En kuulema ole vaimoainesta...

Hmm Mitähän se mies sitten suunnitteli tekevänsä sen "oikeanlaisen vaimon" kanssa. Varmaan haaveilee elämästä, jossa vaimo tekee kaikki kotityöt ja passaa ja palvelee miestä (ja lapsia).

 

Kirpaisevia ja satuttavia sanoja:| mutta kaikessa satuttavuudessan silti sitten ehkä rehellisiä, vaikka hiprakalla höystettyjä olisivatkin.

Minä en tiedä, millainen on vaimoaines nainen, jos vaimoaines muotoutuu ominaisuuksita, joita mies luetteli, en tiedä haluaisinko edes olla sellaista ainesta.
Enkä tiedä olenkokaan.. ainakaan jos kriteerinä on se, kuinka siistinä kodin pitää.

Jos ajatukset siitä, millaista yhteinen tulevaisuus on, ovat kovin erilaiset, tai odotukset yhteiselle tulevaisuudelle on ehkä hyväkin, jos ne tulevat sanotuiksi ääneen. Kuin se, että sitä on yhdessä ja uskoo toisen haluavan samoja asioita, tai alkaa itse uskotella itselleen haluavansa samoja asioita kuin toinen ja pysyy yhdessä, perustaa perheen ja sitten muutaman vuoden päästä havahtuu siihen, ettei sitten olekaan kyse samankaltaisista ajatuksista ja arvoista jne. .
Ja elämä voi tuntuakin umpikujalta, josta ulospääsyä voi vielä vaikeuttaa yhteiset lapset.

 

Mä seurustelin joskus miehen kanssa, joka suunnitteli menevänsä kanssani naimisiin, ja kasvattavan lapsia kanssani. Suunnitteli koko eläänsä eteenpäin työt, asumiset jne. Kuuntelin suunnitelmaa siihen asti ihan onnellisena ruusunpunaisissa laseissa, kunnes pääsi siihen kohtaan, kun täyttää 50 ja vaihtaa vaimon nuorempaan.

No, ajattelin, että vaihtakoon sitten samantien, enkä jäänyt odottelemaan suunnitelman toteutumista. Siitä äijästä tuli hyvin nopeesti ex, eikä raukka ymmärtäny yhtään mikä mulle tuli.

;D ;D Hyvä läppä

 

Älä vaan ala muokkaamaan itsestäsi vaimomaisempaa tälle miehelle, vaan tajua, että tuollaisten sanojalle ei lapsia tehdä.

 

Sitä mä vaan ihmettelen, jos et kerta ole "vakavastiotettava pitkällä tähtäimellä", niin miten niin et muka olisi mitään muuta kuin ajankulua "sitä oikeaa odotellessa"? Ihan kuin mies olisi huomannut mokansa ja yrittänyt jälkikäteen korjailla sanomisiaan.

Tuon jälkeen en enää suhtautuisi mieheen vakavasti, vaan hän olisi minulle ajankulua sitä oikeaa odotellessa.

 

Juu, ei kyllä hyvältä kuulostanut. Yhden työkaverimiehen suusta kuulin tällaisen luonnehdinnan eräästä hänen "naisestaan." Jotkut miehet päästelee tällaista suustaan, mutta enimmäkseen vaan toisilleen. En oo ymmärtänyt, onko kyseessä jokin läppä, vai tarkoittavatko ne todella mitä sanovat. En tiedä jäisinkö ap:n tapauksessa kovin pitkäksi aikaa asiaa ihmettelemään. Toisaalta ap:n miesystävä saa sen "vaimoaineksenkin" kuulostamaan jotenkin niin kaamealta (kyökissä nyhräävä hiljainen ja saamaton hiirulainen, ei omaa elämää ), että voi olla parempikin ap:n kannalta, ettei hän edusta tätä "vaimoainesta".

 

En mäkään ole vaimoainesta miehen mielestä, mutta silti se meni mun kanssa naimisiin ja halusi lapsenkin. Nyt sitten on tullut katumapäälle ja narisee vähän väliä mun epävaimomaisista piirteistä, joista se on kyllä ollut jo vuosikaudet tietoinen! En ole intohimoinen sisustaja tai kokki, kun "kaikkien muiden vaimot ovat". Pukeudun edelleen samalla tavalla kuin ennen lasta; "miksi sä pukeudut noin, yritätkö iskeä muita miehiä". Joka viikko saan kuulla ulinaa siitä, miten erotun muka liikaa hänen kavereidensa puolisoista. Kummasti vaan vielä muutama vuosi sitten mies sanoi olevansa iloinen siitä, etten ole telttoihin verhoutuva hiirulainen.

