J
ja sitten?
Vieras
Sen todisti taas tuo Rusasen puheenvuoro, jonka mukaan alle äidin tulisi olla kotona kunnes lapsi täyttää 3-vuotta. Huh. Päättäjien mielestä syntyvyys on aivan liian alhainen ja nuorten pitäisi lisääntyä enemmän. Lisäksi koko asia sälytetään naisten hartioille verukkeella, että "nainen nyt yleensä vaan on se, joka nämä asiat kokee ja kantaa vastuun kaikesta". Korkeakoulutettujen kohdalla vaatimukset ovat vielä ristiriitaisempia ja mahdottomampia.
Lapsia alle 25v, lapsia opiskeluaikana, nopeampi valmistuminen, opintoihin vauhtia ja samalla lapsia, naiset synnyttämään ja kotiin useaksi vuodeksi koulutuksen jälkeen ja sitten kuitenkin pitäisi olla työkokemusta ja mitä vielä? Näitä tuputetaan tehokkaasti naisille, jopa opiskelijaterveydenhuollossa kysellään, että jokos olisi aika jättää tämä ehkäisy pois?
Samalla miehiä ignoorataan yhä enemmän. Miehellä ei käytännössä ole mitään sanomista mihinkään. Esim. siihen, haluaako hän elättää perhettä yksin sen kolme vuotta.
Naurattaa. Onneksi on kuitenkin valinnanvapaus, mutta aina välillä miettii tällaisia juttuja lukiessaan, että mitä v*ttua. Enkä nyt viittaa vain tuohon Rusasen kirjoitukseen. Tuli vain mieleen kaikki viime aikoina esillä olleet asiat.