en kohta enää jaksa tuon lapsen kanssa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
1vee on ihan mahdoton kitisijä...ainut paikka missä hetken aikaa suostuu on äitin syli...sylittelen kyllä paljon ja mielellään, mutta...on hoidettavana isommat lapset ja joskus haluaisin syödä tai käydä vessassa ilman takiaista!!

Ulkoilu on sitä, että mukula suurimman osan ajasta huutaa suoraa kurkkua, ei suostu kiikkuun, ei hiekkalaatikolle, ei nurmikolle, ei toisten seurassa, eiklä yksin. Äitin syliin kinuaa ja seisoo sylissä ja polkee jalkaa...rattaissa sentään istuu vaikka koko päivän, jos vaan maisemat vaihtuu!

Sisällä leikkii aamuisin herättyään ½-1h suht tyytyväisenä, sit alkaa kitinä, joka kestää päiväuniin (11.30-13, enempää ei vaan suostu nukkumaan!!) päiväunien jälkeen hetki taas tyytyväistä oloa, sit kitinä, joka jatkuu kunnes iskä tulee kotiin (19-19.30). Kun iskä on kotona, lapsi on yhtä päivänpaistetta, sen takia mies ei ota ollenkaan tosissaan, kun yritän sille kertoo, miten raskaita päiviä meillä on...lähinnä se sit vaan sanoo, että minä en osaa ja pysty lapsia hoitamaan :(

Nukkuu 20.30-6.30 kohtalaisen hyvin, lääkärissä on käyty useampaankin otteeseen ja terveeksi ja allergattomaksi tyttö on todettu. Neuvolan täti vaan totesi, että lapset on erilaisia....tiedetään, mutta tuo lapsi oli ensimmäiset 7kk ihan erilainen, ns. perustyytyväinen, helppo vauva, nyt tuo tyytymättömyys vaan pahenee ja kohta alan ite olla ihan finaalissa...

En tiiä, mitä tuon kanssa pitäis tehä...ihan itkettää, kun tuttavapiirissä on paljon samanikäisiä ja kun kattoo niitten touhuja ulkona tai sisäleikeissä, ne on kun toiselta planeetalta, leikkii tyytyväisenä, kattelee uteliaina uusia leluja ja ennenkaikkea EIVÄT HUUDA!!!!

Muuten tuo lapsi on ihan "normaalisti" kehittynyt, kävelee, sanoo muutaman sanan, tunnistaa paljon enemmän puhetta, ym. ym.
 
minun lapseni on alusta asti ollut sellainen yksilö joka ei yksin viihdy,eikä tyydy mihinkään..nyt lähempänä 3v alkaa välillä ns.näkyy valoa tunnelin päässä. meilläkin oli niin pitkään että jos joku oli mun lisäksi meillä niin oli paljon helpompi. tosin nykyään se hermostuu jos äiti juttelee jonkun kanssa kauemmin ku 5min. eikä mulla edes ole ollut miestä,koskaan,lähti ku olin raskaana..ja pitkään isä vaan vittuili että ei se byt voi olla niin vaikeaa,ekaan 2v ei hoitanut yhtään vaan minä ihan yksin 6tuntia kerran kuussa oli oma aikani..
 
Kuulostaa ihan meidän kuopukselta vuosikkaana! Esikoista tuli muutenkin "raahattua" koko ajan kun en vielä älynnyt ettei se rikki mene vaikka itsekseenkin koittasi touhuta vähän. Kuopuksen kanssa sitten oli just tätä kitinää kätinää kötinää ja iltaisin kun mies kotona, poika oli kuin enkeli itse! Ja juuri tuossa vuoden iän molemmin puolin tätä oli, ajan mittaan helpotti. Välillä oli vain pakko antaa kätistä lattialla että sai jonkun homman tehtyä.
 
Kannattais vaihtaa miehen kanssa niin että hän on päivät kotona ja sinä työssä. Sitten varmaan lohkeis jo ymmärrystäkin. Valitettavasti en tiedä mistä huuto mahtaa johtua tai miten sen teillä sais loppumaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lari:
Kannattais vaihtaa miehen kanssa niin että hän on päivät kotona ja sinä työssä. Sitten varmaan lohkeis jo ymmärrystäkin. Valitettavasti en tiedä mistä huuto mahtaa johtua tai miten sen teillä sais loppumaan.

Ei oo mahdollista tuo vaihto nyt ainakaan vähään aikaa...on miehellä sellainen projekti menossa, ettei voi jättää kesken ja mulla alkaa kohta uus äippäloma...

No lohduttavaa kuulla, että muillakin on ollut samanlaista, jospa tuo joskus helpottais...
 

Yhteistyössä