ELOKUUN 2011 VAUVAT

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Neta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kiva, etta jotakin elamaa edes on. Harmi tosiaan, kun niin vahan meita taalla elokuisissa on. Sama nayttaa kayneen heinakuisissa. Miten meista sais enempi puhtia irti. Odottelen esikoista ja minusta ainkin olisi ihana jakaa ajatuksia ja tuntoja.

Jansku, olispa ihanaa jos olis kohtalaisen oireeton raskaus. Musta tuntuu, et minulle on sattunut kaikki krempat. Alkuraskaus oli ihan helvetillinen ja kun siita paastiin kuiville niin tuli noidannuoli alaselkaan seka muut selkakivut ja kovat paansaryt, jotka voimistui alkuraskauden vaikeista paansaryista miltei sietamattomiksi. Loysin onneksi raskausajan kiropraktikon, jonka avulla olen saanut selkaa kuntoutettua ja paansarkyja kuriin.

Miten teilla muilla jo vatsa nakyy? Minusta tuntui, etta mun tuli esiin aivan yllattaen. Ekaks tuntu ettei oo mitaan kuten tuosta helmikuun puolivalin viestista nakyy ja sit pullahti melkoinen pallo tuohon eteen. Samoihin aikoihin alko alaselan ongelmat. Nyt olen selkeesti raskaanaolevan nakoinen ja mammahousut kaytossa. Yllatyin miten iso olen jo nyt. Ehka se vaan ittesta tuntuu kun kattoo ylhaalta alaspain ja kun enne siella ei tommosta pomppoo ole ollut vaikken mikaan laiheliini ole ikina ollutkaan. :)

Joko te tunnette liikkeita? Mulla on valilla semmosia oikein hentosia kuplia mahassa, mutta sita on tosi vaikee paikallistaa missa kohtaa se on. Jossain syvalla on semmonen tunne kuin silmaa tykyttaessa. Lieko ne noita liikkeita? Vai milta niiden pitas tuntua? Sanokaa kokeneemmat. Odotan innolla etta liikkeet alkaa tuntua, niin saa paivittaista vakutuusta vauvan hyvinvoinnista.

Taalla saa muuten apteekista pissatestin, joka kertoo vauvan sukupuolen. Testin mukaan odottaisin poikaa. Saapa nahdaa vahvistaako rakenneultra sen. Janskaa!

Taalla odotellaan nyt ens viikon tiistain neuvolaa ja neljan viikon paassa olevaa rakenneultraa.
 
Juu, kyllä sitä vois täälläkin kirjotella ja vaihtaa ajatuksia jos vaan ei olis ihan yksinpuhelua. :) Esikoisen aikainen "odotusporukka" muotoutui niin tiiviiksi, että nykyään ollaan jo naamakirjassa kavereita ja meillä siellä oma salainen ryhmä. :) Taidettiin se perustaa heti vaavien syntymän jälkeen.

Mä olen tosiaan päässyt helpolla näiden oireiden kanssa. Närästysongelmaa mulla on ilman raskauttakin ja se tietty nyt selvemmin nostaa päätään esille, mutta toistaiseksi vielä pärjätty senkin kanssa.

Runsaasta vararavinnosta johtuen, mulla ei erotu vatsa vielä yhtään. Odotan kuin kuuta nousevaa, että vatsaa voisi ajatella raskausmahaksi eikä näytä ainoastaan sikalihavalta. :D Esikoista odottaessakaan ei kovin aikaisin erottanut... Nyt tosin mulla oli kymmenisen kiloa vähemmän aloituspaino, mutta tuskin se juuri tuohon näkymiseen vaikuttaa.

Ja liikkeistä vielä... Mä tunsin esikoista odottaessa mielestäni melko aikaisin jo pientä niinkuin elohiirifiilistä silloin tällöin tuolla alavatsassa. Ja tosi aikaisin olen nytkin tuntenut samanlaisia hipaisuja. Vielä en päivättäin tunne/kiinnitä huomiota liikkeisiin, mutta säännöllisesti niitä kyllä tunnen. Ekat tuntemukset tosiaan oli kuin kevyitä elohiiriä ja pidemmälle mennessä mulla ainakin sellaisia yksittäisiä hipaisuja tai pieniä ns. muljahduksia.

