ekaluokkalaisen "uhma/viha..."

Kyselisin apua, meillä ekaluokkalainen tyttö on oikea jääräpää. Tulkuttaa joka asiasta takaisin kiellät/komennat ei mitään vaikutusta, nauraa kihertelee vaan takaisin. Uhkaus, lahjonta ja kiristys ei tuota myöskään tulosta. Vaikka minkälaisia rangastuksia on laitettu ne ei tehoa. Jääkaapin ovessa on ollut lista mihin on laitettu tarroja, joita saa kun tekee pieniä koti hommia, järjestää tavaransa, vie roskat, järjestää huoneensa... mutta turhaa. Palkintoina oli aina kivoja juttuja mitä hän itsekkin halusi, alku kiinnostus sitten sekin loppu.... Alkaa itsellä olla pinna jo tosi tiukalla ja neuvot ja niksit hukassa...
Koulussa matematiikka on ok, mutta lukeminen painajainen. Kotiläksyjä, kun yritämme lukea joka tavun kohdalle on vastaus vain "en mä tiedä". Nämä lukuläksyt alkaa äidillekkin olla jo painajainen....

 

Moi, tutulle kuulostaa. Ja kamalalle. Meillä mentiin siihen pisteeseen, että sain emäraivokohtauksen, jonka yhteydessä lähti koululaisen huoneesta cd-soitin, uusi koululamppu ja mielilelu. :ashamed: Mutta se kyllä tepsi, ainakin jonkin verran on tullut vastuullisuutta lisää. Olen myös asiallisesti keskustellut, että jos asenne (siis nimenomaan tuo evvk ja ilveily) ei korjaannu, lähdemme yhdessä kouluterveydenhoitajan luokse juttelemaan. Yleisesti ottaen huomiotta jättäminen toimii parhaiten, varsinkin silloin kun turhat krokotiilinkyyneleet vuotaa.... Minustakin olisi mukava kuulla, onko jollakulla vastaava tilanne lauennut? Ikään liittyvää? Kovasti kehumme ja kannustamme, mutta harakoille menee. Voimia alkuperäiselle!

 

Kuulosti niin tutulta...minulla on kolme lasta ja vanhimman kanssa on ongelmia. Täyttää nyt kohta kahdeksan eli tokaluokkalainen. Saa välistä kamalia raivokohtauksia ja meillä huudetaan molemmat välistä, vaikka kuinka yritän malttaa olla hermostumatta. Ihan niinkun lapsi haluais, että hermostun. Ärsyttää ja kiusaa pienempiä. Toisaalta yritän pitää sylissä ja olla myös hänen kanssaa, mutta ei tahdo onnistua. Lapsi on muutenkin kamalan herkkä ja itku tulee helposti myös kaveriporukassa. En sitten tiedä kiusataanko häntä sen vuoksi. Sekavin tunnelmin odotan vanhempainvarttia, että mitä tuleman pitää. Välistä ajattelen, että lähden lapsen kanssa käymään...jossakin. Missä? Mikä on se paikka? Prykologi?..perhenauvola? Mistä saisi apua? Koululaiset nukkuu noin kymmenen tunnin yöunia, että luulisi sen riittävän.

 

joo,tutulta kuulostaa.. "ihanaa" tietää että muilla on samanlaisia pippureita..
luulin ett vaan meidän neiti on tuollainen.
uhittelee,ilveilee,kaikki kamat jää minne sattuu,huone on mitä hirvein läävä, (vaikka tärppinä oli hiiri jos huone pysyy siistinä)
uhkailee karkaavansa ja pyytää myymään hänet pois,haukkuu itseään tyhmäksi (eikä todellakaan ole,lukemaan oppi jo eskari-keväällä ja ihan itse)

koulu hommat sujuu,lukee ja laskee ihan ok..

viimeks just uhkailin koulun psykologilla ja terkkarilla,en tiedä (useinkaan) mitä tehdä..

 

Joo tämä on just tätä mitä meilläkin harrastetaan. Tyttö ekaluokkalainen. Ei ymmärrä sääntöjä sitten millään, toistamiseen tekee samoja tyhmyksiä. Onko se sitten niin että kun mennään kouluun niin ollaan jo niin isoja että saadaan tehdä mitä itse halutaan, ei todellakaan ainakaan aikuisenten mielestä asia ole noin. Ymmärrys on saatava sitten vaikka kantapään kautta.