 

Karseita miehiä teillä. Mun mies ei ulise mistään, onneksi. Aina oon tälläsena kelvannu, vaikka joskus olenkin oikee riivinrauta. Ei tartte esittää vaimomatskua tai vällyjen tiikerinaista, eikä mua koskaan ole niin koittanut lokeroidakkaan.

 

Monethan haikailevat sitä utopistista täydellistä kumppania, mutta eis sitä omalle kumppanille saa kertoa, ja pitää ymmärtää ettei sellaista ole...

 

Mie en ole koskaan ollut tyttöystävämateriaalia. Se oli jokseenkin harmillista nuorena. Olen kolmatta kertaa naimisissa ja ensitapaamisesta ei ole koskaan mennyt kuukauttakaan avioon.

 

JO tuossa kohtaa kun takana seurustelua kolme vuotta? :O Kyllä on kolme vuotta pitkä aika heittää hukkaan tuollaasen miehen kans.

No miten sen nyt ottaa.

En tiedä teistä muista, mutta mä en ole jokaisessa suhteessani elänyt sillä asenteella, että naimisiin mennään ja lapsia tehdään. Nuorempana elin muutamassakin sellaisessa suhteessa, joissa tosi kiva olla ja elää, mutta ikinä, koskaan, enkä milloinkaan olisi ajatellut niihin suhteisiin loppuelämäkseni jäädä, ellei jotakin järisyttävää muutosta olisi edessä.

Ei kaikki miehet ole aviomiesainesta, kuten ei kaikki naisetkaan aviovaimoainesta. Tämä on asia, joka ei selviä viikossa, tai kuukaudessakaan. Kyllä siihen tarvitaan pidempi aika. Ja jos ikää on itselläänkin vielä melko vähän (sanotaanko vaika alle 25v) niin miten tarkasti sitä itsekään vielä tietää, että mitä haluaa? Toiset toki tarkemmin, kuin toiset, mutta kyllä mä vielä päälle parikymppisenä itseäni ja omaa paikkaani tässä maailmassa hain.

Pisin suhteeni ennen tätä nykyistä, kesti 2,5 vuotta. Ja kyllä minä olin jo pitkään tiennyt, ettei tuo mies ole aviomiesainesta, eikä hänestä olisi lasteni isäksi. Mutta koska en vielä tuolloin itsekään hinkunut naimisiin, saati halunnut tehdä niitä lapsia, niin siinä suhteessa oli hyvä olla. Joten miksi olisin suhteen lopettanut?

Ei sitä koskaan ääneen sanottu, mutta kyllä se ajan mittaan kävi selväksi, etten myöskään minä ollut miehen mielestä sopivaa aviovaimoainesta. Joskaan kukaan ei taida olla, sillä edelleen (aikaa kulunut 10v) mies elelee yksinään, reissaten ympäri maailmaa (siis oikeasti, pakkasi reppunsa ja lähti) vailla pienintäkään tarkoitusta pysähtyä saati perustaa perhettä. Kenties koskaan.

Mutta se aika, minkä yhdessä vietimme, oli oikein antoisaa. Ja kun tuntui, että se antoisuus loppui, niin siinä kohtaa päätimme suhteemme hyvissä merkeissä ja vielä tänä päivänäkin tulemme oikein hyvin juttuun.

En koe heittäneeni omaa, saati sitten tuon miehen aikaa hukkaan. Me olimme nuoria ja meillä oli kivaa. Opimme elämästä ja parisuhteesta todella paljon. Tuon suhteen aikana kasvoimme molemmat ihmisinä ja saimme jonkinlaista suuntaa siitä, mitä joskus haluamme. Ja nyt meillä molemmilla on se.

En kerrassaan osaa nähdä mitään negatiivista siitä ajasta, jonka yhdessä vietimme, vaikkemme aviovaimo ja -miesaineista toisillemme olleetkaan

 

Minun ex sanoi vuoden seurustelun jälkeen, että olisin parempi jonkun bisnesmiehen edustusvaimona.. Eli en tainnut olla perinteistä "vaimomatskua" Minäkin vedin sen jälkeen omat johtopäätökseni ja exästä tuli ex. Hyvä mies ja hyvin toimeentuleva oli kyllä, mutta kerta on erilaiset toiveet niin etsiköön sopivamman.

Löysin sitten itselleni työttömän kirvesmiehen, joka oli juuri päättänyt insinööri opintonsa... Ajeltiin pakettiautolla auringonlaskuihin. Nyt 11 vuoden jälkeen mies on isossa firmassa toimitusjohtajan oikea käsi ja kiinnostusta osakkaaksi on kyselty. Minä hoidan kotona kahta lasta tällä hetkellä (toinen 4kk vanha) ja olen se "edustusvaimo". Jossain se exä oli oikeassa.. Nimittäin siinä, etten ollut hänelle se oikea. kiitos hänelle siitä oivalluksesta. Hän löysi sen vaimoaineksen itselleen ja on kait onnellinen elämässään. Niin olen minäkin..

