En voi sietää äitini kosketusta? Ja kammoan muutenkin läheisyyttä?

["Lucy"]

Mistä johtuu? Muita samanlaisia? En kerro tähän mitään tietoa asioista/menneisyydestäni, koska haluan muiden ennakkoluulottomia tarinoita/näkökulmia asiaan..

Mutta en tosiaan voi sietää sitä, jos äitini halaa kun tapaamme/eroamme. En myöskään mielelläni istu hänen kanssaan esim. sohvalla lähekkäin/vierekkäin.

Minulla on muutenkin jonkin verran vaikeuksia ihmisten kanssa, en esimerkiksi voi sietää sitä, jos joku seisoo selkäni takana. Olen töissä keittiöllä, ja väkisinkin porukka pyörii edestakaisin päivän mittaan, ja olen huomannut, että jos joku on selkäni takana tekemässä jotain, niin pyörin automaattisesti mukana. Mutta esim. kaupan kassajonossa tämä ei niin paljon haittaa, voin olla ihan normaalisti. Joskus jos selkäni takana on joku esim. todella vilkas lapsiperhe/kovaäänistä nuorisoa, niin alan joskus vilkuilla selkäni taakse.

Koen myös kavereiden halailut vaivaannuuttaviksi. En pysty halaamaan luontevasti/vastaamaan toisen aloittamaan halaukseen luontevasti. Olen vaivaantunut ja pelkään että sen huomaa minusta.

Äidilleni olen iän myötä suoraan sanonut, etten pidä siitä että hän varsinkin pienessä humalassa ollessaan tulee "lääppimään" Selvinpäin äitini halaukset/muut läheisyydenosoitukset ovat jotenkin kömpelöitä ja vaivautuneita.

Kavereita tosiaan voin halata, ja haluaisinkin halata, ja vastaan aina halaukseen, mutta äitini kanssa monesti seison kädet tönkkönä vastaamatta halaukseen kun hän halaa

 

["vvieras"]

Mulla on sama juttu. En pysty luontevasti halaamaan kun miestäni ja lapsia. Muu inhottaa. Ei mitään traumaa tai muuta takana, mutta itselläni on kai lievää aspergeriä. Tosi lievää. Lähinnä yliherkkyyksiä ja lievänä monia oireita. Tuskin kukaan edes arvaisi päältä päin. Tosin vähän outo kuulemma olen ja silmiin katsominen on vaivaannuttavaa myös.

Joskus teininä lopetin äidin halaamisen ja ne iltasuukot. Nykyään halaan vaan äituenpäivänä tms. En myöskään halua lohdutustamuilta ihmisiltä kun mieheltäni ja koen julkisesti itkemisen ahdistavana. Se on kai lapsuudesta tullut kun olen herkkä itkemään. Häpesin sitä tosi paljon. En halua näyttää ystäville tai äidilleni syviä tunteita esim. rakkautta tai surua. Se kai vaivaannuttaa ja tuntuu epämukavalta. Jos eroaisin en haluaisi puhua erosta varsinkaan äitini kanssa koska en halua itkeä tai näyttää negatiivisia tunteita.

Olisi helppoa jos näin ei olisi. Äitini on rakas enkä muuttaisi kasvatuksestakaan mitään. Olisikohan lapsuuden traumat. Koin usein hylätyksi tulemista. Tai sitten tämä asperger.

 

["Lucy"]

Nosto

 

[LisaMarie]

[QUOTE="Lucy";29781983]
Äidilleni olen iän myötä suoraan sanonut, etten pidä siitä että hän varsinkin pienessä humalassa ollessaan tulee "lääppimään" [/QUOTE]

Liittyiskö tuohon, että äiti on joskus seitinohuessa päiväpöhnässä halaillut kun olit pieni. Lapsi koke sen monesti epämukavana, että aikuinen on erilainen kuin yleensä, vaikka tilanne ei ole uhkaava.

 

["Lucy"]

[QUOTE="vvieras";29782029]Mulla on sama juttu. En pysty luontevasti halaamaan kun miestäni ja lapsia. Muu inhottaa. Ei mitään traumaa tai muuta takana, mutta itselläni on kai lievää aspergeriä. Tosi lievää. Lähinnä yliherkkyyksiä ja lievänä monia oireita. Tuskin kukaan edes arvaisi päältä päin. Tosin vähän outo kuulemma olen ja silmiin katsominen on vaivaannuttavaa myös.

