Ennen äidiksi tuloa..

[Minja]

Heipä hei!

Vuoden takainen raskausepäily sai sekä minut että mieheni miettimään vakavissaan, millaiseen kotiin lapsemme haluaisimme syntyvän. On paljon asioita, joita haluaisin/en haluaisi siirtää omaan perhe -elämääni joko lapsuudenkodistani tai nykyisestä elämästäni. Koska en sitten raskaana onneksi ollutkaan, meillä on nyt tässä aikaa muuttaa ne epäkohdat joita ei haluaisi lapselleen siirtää.( Eihän elämä koskaan täydellistä tule olemaan, sitä en edes aja tällä takaa.)

Haluaisin tietää niitä elämänmuutoksia, mitä muut haaveilijat ovat tehneet tai tahtoisivat tehdä, ennen kuin perheessä on joku, jolle hyvät ja pahat tavat siirtää! Eli antakaapa tulla omianne, tässä meidän kolme tärkeintä

1)Meille tärkein muutos on ollut ruokavalion ja elämäntapojen muuttaminen terveellisemmäksi. Olemme molemmat olleet aivan pienestä lapsesta asti pyöreitä, enkä todellakaan kestäisi, jos oma lapseni joutuisi elämään lapsuutensa lihavana, vain koska minä en osaisi ruokkia häntä terveellisesti, kuten oma äitini ei osannut ruokkia minua. Lapsellamme kun kuitenkin tulee olemaan geneettisesti taipumus lihomiseen. Perusterveellisesti elimme ennenkin, nyt elämme kuitenkin enemmän suositusten mukaan. Painoa on tippunut itseltäni seitsemän kiloa, mieheltä reilusti päälle kymmenen -ilman laidutusta. Toivotaan että nämä elämäntavat pysyvät.

2) Olen niin laiska, etten varmasti jaksa hoitaa sekä lasta että itsenäisesti opiskeluja samaan aikaan. Toinen tutkinto on kuitenkin edellytys sille, että voin jatkaa tätä työtä, jota teen, niin että olen tähän virallisesti pätevä. Ensimmäinen vuosi tiivistä iltaopiskelua on takana, tätäkin olisin muuten lykännyt. Mieskin on tehostanut opiskelujaan tajutessaan, että jos ennen perhettä haluaa elää edes hetken lapsettoman, työssäkäyvän ja hyvin toimeentulevan miehen elämää, on pakko pistää töpinäksi.

3) Alkujärkytyksen jälkeen tajusimme, että ylipäänsä voisi olla aika aikuistua, ja puhua parisuhteen ongelmakohdat selviksi. Aikuistumisesta en tiedä, mutta suhteemme on muuttunut paljon läheisemmäksi, kun molemmat ovat miettineet uudestaan unelmansa, ja mitä haluaa tehdä ennen perheen perustamista.

4) Vauvakuumeeni hävisi kertaheitolla, kun tajusin, etten oikeasti haluaisi vielä äidiksi -haluan vain vielä haaveilla ja unelmoida omastani. Lapselliset lässyttämiseni lapsista ja vauvoista ovat menneen talven lumia. Marketin vauvanvaateosastolle ei enää tee mieli mennä, ja kirjaston vauvalehdet saavat olla ihan rauhassa. Lopun vauvakuumeen tainnuttamiseksi olen aloittanut uudelleen kerhonvetäjänä teinivuosien jälkeen. Kerhoillan jälkeen muistan aina, että lasten hoito..se on muuten TYÖTÄ. Jostain syystä mies on alkanut miettimään tuota perheen perustamista enemmänkin, sitä vähemmän mitä se minua enää kiinnostaa, mikä on ollut aika yllätys. Taitaakin olla niin, että mies alkaa kohta kuumeilemaan...

Meillä on viime vuosi ollut monella tavalla hieno vuosi, ihan siksi että raskausepäily herätti ajattelemaan, että tämäkin aika, kun ollaan vain kahdestaan, on rajallista, ja jos jotain haaveitaan haluaa lapsettomana toteuttaa, ne täytyy toteuttaa heti.