Jansku ja rv 18+0 :)
 
Sulla Jansku on vissiin tosi aikasten sit alkanu tuntumaan liikkeet. Laakari sano mulle, et yleensa ne alkaa viikoilla 18-22. Mulla 17. viikko menossa eika viela mitaan selkeeta ole tapahtunut.

Ma olen itsekin aina ollut pullukka joten tuo mahan nakyminen jo nyt oli yllatys. Olen mielestani jo aika iso, joka tietty mietityttaa. Pitaa kysya neuvolassa tiistaina, et meneeko kasvu normaalin rajoissa.

Kavin eilen shoppailemassa mammavaatteita alennusmyynnista. Ai etta sain ihania vaatteita kesaa kohti. Koetan ostaa taalta nyt kaikki tarpeelliset, kun on niin paljon halvempaa kuin Suomessa. 3 viikkoa enaa ja tulemme Suomeen loppuraskaudeksi. Hurjaa!
 
Täälläkin maha kasvaa hullua vauhtia, yhdet housut menee enään jalkaan.. pitäs varmaan lähtä shoppaileen :) ja kaikkea muutaki tekis jo mieli hankkia, mutta jos ny koittas vielä malttaa. aikaa kuitenkin on. vaikka toisaalta aika tuntuu menevän todella nopeaan.

Vaivojakin on ollut, nyt on pari päivää supistellut kovasti, soitin jo neuvolaankin. Hoitaja oli hieman jopa kauhuissaan kun viikkoja vasta reilut 16, mutta sain sitten lääkärin puhelimeen ja sanoi, että ihan normaalia, varsinkin esikoisen kanssa. kuhan eivät ole kipuja eikä vuotoja niin kaiken pitäisi olla ok. maanantaina olisi seuraava neuvola, mutta lääkäri käski soittamaan jos ei malta sinne asti odottaa, että ehtivät kyllä kurkata jossakin välissä, että onko kaikki masussa niinku pitää. saapa nähä malttaako maanataihin. istumatyö ja aika tukalaa meinaa olla... aika hyvin sai kyllä lääkäri rauhoiteltua. 99% varmuudella kaikki ok. ja vaikka joku oiski vikana niin silleppä ei mitään voi.. mutta toisaalta tekis mieli käydä vauvaa ultrassa kurkkaan kun viimekerrasta on hetki jo aikaa :)
 
Fenix, kaikki on varmasti ok. Olen kuullu niin sata kertaa et tossa vaiheessa joillakin alkaa supisteleen. Kuten laakarikin sanoi, etta jos ei vuotoja ole eika kivut pahene niin varmaan aika yleistakin. Kohtu koettaa tottua venymiseen ja pistaa sit hanttiin supistelemalla.

Mina olen silti neuroottinen ja pelkaan koko ajan kaikkea, et menisin nayttamaan ihan oman mielenrauhan varalta. Mutta sa tiedat itse mika susta on paras vaihtoehto. Rauhallisin mielin vain!

Ma kavin eilen neuvolalaakarilla. Ottivat down verikokeen, spina bifidan ja cystic fibrosis kokeet. Samalla taas kuunneltiin vauvan sydanta, joka loi 160 kertaa minuutissa. Viimeks oli 151 bpm. Painoa oli tullut lisaa vain 500 grammaa eli alkuraskauden pahoinvointi on vienyt veronsa. Maha on edelleen mielestani valtava ja saan siita kommenttia vahan valia. Rinnatkin kasvaneet kahdella kuppikoolla. Huih! Verenpaine on ollu alhanen, vahan aikaa sitten 100/65, eilen kuintekin normaali. Laakari sanoi, etta kaikki on hyvin. Ittee vahan jai kaivelemaan toi mun leposyke, joka valilla nousee kovastikin. Toissa iltana syke oli 110 levossa. Laakari sanoi et jos jatkuu niin sitten kardiologille. Mut ei laittanut nyt suoraan kuitenkaan. Onko teilla muilla lisaantynyt hapen tarve ja noussut syke? Vahan valia tuntuu et pitaa haukkoa henkea. Aika pelottavakin tunne, kun tuntuu et ei saa riittavasti happea.

Eilen ja tanaan on mahassa ollut melkoista kuplintaa jota tulkitsen liikkeiksi. Kylla ne eroaa sen verran muusta mahan tuntemuksista et ei voi erehtya. Viela ne on aika hentoja, mutta selvasti tunnettavissa.

