En perinytkään isääni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Outo olo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Outo olo

Vieras
Isäni siis kuoli. Ei me oltu juurikaan tekemisissä, koska hän ja äitini eivät asiaa ole aikanaan pitäneet asiaa tärkeänä. Elatusmaksut on aikoinaan maksanut kuitenkin. Kuoleman jälkeen selvisi, että en olekaan hänen lapsensa virallisissa papereissa. Syykin selvisi. 1970-luvulla tuli lakimuutos, jolloin isyys olisi pitänyt vahvistaa uudestaan, Vanhemmillani jäi se tekemättä, koska eivät olleet väleissä.

Outoa. Mulla on dokumentit sen maksamista elatusmaksuista, mutta eivät ole riittäviä todisteita.
 
Et siis itsekään ole nähnyt tarpeeliseksi olla isääsi yhteydessä, mutta perinnön haluaisit? Itsekään et pitänyt tärkeänä olla ainoaan bilogiseen isääsi yhteydessä? Mun mielestä perintö kuuluu sellaiselle, joka on ollut ihmisen elämässä mukana.
 
Et siis itsekään ole nähnyt tarpeeliseksi olla isääsi yhteydessä, mutta perinnön haluaisit? Itsekään et pitänyt tärkeänä olla ainoaan bilogiseen isääsi yhteydessä? Mun mielestä perintö kuuluu sellaiselle, joka on ollut ihmisen elämässä mukana.

Arvasin, että ainakin tällainen vastaus tulee. En kuitenkaan lähde täällä enempää perustelemaan tai kertomaan, miksi emme juurikaan olleet yhteydessä. Oletko tullut ajatelleeksi, että syy ei välttämättä ollut minussa? Mutta ei siitä sen enempää.

Pointti oli se, että on jotenkin olematon olo. Olen ollut isäni lapsi ja nyt en sitten olekaan. Perintö ei sinällään olisi ollut juuri minkään arvoinen. Ehkä jopa pelkkää velkaa.
 
Et siis itsekään ole nähnyt tarpeeliseksi olla isääsi yhteydessä, mutta perinnön haluaisit? Itsekään et pitänyt tärkeänä olla ainoaan bilogiseen isääsi yhteydessä? Mun mielestä perintö kuuluu sellaiselle, joka on ollut ihmisen elämässä mukana.

Oikeastaan perintö kuuluu sille joka on lain mukaan perijä.

Aina se ei tunnu oikeudenmukaista, vainajalla voi olla vaikka joku ihminen jonka kanssa ollut hyvin läheinen ja paljon tekemisissä ja haluaisi tälle jättää koko omaisuutensa, kun taas lapset eivät ole koskaan pitäneet yhteyttä, ovat esim riidoissa saavat joka tapauksessa lakiosansa. Halusi vainaja mitä tahansa.
 
[QUOTE="Kenguru";23158234]Ymmärrän hyvin. Kaikillahan on yleensä tarve "kuulua", ja tietää mistä on lähtöisin. Tuleehan tuossa varmaan vähän sellainen huijattu olo, kuin leijuisi jossain kuulumattomuuden olotilassa.[/QUOTE]

Mutta eihän se mihinkään kadonnut, että ap on isänsä lapsi, vaikka se lainmukainen tunnustaminen puuttuukin. Siis tieto siitä, mistä on lähtöisin ei ole hävinnyt.
 
Mutta eihän se mihinkään kadonnut, että ap on isänsä lapsi, vaikka se lainmukainen tunnustaminen puuttuukin. Siis tieto siitä, mistä on lähtöisin ei ole hävinnyt.

Ei, mutta kun se tunnustaminen puuttuu, niin sillä on vaikutusta. Oma isäni sanoi joskus, että en ole hänen lapsensa (vaikka tod. olen ja olen aina sen tiennyt), niin tuo pelkkä sanonta vaivasi minua vuosia. Hän ei sanonut sitä edes minulle, vaan kuulin siitä muualta. Kyllä nuo asiat ovat sellaisia jotka kuohuttavat tunteita riippumatta siitä mitä asiasta tietää.
 
Mutta eihän se mihinkään kadonnut, että ap on isänsä lapsi, vaikka se lainmukainen tunnustaminen puuttuukin. Siis tieto siitä, mistä on lähtöisin ei ole hävinnyt.

