Elättäisitkö miehesi jos hän jäisi tahallaan työttömäksi?

Jos kyse on pelkästä laiskuudesta, niin en. Mutta jos kyse on siitä, ettei koe olevansa työssä onnellinen ja haaveilee jostain muusta, niin kyllä.

 

[QUOTE="Nonna";24488171]Mieheni on kyllästynyt työhönsä ja työntekoon yleensä ja suunnittelee että hankkisi potkut ja jättäytyisi työttömäksi että saisi vaan olla kotona. Saisi kyllä ansiosidonnaista sen aikaa kun sitä nyt yleensä saa, mutta minä joutuisin silti varmaan maksamaan sitten enemmän yhteisiä kuluja. Eilen puhuttiin tästä ja sanoin että jos tahallaan on työtön niin en ala elättää. Se jos irtisanottaisiin vasten omaa tahtoa on tietenkin eri juttu. Mies suuttui ja moitti että olen kohtuuton ja liikaa rahan perään kun en suostuisi häntä elättämään. Mites te muut tekisitte?[/QUOTE]

Tuo on muuten vaikea kysymys. Meillä on yhteiset rahat eikä me maksella mitään puoliksi vaan kaikki menee samasta pussista eikä lasketa kuka on tienannu ja mitä. Eli kyllä minä "elättäisin" (en kyllä näe sitä elättämisenä kun yhtä perhettä ollaan) mutta kyllä minä vihainen olisin jos sellaisen tempun tekisi. Eikö alanvaihto tai joku muu tulisi kyseeseen niin ei tarvisi tollaseen ratkaisuun mennä?

 

Vaatisin jonkinlaisen suunnitelman tulevaisuuden suhteen mieheltä. Jos on loppuun palamassa esim työilmapiirin takia tai siksi että teetetään liikaa töitä, toki elättäisin. En haluaisi mieheni menettävän terveyttään työn takia. Mutta itse en jättäytyisi toisen elätettäväksi ilman suunnitelmaa siitä, kuinka pärjäisimme taloudellisesti, koska meillä on lapsia. En myöskään ikinä usko mieheni niin tekevän. Eli rohkaisisin uuteen ammattiin opiskelemaan tai toista työtä etsimään. Sitten kun uusi työ olisi selvillä voisi irtisanoa itsensä. Olen itsekin pienillä tuloilla tällä hetkellä, koska hoidan lapsiamme kotona. Mutta tämä on yhdessä harkittu tilanne ja siihen on varauduttu etukäteen. Olen säästänyt jo ennen lasten saamista tätä hetkeä varten. Ja jos elämä menisi liian tiukille rahan suhteen ja mieheni joutuisi asiasta stressaamaan, lähtisin ilman muuta töihin. Yhteinen elämä tarkoittaa mielestäni yhteistä taloutta, johon molemmat on sitoutuneita. Molemmat ovat aikuisia ja ottavat vastuun hankalissa tilanteissa.

 

Meillä on itseasiassa diili, että mies pääsee heittäytymään vapaalle, jahka mä valmistun ja saan vakkariduunin. =) Mies on elättänyt meitä nyt useamman vuoden pääsääntöisesti, vaikka mäkin olen välillä ollut töissä opiskelujeni lomassa.

 

[QUOTE="vieras";24488718]Useimpien naisten mielestä täytyy, eli naiset kokevat miehen velvollisuudeksi elättää naisensa vaikka nainen pystyisi itse elättämään itsensä.[/QUOTE]
Mä en kyllä tunne yhtäkään tuollaista. Ihan jokaisessa tuntemassani perheessä, missä mies on halunnut käyttää oikeutensa vanhempainvapaisiin, näin on myös tehty. Tuttavapiirissäni on kyllä perheitä, joissa nainen ollut toistakymmentä vuotta kotiäitinä, mutta ihan jokaisessa näissä takana on ollut miehen tahto luoda itselleen uraa. Jatkuvat ulkomaankomennukset ovat merkinneet sitä, että toisen puolisoista on maasta toiseen muutettaessa täytynyt pitää huolta kodista ja lapsista. Näissäkin perheissä - mikäli miehet olisivat tyytyneet luomaan uraansa vain kotimaassa - myös vaimot olisivat olleet töissä. Nainen on siis uhrannut omat urahaaveensa miehensä urakehityksen vuoksi. Ikävä kyllä tuttavapiirissäni on niitäkin naisia, jotka puolisonsa viidenkympinvillityksen jälkeen ovat katkerina todenneet, että ei olisi pitänyt.

