Elokuiset2021

Meillä on nyt sitten huomenna edessä totuuden hetki eli varhaisultra. Jännittää! ”Sopivasti” kaikki pienetkin raskausoireet kahviällötystä lukuunottamatta ovat kadonneet tässä lähipäivinä.

Jos kaikki kuitenkin on kunnossa niin voisin liittyä sit faceryhmään ja edessä olis myös jouluna meidän perheille asiasta kertominen. Esikoisesta kerrottiin vasta nt-ultran jälkeen ja kovasti haluaisin tämänkin vielä pitää omana salaisuutena, mutta joulupöytä on liian paha haaste. Oon tätä tilannetta yrittänyt pyöritellä eri skenaarioilla mut kuitenkin tiedän, että tietyistä ruoista ja juomista kieltäytyminen huomataan meillä kyllä ja aiheen välttely tai kieltäminen loisi todennäköisesti vain kaikille oudon ilmapiirin.

Tää on aika karusti sanottu, mutta mulle henkilökohtaisesti joku yllättävä karanteenitilanne jouluaatolle olisi kyllä helpotus. Olis niin ihanaa, jos ei vielä tarvitsisi kertoa. En yhtään kaipaa vielä muiden hössötystä aiheen ympärille vaan haluaisin vielä olla omassa kuplassani (ja nettifoorumeilla ).
Mihin aikaan sulla on ultra? Meillä kans tänään 12.15. Jännittää kyllä kauheesti. Niin odotan että sais hyviä uutisia ♥

Jos kaikki on hyvin niin kerrotaan myös jouluna. Vaikka ei olis ongelmaa salailla asiaa. En syö yleensäkään jouluna mitään raskauden aikana kiellettyä, niin halutaan kertoa jo ettei tarvi yrittää salailla. Kerrottais joka tapauksessa jos huonosti kävis.
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Tein vielä eilen aamulla digitestin, kun sellainen kaapissa oli, ja siihen pärähti, että raskaana 2-3 viikkoa.

Me ollaan ihan vaan kahdestaan joulu, joten siinä mielessä on stressitöntä. Ajateltiin kertoa vasta ultran jälkeen lapsille ja isovanhemmille.

Mulla on melko paha krooninen migreeni, ja jouduin nyt lopettamaan useamman estolääkkeen kun plussasin. Osa kurjasta olosta ja oireista on varmasti lääkkeiden lopettamisesta johtuvia, mutta nyt on esimerkiksi rinnat tulleet todella aroiksi. Iltaisin on myös mahan turvotusta, jonka muistan edellisistä raskauksista. Hyvänä puolena on, että normaalia kuukautismigreeniä ei ole tullut lainkaan, ja muutenkin on ollut vain lievää päänsärkyä. Toivottavasti tilanne pysyy tällaisena!
 
  • Tykkää
Reactions: lillium
❤ ELOKUISET 2021 ❤

Laskettu aika / Nimimerkki / Monesko lapsi / Synnytyssairaala

29.7. / Suffeli87 / 1. / HUS
30.7. / Tuutikki84 / 1. / HUS
2.8. / Marji / 2. / HUS
4.8. / talvilintu / 2. / TYKS
9.8. / lillium / 3. / -
10.8. / behappy-17 /2. / OYS
10.8. / Brunet82 / 3. / TYKS
10.8. / freesiasi / 1. / KYS
12.8. / haaveistatotta / 3. / KSKS
17.8. / saraheinä / 7. / OYS
18.8. / Marpuli / 2. / TAYS
19.8. / toiveissa90/ 4. / MKS
19.8. / Mustikka_ / 1. / HUS
22.8. / tylleröinen_21 / 2. / HUS
22.8. / Neilikka191919 / 2. / TYKS
24.8. / Sanjoh / 1. / TYKS
27.8. / Mamx3 / 4. / HUS
27.8. / Chiane / 3. / KSKS
27.8. / Jadde / - / -
27.8. / Ulpu91 / 1. /TYKS
28.8. / Toukokuu88/ 4. / TAYS
29.8. / Mamatus88 / 4. / OYS
30.8. / lamaman / 3. / HUS
 
