en osaa olla onnellinen

kaverit saavat lapsia, ja niiden koiratkin saa pentuja. :attn:
me ollaan yritetty lasta jo niin kauan, kerran ollut raskaana nuorempana mikä sitten päättyi tahtomattani. kiukittelen miehelleni joka pirun kerta kun kuukautiset alkaa, olen kuin aave joka tekee pakollise asiat mutta sitten siihen se jää. on tietysti monia ihaniakin hetkiä, mutta tää lapsettomuus syö sydäntä..

tuntuu että koko lähipiiri lisääntyy, meillä ei vaan onnistu. hoidoissa ollaan käyty 2 vuotta, mutta ne on nyt lopetettu. suoraan sanottuna tuntuu että on vaan rahan tuhlausta, kun kummastakaan ei selvää syytä löydy.
nyt ollaankin päädytty adoptioon, sekin tietysti kestää kauan, mutta antaa edes toivoa.

voimia kaikille tämän saman kokeneille. :hug:

 

Voimia itsellesi. :heart:
Rankkaa tämä kyllä on. :ashamed:

 

Tiedän todellakin tuon tunteen...
:hug:
Ja ei ole itselläkään aina helppoa ja mies saa kaikki kiukku puuskat, mutta tietää kyllä miksi...varsinkin kun menkat alkaa niin sillon ottaa kyllä niin pahasti päähän...silloin monesti On niin vihainen, että itkettää...

 

Aivan kuin olisin lukenut omaa kirjoitustani.
Taas alkoi eilen menkat ja tiuskin ja äksyilin miehelleni. En osaa selittää sitä hänelle vaan pidän kaiken sisälläni. Mies taas ihmettelee, että mikä on. En vaan yksinkertaisesti osaa purkaa pahaaoloani muuten. Päivät menevät samaa rataa töissä ja kotona. Syksyn tullen ahdistus vain lisääntyy. Iltaisin itken salaa peittoni nurkkaan.
Olen saanut myös keskenmenon ja sen jälkeen kaikki tämä on tuntunut vielä raskaammalta. Tekisi mieli vain unohtaa kaikki ja lähteä jonnekin kauas pois.

Voimia sinulle ja miehellesi! :hug:

 

Samat fiilikset täällä. Yksi kaveri vielä on joka ei ole lisääntynyt. Velikin ilmoitti että musta tulee onnellinen täti.
Oli aika rankaa kuulla, kun itse yrittää kuukausi toisensa perään ja tällä välin veli löytää naisen ja heti perheen lisäystä. Toki oon onnellinen, mutta oli tosi vaikee kuulla ilouutinen. Muut luuli että oli ilonkyyneleitä mutta täällä uskalan sana että ei ollut.
Nyt tietysti olen todellailoinen ja odotan innolla lapsen syntymää, saan olla ainakin täti kun ei vielä äiti.

Älkää nyt ymmärtäkö väärin ja pitäkö mua ihan itsekkäänä ihmisenä. On tosiaan vaan rankkaa!

Kaikille voimia paljon!!! :hug:
tää palsta on hyvä kun saa purkaa ajatuksia, mutta samalla sitten nää asiat on kokoajan mielessä!

Hyvää sysksyä kaikille!!! ja kyllä me kaikki vielä oma onnemme löydetään/saadaan.
Sitähän sanotaan että jokaisen elämässä on onnea yhtäpaljon. Eli jos sitä on takana vähän niin edessä on vielä paljon =) tähänon uskottava

 

ihanaa kuulla ettei ole ainoa. vaikka sen tietää niin ei tästä aiheesta juuri puhuta illanvietoissa.

kukaan meistä ei todellakaan ole itserakas taia häijy ihminen, vaan hel...tin loukkaantunut kun ei omaa saa vaikka mitä tekisi. mun yks kaveri on kans seurustellu 5 kk ja on jo nyt 3,5 kk raskaana. tasan ei käy onnen lahjat. ja toisaalta ei olla ton kans enää missään tekemisis, aivan muista syistä tosin.

yritetään pitää toivoa yllä, jokainen aj ilmoitellaan toisistamme. :wave:
saa toki laittaa mailiakin fishbone4@suomi24.fi ois ihana jutella jonkun kanssa.