Sehän tässä onkin. Minulla on elatusmaksupaperit ja koko ikäni olin hänen lapsensa. Kuitenkin on juurikin huijattu olo, kun en virallisesti ollutkaa. Olisin voinut asian selvittyä pyytää dna-testiä, mutta siihen olisi tarvittu isäni sukulaisten suostumus. He ovat jääneet minulle myös vieraiksi, joten annoin asian olla.
 
[QUOTE="Kenguru";23158279]Ei, mutta kun se tunnustaminen puuttuu, niin sillä on vaikutusta. Oma isäni sanoi joskus, että en ole hänen lapsensa (vaikka tod. olen ja olen aina sen tiennyt), niin tuo pelkkä sanonta vaivasi minua vuosia. Hän ei sanonut sitä edes minulle, vaan kuulin siitä muualta. Kyllä nuo asiat ovat sellaisia jotka kuohuttavat tunteita riippumatta siitä mitä asiasta tietää.[/QUOTE]
Minulla on ihan sama kokemus, isäni kuoltua hänen sukulaisensa kertoi isäni "olleen aina sitä mieltä, etten ole hänen tyttärensä". No, en oikeasti voi tietää oliko se vain sukulaisen keksintöä, vai sanoiko isä tosiaan niin. Ja kyllähän se harmitti, suututtikin ja jotenkin esti suremasta isän kuolemaa. Mutta silti tuo on minusta eri asia kuin se, että isä ei olekaan tunnustanut virallisesti lasta jonkun lakipykälän muuttumisen vuoksi. Jos hän on jättänyt sen tekemättä sen sen vuoksi, ettei ole halunnut tunnustaa lastaan, asia on taas ihan toinen.
 
Minulla on ihan sama kokemus, isäni kuoltua hänen sukulaisensa kertoi isäni "olleen aina sitä mieltä, etten ole hänen tyttärensä". No, en oikeasti voi tietää oliko se vain sukulaisen keksintöä, vai sanoiko isä tosiaan niin. Ja kyllähän se harmitti, suututtikin ja jotenkin esti suremasta isän kuolemaa. Mutta silti tuo on minusta eri asia kuin se, että isä ei olekaan tunnustanut virallisesti lasta jonkun lakipykälän muuttumisen vuoksi. Jos hän on jättänyt sen tekemättä sen sen vuoksi, ettei ole halunnut tunnustaa lastaan, asia on taas ihan toinen.

On eri asia, mutta otin tuon esimerkkinä sille, että miltä tuon kaltaiset asiat tuntuu. Minulla ei ole kokemusta ap:n kaltaisesta tilanteesta, mutta voin kuvitella että jotain tuon suuntaista hänkin tuntee. Petetty, jätetty, ohitettu, huijattu....jotain tuon suuntaista, ja ymmärrän hyvin hänen reaktionsa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23158343:
Vaikka miten tiedät, kuka sun isäsi on, niin jos olet lain ja yhteiskunnan silmissä isätön, niin se on eri asia kuin jos olisit lain ja yhteiskunnan silmissäkin isäsi tytär tai poika.
Okei, ajattelen tämän jotenkin eritavoin ilmeisesti, tai en osaa selittää mitä tarkoitan:)
 
Luin erään artikkelin, jossa oli sama tilanne. Perittävää vain oli enemmän. Perillinen oli vienyt asian oikeuteen ja sai perintönsä. Sitä ei kerrottu, miten hän tunnepuolen koki.
 
Appiukolla oli ennen nykyistä avioliittoa tehty au-lapsi, josta hän maksoi elatusmaksut täysi-ikäisyyteen asti. Isyyttä ei kuitenkaan tunnustettu virallisesti. Olimme vain tyytyväisiä, kun appiukon kuoltua ei tuntemattomaksi jäänyt tytär tullutkaan perinnönjaolle, kuten olimme pelänneet.
 
Appiukolla oli ennen nykyistä avioliittoa tehty au-lapsi, josta hän maksoi elatusmaksut täysi-ikäisyyteen asti. Isyyttä ei kuitenkaan tunnustettu virallisesti. Olimme vain tyytyväisiä, kun appiukon kuoltua ei tuntemattomaksi jäänyt tytär tullutkaan perinnönjaolle, kuten olimme pelänneet.

Voi vain ajatella, miltä tyttärestä tuntui. No, te saitte hänenkin osansa. Toivottavasti tuolla tyttärellä ei ole yhtä paha olla isättömyytensä takia kuin minulla.
 

Yhteistyössä