 

Meillä on ihan sama tilanne 8v. tytön kanssa. Tappelu alkaa aamulla kun ollaan lähdössä kouluun ja kun tulee koulusta, show jatkuu- yleensä iltaan asti. Välillä tulee esiin omasta huoneestaan ja on kuin eri tyttö mutta ei mene kauankaan kun riitely alkaa.. yleensä emme ole toimineet hänen tahtonsa mukaisesti.

Mekin olemme kokeilleet tarran keräystä ja tietystä määrästä tarroja saisi jonkin palkinnon. Ehtona on ollut ,että "riitelemättömyys"-lokeroon pitää tulla ainakin yksi tarra. Aloitimme kokeilun pääsiäisenä-- vielä ei ole tullut päivää riitelemättä... Kotityötkään eivät kiinnosta ja loppujen lopuksi mikään asia ei ole hänestä tavoittelemisen arvoinen.Mikään ei ole niin kivaa, että viitsisi yrittää.

Tyttö hukkaa omat tavaransa, joka viikko pitää ostaa uudet käsineet. Koulupaperit on hukassa ja hän syyttää tavaroiden katoamisesta pikkuveljeä- tietysti.

Meillä menee huutamiseksi.. Itse sitten sorrun lapsen tasolle kiukuttelemaan. Jotenkin tämä tuntuu ihan käsittämättömän raskaalta, varsinkin kun perheessä on muitakin lapsia ja vauvakin valvottaa öisin.
Olen myös puhunut koulukuraattorille ja perheneuvolaan menemisestä. TErveydenhoitajan luona olemme jo käyneet mutta kun tyttö on täydellinen enkeli ja vieraskorea, ei kukaan näe sitä toista puolta.

Meidänkin neiti uhittelee ja käskee antamaan hänet pois. Hän on luokkansa fiksuimpia. Neuvoo muita tehtävissä ja osaa ihan loistavasti matematiikkaa, käden taidot erinomaiset jne. Sai keväällä jopa hymypatsaan!!!

Kai tästä on hoitoon lähdettävä tai en kohta enää jaksa. :'(

 

Alkaa keinot olemaan vähissä :ashamed:

 

Meillä myös pippurinen ekaluokkalainen ja olen huomannut että hänen kanssaan kun lähtee tuonne metsään kävelemään ja juttelee ensin niitä näitä ja sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa kyselemään koulusta yms niin yllättävästi alkaa tulla tekstiä. Tyttö rauhoittuu näiden lenkkien ansiosta ja saan hänen kanssaan ns,laatuaikaa kun voin keskittyä vain häneen...

 

\

Meillä myös pippurinen ekaluokkalainen ja olen huomannut että hänen kanssaan kun lähtee tuonne metsään kävelemään ja juttelee ensin niitä näitä ja sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa kyselemään koulusta yms niin yllättävästi alkaa tulla tekstiä. Tyttö rauhoittuu näiden lenkkien ansiosta ja saan hänen kanssaan ns,laatuaikaa kun voin keskittyä vain häneen...

tuopa oisikin hyvä varmaan meillekin vaan kun on nuo pienet ja isi tosi usein illalla poissa

 

\

\

Meillä myös pippurinen ekaluokkalainen ja olen huomannut että hänen kanssaan kun lähtee tuonne metsään kävelemään ja juttelee ensin niitä näitä ja sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa kyselemään koulusta yms niin yllättävästi alkaa tulla tekstiä. Tyttö rauhoittuu näiden lenkkien ansiosta ja saan hänen kanssaan ns,laatuaikaa kun voin keskittyä vain häneen...

tuopa oisikin hyvä varmaan meillekin vaan kun on nuo pienet ja isi tosi usein illalla poissa

Tästä tuli mieleeni, että jospa lapsi oireilee juuri tuota isin poissaoloa?

 

Miten teidän lapset käyttäytyy koulussa?Ovatko siellä kiltisti vai temppuilevatko sielläkin?

 

Siis onkohan jotain alaluokkalaisiin iskenyttä viirusta liikkeellä kun nuo ed. tekstit kuulostaa niin liian tutuilta.