Kavin ostelemassa eilen ison kasan aitiysvaatteita joilla nyt varmaan sit parjaan loppuraskauden. Eipahan tarvii sit Suomestakaan ostella jahka sinne paastaan.
 
Kesäkuisista päivää :) Kirjottelen Fenixille. Mulla alkoivat kivuttomat supistukset myös noihin aikoihin. Täällä Saksassa mulle määrättiin magnesiumia ja auttoi tosi hyvin! Supistukset loppuivat pitkäksi aikaa kokonaan. Otin 150 mg/vrk.
 
Kävin eilen kuitenkin sitten neuvolassa ja neuvolatäti tarkisti asian ja kaikki ok. Ultras ja tarkisti kohdun suun. Kovasti pikkukaveri heitteli kuperkeikkaa. Sanoi, että harvinaisen vilkas yksilö :) Niin kovasti heilui, että mitään en ehtinyt itse nähdä, mutta näkyi kuulemma keuhkot, molemmissa käsissä viisi sormea ym. ym.
Sanoi vaan, että muistaa juoda ja vessa asiat hoitaa, jos rakko on täynnä niin se voi kuulemma laukaista sen supistelun. Ja kun istumatyötä teen niin jaloitella välillä. Kyllähän tuo sairaslomaa yritti, mutta enään kaksi lyhyttä päivää töitä ja sitten kahden viikon loma joten päätin kestää!

Ja minullakin kuplii jo :) harvoin ja kyllä pitää oikein kuulostella, mutta kuplii. Hullulta tuntuu kaikki tämä :)
 
Hienoa Fenix!!!!! Kannatti kayda tarkastamassa oman mielen rauhan takia. Onneksi kaikki oli oikein mallikkaasti.
Meillakin laakari epaili vauvan olevan aktiivinen koska syke oli sen 160. Viela ei olla nahty ultrassa vauvaa, pian onneksi sekin tapahtuu.
 
Heips kaikille!

Täällä myös yksi esikoistaan odottava, jolla LA elokuun lopulla :)

Tähän mennessä raskaus on sujunut hyvin, eikä esim. pahoinvointia ole juurikaan ollut. Ainoastaan viikoilla 6-7 oli ihan järjetön nälkä ja sen lisäksi myös lievää kuvotusta. Nyt on kuitenkin kuvotuskin hävinnyt, mutta nälkä jäänyt ;)
Vauvamasu on siis täällä jo selkeästi näkyvissä ja mammavaatteet käytössä :)
Toisallta olen kyllä suht normaalivartaloinen, joten masun pömpötys on varmaan siksikin aika selkeää ..

Täällä joku muukin tunnusti olevansa aika hermona, ja niin myös minäkin!
Olen varmaan niitä taikauskoisia ihmisiä, jotka eivät uskalla iloita "liikaa", ettei vaan se myöhemmin kostautuisi - typerää, tiedän ;)
Yritän kovasti vaan ottaa rennosti ja nauttia raskaudesta, mutta huoli pikkuisen voinnista varjostaa elämää kyllä liiankin kanssa. Ehkäpä huhtikuisen rakenneultran jälkeen uskaltaisin jo huokaista helpotuksesta?!
Toivottavasti :)

Sitten vielä niistä liikkeistä.. Olen ollut tuntevinani tässä viikon ajan jo pikkuista kuplintaa masussa - se on niin suloista! :)
Tämä on - varsinkin ensiodottajalle - niin jännittävää aikaa! :)

Oikein ihanan keväistä odotusta teille kaikille, ja toivotaan, että mukaan liittyisi vielä muitakin!

p.s. Mistä päin te muut elokuiset olette, ja minkä ikäisiä?
Itse olen pk-seudulta ja 31 v.
 
Tervetuloa joukkoon Dite! Kiva kun tulee lisaa porukkaa. Jospas ketjumme tasta sais lisaa puhtia.

Ma olen ainakin ollut tosi pessimistinen koko raskausajan, etenkin ekan kolmanneksen. Nyt ehka alkaa vahan helpottaa. Toisaalta, viime yona nain unta etta synnytin pojan jolla oli joku omituinen syndrooma. Siina unessa silla vauvalla oli tosi paljon loysaa nahkaa, todella suuret posket ja nena puuttui kokonaan. En tietoisesti ole pelannyt vauvan syntyvan sairaana tai vammaisena, eniten olen pelannyt keskenmenoa. Mut nakojaan sita kay lapi tuollaisiakin pelkoja, vaikka sit alitajuisesti.

