En kuulema ole vaimoainesta...

Mitähän tähänkin pitäisi sanoa.

Mies tuli pikkuhiprakassa avautuneeksi että olen täydellinen tyttöystävä, mutta en sellainen jonka kanssa mennään naimisiin tai perustetaan perhe.

Tarkennukseksi sain (kun muka huumorilla tuon heiton otin) että olen seksikäs, pökerryttävästi hyvännäköinen, minun kanssani on hauskaa, seksi on mahtavaa ja elämä yhtä spontaania seikkailua.

MUTTA

en ole vakavastiotettava pitkällä tähtäimellä, en osaa laittaa hyvää ruokaa enkä pitää kotia siistinä, minua ei osaa kuvitella lasten äidiksi eikä minun kanssani voi kuvitella menevän naimisiin.

Jossain vaiheessa kun osoitin mielipahaani tästä (3v seurustelua, minä pidin tätä ihan Vakavana isolla V:llä) sain vakuutteluja siitä että mies rakastaa yli kaiken, ei pidä minua minään "sitä oikeaa odotellessa"-vaihtoehtona jne jne jne. Mutta en kuulema vain vastaa hänen mielikuvaansa The Vaimosta.

Voi vittu sanon minä. Pitääkö kaikki laukoa ääneen vai mikä tarkoitus tuolla purkauksella oli?!?

...vai ylireagoinko?

 

Seuraavasta liittymästä alas.

 

[QUOTE="Just";28328904]Mitähän tähänkin pitäisi sanoa.

Mies tuli pikkuhiprakassa avautuneeksi että olen täydellinen tyttöystävä, mutta en sellainen jonka kanssa mennään naimisiin tai perustetaan perhe.

Tarkennukseksi sain (kun muka huumorilla tuon heiton otin) että olen seksikäs, pökerryttävästi hyvännäköinen, minun kanssani on hauskaa, seksi on mahtavaa ja elämä yhtä spontaania seikkailua.

MUTTA

en ole vakavastiotettava pitkällä tähtäimellä, en osaa laittaa hyvää ruokaa enkä pitää kotia siistinä, minua ei osaa kuvitella lasten äidiksi eikä minun kanssani voi kuvitella menevän naimisiin.

Jossain vaiheessa kun osoitin mielipahaani tästä (3v seurustelua, minä pidin tätä ihan Vakavana isolla V:llä) sain vakuutteluja siitä että mies rakastaa yli kaiken, ei pidä minua minään "sitä oikeaa odotellessa"-vaihtoehtona jne jne jne. Mutta en kuulema vain vastaa hänen mielikuvaansa The Vaimosta.

Voi vittu sanon minä. Pitääkö kaikki laukoa ääneen vai mikä tarkoitus tuolla purkauksella oli?!?

...vai ylireagoinko?[/QUOTE]

Mikä sun ongelmas on?

 

Ottaisin sanat tosissaan. In vino veritas. Jos en itse haikailisi avioliittoa tai lapsia, jäisin. Jos tulevaisuudenvisiot liian erilaisia, eroaisin.

 

Miettimistauko tuon miehen kanssa olisi mulla se mitä tekisin.

 

Olisko ollut parempi, jos mies ei olisi tätä kertonut? Olisit 5v kuluttua ruvennut puhumaan avioliitosta ja lapsista, jolloin mies olisi sanonut, että ehei, ei hän susta vaimoa ja lasten äitiä halua.

Parempi, että jo tässä kohtaa tiedät, mitä mies suhteestanne ajattelee. Ettet sitten ryhdy odottelemaan ns. liikoja.

 

Kyllä mulla menis tiukkaan harkintaan koko tyyppi. Mut mä en ole koskaan oikein ollut suhteessa, joka ei olis ollut menossa jonnekin. Tai siis, että tosissaan ollaan molemmat oltu, vaikka sit jostain syystä se ero on sit tullutkin, niin perheeseen niissä on tähdätty.