Viimeksi muokattu:
Siis tää hengästyminen on jotain ihan järkyttävää, kävin äsken vain reilun puolen tunnin pyörälenkillä ja tuntu ettei happi kulje ollenkaan ja polkeminen oli tosi tuskallistao_Oo_O(n)
Ja nyt ku kotiin pääsin, niin tulin vain suoraan peiton alle pötköttään kun väsyttää, enkä siis ikinä nuku mitään päikkäreitä ja oon ihan hyvät yöunet nukkunu yöllä:sleep::sleep:
 
Siis tää hengästyminen on jotain ihan järkyttävää, kävin äsken vain reilun puolen tunnin pyörälenkillä ja tuntu ettei happi kulje ollenkaan ja polkeminen oli tosi tuskallista
Ja nyt ku kotiin pääsin, niin tulin vain suoraan peiton alle pötköttään kun väsyttää, enkä siis ikinä nuku mitään päikkäreitä ja oon ihan hyvät yöunet nukkunu yöllä
Juu ihan samaa täällä! Kuuluu asiaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: Ulpu91
Mulla kans sama et hengästyn tosi helposti ja melkeen joka päivä pakko nukkua päikkärit. Tosin hassua et aikaset aamut on alkanu tuntua helpolta (kello soi ennen puoli kuutta). Teen tosi fyysistä työtä niin saa nähdä millon täytyy alkaa luistaa raskaimmista hommista. Luin myös että kova meteli ei tee myöhemmillä viikoilla hyvää, sitä en töissä oikein pysty välttämään :unsure:Onkohan joku keksiny siihen jonkun ratkasu.
Neuvolaan ajattelin soittaa ensi viikolla niin varmaan sielläkin osataan antaa jotain vinkkejä.
 
Onnittelut ihanista ultrakuulumisista!

Meillä on eletty jännittäviä ja ahdistaviakin aikoja. Kävin viime ke varhaisultrassa kunnallisella, tällöin viikkoja siis omien laskujen mukaan olisi ollut 6+1 ja odotin että tässä vaiheessa voisi jo alkio ja syke näkyä. Ultrassa kohdussa näkyi kuitenkin vain raskauspussi ja ruskuaispussi, ei alkiota laisinkaan! Olin järkyttynyt ja pettynyt ja aloin jo tehdä surutyötä, että näin tässä taas käy, toinen keskenmennyt putkeen. Täyttä tuomiota ei vielä kuitenkaan saatu tuulimunasta, ultraaja arveli alkion olevan luultua nuorempi ja arvioi viikoiksi 5+jotain. Tuntui niin vaikealta etten tännekään halunnut tulla erikseen ilmoittelemaan, olinhan tikuttanut ovulaation ja tiesin milloin se oli tapahtunut...

Uusintaultra saatiin kunnalliselle vasta tammikuun puolelle, jonne olisi tuskallinen 3 viikon odotusaika! Päätettiin sitten, että käydään ultrassa uudestaan yksityisellä ennen joulua, eli siis tänään, kun viikkoja pitäisi olla 7+0. Ja kuinka ollakaan, masussa köllötteli pötkylä vastaten viikkojaan kooltaan ja sydän sykki sillä vimmatusti! Kaikki näytti niin hyvältä kuin tässä vaiheessa voi, kyyneleet kirposivat silmiin enkä meinannut saada mitään sanottua. Toistelin vain, että miten viikossa voi olla noin iso muutos - 6 pvä sitten koko alkiota ei näy ja nyt siellä on ihan kunnon pötkylä, jota ei voi olla huomaamatta! Lääkäri sanoi, että yhdessä viikossa voi tapahtua juurikin näin uskomattoman paljon. Hankala vieläkään uskoa tätä todeksi, mutta paras joululahjahan sieltä nyt sitten tuli näiden uutisten muodossa. Ja mikä myös ihanaa, nämä kamalat raskausoireet ei näyttäisi olevan aivan turhaan kärsittyjä!:love:
 
Heippa!
Täällä uusi jännittäjä mukana!
Ensimmäinen raskaus kyseessä ja hätäisenä kävin tänään varhaisultrassa, viikkoja 5+5. Sykettä ei vielä kuulunut.
La olisi ultran mukaan 19.8.
Mitään raskausoireita ei juurikaan ole, paitsi kova nälkä jatkuvasti.
Tämä lähestyvä jouluhan se jännittää, kun ei millään haluaisi tästä vielä kertoa.

