Toggle sidebar

en tiedä mitä teen nuoremman lapsen kanssa, koen epäonnistuneeni äitinä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minttupastilli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

"minttupastilli"

Vieras
on nyt 1v6kk. iloinen, aurinkoinen, vieraatkin ihastelevat esim. kaupassa kun hymyilee & vilkuttelee.. MUTTA: on myös kova kiipeilemään joka paikkaan jolloin on useammankin kertaa tippunut tai saanut käsiinsä jotain kiellettyä, avaa jääkaapin & tyhjentää sen heti kun silmä välttää samoin kuin pakastimenkin, on sotkenut tietokoneen pari kertaa eikä tätä voi enää pitää auki kun lapsi on hereillä! tekee yllätyshyökkäyksiä hampaat edellä eli puree & KOVAA, läpsii, haluaa kokoajan huomiota jolloin esim. ruuanlaitto ei onnistu, yrittää purra sähköjohdot, puree sohvat ja matoista hapsut, heittää tavaraa vessanpyttyyn, ulkona onnistuu repimään kengät pipot hanskat pois, takoo päätään eteisen peillin kunnes lyö kerran liian kovaa & itku pääsee..
kaikkea tuollaista. kaikki päivät menevät juostessa perässä ja hokiessa "EI" .
"et nouse siihen", "et avaa sitä pakastimen ovea", jne.
vanhempi lapsemme, 5v oli rauhallisempi tapaus, on edelleenkin ja pakko tunnustaa, että olemme miehen kanssa helisemässä kun tähän kakkospainokseen ei päde yhtään samat säännöt! :O
esikoinen pelkää pikkusisartaan, sillä kerran kun leikki legoilla tämä hiipi taakse ja PURI todella kovaa päänahasta , oikein verta tihkui. viihdyttäminen on vaikeaa, sillä repii kirjoista sivut kun niitä koettaa yhdessä katsella ja leikkiminen menee tavaroiden paiskomiseksi. puistossa kiipeilee niin korkeisiin laitteisiin, ettei edes isosisarus uskalla niihin sekä syö maasta kaiken. en voi antaa edes hiekkalapiota, kun lappaa sillä hiekkaa suun täyteen!

ón siis toisaalta ihana, aurinkoinen kullannuppu mutta toisaalta hankala ja holtiton riiviö. oli jo kohdussa rajuliikkeinen sekä vauvana vaativa, ostin kantorepun koska ei esim. viihtynyt sitterissä kokatessani.
 
:) Kuullostaa meijän pojalta tuo juoksuttaminen,puree kyllä isompia kun jää alakynteen ja kiipeilee...just kävin hakemassa sen pois keittiötasolta kun oli syönyt keksejä (en etes tiedä montako) ja siskon tikkarin oli myös pureskellut samaan syssyyn!Onko kyseessä poika? meillä ainakin tyttöjen jälkeen (vaikka niistäkin virtaa löytyy) tämä virta on hieman erilaista,just tuota kiipeilyä ja tuommoista poikamaista vekkuilua. Täällä siis toinen virtaa omistavan lapsen äiti joka mm.juoksee kilpaa lapsen kanssa jolla on pesemätön tomaatti kädessä,jota syö samalla tahdilla kun juoksee karkuun ym kivaa :D :/ <3
 
Alkuperäinen kirjoittaja äippä täälläkin;29059289:
:) Kuullostaa meijän pojalta tuo juoksuttaminen,puree kyllä isompia kun jää alakynteen ja kiipeilee...just kävin hakemassa sen pois keittiötasolta kun oli syönyt keksejä (en etes tiedä montako) ja siskon tikkarin oli myös pureskellut samaan syssyyn!Onko kyseessä poika? meillä ainakin tyttöjen jälkeen (vaikka niistäkin virtaa löytyy) tämä virta on hieman erilaista,just tuota kiipeilyä ja tuommoista poikamaista vekkuilua. Täällä siis toinen virtaa omistavan lapsen äiti joka mm.juoksee kilpaa lapsen kanssa jolla on pesemätön tomaatti kädessä,jota syö samalla tahdilla kun juoksee karkuun ym kivaa :D :/ <3
Click to expand...

tyttö tämä on. ja se rauhallinen esikoinen taas poika :D!
 
Aika varmaankin tekee tehtävänsä. Ei osaa vielä keskittyä ja leikkiä, niin se on tuollaista. Sitten kun tämän oppii, saa muu perhe vähän hengähtää. Mutta ei auta kuin kestää siihen asti. Toivottavasti menee näin.
 