Joskus teininä lopetin äidin halaamisen ja ne iltasuukot. Nykyään halaan vaan äituenpäivänä tms. En myöskään halua lohdutustamuilta ihmisiltä kun mieheltäni ja koen julkisesti itkemisen ahdistavana. Se on kai lapsuudesta tullut kun olen herkkä itkemään. Häpesin sitä tosi paljon. En halua näyttää ystäville tai äidilleni syviä tunteita esim. rakkautta tai surua. Se kai vaivaannuttaa ja tuntuu epämukavalta. Jos eroaisin en haluaisi puhua erosta varsinkaan äitini kanssa koska en halua itkeä tai näyttää negatiivisia tunteita.

Olisi helppoa jos näin ei olisi. Äitini on rakas enkä muuttaisi kasvatuksestakaan mitään. Olisikohan lapsuuden traumat. Koin usein hylätyksi tulemista. Tai sitten tämä asperger.[/QUOTE]

Kirjoitit että KAI lievää aspergeria? Sitä ei siis ole varsinaisesti tutkittu/diagnosoitu?

 

["sarppa"]

Minäkään en mielelläni halaa äitiä. Joskus ihan helvetin pahassa elämänkriisissä kapsahdin äidin kaulaan, mutta silloinkin oikein huomioin miten kolkolta ja jotenkin kylmältä se tilanne tuntui. Ihan kuin olisi luurankoa halannut. En itsekään ihan tarkkaan osaa sanoa, miksi äitini halaaminen tuntuu vastenmieliseltä. En ole asperger, äitini ei käytä alkoholia, mutta kovin kontrolloiva hän on, ja arvosteleva. Halaaminen ylipäätään ei ole minulle luontevaa, vaikka minua yleensä kuvaillaan tosi lämpimäksi ihmiseksi. Vain omaa miestäni ja lapsiani osaan halata aidon rennosti. Äitisuhteestani voisi kyllä sanoa, että se on huono. Olen edelleen jollain tapaa riippuvainen äidistäni, tai hänen avustaan. Toisaalta en voi sietää häntä. Ja taas toisaalta katson häntä ylöspäin. Ota nyt tästä sitten selvää ????

 

[sama täällä]

Minulla ihan sama "ongelma". Tosin en varsinaisesti ajattele läheisyyskammoani ongelmana, sillä se on osa minua ja hyvä niin. Miestä ja lapsia halailen mielelläni, mutta kaikki muut on ei kiitos. Varsinkin äitini, en voi sietää mitään kosketusta tai olla hänen lähellä. Tähän ei liity mitään draamaa tai seitin ohuita (tai tuhtimpaakaan) päivä/ilta hiprakkaa.

Muistan kun jo lapsena inhosin haleja ja sisarukset moiskautteli äidille iltapusuja, minä en! Hyi.

Minullakin on jonkun asteista aistiyliherkkyyttä. Ei oo koskaan tutkittu, mutta olen hyvin herkkä äänille, hajuille, mausteille ja mun henkilökohtainenreviiri on reilusti yli metri! Just nuo ihmiset kassajonossa ja ne jotka änkeää sohvalla viereen..en voi sietää!

Vanhin lapsistani on perinyt minulta tämän "vaivan"

 

["ninni"]

Mun äiti ei koskaan halannut mua enkä muista olleeni äidin sylissä, ja nyt aikuisena äidin läheisys vaikka vieressä istuessamme tuntuu oudolta. Muistan kun vielä teininä kovasti kaipasin äitini halausta, mutta en saanut. Nyt en osaa kaipaa ja tuntuisi varmaan jopa vastenmieliseltä jos hän yhtäkkiä halaisi, kun en ole tottunut siihen. Minäkin tykkään ainoastaan lasteni ja mieheni halaamisesta, ja heitä halailen paljon. Ystäviäkin halailen, vaikka se tuntuu vähän oudolta. Mutta välitän heistä. Äitiä kohtaan kun en pysty tuntemaan sellaista hellyyttä, vaikka tahtoisin. Hän on niin "vieras" mulle.

 

[Elisa Day]

Minäkään en voi sietää sitä. En tiedä miksi se ällöttää. Mutta en tykkää muutenkaan kenenkään muidenkaan lääppimisestä. Lapseni ovat poikkeus (onneksi). Minua rupeaa ahdistamaan jos joku tulee liian lähelle.