 

Minkä ikäisiä olette?

 

Humalaiset ja lapset kertovat aina totuuden. Eli kannattaa miettiä mitä elämältä haluaa ja miten sitä haluaa jatkaa. On kyllä harvinaisen inhottavasti sanottu vaikka varmaan ajatteli sen jotenkin kehuna kun olet hyvännäköinen, seksikäs yms.

 

Kuule mulle tuli kerran _SILLOINEN_ poikaystävä sanomaan et "oot kyl ihan vaimoainesta mut ei susta hauskanpitoo oo. Voitas seurustelle joskus parin vuoden päästä" olin vähän että anteeks mitä erohan siinä tuli

 

Pahaltahan tuo kuulostaa noin rehellisesti sanottuna, mutta fakta on se, että miehesi uskalsi sanoa sen ääneen. On olemassa nimittäin mukavia, seksikkäitä ja kiinnostavia naisia. Heidän kanssaan on mukava tehdä asioita (en tarkoita vain sitä), mutta heiltä puuttuu se "äitimäinen naisellisuus". Tarkoittaen juuri sitä, että heille on ihan sama missä kunnossa asunto on. Vaikka se miehiä ärsyttää kun nalkutetaan siistiydestä, niin silti se on tärkeää heillekin. Nainen jolle on "ihan se ja sama" tiskialtaan likaiset astiat, ei ole sitä puhuttua "vaimo-ainesta". Sama koskee montaa muutakin asiaa. Mies oikeasti sisimmässään haluaa naisen, joka uskaltaa, viitsii ja haluaa sanoa likaisista astioista, väärän värisistä verhoista ja nalkuttaa liiallisesta kaljan juonnista. Siis terveissä rajoissa, mutta että kuitenkin kiinnittää siihen huomiota. Sillä äidiksi kelpaavalla naisella pitää olla myös mielipiteitä!! Liian usein tapaa naisen, joka sanoo "no politiikka ei mua kiinnosta" tai "en mä mitään uutisia jaksa kattoa". Naisen ei tarvitse olla ydinfyysikko, mutta kyllä vaimoksi kelpaavalla naisella pitää olla tietoa ympäröivästä yhteiskunnasta.

Silloin ymmärrän naisen naiviuden ja tietämättömyyden, kun puhutaan naisista alle 23 tai 24v... sama homma miehissäkin. Mutta kyllä 25v ja yli, niin on täysin pakko osoittaa jo aikuisuutta. Eli vaikka sitten huomauttaa imuroinnista, keskustella päivän uutisista ja osata puhua perheestä.

 

Entäpä sitten jos sattuu olemaan täydellinen nainen? Kuin jääkiekkoilijoiden vaimot. Kauniita, seksikkäitä, hyviä äitejä ja vaimoja.

 

Jos sinä haaveilet naimisiin menosta ja perheen perustamisesta, niin voit sanoa miehelle, että taidatkin sitten lähteä etsimään itsellesi tulevaa aviomiestäsi. Miksi tuhlata aikaa hänen kanssaan? Eiköhän sinulla riitä jonoksi asti ottajia. Moni mies haaveilee juuri tuollaisesta vaimosta.

 

[QUOTE="vieras";28329054]Entäpä sitten jos sattuu olemaan täydellinen nainen? Kuin jääkiekkoilijoiden vaimot. Kauniita, seksikkäitä, hyviä äitejä ja vaimoja.[/QUOTE]

Tunnetko sä montakin jääkiekkoilijan vaimoa...?

Ap, millaiset tulevaisuuden suunnitelmat sulla on? Jos et naimisiin halua etkä lapsia hankkia, niin ehkä tuo suhde voi toimiakin. Mutta jos sulla on suunnitelmia tehdä niitä asioita, mihin tuo mies ei sua kelpuuttais, niin ehkä kannattais jo tässä kohtaa vaihtaa mies. Ja jos olisin sä, sanoisin, että sori kulta, kolmen vuoden jälkeen sä et ole ihan sitä materiaalia mitä mä etsin.