Tunnen tietysti myös perheitä, joissa sairauden, asuinpaikan tai muun syyn vuoksi nainen ei yksinkertaisesti ole saanut töitä. Mutta eivät nämäkään naiset ole irtisanoutuneet töistään ja päättäneet alkaa elämään miestensä ansiotulojen turvin. Intopinkeenä ottaisivat vastaan työn kuin työn ja aloittaisivat vaikka heti, jos työpaikan saisivat.

 

En. En elättänyt edes silloin, kun mies jäi tahattomasti työttömäksi. Hänen ansiosidonnaisensa oli suurempi kuin minun osa-aikainen palkkani. Olin tuolloin osittaisella hoitovapaalla. Lisäksi mieskään ei elättänyt minua, kun olin äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaalla, vaan jouduin käyttämään omia säästöjäni.

 

Joku ratkaisu tuohon tilanteeseen pitää keksiä, Jos työ on vastenmielinen, niin niitä ei kannata jatkaa oman terveyden kustannuksella. Vuorotteluvapaa antaisi aikaa etsiä muita vaihtoehtoja. Keskustelun ja pohdinnan jälkeen olisin valmis elättämäään mieheni, jos se olisi ainut tai paras vaihtoehto tilanteessa.

 

Elättäisin minäkin. Ymmärrän että ihmiselle voi tulla tuollainen kausi, varsinkin jos työpaikka on ollut väärä. Eikä minusta tarkoita sitä ettei mies ikinä palaisi töihin, kuten monella työttömälläkin alkaa loikoilu kyllästyttää kun sitä on hetken tehnyt.
Oletko varma että mies kertoo sulle nyt koko syyn töistä pois jättäytymiseen?
Jos on masentunut?

 

En ymmärrä, miksi ihmiset menevät ylipäätään naimisiin, jos ei olla valmiita elättämään puolin ja toisin. Siis jos avioliitossa olevat ovat sitä mieltä, että kumpikin pärjätköön omillaan, niin mitä ihmettä :O

 

Minusta tässä ei nyt olle kysymys siitä, tukisinko miestäni jos tämä JÄISI TAHTOMATTAAN työttömäksi. Tai siitä, että olisi sovittu että esim. ensin hän on töistä pois vuoden ja minun palkalla eletään ja sen jälkeen eletään hänen palkalla ja minä lepään kotona. Nuo molemmat olisivat minusta ok, mutta kun mies nyt sattuu haaveilemaan siitä, että hän vain saisi loppuelämänsä laiskotella kotona tekemättä mitään (ei kyllä varmaan lopulta edes jaksaisi, mutta mistäs tiedän...) ja olettaisi, että minä ilman muuta kävisin hyväpalkkaisissa töissä että saataisiin molemmat elää mukavasti. Minusta olisi kohtuullista, että hänkin kävisi töissä ja sitten molempien palkalla elettäisiin hyvinkin mukavasti, tai sitten minäkin voisin vaihtaa huonompipalkkaiseen mutta myös vähemmän stressaavaan työhön ja hän jatkaisi nykyisessä tai sitä vastaavassa ja elettäisiin edelleen ihan mukavasti. Se vaan jurppii, että jos hän saisi tahtonsa läpi, minä tekisin töitä ja hän vaan nautiskelisi. Ja esim 2-3 vuotta kyllä voisin hälle suoda lepoa, mutta kun haaveissa on että koko loppuelämän...

 

Kun mä sitä rakastan ja sen kanssa meinaan pysyä loppuelämäni niin pakkohan se olis elättää.En näe vaan kovin todennäköisenä sitä tilannetta koska tykkää työstään.

 

....mut jos tosiaan sun miehes haaveissa on lusmuilla koko loppuelämä kotona, niin sit asia ei olis tosiaankaan ok.