Ma olen 30-vuotias, esikoista odotan, takana yksi keskenmeno ja vuosien lapsettomuustaistelut. Me asutaan miehen kans kolmessa maassa; Lahi-Idassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa. Nyt asun Yhdysvalloissa mutta olen tulossa paakaupunkiseudulle siihen saakka kunnes synnytan ja sit me katotaan et mihin lahdetaan koko perheella. Mies on suurimman osan ajasta Lahi-Idassa eli odottelen tata vauvaa aika paljon itekseni. En halua siella synnyttaa tai edes odottaa vauvaa, joten siks taa tilanne on vahan hankala meilla. Mut pakko pistaa tilanne toimimaan ja naila evailla mennaan. :)

Enaa 5 paivaa rakenneultraan! Ou jee!!
 
Hop, hop! Koitetaanhan saada parempaa eloa tähän ryhmään, mehän ollaan aina pudottu johonkin sivulle sata ja viis... :)

Mukaan siis mahtuu uusia lisääkin ja niitäpä tänne just kaivataan! :)

Omaan oloon ei erikoista. Alavatsaa välillä kiristelee näin iltaisin, ainakin jos on esikoisen kanssa ollut touhukkaampi päivä. Tänään päästiin pitkästä aikaa ulos ja voi olla, että siellä tuli touhuttua sen verran et nyt kiristelee enemmän kuin koskaan. Viikon päästä olis rakenneultra ja sitä odotellaan kuin kuuta nousevaa! :)

Mä olen Pohjois-Pohjanmaalta ja ikää 31.
 
Hullua, että kohta sitä ollaan puolessa välissä raskautta. niin se aika menee... jännittää aina seuravaa neuvolaa ja tutkimusta. seuraava jännitettävä ois sitten rakenneultra :) onko kukaan vielä käynyt?

Minäkin Pohjois-Pohjanmaalta ja ikää 25.
 
Kerroit olevasi myös täältä Pohjois-Pohjanmaalta. :) Koska sulla on la? Entä missä sairaalassa synnytät? Monesko lapsi? Sori, kun utelen eikä ole pakko vastata jos et halua! Heti vaan innostuin, kun ajattelin, että jos vaikka la olis samoihin aikoihin niin nähdäänkö sitten synnärillä. :)
 
Ok, kiva kun vastasit. Ei sitten ihan toistemme naapurissa ainakaan asuta. :) Mun pitäis synnyttää OYS:ssa, mutta olen alkanut miettiä oulaskangasta, kun siitä on niin paljon hyviä kokemuksia. Esikoinen syntyi OYS:ssa sektiolla ja en oikein ole tyytyväinen osaston toimintaan, oikeastaan olen siihen todella pettynyt. Sektio oli suunniteltu ja mikäli sama toistuu nyt, niin sitten tietty on mentävä OYS:iin.
 
Hei vaan! Päätin kans liittyä ketjuun, jonkin verran olenkin sitä sivusta seurannut. Meille on esikoinen tulossa, laskettu aika 25.8. ja Oulussa kun asustelen, niin Oysissa saatetaan Jansku nähdä :). Tuntuu kyllä ihan hullulta, että pian puolessa välissä, aika joulukuisesta testin teosta on kyllä mennyt vauhdilla. Tuntuu jännältä, että parin kk päästä voi jo jäädä kesälomalle ja siitä sitten pitkälle vapaalle. Onkos muuten muut pitämässä kesälomia ennen äitiysloman alkua? Jonkin verran kun on kokeneemmat neuvoneet, että olisi kannattanut säästäää kesäloma tältä vuodelta, koska jos sitä onkin hankalaa olla töissä loppuaikoina, olisi sairasloma parempi vaihtoehto, jolloin lomat säästyisi äitiysloman jälkeen pidettäviksi.