Meillä koulussa (ekaluokalla) menee tosi hyvin, lukee sujuvasti, matikka sujuu ja muutenkin on opettajan mielestä tosi kypsä koululainen. Mutta kotona takutaan sitten ihan pienistäkin asioista, nukkumaan menot, syömiset, huoneen siisteydestä huolehtiminen yms. joka päiväinen on meillä välillä yhtä huutamista. Illalla kun on muutenkin väsynyt niin ei jaksaisi sanoa joka asiaa enää 10kerran jälkeen ystävällisesti vaan kyllä siinä pinna palaa ja volume nousee, mulla ainakin. Ja kun muistutetaan koko ajan että koita nyt laittaa niin sit neiti valittaa että ei voi laittaa itseään valmiiksi nukkumaan kun koko ajan hoputetaan, mutta ollaan kokeiltu olla sanomattakin mutta sitten touhuaa aivan jotain muuta eikä sänkyyn pääse ennen 11ta. Ja aamulla alkaa taas sama touhu...

Ollaan monesti miehen kanssa mietitty että ollaankohan passatttu koko tyttö ihan pilalle kun oli niin kauan ainut lapsi (pikkuveli 6v nuorempi), ja että nyt sitten vaaditaan liikaa... Välillä tuntuu että tyttö haluaisi samanlaista kohtelua kuin pikkuveli, mutta eihän se käy päinsä että koululaista paapotaan samaan tyyliin kuin reilu 1vtä... Huomiota ja hellyyttä on kyllä yritetty tälle riitelevälle ja vastahakoiselle neidille osoittaa ja siitä tuntuu kyllä tykkäävän. Täytyisi vain löytää se nappi josta voisi vääntää vähän "äksäniä" tuohon pimuun...

No tulipas sekavaa tekstiä...

 

\

Kuulosti niin tutulta...minulla on kolme lasta ja vanhimman kanssa on ongelmia. Täyttää nyt kohta kahdeksan eli tokaluokkalainen. Saa välistä kamalia raivokohtauksia ja meillä huudetaan molemmat välistä, vaikka kuinka yritän malttaa olla hermostumatta. Ihan niinkun lapsi haluais, että hermostun. Ärsyttää ja kiusaa pienempiä. Toisaalta yritän pitää sylissä ja olla myös hänen kanssaa, mutta ei tahdo onnistua. Lapsi on muutenkin kamalan herkkä ja itku tulee helposti myös kaveriporukassa. En sitten tiedä kiusataanko häntä sen vuoksi. Välistä ajattelen, että lähden lapsen kanssa käymään...jossakin. Missä? Mikä on se paikka? Prykologi?..perhenauvola? Mistä saisi apua? Koululaiset nukkuu noin kymmenen tunnin yöunia, että luulisi sen riittävän.

Tämähän oli kuin meidän tytöstä. Hänkin täyttää vielä tänä vuonna kahdeksan ja on tokalla. "Kiva" kuulla että muillakin on samoja ongelmia, luulin jo että meillä on tytöllä joku vika,j kun saa raivokohtauksia ja huutaa ja kiusaa pienempää. On myös herkkä ja itkee ulisee tosi herkästi. Välillä todella tuntuu etten jaksa enää. Tulee tunne etten pidä koko tytöstä. Kai se sitten ikään kuuluu kun oma aloitteisesti ei hoida mitään hommaa. Eikä koskaan edes kuuntele jos jotain kysyn. Koitetaan jaksaa.

 

\

\

Kuulosti niin tutulta...minulla on kolme lasta ja vanhimman kanssa on ongelmia. Täyttää nyt kohta kahdeksan eli tokaluokkalainen. Saa välistä kamalia raivokohtauksia ja meillä huudetaan molemmat välistä, vaikka kuinka yritän malttaa olla hermostumatta. Ihan niinkun lapsi haluais, että hermostun. Ärsyttää ja kiusaa pienempiä. Toisaalta yritän pitää sylissä ja olla myös hänen kanssaa, mutta ei tahdo onnistua. Lapsi on muutenkin kamalan herkkä ja itku tulee helposti myös kaveriporukassa. En sitten tiedä kiusataanko häntä sen vuoksi. Välistä ajattelen, että lähden lapsen kanssa käymään...jossakin. Missä? Mikä on se paikka? Prykologi?..perhenauvola? Mistä saisi apua? Koululaiset nukkuu noin kymmenen tunnin yöunia, että luulisi sen riittävän.