 

Pahaltahan tuo kuulostaa noin rehellisesti sanottuna, mutta fakta on se, että miehesi uskalsi sanoa sen ääneen. On olemassa nimittäin mukavia, seksikkäitä ja kiinnostavia naisia. Heidän kanssaan on mukava tehdä asioita (en tarkoita vain sitä), mutta heiltä puuttuu se "äitimäinen naisellisuus". Tarkoittaen juuri sitä, että heille on ihan sama missä kunnossa asunto on. Vaikka se miehiä ärsyttää kun nalkutetaan siistiydestä, niin silti se on tärkeää heillekin. Nainen jolle on "ihan se ja sama" tiskialtaan likaiset astiat, ei ole sitä puhuttua "vaimo-ainesta". Sama koskee montaa muutakin asiaa. Mies oikeasti sisimmässään haluaa naisen, joka uskaltaa, viitsii ja haluaa sanoa likaisista astioista, väärän värisistä verhoista ja nalkuttaa liiallisesta kaljan juonnista. Siis terveissä rajoissa, mutta että kuitenkin kiinnittää siihen huomiota. Sillä äidiksi kelpaavalla naisella pitää olla myös mielipiteitä!! Liian usein tapaa naisen, joka sanoo "no politiikka ei mua kiinnosta" tai "en mä mitään uutisia jaksa kattoa". Naisen ei tarvitse olla ydinfyysikko, mutta kyllä vaimoksi kelpaavalla naisella pitää olla tietoa ympäröivästä yhteiskunnasta.

Silloin ymmärrän naisen naiviuden ja tietämättömyyden, kun puhutaan naisista alle 23 tai 24v... sama homma miehissäkin. Mutta kyllä 25v ja yli, niin on täysin pakko osoittaa jo aikuisuutta. Eli vaikka sitten huomauttaa imuroinnista, keskustella päivän uutisista ja osata puhua perheestä.

ai no mä en välitä niin paljoo sotkusta,sitä saa olla,mutta sitä en taas siedä että jos mun pitäs tehä kaikki kotityöt ja hoitaa lapset yksin,se on ehdoton no! enkä mä kattele paskaisia kenkiä joilla kuljetaan ympäri kämppää. enkä myöskään halua aina siivota miehen astioita laittaa tiskei yms. Mutta tuntemistani naisista minä olen se joka sietää eniten sotkua..

vessaa en muista pestä,mies pesee.. viiemks valitti että vessanpönttö haisee, totesin että minä en haista mitään, joten pesköön ite jos häiritsee.. mies pesi.

en siis ole vaimo ainesta,mutta silti olen useamman vuoden ollut vaimo ja mieheni ei kyllä tykkää nalkuttamisesta

eli ehkä sä yleistät liikaa.

mutta miksi helvetissä ukko on naisen kanssa useamman vuoden jos ei ole tosissaan? :O en ymmärrä.. kun me oltiin oltu 3v yhdessä meillä oli jo 2vuotias lapsi ja oltiin oltu 2vuotta naimisissa

 

Millaisen vaimon sun mies tahtoo? Sellaisen joka tekee kaikki kotityöt? Hoitaa lapset? siivoaa? mieluiten mieheltä salassa niin että kaikki on kuitenkin aina hoidettu kun mies tulee harrastuksista kotiin.

 

Ehdota miehelle, että hankkii vaimon, mutta te kaksi jatkatte silti tuota täydellistä seksisuhdetta/hauskanpitosuhdetta mikä teillä on nyt

 

Mie en ole koskaan ollut tyttöystävämateriaalia. Se oli jokseenkin harmillista nuorena. Olen kolmatta kertaa naimisissa ja ensitapaamisesta ei ole koskaan mennyt kuukauttakaan avioon.

Ihana. Kukin tyylillän.

 

Selllainen sanontahan on olemassa että; On olemassa kahdenlaisia naisia, niitä joita naidaan,ja niitä joista tehdään vaimo.

Mutta hyvähän se on että tuo tuli nyt selville,eikä vasta vuosien päästä.Nyt voit tehdä oman arviosi tilanteesta ja päätöksen miten aiot tehdä tulevaisuutesi suhteen.

 

Ei nuoruuden suhteissa tarvitsekaan olla aviopuolisoainesta. Ongelma syntyy vasta, jos toinen haluaisi vakiintua, eli perustaa perheen ja suunnitella oikeasti yhteistä tulevaisuutta ja toinen on vaan edelleen siinä "hauskanpitovaiheessa". Siis ap, mieti rauhassa haluatko joskus lapsia ja naimisiin, jos haluat kannattaa vaihtaa miestä, muussa tapauksessa voitte jatkaa suhdettanne kuten tähänkin asti. Kolme vuotta on kyllä aika pitkä aika olla omasta mielestään vakavassa suhteessa jos toinen ei ole samalla levelillä lainkaan.

