Ei ole kauaa siitä kun itse olin juuri tuo sun teini. Eipä auttanut äidin raivoamiset myöhästymisistä.
Voisit miettiä sitäkin, että miksi sun nuori tyttäresi kokee noin suurta peiliriippuvuutta? Miksei ole hyvä sellaisena kuin on, miksi pitää pakonomaisesti peilata ja laittaa tukkaa ja tarkastaa 10 kertaa onko varmasti hyvin, se uhalla että myöhästyy koulusta? Onko se ihan normaalia, onko lapsella minäkuva ok, vastaako se todellisuutta?
Mulle jopa äiti teki selväksi etten koskaan ole tarpeeksi hyvä ja purkaantui juuttumisena itsensä laitteluun, meikkamiseen ja koristeluun. Siihen sentään pystyin itse vaikuttamaan vaikken äitini arvostelulle mitään mahtanutkaan. Laittautuessani yritin kai korjata niitä "virheitä" jotta olisin kelvannut, niin koulussa kuin itselleni. Jokaisen noin nuoren tytön pitäisi kelvata ihan omana itsenään. Ruokitko sä jotenkin tätä väärää asennetta?
Tässäpä kerrakseen pohdittavaa.
Aloitetaan tästä: en ole raivonnut peilin edessä seisomisesta, enkä raivoa. Huomaauttaa siitä voin, aion sekä saan, ja kuten sanottu, miettiä missä menee normaalin raja. Etenkin näin kasvavalle nuorelle on varmaan tavallistakin se itsensä peilaaminen. Toisaalta, sekin on selvä, että hän käyttää sitä apuvälineenä harjoitellessaan luovia toimintoja. Mutta siitä on tullut myös jotain muutakin. Huolihan on, että hän etsii ylenmäärin itsestään virheitä kykenemättä nähdä sitä miten kaunis hän todella on. Peiliä tarvitaan, näkemään itsensä, ei vain etsimään itsestään huonoja puolia. Parhaimmillaan peilistä näkyy jo eletty ja jo odottava elämä. Teineille se ei taida sitä vielä tarjota samalla tavalla kuin jo yli kolmekymppisille tuleville ryppyjen kerääjille.
Pohdinta kaksi: En arvostele lapsen ulkonäköä, enkä ulkomuotoa. En ainakaan tietoisesti sitä tee. Se kuuluu niihin omiin kummituksiin ja taakkoihin, joita en halua lapsille siirtää.Tätä pitäisi kkuitenkin kysyä lapselta itseltään, ehkä hän on kokenut jonkin asian jollain tapaa toisin. Ehkä olen sanonut jotain tai jättänyt sanomatta jotain tärkeää. Sen saisi varmaan tietää ihan avoimella keskustelulla. Itselleni tuo arvostelu on niin ikään herkkä aihe, johtuen varmaan pitkälti omista kokemuksista. En koe minkään ulkonäöllisen asian olevan sellainen asia, jota pitäisi korostaa. Ei sitäkään, että tytär on ulkonäöllisesti todella kaunis. Vaikka niinhän se taitaa olla useimmista äideistä näin ja monella tapaa subjektiivinen kokemus. Minusta on lähinnä kummallista, että hän löytää itsestään virheitä. Etenkin pieni rako hampaiden välissä, joka minusta on osa tyttären omaa ulkonäköä ja kauni,s tuntuu olevan jotain todella vaikeaa tyttären hyväksyä.
Luulen, että arvostelulla ei pitkälle päästä. Mutta kyllä minultakin joskus lipeää typeryyden puolelle. Yleensä tytär niistä armollisesti huomauttaa, jos en itse ole huomannut. Vastaavasti toisin päin. Ehkä lapsien suurin, kamalin ja toisaalta mahtavinkin opetus on se, että joutuu itsekin opettelemaan asioita: nöyryyttä, armeliaisuutta, anteeksiantoa, anteeksipyytämisen jalon taidon, tiukkuutta, rajoja, rajojen venyttämistä tarpeen tullen, vastuun antamista, kärsivällisyyttä, omien rajojensa näkemistä, lapsen rajojen hahmottamista, omien sisäisten tunteiden kirjon ja niiden kanssa elämistä äitinä (enkä tarkoita vain positiivisia tunteita eli puhun jopa vihan, väsymyksen ja raivonkin tunteista), omien vanhempiensä näkyminen itsessään, etenkin se sisäinen oma äiti voi olla rankka ja pelottavakin kohtaaminen, jne. Minä en ole täydellinen äiti, en rauhallisin äiti, en täydellinen kasvattaja, olen tehnyt virheitä ja tulen tekemään virheitä, olen tehnyt hyviä ja onnistuneita asioita, ja tulen niitäkin tekemään. Yritän oppia, joskus takkuamalla. Olen ihan tyytyväinen jos saan lapset jotenkin päin edes ehjinä ja kokonaisina maailmalle.
Mutta voisi varmaan olla ihan hyvä keskustella tästä peiliasiasta tytön kanssa tänään. Ihan rauhassa. Ehkä muutenkin rauhoittaa tätä menoa täällä. Kaikilla on pitkiä päiviä ollut, etenkin tytön harjoitukset venyttää hänelläkin päiviä turhankin pitkiin mittoihin jos minulta kysytään.
MUOKS: Siis en ole raivonnut myöhästymisistäkään. Puhuttelun pitänyt kyllä, tiukan sellaisen. Mutta esimerkiksi olen kokenut turhaksi huomauttaa lapselle myöhästymisestä, jonka on aiheuttanut puhdas väsymys. Ja uskokaa pois, niitä tässä talossa on tullut ja tulee sattuneista syistä... nimeä mainitsematta meillä on yksi yökukkuja, joka verottaa kaikkien jaksamista.