Voisin tulla listalle mukaan :

Mustikka_ 19.8. / 1. / hus
 
Iltapäivällä oli jo aika ultraan, mutta jotenkin oli niin säätöä koko loppupäivä töiden ja esikoisen vuoden vikan päiväkotipäivän kanssa et vasta nyt ehdin päivittelemään rauhassa.

Mut jes, kaikki oli kunnossa ja siellä pienen nallekarkin sydän löi tasaisesti. Ihana joululahja! Koon perusteella vastasi 8+3 tai 8+4 mittauksesta riippuen eli laskettu olis jopa heinäkuun puolella sittenkin, mut annetaan nyt toistaiseksi olla tuo listassa oleva 2.8. ja katsellaan, mikä on tilanne myöhemmin.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista myös muille! :love:
 
Heippa.
Minäkin uskaltaudun kirjoittamaan tänne kun lauantaina testiin ilmaantui kaksi viivaa Olen 32v, mies 35 ja meillä on kolme lasta 11v, 8v ja 2v. Päätettiin antaa mahdollisuus vielä yhdelle ja heti ensimmäisestä kierrosta nappasi kyytiläinen mukaan, uskomatonta❤
Mut voi lisätä listalle ja vähän myöhemmin olisin myös kiinnostunut fb-ryhmästä...

28.8. / Toukokuu88/ 4./ TAYS
 
❤ ELOKUISET 2021 ❤

Laskettu aika / Nimimerkki / Monesko lapsi / Synnytyssairaala

29.7. / Suffeli87 / 1. / HUS
30.7. / Tuutikki84 / 1. / HUS
2.8. / Marji / 2. / HUS
4.8. / talvilintu / 2. / TYKS
5.8. / Mariaz / 3. / EPSHP
9.8. / lillium / 3. / -
10.8. / behappy-17 /2. / OYS
10.8. / Brunet82 / 3. / TYKS
10.8. / freesiasi / 1. / KYS
12.8. / haaveistatotta / 3. / KSKS
17.8. / saraheinä / 7. / OYS
18.8. / Marpuli / 2. / TAYS
19.8. / toiveissa90/ 4. / MKS
19.8. / Mustikka_ / 1. / HUS
22.8. / tylleröinen_21 / 2. / HUS
22.8. / Neilikka191919 / 2. / TYKS
24.8. / Sanjoh / 1. / TYKS
27.8. / Mamx3 / 4. / HUS
27.8. / Chiane / 3. / KSKS
27.8. / Jadde / - / -
27.8. / Ulpu91 / 1. /TYKS
28.8. / Toukokuu88/ 4. / TAYS
29.8. / Mamatus88 / 4. / OYS
30.8. / lamaman / 3. / HUS
 
Mulla on kovan ruokahalun sijasta taas ruokahalu kateissa, vaikkei pahoinvointia ole eikä toivottavasti tule! Mut rinnat on ollu valtavan kipeet kohta jo pari viikkoa, ja vaikka yleensä oon tosi lämminverinen niin nyt on jatkuvasti vilu.
Millaisia vitamiineja muuten syötte? Mulla on käytössä ihan vaan normaalit vitamiiniporetabletit missä foolihappoa, ilman a-vitamiinia, mut taidan kuitenkin hankkia jotain raskausajan vitamiinia.
 
Mulla on kovan ruokahalun sijasta taas ruokahalu kateissa, vaikkei pahoinvointia ole eikä toivottavasti tule! Mut rinnat on ollu valtavan kipeet kohta jo pari viikkoa, ja vaikka yleensä oon tosi lämminverinen niin nyt on jatkuvasti vilu.
Millaisia vitamiineja muuten syötte? Mulla on käytössä ihan vaan normaalit vitamiiniporetabletit missä foolihappoa, ilman a-vitamiinia, mut taidan kuitenkin hankkia jotain raskausajan vitamiinia.
Mä söin jo ennen raskautumista:
*Foolihappo + D3 (d:tä 20mcg)
*Magnesium
*D3 (50mcg)

Ja sit plussauksen jälkeen alotin lisäksi:
*Kalsium
*Maitohappobakteeri
*Omega-3
*MAMA-monivitamiini (Minisun)
MAMA sisältää: D, E, B, C, Foolihappo, Pantoteenihappo, Biotiini, Rauta, Sinkki, Jodi, Seleeni, Kupari
 
Mullakin on tosi usein kylmä ja välillä silti kädet ihan hikiset. :LOL:Tänään ei oo tissit ollu yhtään kipeät, eikä muutenkaan oikeastaan mitään tuntemuksia. "Menkkakivutkin" on loppunu. Heti alkaa huolestuttaa, mutta kai tääkin on ihan normaalia.:)
Mulla käytössä minisunin mama.
 