 

[huhhuh]

Tolla ajattelutavalla ei ehkä lapsia kannata hankkia.. Miksi ihmeessä olet ja kirjoittelet palstalla jos et nyt lasta halua/kärsi vauvakuumeesta? täällä on moni joka tekisi mitä vaan saadakseen oman lapsen! Minä ainakin myönnän suoraan että koskaan en tule olemaan täydellinen ihminen ja hyväksynkin itseni sellaisena kuin olen!

 

[*Hena*]

Mielestäni todella asiallista tekstiä ensimmäiseltä kirjoittajalta. On se parempi miettiä oma elämä kuntoon ensin. Ei tietenkään kannata ottaa asioita liian vakavasti, tärkeintä lapselle ovat kuitenkin onnelliset ja rakastavat vanhemmat.
Ja kaikkihan me olemme erilaisia, en minä pakottaisi ketään hankkimaan vauvaa vaan siksi, että se on yhteiskunnan mielestä oikea ratkaisu. Kyllä elämässä voi olla muitakin tavoitteita. Kyse onkin niiden asettamisesta tärkeysjärjestykseen oman elämänsä kannalta.
Itsellänikin oli vielä vuosi sitten etusijalla oma urakehitys. Mutta nyt olen jo raskaana ja odotan kevätvauvaa!
Oikein virkistävä mielipide!

 

[odotteleva jo...]

No voi huhhuh sentään!
Mitähän minäkään täällä pyörin kun en varsinaisesti enää haaveile, mutta en voi olla kommenttia heittämättä.

Eiköhän Minjan pointti tullut selväksi kahdessa ensimmäisessä kappaleessa. Ensimmäinen oli omaa podintaa ja toinen selvä kysymys siitä mitä toiset ovat pohdiskelleet suunnitellessaan lasten hankintaa.

Tuohon kysymykseen en osaa antaa omasta puolestani sen ihmeempää vastausta kuin että olen aina yrittänyt elää niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, joten sen isompia muutoksia elämään ei ole tarvinnut haaveilun ja odotuksen myötä tehdä. Tottakai sitä toivoo ja haluaa, että kaikki palaset olisivat elämässä kohdallaan silloin, kun vauva ilmoittaa tulostaan.

Mutta itse tuota Minjan kirjoitusta lueskelin hieman ihastellen kuinka viisaasti kirjoittaja on jaksanut asiaa pohtia etukäteen (nyt kun raskausepäily olikin aiheeton).
Kuinka moni tuudittautuukaan niihin ruusunpunaisiin vauvaunelmiin, eikä muista sitä että se harmaa arki koittaa joskus ja miten väistämättä lapsi muuttaa parisuhdetta, halusi sitä tai ei.

Pohdiskelu siitä mitä haluaa tehdä ennenkuin on valmis lapsia hankkimaan, ei tee pohdiskelijasta automaattisesti huonompaa ihmistä, vaan ehkä hän on aikanaan hieman kypsempi ja valmiimpi vauvan vaatimaan vastuuseen (eikä se ole mitenkään huono asia!!).

 

[tyttö 83]

Hei vaan!
Pakko kommentoida, että minusta tuollainen syvällisempi asioiden miettiminen on paremminkin osoitus tietynlaisesta kypsyydestä... Oikein fiksulta kuulosti. Eihän kenenkään tarvitse tosiaan täydellinen olla, mutta hyvä se on hieman miettiä mitä tuleman pitää, jos meinaa lasta yrittää saada. Voi kun moni muukin miettisi asioita samalla tavalla etukäteen, niin säästyisi moni lapsi (niin äiti kuin tulokaskin...).

 

[ap]

Heipä hei!

Onhan tänne pari vastausta tullut, kiitos siitä! Ei taida noin ylipäänsä olla kovin suuri suksee tämä aloitukseni - ehkä täällä palstalla ollaankin jo enemmän valmiita vastaanottamaan lapsi, kuin vain haaveilemaan siitä.