 

[astrolabe]

Minulla on hyvin rajattu piiri ihmisiä, joiden kosketusta en pidä kärsimyksenä. Se on yksi autismini piirre.

 

[HippuTAR]

Mä en tykkää kenenkään muun kuin omien lasten läheisyydestä. En halua että kukaan istuu mun vieres, seisoo lähellä tms. Vastaan halaukseen jos joku tulee halaamaan mutta koen sen erittäin epämiellyttäväksi. Jos joku muuten tulee liian lähelle niin mahdollisuuksien mukaan yritän siirtyä kauemmas. Tää ei siis kohdistu erikseen kehenkään henkilöön vaan koskee kaikkia ihmisiä, myös niitä jotka on mulle läheisiä ja tärkeitä.
Poikkeus on tosiaan omat lapset jotka ovat ainoat ihmiset maailmassa joiden halaaminen ja läheisyys on luontevaa ja mukavaa.

Tiedän mistä tää johtuu mutta palstan mukaan se on asia josta aikuisen ihmisen ois pitäny päästä yli eikä sais tän ikäsen ihmisen elämään enää vaikuttaa...

 

["123"]

Mä en muista että koskaan olisin halannut äitiäni, tai että hän ois halannut minua.
Ei vain kuulunut meidän perheen tapoihin. Joten joo, ois TOSI ahistavaa jos nyt yhtäkkiä alkais halaamaan ja lääppimään.

Itse en halaile muuta kuin miestäni (ollaan vielä lapsettomia) ja hiprakassa kavereita.

Kai se on tuo kulttuuriero, kun itse on kasvanut ns. vanhanaikaisessa suomalaisessa perheessä, ja nykyään kun pitäis aina olla halailemassa ja poskipusuttelemassa kaikkia, yöks! Ja sanoa ihan kaikille "olet rakas" tms ällöttävää, puistattaa.

 

["vvieras"]

Siis ei ole tutkittu kun ei siihen aikaan edes tutkittu kovin herkästi mitään. Suvussa on, joten voi mulle olla tullut jotain "aspergerin jäämiä". Kunhan olen joskus miettinyt miksi rasitun sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kun perheen kanssa. Ei sillä etten pitäisi muiden seurasta, mutta se on aina jotenkin raskasta enkä jaksaisi sellaista joka päiväistä kahvittelua. Ymmärrän sarkasmia enkä ole mitenkään sellainen muissa maailmoissa oleva joka puhuu ihmeellisiä juttuja. Ihan normaali olen mutta esim tuo halaaminen ja muu liika muiden seura ahdistaa. Ja tietysti nuo yliherkkyydet mutta niitä voi kai olla kenellä tahansa muutenkin. Voin kai olla jonkinlainen introvertti, jolla on yliherkkyyksiä.

 

[Puuhippa]

Sama vika, mut miestä ja lasta en voi halailla tarpeeksi :heart:

 

["vieras."]

Aloittajan teksti kuulostaa tutulta. Varsinkin se parin viinilasillisen jälkeen tullut läheisyys, pitäisi saada letittää hiuksia ja silitellä ja yöh... Ja kun äitini sanoi ensimmäistä kertaa mun muistinkantaman aikana rakastavansa minua, olin 23-vuotias ja hetki oli kiusallisin ikinä!

En osaa sanoa kuuluiko lapsuudenkodin tapoihin halailut tms. Ehkä ei? Toivottavasti osaan toimia omien lasteni kanssa paremmin.

 

[Takuukka]

Jeps, sama juttu. Äitini aina ollut kontrolloiva. Välillä, kun esim. laitoin puseron josta hän piti, hän oli todella iloinen ( siis tilanteeseen nähden kun ei tuon isommasta asiasta ollut kyse ) ja kehui minua maailman ihanimmaksi ja rakkaimmaksi tytöksi ja halaili minua. Pidin siitä. Joskus ihastuin poikaan joka ei vastannut hänen miesihannettaan. Olin huora ja mitä milloinkin hänen silmissään. Äiti näytteli että häntä oksettaa.
Nykyään en enää pidä hänen halailuistaan, ei onneksi usein halaakaan paitsi syntymäpäivänäni. Jossain vaiheessa, en muista missä, aloin tosiaan karsastaa tuota hänen kosketustaan. Ehkä se oli tapa pitää minut hänen kontrollissaan. Se ei ollut aitoa, rakkaudenosoituksesta kertovaa halailua.