 

[QUOTE="Iita";28329077]Eiköhän sinulla riitä jonoksi asti ottajia. Moni mies haaveilee juuri tuollaisesta vaimosta.[/QUOTE]

Ottajia riittää varmasti... ja rajustikin ottajia riittää. Mutta eri asia on se, että riittääkö sellaisia, jotka vaimoksi asti ottaisivat.

 

Kyllä varmaan lähtisin etsimään miestä, joka näkis mussakin sitä "vaimo-ainesta". Piste.

 

Samahan tuo on toisinpäin. Mä tapasin vuosia sitten ihanan, seksikkään hippimiehen. Sen kanssa oli kiva kulkea kaupungilla yöaikaan, nukkua pitkiä aamuja, katsella tähtiä Helsingin katolla ja harrastaa seksiä. Mutta ei siitä aviomieheksi ollut. En sitä suoraan sanonut, mutta siihen se päättyi. Seurusteltiin 5 vuotta ja rapiat, mutta sitten tuli itselleni stoppi. Ikää oli silloin 31v ja halusin jo jotain muuta. Olen itse kouluttautunut ja hyvässä työpaikassa oleva, joten en voinut ajatella "taivaanrannanmaalaajaa" aviomiehekseni. Olin vuoden sinkkuna ja tapasin erilailla ihanan miehen. Se oli oikiksesta juuri valmistunut, hyvätapainen, kohtelias ja hyvännäköinen. Teki töitä jo silloin paljon ja tekee niitä nyt paljon vielä enemmän. Mutta kaikki on kohdallaan. On iso talo, 3 lasta, autot ja vene, kesämökki (olen siis 39v) ja kaikki sujuu hyvin sänkypuuhia myöten. En sano että pelkästään miehen varakkuus tekisi asioita mukavaksi, mutta myös se, että sen kanssa voi keskustella aidosti syvällisesti. Ei vain sitä hippi-juttua, että "ne vie meijän rahat - hiton porvarit". Tällä miehellä on myös erittäin fiksu perhe, joten olen siinäkin mielessä erittäin onnekas, että olen päässyt siihen sukuun.

Kyllä se vain niin on, että nuoruuden hulluus ja järki - ne ei kohtaa kuin myöhemmällä iällä.

 

Mä seurustelin joskus miehen kanssa, joka suunnitteli menevänsä kanssani naimisiin, ja kasvattavan lapsia kanssani. Suunnitteli koko eläänsä eteenpäin työt, asumiset jne. Kuuntelin suunnitelmaa siihen asti ihan onnellisena ruusunpunaisissa laseissa, kunnes pääsi siihen kohtaan, kun täyttää 50 ja vaihtaa vaimon nuorempaan.

No, ajattelin, että vaihtakoon sitten samantien, enkä jäänyt odottelemaan suunnitelman toteutumista. Siitä äijästä tuli hyvin nopeesti ex, eikä raukka ymmärtäny yhtään mikä mulle tuli.

 

Typical... mutta niin se voi vaihtaa tulevakin mies 50v korvilla...

 

Olisko ollut parempi, jos mies ei olisi tätä kertonut? Olisit 5v kuluttua ruvennut puhumaan avioliitosta ja lapsista, jolloin mies olisi sanonut, että ehei, ei hän susta vaimoa ja lasten äitiä halua.

Parempi, että jo tässä kohtaa tiedät, mitä mies suhteestanne ajattelee. Ettet sitten ryhdy odottelemaan ns. liikoja.

JO tuossa kohtaa kun takana seurustelua kolme vuotta? :O Kyllä on kolme vuotta pitkä aika heittää hukkaan tuollaasen miehen kans.

