On ehdottomasti hyvät, suosittelen! Meillä on vastaavat Emmaljunga Duo Combit, jotka ovat ominaisuuksiltaan täysin samanlaiset kuin Edget. Meille syntyi kesävauva ja tuo kantokoppa-asia oli meilläkin ongelmana. Me ratkaisimme ongelman siten, että laitoimme kovan vaunukopan sisään Emman pehmeän kantokopan aina neuvolakäynneillä. Emmaljungan koppa oli niin suuri, että pehmeä kantokoppa mahtui sinne oikein hyvin. Eikä vauvalla ollut liian kuuma, kun koppien "kannet" olivat auki. Tämä toimi hyvin.
Olemme olleet niin tyytyväisiä käytettyinä ostettuihin Emmaljungiimme, että vaihdoimme vähän uudempiin vaunuihin, viime vuoden Emmaljunga Duo Kombeihin. Näissä on ilokseni kantokahvat myös kovan kopan sivuilla. Tällöin myyjä kertoi minulle Duo Edgejä katsellessani, että niissäkin oli vielä viime vuoden alussa kantokahvat kovassa kopassa, mutta jo viime vuoden lopussa ne poistuivat, koska niillä oli kannettu liian isoja vauvoja. En sitten tiedä miten on tämän vuoden malleissa.
Mutta aika vähän tuota kanto-ominaisuutta tuli käytettyä, eli en ehkä valitsisi vaunuja sen perusteella. Paitsi tietysti jos asuu kerrostalossa ja joutuu kantamaan koppaa usein. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kyllä Emmaljungat ovat todella "vaunujen Ferrarit", niinkuin on sanottu. Jykevät ja tukevat, aivan erilaiset kuin ystävieni Briot, Teutoniat ja HappyBabyt. Plussana tyylikäs ulkonäkö, eivät ole mitkään "lättänät" kuten monet muut ovat (tietysti jokainen tykkää mistä tykkää). Ja se kopan käännettävä selkänoja oli aivan ehdoton!