Huhhulle; tarkoitukseni ei ollut pahoittaa kenekään mieltä, enkä ymmärrä, miten tuo tekstin voi kokea loukkaavaksi. Kaikki, joiden tiedän lasta tulevaisuudessa tai lähiaikoina suunnittelevan, ovat tehneet elämässään jotain muutoksia; lopettaneet tupakoinnin, muuttaneet rauhallisemmalle asuinalueelle tai odottavat, että ovat valmistuneet. Minusta minun tekoni eivät näistä mitenkään olennaisesti eroa. Ja lapsesta; siitähän nimenomaan haaveilen, mutta nyt tiedän, etten oikeasti ole vielä valmis niin suureen vastuuseen. Se paniikinomainen hetki, kun odotin verikokeiden tuloksia, todisti sen kyllä aika tehokkaasti. Jos minun vastuullani joskus on täysin avuton pieni ihminen, hän ansaitsee kyllä parempaa, mitä meillä tällä hetkellä on tarjota.

Lämpimät onnittelut teille jo lastanne odottaville vastaajille!

 

[hyväsydäminen kapitalisti]

Ehkäpä moinen pohdiskelu on hyväksi ennen äidiksi tuloa! Lähinnä tähtään kommenttini tuolle "huhhuhhuttelijalle"...Aika outoa kirjoittaa, ettei tänne saisi kommentoida jos vauvaa ei ehdottomasti halua nyt ja heti. Itse aloin lueskella tätä palstaa jo kolmisen vuotta sitten, vaikka vauvahaaveita ei ole ollut kuin vasta nyt.

Onnellisesta parisuhteesta huolimatta voivat vauvahaaveet heräillä hitaasti. Tuskin kukaan perustaa näin tärkeää päätöstä netin keskustelupalstaan, mutta vertaistuki voi välillä olla nimettömänäkin tärkeää. Annahan kaikkien kukkien kukkia ja kysellä ihan niin paljon kuin siltä tuntuu!

 

[Tuli mieleen]

Pitääköhän sen lapsenkin sitten myös täyttää kaikki kriteerit aikanaan? Ei saa lihoa, olla laiska, huonosti kouluttautunut jne.
Vainko hyvin asiansa järjestäneet ovat valmiita vanhemmiksi, saadakseen täydellisen lapsen? Entäpä jos elämänne ei koskaan olekaan niin täydellistä että lapsen voisi hankkia?

Valitettavasti tällaine fiilis tuli

 

[ap.]

Tuli mieleen; et taida tietää, millaista on elää lihavana lapsena tämän ajan yhteiskunnassa? Se ei ole herkkua. Minusta on väärin rikkoa lapsen suhde omaan, ainoaan kehoonsa vain siksi, ettei itse ole opetellut ruokkimaan lastaan. Jos pieni lapsi, joka on täysin vanhempien ruokien varassa, lihoo, niin kyllä vastuu on vanhemmilla. On aivan sama, paljonko vanhemmat lasta rakastavat, jos he tieten tahtoen altistavat lapsensa koulukiusaamiselle, nöyryyttämiselle ja ikuiselle tunteelle siitä, ettei ole yhtä hyvä kuin muut. Lisäksi lihavuus on lapselle taakka, josta hänen on todella vaikea päästä aikuisuudessa eroon, kun elimistön rasva-aineenvaihdunta on pistetty jo kasvuiässä sekaisin. Kyllä on usein tullut mieleen, että mikä ihmeen pakkomielle vanhemmillamme oli tukkia meidät tenavat täyteen sokeria sen sijaan, että olisivat opettaneet meille oikeita elämisen taitoja; ja oikein syöminen on niistä yksi tärkeimmistä.

Ja vielä; sen verran minäkin lapsista sentään tiedän, että jokaisesta kasvaa oma yksilönsä, joka tekee mitä haluaa ihan siitä huolimatta, millaiseksi minä haluan hänen kasvavan.