Liikkeistä en ihan varma vielä ole, jonkinlaisia uusia tuntemuksia alavatsassa tuntuisi olevan. Välillä meinaa paniikki iskeä, että onkohan siellä vatsassa varmasti elämää. Varsinkin kun yhtenä yönä näin hyvin ahdistavaa painajaista keskenmenosta. Muutenkin unet on kyllä olleet hurjia, paljon on tullut niissä käsiteltyä aiheita, joiden kanssa luulin jo sinut olevan. Huomenna on onneksi pitkästä aikaa neuvolaan, edellinen kerta kun taisi olla helmikuun puolessa välissä, eiköhän siellä saa taas luottamusta odotukseen, kun pääse sydänääniä kuuntelemaan.
 
Mulla on tosiaan laskettu aika 30.8. joten näillä näkymin äitiysloma alkaisi 26.7. tienoilla. Aioin pitää kesälomaa sitä ennen nelisen viikkoa, ja siten lomaa jää pitämättä vielä viikko. Tottakai itsekin mietin sitä, että mitäs jos pääsee/joutuu voinnin takia sairaslomalle jo ennen kesälomaa tai sen aikoihin, ja lomat menee hukkaan... No, meillä nuo kesälomat piti ilmoittaa jo tässä vaiheessa, niin tein sen sillä olettamuksella, että vointi on loppuun asti hyvä.
Kaipa niitä lomia voi sitten vielä siirtää/perua, mikäli esim. kesäkuun alussa alkaakin tulla jotain isompaa vaivaa, mikä johtaa vuodelepoon tms.
Ja onneks äitiysloma kerryttää kuitenkin uutta lomaa, jonka voi pitää sitten kun kaikki viralliset vanhempainvapaat ja muut on pidetty. Ajatuksena ei ainakaan tässä vaiheessa ole jäädä kovinkaan pitkäksi aikaa hoitovapaalle, vaan aloittaa hommat taas syksyllä 2012.
Tämä päätös perustuu lähinnä taloudellisiin syihin, ja tässä vaiheessa myös siihen, etten usko olevani sen tyyppinen ihminen, että "jaksaisin" olla kaksi-kolme vuotta lapsen kanssa kotona. Mutta voihan olla, että mieli muuttuu täysin, kun vauva tulee taloon ;)
Mites pitkään te muut ajattelitte olla kotona vauvan kanssa?

Se taitaa olla muuten aika normaalia, että odottava äiti "panikoi" vauvan vointia. Ja kuten tuossa aiemmassakin viestissä totesin, minä ainakin kuulun niihin, jotka eivät osaa täysillä iloita tulevasta tapahtumasta, ettei vaan tulisi "itku pitkästä ilosta" ;)
Joskus tuntuu inhottavalta, kun ihmiset ovat mun puolestani niin innoissaan, siitä että pääsen suoraan kesälomalta äitiyslomalle, ja miten hyvin kaikki aikataulullisesti meneekään. Jotenkin sitä omassa mielessään pelkää, että mitäs jos kaikki ei menekään niin kuin suunnittelee ja toivoo..
Äh, tyhmäähän se on murehtia :)

Murehtimisesta puheenollen... Omaa panikointiani olen helpottanut hommaamalla koti-dobblerin, jolla voi tarvittaessa varmistaa vauvelin sydänäänet :)
Keskustelupalstoilla moni on sitä mieltä, että on aika lapsellista ja hysteeristä hankkia tuollaisia, mutta minulle se on jo muutamia kertoja tuonut mielenrauhan. Eihän se toki mitään ikäviä vahinkoja estä, mutta mieluummin tarkistan vauvan tilanteen ensin kotona, ja sitten vasta tarvittaessa otan yhteyttä neuvolaan. Eikä niin, että tarvitsisi jokaisesta pikku huolesta soitella ympärinsää ja ravata neuvolassa sydänääniä kuuntelemassa ;)
Onko teillä muilla käytössä näitä koti-dobblereita?
 
Kirjotan pikaseen, olen juuri tullut Suomeen ja keskella muuttohassakkaa, mutta oli pakko tulla kertomaan ultrauutisia perjantailta.

Rakenneultrassa nahtiin pieni ihana tytto. Oli niin vilkas tapaus et ultraaja ultrasi 30 minuuttia ja kaannytti minua kyljelta kyljelle et saatiin kaikki tarpeellinen nahtya. Tytto vastasi kooltaan viikkoja ja kaikki kasvu meni keskikayralla eli aivan ihanteellinen on pikkuisemme tilanne. Hurjaa oli nahda oma lapsi siella niin tyytyvaisena, imeskeli peukkua ja rapelsi naamansa kanssa ja pyoriskeli kuin hyrra. Me ei kayty np ultrassa joten taa oli eka kerta meille jossa nahtiin muutakin kuin sykkiva moykky.

