Täällä taas, pitkästä aikaa! Palailtiin viikon joululomareissusta sukulaisten luota, mukavasti selvisin oloista huolimatta, eikä kukaan tainnu aavistaa mitään. Mitä nyt mies mielestään sai yhen ehkä vähän kummallisen vilkaisun osakseen tyhjentäessään vaivihkaa munkin uuden vuoden kuohujuomalasillista. Onneks pieni alkoholistiksi leimaantuminen ei kuulemma haittaa jos mulla on mukavampi olla.
Mies taitaa kyllä muutenkin olla ihan iloinen siitä, että tämä on vaan "meidän juttu" vielä vähän aikaa. Enkä tietenkään ihmettele, onhan noilla naisotuksilla aika kovasti tapana sulkea miehet melko tehokkaasti raskauskeskustelujen ulkopuolelle. Miehen suhtautuminen on siis nyt ollut ihan erilaista edellisen raskauden alkuaikoihin verrattuna ja tulokas on selvästi kovasti mielessä. Mies on selaillut pojan neuvolakorttia uudella mielenkiinnolla ja pommittanu kysymyksillä: "Millon niitä kung fu-potkuja tulee?", "Otetaanko me äitiyspakkaus?", "Saadaanko me toinen tällanen (Libero-kassi)?", "Millon se kiinteiden ruokien syöttäminen alotetaan?". Muuten ihan kiva, mutta ite tässä vaiheessa ja näillä oloilla vaan väkisinkin on aika keskittynyt elämään hetkessä ja selviämään siitä hereillä, oksentamatta ja panikoimatta.
Olo on tosiaan täälläkin aika järkyttävä. Kamala ällötys jatkuu edelleen sinnikkäästi kellon ympäri, vaikka kyllä aina pahenee iltaa kohti. Väsyttää, minkä myötä välillä nukun liikaa ja siitä taas seuraa välillä vielä väsyttävämpää yökukkumista, kuten nyt. Jatkuvan nälän ja sitä seuraavan heikotuksen ja entistä kovemman yökötyksen myötä ruoka hallitsee elämää. Käytiin tossa just täydentämässä kaappeja reissun jäljiltä ja herranjumala sitä ruokaa tuli ostettua! Ja silti mietin, että riittääkö. Miehelle totesin kassipaljouden keskellä kaupan pihassa, että nyt on naposteltavaa hetkeksi ja sain vastaukseks aika järkyttyneen: "Tää on sulle naposteltavaa? Hetkeks?!". Minkäs teet...
Me ollaan edetty tässä parisuhteessa ilmeisesti hyvinkin rauhallisesti. Tällä aikataululla toisen lapsen syntyessä tulis yhteisiä vuosia olemaan takana 8. Esikoinen siis syntyi vähän alle 5 vuoden jälkeen, joista 2 oltiin asuttu yhdessä. Eikä olla edes kihloissa, vaikka lähipiirin mielestä kovasti olis jo pitänyt olla. Eipä me kyllä olla koskaan muita pahemmin kuunneltukaan, pitää tehdä niin kuin itsestä tuntuu oikealta. Muuten ei tässä oltaiskaan, sen verran on epäilijöitä riittänyt suhteelle, jonka alkaessa itse olin 15. Epäilemättä selvää, että mä myös uskon olevan ihan mahdollista tietää jo nuorena mitä ja kenet haluaa.
Äitiysvaatteita oon jopa suunnitellut ostavani muutamat tällä kertaa, jos vaan löydän mieleisiä. Esikoista odottaessa menin ihan normivaatteilla ja pärjäilin kyllä hyvin, mutta nyt oon kai jotenkin tullut niin kovin "vanhaks" että kummasti haikailen mukavuuden perään. Näin alkuvaiheissa oon kyllä tyytyväinen että oon hameihmisiä, hyvin löytyy kaapista vaatteita jotka ei kiristä eikä purista, vaikka täältäkin löytyy jo pieni turvotusmaha. Tai no iltaisin ei niin pienikään.
Ääh, kai se on yritettävä selvitä nukkumaan kuitenkin. Vielä epämiellyttävämmän ajatuksesta tekee nykyinen illan ehdoton inhokkikohta: hampaiden harjaus. :S Joka ilta saa sen jälkeen pitkään hengitellä ja nieleskellä vessan läheisyydessä kunnes on suht varma että selviää oksentamatta. En muista että esikoisesta olis ollut tällasta ongelmaa. No, ainakin toi on varmistanut, ettei hyvänkään päivän jälkeen tuu liian oireeton olo.