Kuulostaa meidän lapselta! On erittäin auronkoinen, toisaalta ei minkäänlaista itsesuojeluvaistoa ja on erittäin rohkea, todella kova itseluottamus. Kerran olemme ambulanssin saaneet soittaa kun putosi sen verran pahannäköisesti ja löi päänsä, kotona, ihan niin että seisoin aivan vieressä. Nauraa vain usein kielloille tai sitten uhmaa vastaan ja työntää äitiä pois. Tuota puremista ym. ei tosin sentään meillä ole. Mutta vauvanakin oli vaativa, ja samoin meillä tämä toinen lapsi.

Lapset on erilaisia. Kaipa sitä järkeä tulee sen verran iän myötä päähän, että jonkinlainen itsesuojeluvaisto kehittyy. Rankkaahan se on, kun koko ajan saa perässä mennä ja kieltää. Pitää vaan muistaa olla johdonmukainen vaikka tulokset ei ihan heti näykään...
 
todella monia noista jutuista on meidänkin tyttö tehnyt ja tekee, nyt kohta 2v. Tosin ei onneksi pure ketään eikä läpsi.

Mutta kieltoja ei usko yhtään, yrittää uudestaan ja uudestaan ja välillä on pakko karjaista todella kovasti jos on vaarallinen tilanne.Kiipeilee ja penkoo kaikki hyllyt, kyläilemässä jos käydään niin kokoa ajan saa juosta yleensä perässä ettei tyhjennä isäntäväen kaappeja ym. Ja leikkipuistossa ja muuallakin kiipeää ihan mihin vaan saa itsensä punnerrettua, eli vahtia pitää tiukasti, ei osaa pelätä putoamista vaikka on kuinka varoiteltu.

Pönttöön on heitetty myös tavaroita ja muutenkin tavaroita hukkuu ja löytyy kummista paikoista... Tyttömme on tosi kiltti, mutta ehtiväinen ja utelias. Kieltäminen ei toimi, useammin tarvitaan harhautusta ja tytön ottamista mukaan kaikkiin juttuihin. Auttaa tosi mielellään kaikenlaisissa puuhissa, kun vaan jaksaa koko ajan opastaa ja ohjata, jos taas ei saa huomiota niin varmasti keksii jotain mikä sisältää sotkemista ja rikkomista.

Eilen ehti purkaa mun käsilaukun ja väänsi aurinkolaseista sangan ihan vinoon, toivottavasti sen saa korjattua kun ne oli vielä voimakkuuksilla...
 
Tässä olis tsemppitarina: Meillä oli kanssa noin 1,5-vuotiaana aika samantyylistä viipellystä (paitsi ei puremista). Nyt on PALJON rauhallisempaa ja voisi sanoa jopa seesteistä, kun lapsi on kohta 2,5-vuotias. Ne asiat, mitä jaksettiin silloin opettaa kerrasta toiseen, toistaen ja toistaen, on nyt itsestään selvyyksiä jo ja lapsi käyttäytyy yleensä kivasti vaikka onkin aktiivinen. Eli jaksamista sinne - se voi hyvinkin olla vaan muutaman kuukauden/puolen vuoden perässäjuoksurupeama!
 
Toiset nyt vaan on noh... Miten sen nyt sanoisia, eläväisempiä :D
Oma poikani on ollut samanlainen vili vilpertti on sitä edelleen, mutta ehkä ripaus järkeä tullut jo päähän. Ikää 4v.
Oppi kaikki "isojen" jutut tosi pienenä, kuten kävelemään lähti 9kk, 1-vuotiaana juoksi täysiään, pyörällä ajoi 1,5-vuotiaana ja 2-vuotiaana oppi luistelemaan. Nyt 4-vuotiaana luistelee kovempaa kuin minä. Ene edes uskalla mennä sellaista vauhtia. Käy jäkiksessä.
Pyöräilyreissuilla jään mielummin pois silloin kun poika ajaa itse koska mä tartteisin mukaan nitrot ja sydämen käynnistimen. Isälleen kerran sanoikin että on kiva ajaa pyörällä kun äiti ei oo koko ajan sönköttämässä :laugh: :D
Ja tosikoille tiedoksi sana "sönköttää" ei ole paha meidän perheessä.

Ei voi muuta sanoa ap:lle kuin että tsemppiä! Kyllä se helpottaa! :)
 
Meillä kaksi samanlaista, tosin ovat jo vanhempia mutta pienenä meno oli juuri tuollaista ilman puremista. Tuntuu että tuolla nyt 7v tytöllä on ollut uhma 1v asti ja aina vaan jatkuu. /v ei enää kiipeile kiellettyihin paikkoihin tai tyhjennä pakastinta mutta kaikkia kieltoja uhmataan kotona. Yhtään ei voi luottaa. Koulussa ja harrastuksissa on kun pieni enkeli...huoh. tietäsivätpä vaan millanen on kotona....
 