Me oltiin niin varmoja pojasta et ekaks tuli hammennys ja sit onnellinen itku kun ultraaja sanoi et tytto tulee. Nain sen kylla jo ennen kuin se meille kerrottiin. Selva tapaus. Tytto oli yllatys jollakin tapaa. Tyton isa on ihan onnesta sekasin mita on ihana seurata. Huomautus tahan viela, et poika olisi ollut yhta ihana yllatys. :)

Palaan taas pian, nyt aikaerovasy on voittamaton ja peti odottaa.

Tervetuloa Tiu, kiva kun tulee uusia mammoja.
 
Täällä ultra takana ja kaikki siellä erinomaisesti. :) Vilkas tapaus tuntui olevan ja sukupuolikin on nyt selvillä, eli tyttö olis tänne tulossa. :) Jotenkin olin ajatellut, että voisi olla poika kun odotus on ollut ihan samanlainen mitä esikoisen aikaan. Vointi siis ollut lukuunottamatta parin viikon ällötystä silloin joulun tietämillä ihan hyvä.

Joku kyseli kotona olemisesta... Mähän olen ollut jo ennen esikoisen syntymää työttömänä ja kotosalla ja mulle ollut selvää, että kotona haluan olla mahdollisimman pitkään, vaikka se välillä onkin tosi rankkaa. Täällä nimittäin niin pitkät välimatkat, että ei huvita lähteä viideltä aamulla kuskaamaan esikoista hoitoon ja olla illalla taas tosi myöhään kotona. Ja kotona haluan edelleen olla tämän toisenkin syntymän jälkeen. :)

Ja vielä dopplerista... Mä hommasin sellasen tän odotuksen alussa, jotenkin oon tullut neuroottisemmaksi, vaikka jo yks raskaus takana. :) Eikä silloinkaan ollut mitään ongelmia, mutta jotenkin vaan halusin sellaistakin vekotinta kokeilla. Koskaan kun ei tiedä jääkö tämä mahdollisesti viimeiseksi raskaudeksi, kun isännällä alkaa olemaan jo ikää sen verran ja hänelle tämä jo 4 lapsi.
 
Onnea Janskulle tytosta! Mites muilla on ultrat menneet?

Taalla ollaan muutettu ja uudessa kodissa jo toista yota oleiltu. Kaytiin yksityisella neuvolassakin, koska en saa julkisia palveluja Suomesta. Neuvola oli erinomainen ja ekaa kertaa tuntui etta minua oikeesti hoidetaan ja mun vointia tarkkaillaan. Torstaina on laakarikaynti kohdunkaulan takia. Eipailyja on etta kohdunkaula saattaa aiheuttaa ongelmia raskauden edetessa aikasempien toimenpiteiden takia.

Muuten kaikki on hyvin. Vauva liikkuu paljon ja mulla on kohtalaisesti energiaa vaikka selka on edelleen ongelma. Kokeilin jo tukivyota joka auttoi ainakin sen ajan et sain kotiaskareet tehtya.

Nyt on sellanen olo etten millaan jaksais odottaa vauvan syntymaan asti. Haluaisin niin kovasti jo nahda meidan tyton ja pitaa sylissa. Toivottavasti taa loppu menis hyvin ja nopeasti. Voitonpuolella kuitenkin ollaan jo.
 
Hei vaan kaikille! Tänään oli rakenneultra ja kaikki ok! tyttöä veikkas :)

onko joku laittanut äitiyspakkausta tilaukseen? onko tietoa tuleekohan 2010 ja 2011 pakkaus?
 
Heips Kaikki!