Mies taitaa kyllä muutenkin olla ihan iloinen siitä, että tämä on vaan "meidän juttu" vielä vähän aikaa. Enkä tietenkään ihmettele, onhan noilla naisotuksilla aika kovasti tapana sulkea miehet melko tehokkaasti raskauskeskustelujen ulkopuolelle. Miehen suhtautuminen on siis nyt ollut ihan erilaista edellisen raskauden alkuaikoihin verrattuna ja tulokas on selvästi kovasti mielessä. Mies on selaillut pojan neuvolakorttia uudella mielenkiinnolla ja pommittanu kysymyksillä: "Millon niitä kung fu-potkuja tulee?", "Otetaanko me äitiyspakkaus?", "Saadaanko me toinen tällanen (Libero-kassi)?", "Millon se kiinteiden ruokien syöttäminen alotetaan?". Muuten ihan kiva, mutta ite tässä vaiheessa ja näillä oloilla vaan väkisinkin on aika keskittynyt elämään hetkessä ja selviämään siitä hereillä, oksentamatta ja panikoimatta.
Olo on tosiaan täälläkin aika järkyttävä. Kamala ällötys jatkuu edelleen sinnikkäästi kellon ympäri, vaikka kyllä aina pahenee iltaa kohti. Väsyttää, minkä myötä välillä nukun liikaa ja siitä taas seuraa välillä vielä väsyttävämpää yökukkumista, kuten nyt. Jatkuvan nälän ja sitä seuraavan heikotuksen ja entistä kovemman yökötyksen myötä ruoka hallitsee elämää. Käytiin tossa just täydentämässä kaappeja reissun jäljiltä ja herranjumala sitä ruokaa tuli ostettua! Ja silti mietin, että riittääkö. Miehelle totesin kassipaljouden keskellä kaupan pihassa, että nyt on naposteltavaa hetkeksi ja sain vastaukseks aika järkyttyneen: "Tää on sulle naposteltavaa? Hetkeks?!". Minkäs teet...
Me ollaan edetty tässä parisuhteessa ilmeisesti hyvinkin rauhallisesti. Tällä aikataululla toisen lapsen syntyessä tulis yhteisiä vuosia olemaan takana 8. Esikoinen siis syntyi vähän alle 5 vuoden jälkeen, joista 2 oltiin asuttu yhdessä. Eikä olla edes kihloissa, vaikka lähipiirin mielestä kovasti olis jo pitänyt olla. Eipä me kyllä olla koskaan muita pahemmin kuunneltukaan, pitää tehdä niin kuin itsestä tuntuu oikealta. Muuten ei tässä oltaiskaan, sen verran on epäilijöitä riittänyt suhteelle, jonka alkaessa itse olin 15. Epäilemättä selvää, että mä myös uskon olevan ihan mahdollista tietää jo nuorena mitä ja kenet haluaa.
Äitiysvaatteita oon jopa suunnitellut ostavani muutamat tällä kertaa, jos vaan löydän mieleisiä. Esikoista odottaessa menin ihan normivaatteilla ja pärjäilin kyllä hyvin, mutta nyt oon kai jotenkin tullut niin kovin "vanhaks" että kummasti haikailen mukavuuden perään. Näin alkuvaiheissa oon kyllä tyytyväinen että oon hameihmisiä, hyvin löytyy kaapista vaatteita jotka ei kiristä eikä purista, vaikka täältäkin löytyy jo pieni turvotusmaha. Tai no iltaisin ei niin pienikään.
Ääh, kai se on yritettävä selvitä nukkumaan kuitenkin. Vielä epämiellyttävämmän ajatuksesta tekee nykyinen illan ehdoton inhokkikohta: hampaiden harjaus. :S Joka ilta saa sen jälkeen pitkään hengitellä ja nieleskellä vessan läheisyydessä kunnes on suht varma että selviää oksentamatta. En muista että esikoisesta olis ollut tällasta ongelmaa. No, ainakin toi on varmistanut, ettei hyvänkään päivän jälkeen tuu liian oireeton olo.