Tämähän oli kuin meidän tytöstä. Hänkin täyttää vielä tänä vuonna kahdeksan ja on tokalla. "Kiva" kuulla että muillakin on samoja ongelmia, luulin jo että meillä on tytöllä joku vika,j kun saa raivokohtauksia ja huutaa ja kiusaa pienempää. On myös herkkä ja itkee ulisee tosi herkästi. Välillä todella tuntuu etten jaksa enää. Tulee tunne etten pidä koko tytöstä. Kai se sitten ikään kuuluu kun oma aloitteisesti ei hoida mitään hommaa. Eikä koskaan edes kuuntele jos jotain kysyn. Koitetaan jaksaa.

Tai luonnekysymys. ei kaikki 8-vuotiaat ole samanlaisia.

 

Minä olen aina luullut että tytöt ovat kilttejä ja muutenkin tottelevaisia. Mutta eihän se olekkaan näköjään niin. Minulla kun on noita poikia. No taistelua se on meilläkin. Aamulla ensin aamupala sota kun ei söisi mitään. Seuraavaksi vaate sota kun ei mikään kelpaa päälle. No sitten kun tullaan koulusta puolet vaatteista on jäänyt koululle. No hanskat ja pipo nyt ainakin. Sitten alkaakin taas ruoka sota ja läksy sota, kun läksyt #&%?$!*ä ja ope on idiootti kun antaa niin paljon läksyjä. Multa menee siinä vaiheessa hermot. Sitten sitä keskustellaan huutamalla. Voi tätä vanhemmuuden riemua.

 

Voimia meille alaluokkalaisten vanhemmille. Lapset ovat muka niiin isoja mutta kuitenkin pieniä. Täällä myös ihan samanlaista. Mitään ei kuunnella ja sitten ihmetellään kun äiti hermostuu..
Meillä lapset on kilttejä koulussa ja tuntuu että sitten purkautuu paineet kun tullaan kotiin...

Mutta halaus teille kaikille :hug:

 

Niinpä, kyllä lapset joutuu pinnistelemään koulussa niin valtavasti, että se helposti purkautuu kotona huonona käytöksenä, johon kuuluu ainakin meillä myös kärsimättömyyttä, ikävää asennetta- epäkunnioittavaa käytöstä esim. ilveilyä, haukkumista, "äpöttämistä" yms....Oon kans ollut niiiiiiiiiiiiiin helisemässä välillä pojan kanssa. Viimeisimmän purkauksen kohdalla päätin, että nyt alkoi tiukkaakin tiukempi linja. Puhuin ensin selväksi säännöt, mitä noudatetaan kotona, mitä velvollisuuksia hänellä on ym. sen jälkeen kerroin, että jokaisesta sovittujen asioiden rikkomisesta tulee rangaistus ( BB-talon tyyliin...) ensimmäisenä kilahti piparinsyömiskielto, mikä kirpaisikin aika tavalla, kun olimme juuri niitä leiponeet.. Eikä onneksi tarvinnut edetä seuraavaan rangaistukseen, mikä ois ollu iltasadun peruuntuminen. Rangaistukset jatkuu niin pitkään kun huonoa käytöstä ilmenee. Nyt tänään neljä päivää tämän piparirangaistuksen jälkeen poika tuli pyytämään anteeksi huonoa käytöstään yllättäin Eli ainakin tähän asti toiminut.. päätin ottaa siis tiukan linjan, jossa en anna armoa rangaistuksissa vaan vedän kaikki mieluisat jutut pois aina joululahjatoiveita myöten. Toivottavasti ei tarvitse käyttää....

 

Mahtoiko teillä olla ennen koulun alkua uhmaa?

Tuohon ikään liittyy yksi kasvun vaihe, meillä sellainen oli vuosi ennen koulun alkua, poika on syntynyt helmikuussa.

Nyt poitsu on kolmannella, ja kyllä meilläkin on taisteluita käyty ja käydään. Alkuun pojalle lukemaan oppiminen oli tosi vaikeaa, jollakin tavoin se loksahti paikoilleen vasta joulun jälkeen. Nykyään lukee hyvin. Mutta on saanut myös erityisopetusta lukemiseen koko ajan. Tällä hetkellä tuetaan kirjoittamista, joka siis se on todellakin vaikeaa.