Nostetaanpa taas tätä ketjua ylöspäin :)

Kävin rakenneultrassa viime keskiviikkona ja kaikki näytti olevan oikein hyvin :)
Meidän vauvelimme oli kyllä niin vilkkaalla tuulella, että ultraajalla oli välillä vaikeuksia tutkimusta tehdessä.
Ihanaa oli kyllä nähdä hänet taas pitkästä aikaa, ja varsinkin nyt kun hän alkaa näyttämään jo ihan ihmiseltä :)
Meille olisi tulossa poika (!), joka oli kyllä ihan selkeästi nähtävissä ;)
Nyt siis minua ei pidättele enää mikään noissa lastenvaateliikkeissä, kun tietää jo, minkä väristä ja tyylistä tavaraa voi uudelle tulokkaalle hankkia :D

Mitäs kaikkea te muut olette jo ehtineet vauvallenne hankkia?

En ole vielä laittanut äitiyspakkaus-tilausta eteenpäin, sillä saan kaikki tarvittavat paperit neuvolasta vasta kahden viikon päästä.
En taida muutenkaan pitää asian kanssa mitään hirveää kiirettä, sillä haluaisin mieluummin tämän vuoden pakkauksen. Niitä uusia aletaan kuulemma jakaa toukokuun paikkeilla.

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille, ja laittakaahan kuulumisia!
 
Onnea fenixille tytosta ja Ditelle pojasta. Aika tyttovoittoinen on taa meidan sakki joten kiva kuulla pienista pojista myos. :) Ja aivan mahtavaa etta rakenneultrissa on saatu vain hyvia uutisia.

Dite kyseli mita vauvalle on jo ostettu. Me kun ei saada aitiysavustuspakkausta, niin paatettiin tuoda jo aika paljon tavaraa USAsta ennenkuin tultiin Suomeen. Paaaaaljon halvempaa on siella kaikki. Tuotiin yhdistelmavaunut (Britax, B Smart), tarvikelaukku, sitteri, imetystyyny, vaatteita vaikka kuinka, tuttipulloja, tutteja, kestovaippoja ja mulle imetysliiveja ja imetystoppeja. Sit tuotiin luomunannirasvaa, ja kaikkia luomupesuaineita jne vauvalle. Paljon tavaraa roudattiin jo varhasessa vaiheessa. Enaa oikeestaan on ostamatta vauvalle sanky ja sit turvakaukalo. Mita ootte mielta hoitopoydan tarpeesta? Me jotenkin aateltiin et se jais aika vahalle kaytolle ja mietittiin jos sita ei ostais.

Muuten, se laakarikaynti meni hyvin eika kohdunkaulassa ollut mitaan halyttavaa. Tytosta saatiin 4D kuvaa yli 20 minuuttia omalle DVD:lle. Se oli huisia. Sopo tytto oli aitin mielesta. ;)
 
Hei vaan kaikille!

Ilmoittaudunpa minäkin keskusteluun mukaan. Olen 35 v. kolmatta lastaan, iltatähteä, odottava mamma pohjois-pohjanmaalta. Edellisestä synnytyksestä on jo kymmenisen vuotta. Tarkoitus on OYS:ssa synnyttää. LA on 24.8. Tyttövauvaa odotellaan ja odotus on sujunut hyvin. Vauvan liikkeet on tuntuneet jo viikolta 15. Lääkäri sanoikin tuolloin, että kohtu on edessä, joten liikkeet voi tuntuakin hyvissä ajoin. Nyt siellä jo potkutellaan kovaa vauhtia. :D

On ihan erilaista odotella vauvelia näin "vanhemmalla" iällä ja kun raskauksia on jo kaksi takana. Vakituinen työ on ja pystyy suunnittelemaan tulevaisuuttakin hieman paremmin. Tarkoitus on jäädä kotiin niin pitkäksi aikaa kun mahdollista ja ainakin tehdä sitten vain osittaista työaikaa. Vanhemmista lapsistakin on jo kovastikin varmasti apua vauvanhoidossa. Vanhempi lapsistani kun menee syksyllä jo kasille.

Usean vuoden ajan olen sanonut, ja isäntäkin ollu samaa mieltä, että lapsia ei enää lisää hankita. Vaan niinpä täytyi puheet perua kun "yllätysvauva" ilmoitteli tulostaan. Ja innolla kyllä odotamme uutta tulokasta.

Jään kesälomalle hieman ennen juhannusta ja sitten siitä suoraan äitiysvapaille. Ihan mukavaa olla piiiitkästä aikaa koko kesä kotona. Toivon erittäin helteistä kesää. Suunnitelmana on maata biitsillä ja pulahtaa joessa vilvoittelemassa. :D
 

Yhteistyössä