Endometrioosi ja kovat kivut (lääkärien asenne lääkeisiin) ITKU!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

harmis

Vieras
Ollaan lapsettomuus hoidoissa ja eka ivf takana. Minulla alkoi reilu vuosi sitten kovat alavatsakivut clomifen kuurien jälkeen. Kivut tulevat pari päivää aikasemmin kuin menkat alkavat ja loppuvat noin 2-3 viikon päästä. Pahimmillaan kivut on juuri menkkojen aikaan. Olen ollut sairaalassa usempaan otteeseen kun kivut on olleet niin sietämättömät.

Minulle on aina vain laitettu vahvempia kipulääkkeitä ja sanotuu ettää juu se varmaan on sitä endometrioosia, mutta ei nyt laiteta sua laproskopiaan kun ne ivf hoidotkin on alkamassa ja paras hoito olisi raskaus! Olen monta kertaa suorastaan rukoillut sinne pääsyn puolesta kun oikeasti tuntuu siltä että sekoan näihin kipuihin.

Nyt sitten olen syönyn huumereseptillä saatavaa Oxynormia ja tramlia ja buranaa. Näillä olen joten kuten pärjännyt kunhan makaan kotona kaurapussin kanssa enkä liiku kahteen viikkoon mihinkään. Vessassa käynti 0on yhtä helvettiä, itku tulee.

Nyt sitten jouduimme jostain syystä epäonnistuneen ivf:n jälkeen käymään eri lääkrillä kuin yleinsä. Hän oli erittäin töykeä ja ei auttanut lääkeiden saannissa ja menkat oli ovella. No soitin naistentauteihin ja sieltä kirjoitettiin resepti heti. Menkat alkoivat rajumpina kuin odotin ja parin päivän vaikeroinnin jälkeen nousi kuume ja vain itkin sängyssä. Oli pakko lähteä päivystykseen. No jouduin sairaalaan ja olin siellä pari päivää kun tulehdus arvotkin oli koholla ja sain suonen sisäisesti kipulääkettä ja antibiottia. Siellä oli ihana lääkäri joka määräsi minut nyt vihdoin kiirrellisenä laproskopiaan komen vikon päästä. JES! Mutta suurin ylläri oli, kun tämä lääkäri kysyi minulta, että millois se aika psykiatrille on minulla? SIIS MIKÄ PSYKIATRI????? No, kävi ilmi että tämä TYMPEÄ lapsettomuuslääkäri jonka olin tavannut kerran oli laittanut minusta lähetteen psykiatriselle osastolle MINUN LÄÄKKEIDEN KÄYTÖN ARVIOIMISEKSI!!! Siis hän uskoo ettei minulla mitään kipuja ole vaan huvikseen popsin noita lääkkeitä, eikä edes vaivautunut minulle sitä kertomaan!!!!!

Perkele, että pistää vihaksi.

Miten teidän muiden endopotilaiden kipulääkitys on mennyt? Mitä lääkkeitä ja kuinka paljon ja onko lääkärit nikotelleet reseptien kirjoittamisessa??? Onko teille sattunut vastaavaa?
 
:o No johan! Vai että psykiatrin pitäisi arvioida tuo lääkkeiden käyttö. Kyllä nyt luulisi lapsettomuutta hoitavan lääkärin ymmärtävän endometrioosin kivut. Ihme tarina!

Ja mun kokemus on se, että nehän melkein "vaatii" laparoskopian ennen lapsettomuushoitoja. Munki ois pitänyt mennä ensin poistattelee kystia ym. ennen ivf-hoitoja. Tottahan sekin on, että raskaus on paras lääke, mutta..

Mun kipulääkitys on ollut Buranaa ja Panadolia PALJON ja välillä päivystykseen ja Tramalia kankkuun. Aika hurjaa, että Oxynormia annetaan..

Paras lääke ja hoito mitä ikinä olen saanut, oli Primolut ilman taukoa. 8 kuukautta söin ja menkkoja ei tullut ollenkaan sinä aikana ja endo kutistui lähes pois. Se oli hyvää aikaa. 10 vuotta kärsin ennenkuin yksi lääkäri ehdotti sitä.
 
kun sisko oli 16 v niin todettiin endomentryoosia hänellä. ne leikkasi hänet tai eka ne kysyi häneltä jos oli raskaana oireten takia. hän vastasi törkeästi lääkärille: olen raskaana jos meidän kolli kissa on voinut laitaa häntä raskaaksi. tämä lääkääri ei hoitanut häntä enään.

toinen lääkäri pisti hänet leikkaukseen ja ne leikkasi 3 "systoja" pois. sitten tuli lääkärilakko.

