu mutta päiväyökötys vaivaa enää harvakseltaan/vähän. Väsyttää AIVAN tolkuttomasti ja sänkyyn on raahauduttava yleensä 21 maissa. Ei vaan pysty oleen tolpillaan...! Päänsärystä on tullut päivittäinen seuralainen, tuntuu ettei mikään auta. Niin että sitä "energistä keskiraskautta" odotellessa... :D (ettei vaan ois joku urbaani legenda??).

Hyviä vointeja ja masun kasvatusta kaikille!

-Marge + tuplat 12+4
 
Loistavia ultrauutisia, Marge ja IslandGirl. Nyt voitte taas huokaista ja nauttia raskaudesta täysillä. Ultran jälkeiset päivät on minusta niitä parhaita.

Hyvä pointti, Anneli. Meidän ikäisillä odottajilla on tosiaan vähän liiankin paljon tietoa siitä mikä voi mennä vikaan. Nuorempana sitä voisi olla autuaallisen tietämätön kaikesta, koska kaveripiirissä tuskin olisi näin paljon vastoinkäymisiä. Stressi ja raskaus on tosi huono yhdistelmä, mutta mulle rentoutuminen on ollut ajoittain todella vaikeaa. Nyt alkaa jo olla mukavat viikot menossa (18+5).

Tosin tuo Margen mainitsema "energinen keskiraskaus" taitaa olla urbaani legenda. Mulla oli tosi vähän raskausoireita ekalla kolmanneksella, siksi olinkin välillä niin huolissani. Mutta nyt olen tosi väsynyt. Väsymys on todella hurjaa, sellaista mitä yksinkertaisesti ei voi sivuuttaa. Muutenkin kaikki kropan viestit on potenssissa 10: nälkä, jano, väsymys, ärtymys, hellyydenkipeys... Kaikki tunnetaan täysillä tai sitten ei ollenkaan.

Tiistaina on taas neuvolapäivä. Ajattelin kysellä hemoglobiinimittauksen perään. Viime viikon alussa olin muutaman päivän äärimmäisen väsynyt ja nytkin päivän energiat tuntuu olevan kulutettu muutamassa tunnissa. Tosin mulla on alhainen verenpaine, ajoittainen huimaus on koko ajan läsnä.

Energinen keskiraskaus, my ass! :p
 
Nyt on eka ultra (joka oli samalla nt-ultra) ohi ja kaikki näytti oikein hyvältä. Siellä se pikkuinen vähän kiukkuisen oloisena otti teräviä potkuja kohdun seinästä ja heilutteli käsiään. Pikkuinen itku tuli itseltä kun sen näin ja taisi tuo mieskin vähän liikuttua. Nyt lähdetään viikoksi lomailemaan ja loman jälkeen kerrotaan tuleville isovanhemmille uutiset. Ja sen jälkeen kerron varmaan myös töissä. Näillä näkymin jään melkein suoraan kesälomilta äippälomalle, täytyy ruveta työtehtäville tuuraajaa miettimään+kouluttamaan.

Aika helpottunut ja sekava olo on nyt viime viikkoisen hermoilun jälkeen. Viime viikon ruskeille vuodoille ei löytynyt ultrassa syytä, mutta lääkäri totesi että on niin normaalia että välillä tulee pieniä vuotoja että ei niistä kannata jatkossa hätääntyä jos muuten on hyvä olo.

Ja tuosta olosta sen verran että eilen sain ekaa kertaa pariin kuukauteen kotitöitä tehtyä, ainakin nyt tuntuu että vähän olo on menossa parempaan suuntaan. Väsyttää kyllä edelleen, mut ei huimaa eikä kuvota. Tänään aamulla oli vähän ällö olo, mut luulisin et oli ihan vaan ton ultran aiheuttamaa jännitystä. Voisko mulla olla nyt se mahtava keskiraskaus alkamassa, hope so.

Nyt mulla on menossa rv 11+2 ja laskettu aika on 22.9., ultra näytti koon puolesta 20.9. mut sen verran pieni ero oli tuohon laskettuun arvoon että ei alettu sitä mihinkään muuttamaan.
 