 

Tiedän kyllä tunteen.
Minulle itselleni tulee synkkä hetki (onneksi vain) menkkojen aikaan. Suurimman osan ajasta osaan olla murehtimatta asiaa, mutta ekat kiertopäivät ovat pahimpia, tuntuu kuin jokin sisälläni kuolisi.

:hug:

 

Täällä kans yks jolla samoja fiiliksiä.Kaikki kaverit ja kaverin kaverit ovat lisääntyneet ja parhain kaverini on jo uusinta kierroksella,pikkukakkonen tuloillaan.Meillä yhtä kauan yritystä ja kuukausi itseasiassa enemmän,mutta meillä ei ole yhtään ja heillä kohta kaksi!!Ystäväni ei uskaltanut kertoa asiasta minulle,pelkäsi minun kai masentuvan.Meillä tutkittu minut,ei mitään vikaa,miehen vuoro olisi nyt,muttei aiokaan lähteä tutkimuksiin.Odotamme siis ihmettä niin kauan kuin mielenterveyteni kestää..Yritystä kumminkin jo 3 vuotta ja 7kk.
Mutta voimia meille kaikille ja jospa se joskus iloksi muuttuisi..??
:hug: :flower:

 

Hippula

Tietääkö miehesi miten vaivatonta miehen hedelmällisyyden tutkiminen kuitenkin on? Onhan tuiki tavallista, että nykymiehen sperma ei ole mitään superlaatuista ja entäs jos teillekin tästä löytyisi apua ja kun ongelma olisi tiedostettu niin hoitokin ehkä tehoaisi.
Ymmärrän kyllä, että miehellesi olisi kova paikka jos todettaisiin ettei hänen hedelmällisyytensä ole huippua, mutta oman ystäväpiirini kokemuksia tässä:

Kaveripiirissämme on (tiedossamme olevat) ollut 5 lapsettomuustutkimuksiin tai hoitoihin päätynyttä pariskuntaa. Minun mieheni oli ainoa, jonka sperma oli hyvälaatuista. Minunkin piti olla hedelmällistä ja tervettä sorttia. Meillä ei kuitenkaan ole biologista lasta (adoptio oli meille onnellinen ratkaisu asiaan) ja näillä 5:llä muulla kaveripiirin perheellä, joilla ongelma siis löydettiin - on kaikilla nyt biolapsi (kenellä useamman ja kenellä ensimmäisen hoitokerran tuloksena). Kaikilla heillä käytettiin kuitenkin miehen omaa spermaa, sillä ei sen tarvitse täydellistä ollakaan ja siittiöistä voidaan valita vain parhaat hoitoihin. Osalla näistä tutuista perheistä oli muutakin ongelmaa (naisessa), mutta todellakin oli mielenkiintoista, että me juuri päädyimme adoptiovanhemmiksi (onnellisiksi sellaisiksi) kun meidän hedelmällisyyteemme lääkärit uskoivat paljon itseämme pidempään.

Minunkin mieheni kyllä sanoi ennen kuin tiesi tutkimustuloksensa, että hän haluaa "antaa" minulle avioeron jos vika on hänessä, eli tiedostan kyllä että arasta asiasta on kysymys, mutta kun lapsettomuus on niin rankkaa, että jos vain jotenkin voi säästää aikaa eikä kituisi "turhaan" jos apu olisikin saatavilla.

 

minä vaan: Niinpä,mieheni kaiketi pelkää tulosta ja hän kyllä saattaa reagoida todella raskaasti asiaan,on muutenkin kovin herkkä ja ottaa kaikki takaiskut todella raskaasti.Masennus ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu pari vuotta sitten..

Tutkimukset aloitettiin minun kohdalla maaliskuussa kun 3 vuotta lapsettomuutta oli täynnä.Minussa ei vikaa,näin ollen kun minusta ei löytynyt vikaa,mies heti masentui ja alkoi vähätellä itseään.Masentunut ei nyt tarkoita kirjaimellisesti vaan lähinnä alakulo iski..
Mies kyllä lupasi silloin että voi antaa näytteen,mutta nyt kun asia olisi taas ajankohtainen,hän ei olekaan enää sitä mieltä!En jaksa painostaa häntä..Lääkäri antoi meille aikaa raskautua syksyyn ja sitten suoraan hoitoihin jos ei kuulu vauvaa.Sanoi,että turha enää pitkittää yhtään,kun niin kauan ollaan odoteltu.En tiedä..mies sanoi ettei halua mennä vastaanotolle missään tapauksessa,sairaala ahdistaa todella,kun pelkkä kauppareissukin saa hien valumaan ja pulssin nousemaan,tämä siis liittyy siihen sos.tilanteidenpelkoon.Ja lääkärit tietysti haluaa miehen kanssa keskustella,mutta minkäs teet..Surkeus,mutta kai se on toivottava luomulasta kaikesta huolimatta.

 

\

Aivan kuin olisin lukenut omaa kirjoitustani.
Taas alkoi eilen menkat ja tiuskin ja äksyilin miehelleni. En osaa selittää sitä hänelle vaan pidän kaiken sisälläni. Mies taas ihmettelee, että mikä on. En vaan yksinkertaisesti osaa purkaa pahaaoloani muuten. Päivät menevät samaa rataa töissä ja kotona. Syksyn tullen ahdistus vain lisääntyy. Iltaisin itken salaa peittoni nurkkaan.
Olen saanut myös keskenmenon ja sen jälkeen kaikki tämä on tuntunut vielä raskaammalta. Tekisi mieli vain unohtaa kaikki ja lähteä jonnekin kauas pois.

Voimia sinulle ja miehellesi! :hug:

Tuntuu, että olen täysin loppu. Varsinkin tämä viikko on tuntunut aivan ylitsepääsemättömältä. Olen useampana iltana itkenyt silmät turvoksiin. En oikeastaan edes tiedä syytä. Kaippa se on vaan tämä väsymys tähän kaikkeen ja pahamieli. Pakkohan sen pahanmielen on joskus päästä pois. Olen jo miettinyt, että pitäisikö käydä juttelemassa "jollekin". Miehelleni en yksinkertaisesti osaa puhua tätä kaikkea pahaaoloa. Lisänä vielä kamala työstressi.

Jaksamisia taas kaikille. Lohduttavaa, että voi edes tänne purkaa tuntojaan.

 

Hippula

Ei tää varmaan auta tilanteessanne mitenkään oleellisesti, mutta meidän kohdalla oli aikanaan tosi vaikeaa päästä sairaalaan julkiselle puolelle tutkittavaksi ja päädyimme sitten aloittamaan tutkimukset yksityisellä. Tästä on nyt jo vuosia aikaa, enkä muista mitään hintoja tms., mutta sen muistan, että miehen näyte tutkittiin yksityisen gynekologin toimesta ja hän sitten kirjoitti (normaalien gynekologisten tutkimusten jälkeen ja haastateltuaan lapsettomuutemme kestosta jne.) meille lähetteen sairaalaan ja suositteli hoitoja diagnoosilla selittämätön lapsettomuus.

Saimme siis itse valita meille suositellun lääkärin, jonka kanssa asiaa lähdettiin purkamaan kun kerran yksityispuolella aloitimme. Tämä gynekologi oli miespuolinen mikä helpotti miestäni kovasti. Hän ei ollut millään lapsettomuusklinikalla töissä vaan perusgynekologi. Hinnasta muistan sen verran, että nämä em. alustavat tutkimukset eivät mitään maltaita maksaneet. Kalliimmat tutkimukset, kuten laparoskopia, tehtiin sitten sairaalassa kun lähetteellä sinne pääsimme.

Eli jos miehestäsi tuntuisi helpommalta mennä itse valitsemalleen gynekologille niin siksi vielä palasin asiaan, vaikka teette luonnollisesti omaan kulloiseenkin tilanteeseenne sopivat ratkaisut. Painostaminen ei varmasti olekaan oikea tapa, vaikka jokainen päivä lisää lapsettomana ja epävarmuuksissa voi tuntuakin ajan hukalta. Itselläni ainakin sekä näissä tutkimus-, että sitten adoptioasioissa, oli aina helpompaa kun pystyi toimimaan asian eteen, eikä tarvinnut vain odotella.

Ja ihaninta olisi jos elämä yllättäisi teidät raskaudella ja lapsella mahdollisimman pian. Kaikkea hyvää!