piti ajaa vielä kauempaa lääkärille leikkauksen jälkeen ja tämä ulkomaalainen lääkäri, sanoi että se olisi hoitunut hyvin jos olisi antanut e pillereitä siskolle. ei olisi leikkausta tarvinnut.

sitten äiti soitti lääkärille joka oli leikkanut siskoa ja kysy miksi leikkasi kun toinen lääkäri oli sanonut että e-pillerieillä olisi pärjännyt, tämä lääkäri vastasi että hän oli ollu puheissa sen ensimäisen kanssa ja lääkäri oli sanonut että "sisko on helpompi alkaa seksi harrastelu, kun hän syö pillereita"

nyt hänellä on aina välillä kovat kivut, mutta ei saa mitään lääkitystä.
 
Uskomatonta mitä kohtelua olet saanut! Kivuissa on varmasti riittävästi kestämistä ja vielä lapsettomuus ja sitten lääkäri kohtelee noin. Aivan käsittämätöntä. Pyytäisin psykiatrin selvittämään tuon lääkärin terveyden.

Mulla ei ihan vastaavaa kokemusta ole, mutta raskauden aikaisista ongelmista eräs lääkäri selkeästi oletti, että kuvittelen ne tai valehtelen. Kumma kyllä, kukaan muu lääkäri lääkäri ei ole epäillyt samaa ja vielä joitakin viikkoja aiemmin minut oli samasta syystä laitettua sairaslomalle ja kielletty ehdottomasti kotityöt jne. Tuo ihan tosissaan loukkasi.
 
niin eikö nimenomaan puheeksiotto ole hyvä? Esim jos olisi teidän siskonne niin varmasti toivoisitte että asiaan puututtaisiin. Eihän kyse ollut vielä muusta kuin puheeksiotosta!!! Eli käynnistä asiaan erikoistuneella ammatti-ihmisellä
 
Endometrioosia sairastavana tiedän mistä puhut.Kukaan ei voi käsittää niitä kipuja, joka ei ole niitä kokenut.Minullakin oli tramalia, joka ei pahimmissa kivuissa auttanut pätkääkään, mutta nuppi meni sekaisin.Vessassa kävin itkun kanssa.
Nyt tilanne loistava.Minulle tehtiin pari vuotta sitten laparosskopia ja aloitettiin hoidoksi e-pillerit.Siihen jäi kivut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja että jos ap olisi ollut väärinkäyttäjä:
niin eikö nimenomaan puheeksiotto ole hyvä? Esim jos olisi teidän siskonne niin varmasti toivoisitte että asiaan puututtaisiin. Eihän kyse ollut vielä muusta kuin puheeksiotosta!!! Eli käynnistä asiaan erikoistuneella ammatti-ihmisellä

Ehkäpä on ok ottaa puheeksi, mutta onko ihan ok laittaa papereihin kertomatta potilaalle tuollaista kuin ap:lla? Ja sitten vielä jättää hirveät tuskat hoitamatta. Eli jättää potilas hoitamatta yrittämättä auttaa?
 
Älkää viitsikö syyllistää oxycodonia tarvivia !!! On Yksilöllinen asia mitä ja kuinka paljon tarvitsee, jotta pärjää endokivun kanssa. Oma endometrioosini on vakava. Teoriassä " syöpä " mikä ei tapa. Leikkauksia 5 plus muut toimenpiteet päälle. Ja oxycodoni on ainut plus lämpöpussi, mitkä auttaa edes vähän. HIRVEÄ SAIRAUS. !!! Tsemppiä kaikille muille taudin uhreille.
 
No, hienoa et sait lähetteen skopiaan: toivattavasti selviää syy kipuihin. Voihan syy olla joku muukin kuin endo.
Periaatteessa jos näyttää siltä et potilas tarvitsee pitkäaikaista huumereseptiä on ihan tavallista tehdä psykiatrin arvio varsinkin jos kivun syynä on krooninen sairaus. Sun lääkäri vaan jostain ihmeen syystä on jättänyt ton kertomatta.

No panic: endokipuja voidaan hoitaa, oon itse sairastanut sitä nuoresta lähtien ja kivut olleet todella pahat välillä, parhaiten mulla auttoivat gnrh hoidot, 4 leikkausta takana, eivätkä leikkaukset auttaneet kipuihin. Itse olen huomannut että ruokavaliolla ennen kuukautisia on iso merkitys eli kuitua, kasviksia eikä mitään kofeiinipitoista on auttanut minulla.

Yritä löytää hyvä gyne joka osaa hoitaa endon ja sit eri lekuri hoitaa noi lapsettomuus hoidot, harvoin osuu noi kaksi erikoislaa samalle.
 

Yhteistyössä