Meillä myös tuollainen ja jestas että on rasittavaa! Niin rasittavaa! En jaksa edes lähteä mihinkään julkisille lapsen kanssa, kun se ei ole mitenkään päin nautinnollista. Eikä siinä kerkeä edes sanaa jonkin kanssa vaihtaa, kun jatkuvasti 99% huomiosta pitää suunnata muualle. Ra-sit-ta-vaa! Ja nää "toiset nyt vaan on eläväisempiä" - kommentit....joo on, mutta siinä ei ole mitään hauskaa tai hellyyttävää.
 
Joo, meillä samanlainen parivuotias:) Tai ihan kuin olisi pikkuisen jo rauhoittunut, oli juuri tuossa iässä tosi vilperi ja tosiaan ei voinut hetkeksikään silmistä päästää. Ja tämä on 4:s lapsi, isommat oli rauhallisempia, kuka enemmän, kuka vähemmän. Toisaalta kiva jos eka lapsi jolla saa "harjoitella" on helpompi, mutta siinä voi tulla ilkeä yllätys kun luulee osaavansa jo tulla toimeen lasten kanssa ja seuraava onkin ihan erilainen:)

Ei siinä muuta kuin tullaan toimeen sen kanssa mitä ollaan saatu. Tosiaan jokaista lasta pitää käsitellä vähän eri tavalla. Tuollaista reipasta vilperttiä voi komentaa kovemminkin kuin herkempää ja arempaa lasta. Pureminen pitää aina vain kieltää napakasti ja selittää aina vain uudelleen miksei niin saa tehdä (vaikkei ne mitään tunnu oppivankaan...) Meilläkin oli tuota puremisongelmaa: poika saattoi innoissaan puraista rajussa leikin tuoksinassa, tai tulla joskus yllättäen haukkaamaan, mutta ei noin pieni sitä tajua miten se sattuu, se on kai lähinnä kokeilua. Sekin on iän myötä mennyt ohi.

Tämäkin oli jo kohdussa ylivoimaisesti kaikkein rymisteleväisin lapsistamme:) Ja vauvana vaativin, piti olla seuraa ja liikettä koko ajan...

Se kirjojen repiminen... Isompien kanssa lueskeltiin mukavasti alle 1-vuotiaasta asti, mutta ei tämän kanssa voinut. Jollei sivuja repinyt, niin ei ainakaan jaksanut istua paikallaan niin kauan että mitään olisi voinut lukea - paiskoi kirjat kiinni ja luikerteli karkuun. Vähän se harmitti, kun meillä kaikki lukevat paljon. Mutta kas, sekin helpottui ajan myötä ja nykyään luetaankin Vilpertinkin kanssa.

Tuossa luonteessa on hyvätkin puolensa: Oi, kun se ihana pieni pomppaa täysillä syliin ja halaa niin rajusti että tärisee! Hyvätkin tunteet näyttävät olevan yhtä kuohuvia kuin ne huonommat...
Lapsi voi olla koko ikänsä muita vilkkaampi, mutta kyllä aika pian tulee sen verran järkeä päähän ettei ole joka vaaranpaikkaan ryntäämässä ja kaikkia paikkoja hajottamassa.

P.S. Kirjoita niitä pahimpia toilauksia muistiin, ne naurattavat kovasti vielä joskus:)
 
Ei se liity mitenkään siihen miten olet onnistunut äitinä! Selkeästi lapsen luonne vain on tuollainen.. (Millä en tarkoita että lapsen pitäisi antaa tehdä kaikkea haluamaansa tuhoa, niin kuin joku kuitenkin tämän haluaa ymmärtää.) Sanoit ettei päde samat säännöt kuin isompaan... Sitten vain rakennatte pienemmälle omat säännöt. Lapset ovat aina erilaisia, yhdessä sun toisessa asiassa. Ja joskus vielä kaipaat näitä kultaisia aikoja;)
 
Kysyisin kyllä pikimmiten neuvoa tuohon puremiseen ja lyömiseen. Jos hoitopaikassa jatkaa samaa rataa niin aika yksinäiseksi jää. Puhumattakaan siitä miten toiset lapset kärsii yhden väkivaltaisuudesta.

Nimimerkki huolissaan oman lapsen turvallisuudesta päiväkotiryhmässä
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuule:
ap, saako lapses mitään rangaistuksia???
Click to expand...