Loistavia uutisia, Anneli! Nyt voitte kertoa raskaudesta ystäville ja sukulaisille, se on ihan huippua. Ja muutenkin voi vähän hengähtää helpotuksesta. Oikein mukavaa lomaa teille! :)

Kävin äsken neuvolassa. Hymy on taas herkässä, kun kuuli sydänäänet. Liikkeet on tosin tuntunu jo mukavasti viimeisen viikon, se on vähän helpottanut mun kroonista murentimistarvetta. Aktiivinen kaveri siellä tuntu olevan, ei pysynyt hetkeäkään paikallaan. Viikkoja on nyt 19+0.

Hemoglobiini oli tippunu rajusti sitten viime käynnin, mikä selittää ajoittaisen uupumuksen. Samoin verenpaine oli todella alhainen, mutta se on mulle ihan luontaista. Kävin ostamassa rautakapseleita. Toivotaan, että ne auttaa, ja että ei tulis mitään vatsavaivoja. Paino ei onneksi ollut enää noussu, viimeksi neuvolantäti meinas repiä verkkarinsa. Mutta minkäs teet, kun ensimmäisen kolmanneksen päällimmäisin fiilis oli armoton NÄLKÄ! :p Ei kai sitä syömättäkään voinut olla. Oman kropan tuntemusten mukaan täytyy mennä, ei auta muu.

Aivan ihana ilma, täytyy lähteä ulkoileen jo toistamiseen tänään. Ah, kevät! :heart:
 
Heippa pitkästä aikaa kaikille :) ja onnea myös Annelille.
Onpa tässä tullut pidempiväli kun kirjoitellut viimeksi. Kaikilla näyttää sujuneen aika hyvin tuo alkuraskaus ilman mitään suurempia ongelmia, hieno juttu!

Kun nyt päässyt pahemmista alun peloista niin päässä alkaa pyöriä taas kaikenlaisia muita ajatuksia ja toivoo että loppuraskaus menisi hyvin. Olo on nyt ollut jonkun aikaa tosi hyvä. Vatsa on alkanut kasvaa niin että se on jo huomattu :). Kova nälkä iskee yhtäkkiä ja jano myös. Kerran yössä saa nousta aina vessaan. Rintojen arkuuskin on palannut taas takaisin ja hiljalleen turpoilee :)).

Alusvaatteet ja housut alkaa tehä tiukkaa joten pitäisi käydä ostoksilla, olisikohan kaikkein parhainta valita urheiluliivit koska kaarituelliset jotenkin painaa :/.
Ensi kuussa olisi rakenneultra, sitä ootellaan kovasti. Olisi ihana saada tietää sukupuoli :).

Täällä mennään 16+3 <3
 
Kiitokset Amidala, Anneli ja Marge hääonnitteluista! Meillä oli pienehköt häät (tosin kirkko oli suuri!) ja niistä tuli juuri sellaiset, joita olin toivonut: rentoa tunnelmaa ja myös suuria tunteita. Yllätyin siitä, kuinka paljon pystyin itse nauttimaan päivästä; pienet ja rennot häät kun oli, en itse stressannut tai miettinyt turhia, vaan nautin joka hetkestä! Aivan upeita muistoja jäi. Häämatkalla olimme Madeiralla, ja jos montaa muuta tästä porukasta on väsyttänyt, minä olen kyllä ihan oikeasti saanut nauttia energisen keskiraskauden alkuviikoista: kävimme paljon patikoimassa ja nautimme liikunnasta ja ulkoilmasta. Raskautta en huomaa nyt juuri muusta kuin ummetuksesta sekä ajoittaisista nipistelyistä alavatsassa. Hääpukuun mahduin vielä ihan loistavasti, mutta nyt odottelen jo malttamattomana, että alkaisipa maha kasvaa. Eiköhän se tästä pikku hiljaa alakin.

Hienoa, että on näin paljon hyviä uutisia ryhmässä. Ihanaa, että Marge sinulla pahoinvointi on jo helpottamaan päin - se oli aluksi niin hurjaa. Ja Annelille tosi paljon onnitteluja hyvistä ultrakuulumisista ja Amidalalle sydämenlyönneistä! Toivottavasti myös väsymys helpottaa. Suuremmat huoletkin näyttävät karisevan itse kultakin - toivotaan, että huolet pysyvätkin poissa!

Ihania aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

IslandGirl 13+1
 
Onpa ollut kiva lukea täällä näitä kuulumisia kun kaikkien raskaudet ovat sujuneet hyvin, toivottavasti menee jatkossakin niin.