Lapselle kannattaa puhua, että asioita oppii harjoittelemalla.

Minusta myös tuntuu, että poika on unohtamisen maailman mestari, nyt syksyn aikana on hukannut 5 paria käsineitä. College-puseroita katoaa koko ajan. Aina pitäisi olla jotain hankkimassa. Avain ja puhelin unohtuvat kotiin, jos en niistä muistuta parhaimmillaan myös koulureppu.

Ihmettelen myös sitä, että miten tuo oppii koskaan itse huolehtimaan mistään, kun minun pitää olla jatkuva muistutuskone.

Kotona vaatteet jäävät juuri siihen, missä hän niitä riisuu, olohuoneen lattialle, omaan huoneseen jne. Lelut on hujan hajan ja levällään. Tänään oli näköjään matikan kirja jäänyt kotiin.

Voimia kaikille, eivät nämä lapset ainakaan helpotu kun isommaksi kasvavat, mulla siis kaksi vielä alle kouluikäistä.

 

Täällä myös yksi väsynyt ekaluokkalaisen äiti, joka on niin pettynyt itseensä, kun aina toitotetaan joka paikassa, että helpottaa, kun lapset kasvavat, ja meillä tuo ekaluokkalainen vaatii enemmän kuin pienempi. On myös väsynyt ja kiukkuinen usein koulun jälkeen.

Pikkulapsiajat tuntuvat vaan niin huolettomilta ja helpoilta, kun ei ollut vastuuta siitä, että valvottava ja huolehdittava että lapsi tekee velvollisuutensa koulun ja muun suhteen. Ainainen jankuttaminen vie kyllä mehut.

 

Edelliselle kirjoittajalle: harmi, jos olet tuollaisia huijauksia uskonut. Itse olen alusta asti uskonut niitä juttuja, että pienten kanssa kyllä pärjää, mutta kun on isommat lapset, on isommat murheet. Ja juuri näinhän se on mennyt huolimatta siitä, että meidän lapset on kilttejä ja terveitä.

Tuo eskari-tokaluokkaan kuuluva uhma-itkukausi-"mä en ole mitään"-vaihe on varmaan jokaisella lapsella, toisilla pahempana kuin toisella. Mutta odottakaa rauhassa jotain neljättä-kuudetta luokkaa, niin siltä osin helpottaa, tosin tulee uudet jutut sitten tilalle..

Siis kuvitteliko joku tosiaan, että vanhemmuuden vastuu, ihanuus ja vaikeudet loppuu silloin, kun lapsi on kuusi-seitsemän-vuotias.

 

juu, jä täällä ilmoittautuu yhden samanlaisen tytön äiti. Tytö on vielä eskarissa, mutta riitely on jokapäiväinen surumme.

MUTTA. oikein mietin miten tämä syksy on mennyt ja mietin aiempia talvia päiväkodissa ja vertasin niitä elämään joululomilla tai parin kuukauden mittaisilla kesälomilla, ja tulin kyllä siihen lopputulokseen että syksy ja kevätkin on tosi pitkiä ilman yhtään lomaa ja taukoa ja onhan ne päivät lapselle pitkiä ja rutiininomaisia. Tarkoitan että se on lapsellekin rankkaa työtä, koulu ja tarha. Mutta minkäs teet?

Arki vaan vetää mehut kaikista, ja kyllä tämä syksy on kaiken lisäksi niin pimeää, meidän kuusivuotiaskin sanoo, että miten voi olla aamu kun on niin pimeää, että nukuttaa vielä (11 tunnin unien jälkeen..)

No, ei tietenkään selitys kaikelle huonollo käytökselle, mutta osaan ainakin.

Otettiin meillä sitten puolikas päivä keskellä viikkoa vapaaksi, oltiin vaan mukavasti yhdessä koko perhe kotona, herkuteltiin ilman rajoja, piirrettiin ja puuhattiin yhdessä - ja jotenkin tuntui, että loppuviikko meni paremmin!!!

Koetetaan jaksaa olla k-ä-r-s-i-v-ä-ll-is-i-ä ja joustavia (ei lepsuja) vanhempia joustamattomien lapsien kanssa. Vanhemmuus on kyllä jatkuvaa kasvamista, siltä tuntuu..