Ei tietenkään mitään rangaistuksia 1 v 6 kk lapselle! Ei sen ikäinen tee tuhoja ilkeyttänsä. Minkälaisia rangaistuksia ajattelit? En keksi yhtään varsinaista rangaistusta, josta tuon ikäisellä alkaisi pysyä mielessä mitä ei saa tehdä (ei ne mitään kerkiä miettimään kun huomaavat kivan leikkimahdollisuuden), tai tajuaisi oikeasti miksei jotain saa tehdä. No, jos satuttaisi lasta joka kerta kun se on kielletyllä kaapilla, kyllähän se kai alkaisi sitä välttää. Paitsi ettei niin voi tehdä, aika monesta eri syystä, sen lisäksi että se on laitonta.

Se pitää vain aina vain jaksaa nostaa pois sieltä pakastimelta ja selittää että ei, läpsiessä pitää napata kädestä kiinni ja selittää että ei...
 
Meillä esikoinen oli samanlainen. On edelleen hurjan vilkas ja temperamenttinen, kohta 3-vuotias. Vitsit kun välillä turhautti lukea jostain kasvatusneuvoja tiettyihin tilanteisiin, tyyliin "jos lapsi ei tottele kieltoa, kanna lapsi pois kielletystä paikasta ja kiinnitä huomio toisaalle"... Näinhän tehtiin, mutta se huomion kiinnittäminen muuhun ei mitenkään onnistunut, vaan lapsi aloitti samantien karjumisen eikä lopettanut millään, ja kaikki yritykset saada huomio johonkin muuhun, vain lisäsivät rimpuilua. Multa lähti noissa raivonpuuskissa jokunen tukko hiuksia, ja kerran mulla turposi huuli ja silmäluomi... Ja kun lopulta näytti siltä et lapsi rauhoittuu, ja koitti tarjota muuta tekemistä, lapsi ei välittänyt siitä mukaan vaan juoksi saman tien takaisin tekemään sitä mistä oli juuri kielletty, ja samat raivarit uudestaan :( Jos ei lapsi satuttanut mua, se hakkasi omaa päätään lattiaan, takoi päätään nyrkeillä ym. ja me saatiinkin ohjeeksi ottaa lapsi raivareiden ajaksi niin tiukkaan otteeseen, ettei pysty telomaan ketään. Siinä oli omat fyysiset voimat koetuksella. Tuntuu että tuon kanssa täytyy niitä samoja sääntöjä ja syy- ja seuraussuhteita kerrata miljoona kertaa, ennen kuin se edes vähän alkaa tajuta ja uskoa. Meillä on toinenkin lapsi, alle 1-vuotias eli vauva vielä, ja erilaset luonteet ovat näkyneet jo ihan synnäriltä asti, esikoinen oli aina herkästi tulistuva, hitaasti rauhoittuva, helposti tyytymätön ja jatkuvaa toimintaa vaativa, mutta myös uskomattoman aurinkoinen, paljon naurava ja ääntelevä, innostuksesta hihkuva ja huitova... toinen on huomattavasti tasaisempi tapaus!

Kyllähän tuo on monissa asioissa hirveän taitava ja toimelias ja ilmaisee myös positiiviset tunteet voimakkaasti, on oikein ulospäin suuntautunut hurmuri :) Ihan älyttömän ihana ja rakas, mutta imee kyllä toisinaan voimat ihan loppuun.
 
Hä, mitä epäonnistumista tuossa on? Meillä on molemmat olleet tuollaisia. Vanhempaan pystyy jo vähän luottamaan, että ei koko ajan tarvitse vahtia sen tekemisiä, mutta nuorempaa on varsinkin julkisilla paikoilla vahdittava haukan lailla. Tänään kahvilassa nuorempi meinasi kiskaista karkkilootan alas tiskiltä, oli kiskomassa pullakoria alas ja koetti juosta karkuun, kaikki tämä sillä aikaa kun minä kaadoin kahvia ja maitoa kolmeen kuppiin.
 
Meillä myös samanlainen, koht 2v. Aikaisin lähti kävelee, 10kk iässä käveli jo. Sen jälkeen onkin menoa riittänyt. Nauraa vaan kun kielletään eikä välillä huomioi ollenkaan vaikka huutaisin naama punasena että VARO!! tms.
Mä oon kyllä joutunu rajoittaa meidän kyläilyjä just tän käytöksen takia, koska nyt meillä on pieni vauvakin ja ei enää pysty vaan esikoista vahtimaan.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa