En mä haluakaan tätä lasta??

[Hattivatti ja lapset]

Kolmatta lastamme yritettiin hartaasti ja pitkään ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että laskettu aika meni eilen. Olen ollut raskaudesta todella onnellinen ja kiitollinen ja siksi olotilani todella kalvaa minua.

Minulle on muutaman viime päivän aikana tullut tunne, että en haluakaan pian syntyvää pienokaista. Itkettää ja tuntuu, että kaikki muuttuu. Aivan hullua, että mietin tällaisia, että miksi tekemällä teimme tämän kohta syntyvän lapsen, meillä oli ihan hyvä elämä 4 henkisenä perheenä. Halailen ja paijaan lapsiani ja tekisi mieli hokea "anteeksi että äiti jättää teidät pian pariksi päiväksi, kun menen sairaalaan" Tunnen syyllisyyttä lasten vuoksi (en tiedä miksi??!!) ja tällä hetkellä ajatus vauvasta tuntuu suurelta virheeltä.

Voisiko joku kertoa, mikä helvetti minua vaivaa? Kamalaa, että edes kirjoitan tällaista, mutta tällainen fiilis minulla on..

 

[...]

olet masentunut. ihan samat oireet oli minulla viime raskaudessa ja synnytyksen jälkeen itkin jatkuvasti. synnytyksen jälkeinen masennus kun voi oirehtia jo ennen kuin lapsi on syntynyt.

 

[vieras]

Jos heti synnytyksen jälkeen tuntuu pahalta, juttele jo osastolla asiasta. Minä ainakin pääsin psykologin puheille saman tien (vaikka ongelmani olikin vähän toinen). Masennukseen kannattaa tarttua heti ennen kuin tilanne pääsee tosi pahaksi. Tsemppiä!

 

[Kiin]

Miulla oli välillä samanlaisia tunteita, kun odotin esikoistani. Hänkin sai alkunsa pitkän kaavan mukaan, lopulta hoidoilla ja tunsin tosi huonoa omatuntoa näistä tunteista, että voisiko koko homman kuitenkin perua. Vastuu tuntui liian suurelta.

Puhuttiin terveydenhoitajan kanssa asiasta ja hän sanoi, että tuon tunteen voi kääntää voimavaraksi. Epävarmuus kertoo siitä, että asiaa on miettinyt paljon ja tuntee vastuunsa uudesta perheenjäsenestä. Taloudellisesti ja henkisesti jaksaminen mietityttää (ja teillä varmaan sekin, että miten aika riittää kolmelle lapselle tasapuolisesti) ja voi saada aikaan katumisen tunnetta raskaudesta.

Mie sanoisin, että sinnuu ei vaivaa mikään muu kuin vastuuntunto perheestäsi Olet hyvä äiti :heart:

 

[Lissu]

Ihan samanlaista ollut mullakin, kummastakin lapsesta. Kuopuksesta sitten vähän vähemmän mutta surin sitä kun elämä muuttuu ja toivoin että ei olisi lasta tehtykään

Mulla tullut synnytysten jälkeen, ja esikoisesta kesti jokusen kk, kuopuksesta ehkä viikon tai kaksi. Itkin oikein mitä menin tekemään esikoiselle kun hankimme sisaruksen hänelle

 

[chef]

En mäkään halunnut kakkosta, enkä taida haluta tätä kolmostakaan.

Mulla nuo on ainakin ihan normaaleja tuntemuksia joita en ole enää lapsen syntymän jälkeen tuntenut. Mulla ne liittyi ja liittyy edelleen (odotan siis nyt sitä kolmosta) pelkoon siitä että olikohan tämä nyt "virhe" koska elämä voi muuttua hankalammaksi jne.

Mutta ei, ei tuo kakkonen todellakaan ollut virhe eikä varmaan sitten tämä kolmonenkaan, toivottavasti

 

[mami]

Lähestyvä synnytys ja vauva-aika jännittävät/pelottavat/huolestuttavat ja tunnet syyllisyyttä siitä, että vanhemmille lapsille ei tule olemaan niin paljon aikaa ja tiedät olevasi välillä hyvin väsynyt ja kärttyinenkin kenties. Aika on varmasti pois isommilta, mutta se on ihan luonnollista eivätkä he tule siitä kärsimään. Varmaan mustasukkaisuusreaktioita tulee kyllä, mutta sekin kuuluu asiaan. Älä huoli, kyllä lapsi on varmasti yhtä rakas synnyttyään kun vanhemmatkin. Jos ei heti, niin jossain vaiheessa. Ja hae ihmeessä apua, jos riittämättömyyden tunteet ja vastenmielisyys vauvaa kohtaan jatkuvat. ET ole huono äiti.

 

[Pessi]

Mulla kans vähän samanlaisia ajatuksia toisinaan. Että iik apua, voisikohan tän kuitenkin perua.
Enkä koe mitenkään masentunut olevani. Tosinaan sitten taas olen ylettömän onnellinen tulevasta vauvasta, enkä malttaisi odottaa sen syntymää.
Normaalia olen ajatellut tämän olevan..

 

[ap]

Kiitos kommenteista. En tosiaan ainakaan tunnista, että kyseessä olisi masennus tai muu, mutta jotenkin asia on alkanut tuntumaan suurelta virheeltä ja seikalta "joka muuttaa koko meidän elämän". Ok, kaikki aika menee nytkin lasten kanssa ja aaikaiset aamuheräämiset on kuulunut jo usean vuoden kuvioon. Ehkä tämä tästä..

 

[Pessi]

Itkin oikein mitä menin tekemään esikoiselle kun hankimme sisaruksen hänelle

Joo tää on tuttua :ashamed: välillä huomaan miettiväni, kun teen jotain esikoisen kanssa, että nyyyyyh, kohta en sitten tätäkään saa rauhassa tehdä hänen kanssaan. Esim. pötköttelyä päikkäreiden jälkeen.

 

[Kata-76]

Kiitos kommenteista. En tosiaan ainakaan tunnista, että kyseessä olisi masennus tai muu, mutta jotenkin asia on alkanut tuntumaan suurelta virheeltä ja seikalta "joka muuttaa koko meidän elämän". Ok, kaikki aika menee nytkin lasten kanssa ja aaikaiset aamuheräämiset on kuulunut jo usean vuoden kuvioon. Ehkä tämä tästä..

Masennusta ei yleensä itse tunnistakaan...
Toivottavasti kaikki järjestyy!

 

[kyllä]

se siitä ohi menee.. ei ne lapset kuole jos aiti on pari päivää pois.. ovat vaan innoissaan pikkuisesta..

 

[Pessi]

Masennusta ei yleensä itse tunnistakaan...

No mä ainakin satavarmaksi tiedän etten ole masentunut.

 

[Kata-76]

Masennusta ei yleensä itse tunnistakaan...

No mä ainakin satavarmaksi tiedän etten ole masentunut.

Hyvä niin!