 

No ei minussakaan kuulemma ole vaimoainesta ja yhdessä ollaan kymmenen vuotta oltu ja yksi lapsikin siunaantunu Ja myönnän itsekin, että nämä vaimon ns. parhaat puolet puuttuu (kodinhoitoon liittyvät, en ole mikään kodinhengetär). Hyvä vaan, että on mies joka hyväksyy tämmöisenään, vaikka ehkä on kuvitellu joskus perustavansa perheen perinteisemmän VAIMON kanssa. Naimisissa ei siis olla, koska itse en halua koskaan naimisiin mennä.

 

[QUOTE="vieras";28329184]Typical... mutta niin se voi vaihtaa tulevakin mies 50v korvilla...[/QUOTE]

No, nyt on ikää ja avioliittoa nykyisen kanssa takana sen verran, että toi vaihtoikä on jo ylitetty... mut joo eihän sitä koskaan tiedä etukäteen.

Toisaalta jos toinen selvästi sanoo mielipiteensä, niin kait sitä kannattaa punnita mitä ite haluaa elämältään.

 

[QUOTE="hmmm";28329215]No ei minussakaan kuulemma ole vaimoainesta ja yhdessä ollaan kymmenen vuotta oltu ja yksi lapsikin siunaantunu Ja myönnän itsekin, että nämä vaimon ns. parhaat puolet puuttuu (kodinhoitoon liittyvät, en ole mikään kodinhengetär). Hyvä vaan, että on mies joka hyväksyy tämmöisenään, vaikka ehkä on kuvitellu joskus perustavansa perheen perinteisemmän VAIMON kanssa. Naimisissa ei siis olla, koska itse en halua koskaan naimisiin mennä.[/QUOTE]

Ja lisään vielä. Olen kuitenkin akateemisesti koulutettu ja seuraan aikaani. En ole mikään hönö, jonka kanssa ei asioista vois keskustella (viittaus tuon vieraan miehen tekstiin).

 

Seuraavasta liittymästä alas.

Viemäriliittymästä?

 

[QUOTE="vieras";28329146]Samahan tuo on toisinpäin. Mä tapasin vuosia sitten ihanan, seksikkään hippimiehen. Sen kanssa oli kiva kulkea kaupungilla yöaikaan, nukkua pitkiä aamuja, katsella tähtiä Helsingin katolla ja harrastaa seksiä. Mutta ei siitä aviomieheksi ollut. En sitä suoraan sanonut, mutta siihen se päättyi. Seurusteltiin 5 vuotta ja rapiat, mutta sitten tuli itselleni stoppi. Ikää oli silloin 31v ja halusin jo jotain muuta. Olen itse kouluttautunut ja hyvässä työpaikassa oleva, joten en voinut ajatella "taivaanrannanmaalaajaa" aviomiehekseni. Olin vuoden sinkkuna ja tapasin erilailla ihanan miehen. Se oli oikiksesta juuri valmistunut, hyvätapainen, kohtelias ja hyvännäköinen. Teki töitä jo silloin paljon ja tekee niitä nyt paljon vielä enemmän. Mutta kaikki on kohdallaan. On iso talo, 3 lasta, autot ja vene, kesämökki (olen siis 39v) ja kaikki sujuu hyvin sänkypuuhia myöten. En sano että pelkästään miehen varakkuus tekisi asioita mukavaksi, mutta myös se, että sen kanssa voi keskustella aidosti syvällisesti. Ei vain sitä hippi-juttua, että "ne vie meijän rahat - hiton porvarit". Tällä miehellä on myös erittäin fiksu perhe, joten olen siinäkin mielessä erittäin onnekas, että olen päässyt siihen sukuun.

Kyllä se vain niin on, että nuoruuden hulluus ja järki - ne ei kohtaa kuin myöhemmällä iällä.[/QUOTE]


Jotenkin tällainen kuulostaa todella surulliselta.