Mullakin on tosi usein kylmä ja välillä silti kädet ihan hikiset. Tänään ei oo tissit ollu yhtään kipeät, eikä muutenkaan oikeastaan mitään tuntemuksia. "Menkkakivutkin" on loppunu. Heti alkaa huolestuttaa, mutta kai tääkin on ihan normaalia.
Mulla käytössä minisunin mama.
Joo normaalia on, mulla vaihtelee kans päivittäin tai parin päivän välein oireet :). Joinain päivinä unohtaa melkeen koko raskauden ku ei oo mitään ja joinain päivinä on paha olo, pala kurkussa ja nännit tosi kipeet. Joinain päivinä on vaan joku yks oire. Ja joinain päivinä vatsa on normaali ja joinain tosi turvoksissa...
 
  • Tykkää
Reactions: Ulpu91
Nassikka86
Täällä kans plussattu tuossa viikko sitten, ekasta yrityksestä tärppäsi ja olo on vieläkin ihan epätodellinen, mutta onnellinen ♥ LA olisi laskujen mukaan 25.8. Esikoinen nyt 2,5v.
Mahassa on pientä painetta välillä, paleltaa ja rinnat vähän välillä pinkeät. Nyt sit vaan jännittää ja miettii kokoajan, että sujuuko kaikki hyvin.. Ei haluaisi pelätä mutta väkisin varsinkin tämä alkuaika pelottaa.. 11.1 varhaisultra, sitä odotellessa!

Ja onnea kaikille plussanneille ♥
 
Olen yllättynyt, ei paljastumista jouluna :D (toistaiseksi..) Äitini luona oli jotenkin niin paljon muuta härdelliä, ettei ketään kiinnostanut mitä kukakin söi eikä osunut kohdalle mitään juoman tarjoamisia. Myös anoppilassa illalla käynti meni oikein hyvin.
Helppoa myös siksi, että oireita ei vieläkään ole sen kummemmin. Kahviakin pystyy kupposen juomaan. Nännien arkuus ja välillä jotain pistelyitä mahassa ainoat oireet, välillä hyvin hentoista pahoinvoinvointia mikä menee nopeasti ohi. Ihan eri meininki parin kk takaiseen..
Vielä reilu viikko ultraan.
 
Kiva @Marpuli, että joulun vietto sujui hyvin!

Mulla olis tänään kai rv 4+6 tai 5+0, mun kuukautissovellus antaa vähän eri päivät kuin toinen laskuri. Rinnat on joulun aikana tulleet niin kipeiksi, että kun kissa tuli syliin, huusin kivusta, kun se tassutteli rintojen päältä! Lisäksi osa hajuista on alkanut ällöttää.

Mä olen syönyt ennen raskautta rautaa (alhaisen hB:n ja ferritiinin vuoksi), foolihappoa, B12-vitamiinia, D-vitamiinia, C-vitamiinia ja sinkkiä. Näillä aion jatkaa raskauden ajan. Kävin just ennen joulua labroissa, ja ferritiini sekä hB oli onneksi nousseet jo tosi hyvälle tasolle!

Varasin miehelle ja lapsille influenssarokotusajat, nyt kun oon riskiryhmään, niin hekin saa. Eivät ehtineet ennen tätä hakea, kun rokotuksia alettiin jo rajoittaa vain riskiryhmille. Itse onneksi sain työterveyden kautta jo lokakuussa.

Aikaistin myös ultra-aikaa maanantaille 18.1. kun ajattelin, että ehkä kivempi mennä sittenkin töiden jälkeen, jos vaikka tuleekin huonoja uutisia. Sinne tuntuu olevan kyllä pieni ikuisuus...
 
  • Tykkää
Reactions: lillium

Yhteistyössä