Me ollaan nyt muutamalle läheisimmälle ystävälle kerrottu raskaudesta ja viikonloppuna olisi tarkoitus räjäyttää portti eli kertoa tuleville isovanhemmille eli toisin sanoen sen jälkeen raskaudesta tietää kaikki :) Oon ollut vähän kahden vaiheilla et milloin kerron töissä, mut ehkä teen sen ensi viikolla. Olisihan se sitten vähän helpompi noita sokereitakin mittailla kun ei tarvi mennä aina vessaan hääräilemään. Ystävät ovat olleet innoissaan ja liikuttuneita meidän vauvauutisista (kaikki tietävät meidän pitkästä yrityksestä) ja saatiin yhdeltä innokkaimmalta jo tosi suloinen potkupuku lahjaksi. Menin ihan hämilleni siitä lahjasta, en oo itse edes uskaltanut vielä katsella mitään vauvatarvikkeita tai vaatteita, tuntuu jotenkin ihan liian aikaiselta. Äitiysvaatteita oon vähän netistä katsellut ja ehkä tässä lähiaikoina laitan parit farkut tilaukseen, on sitten valmiina kun tarvitsee.

Mun olo on ollut tänään tosi hyvä, jotenki tuntuu et ihan liian hyvä, haluais jotain konkreettisempaa, vaikka sitten sen ällötyksen, onneks sentään välillä vähän alavatsaa nipistelee... Mies mulle välillä nauraa et eiks näistä hyvistä oloista pitäis vaan nauttia ja olla erityisen tyytyväinen kun ei se nyt silloinkaan kivaa oo kun väsuyttää ja kuvottaa koko ajan. Mut kun sit kun tuntuu hyvältä niin alkaa koko raskaus tuntua epätodelliselta. Menis nyt muutama viikko nopeasti niin vois alkaa vauvan liikkeitä kuulostelemaan.

Maanantaina kävin neuvolassa noiden sokerimittausjuttujen takia ja samalla terkkari kuunteli dopplerilla sydänäänet, hyvin ne siellä jyskytti. Ensi viikolla olis ihan normi neuvola (toi tän viikkoinen tuli siis ihan bonuksena noiden sokereiden vuoksi) ja sinne mieskin on tulossa mukaan. Tähän saakka on ollut mukana vasta ultrassa, eikä oo noita doppler-ääniä päässyt kuuntelemaan.

Huokaus, menis nyt aika nopeasti, taidan olla aika kärsimätön odottaja...

Anneli (rv 12+5)
 
Tulinpas minäkin tänne kurkkimaan. Kivoja uutisia monella. Nauttikaa nyt oikein oireettomuudesta, kyllä niitä vaivoja ehtii taas tulla. Ja aika hurahtaa kyllä tosi nopsaa, vaikka odotteluahan tää on. Itse en enää jaksais olla raskaana enää kauaa, tosin eipä sinne laskettuun aikaan ole kuin vajaa 20 päivää. Saa nähdä sit miten käytännössä käy.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

Systeri 37+2
 
Melkein jo jännittää Systerin puolesta, kun h-hetki lähenee :)

Mulla on taas pelko hiipinyt takaraivoon, kun menin lukemaan toisesta foorumista juttua myöhäisillä viikoilla kohtuun kuolleista kaksosista :( Ihan hirveää. Uskaltaako tässä mihinkään lomalle lähteä? Vaikka kaikki oli ok kun kävin neuvolalääkärillä keskiviikkona, silti huolettaa ja ressaa koko ajan....Töissäkin on kaamee kiire koko ajan, kämppä on myynnissä ja lähtee kohta alta. Raksaprojekti alkaa ja, ja, ja...Huoh!

Onko kellään mitään toimivaa vinkkiä tähän järkyttävään ummetukseen? Suoli on ihan oikeasti täynnä sementtiä ja pelkään jo vessaan menemistä. Todella tuskaista punkea mitään ulos. Ei auta kaurapuuro eikä luumut. Onko jotain käypää apteekkituotetta olemassa?

Marge 14+4
 
Laskettuaika pelottavan lähellä :) 30.3. ja ikää mulla on 35-vuotta :) joku pelkäsi alkuraskauden vuotoa. Mulla oli sitä kans tässä raskaudessa ja ei meinannut mitään joten ei kannata pelätä :) mulla on keskenmeno taustalla niin koko raskaus on ollut aika hermoille käyvä mutta kaikki on mennyt tosi hyvin ja nyt ollaan jo ihan maalisuoralla.
 

Yhteistyössä