 

No kyllä mua loukkaisi.

 

Mie en ole koskaan ollut tyttöystävämateriaalia. Se oli jokseenkin harmillista nuorena. Olen kolmatta kertaa naimisissa ja ensitapaamisesta ei ole koskaan mennyt kuukauttakaan avioon.

Ja toiko on sun mielestä hyvä juttu? Mä en voi ottaa vakavasti miestä joka kosii parin viikon tuntemisen jälkeen mutta näin me ihmiset ollaan erilaisia.

 

Kuulostaa umpityhmältä tuo mies. Se ajattelee siis että vaimon tehtävä on siivota ja tehdä ruokaa. Ei sun siis kannatakaan sen kanssa olla ehkä kauempaa.

 

[QUOTE="vieras";28329146]Samahan tuo on toisinpäin. Mä tapasin vuosia sitten ihanan, seksikkään hippimiehen. Sen kanssa oli kiva kulkea kaupungilla yöaikaan, nukkua pitkiä aamuja, katsella tähtiä Helsingin katolla ja harrastaa seksiä. Mutta ei siitä aviomieheksi ollut. En sitä suoraan sanonut, mutta siihen se päättyi. Seurusteltiin 5 vuotta ja rapiat, mutta sitten tuli itselleni stoppi. Ikää oli silloin 31v ja halusin jo jotain muuta. Olen itse kouluttautunut ja hyvässä työpaikassa oleva, joten en voinut ajatella "taivaanrannanmaalaajaa" aviomiehekseni. Olin vuoden sinkkuna ja tapasin erilailla ihanan miehen. Se oli oikiksesta juuri valmistunut, hyvätapainen, kohtelias ja hyvännäköinen. Teki töitä jo silloin paljon ja tekee niitä nyt paljon vielä enemmän. Mutta kaikki on kohdallaan. On iso talo, 3 lasta, autot ja vene, kesämökki (olen siis 39v) ja kaikki sujuu hyvin sänkypuuhia myöten. En sano että pelkästään miehen varakkuus tekisi asioita mukavaksi, mutta myös se, että sen kanssa voi keskustella aidosti syvällisesti. Ei vain sitä hippi-juttua, että "ne vie meijän rahat - hiton porvarit". Tällä miehellä on myös erittäin fiksu perhe, joten olen siinäkin mielessä erittäin onnekas, että olen päässyt siihen sukuun.

Kyllä se vain niin on, että nuoruuden hulluus ja järki - ne ei kohtaa kuin myöhemmällä iällä.[/QUOTE]Ja tässä tyyppiesimerkki keskiverto laskelmoivasta suomalaishuorasta. Ensin pidetään kivaa ja sitten etsitään elättäjä.

 

[QUOTE="vieras";28330440]Ja toiko on sun mielestä hyvä juttu? Mä en voi ottaa vakavasti miestä joka kosii parin viikon tuntemisen jälkeen mutta näin me ihmiset ollaan erilaisia.[/QUOTE]

Me olemme jokainen erilaisia. Osa on parisuhteen suhteen perinteisiä, osa taas vapaan liiton kannattajia.

 

[QUOTE="AnskuK";28329321]Hmm Mitähän se mies sitten suunnitteli tekevänsä sen "oikeanlaisen vaimon" kanssa. Varmaan haaveilee elämästä, jossa vaimo tekee kaikki kotityöt ja passaa ja palvelee miestä (ja lapsia).[/QUOTE]

Joo ja sitten mies käy aina välillä panemassa sellaista naista joka ei ole vaimoainesta ;D

Aika hemmetin kauan on ap tuhlannut tuohon mieheen jos tulos on tämä. Miten ei ole jo alussa selvinnyt miehen mietteet? No, onneksi ei mennyt 10 vuotta mutta on kolmekin jo liikaa...

 

No eiköhän toi ole varsin hyvä ja rehellinen avaus keskusteluun mitä haluamme tulevaisuudelta.

Siitähän pitäisi keskustella? Jos pariskunnan käsitys onnellisesta tulevaisuudesta ja tavoista miten siihen päästään on kovasti erilainen puolisoiden kesken, ei sitä onnea tule kummallekaan. Tulee riitaa, surullisia lapsia ja kiukkuisia ja elämäänsä tyytymättömiä aikuisia.

Miehen mielestä sinun tavat olla eivät ole sellaiset, joiden kanssa hän katsoo voivansa elää lapsineen päivineen vuosia. Mikäli itse haluat jotain pysyvää, kuten lapsia, niin irrottautuisin sijassasi tästä suhteesta, ja ryhtyisin miettimään millaisen tulevaisuuden sitten itse haluaisin ja mimmoisen isän lapsilleni.