Ekaluokkalainen HALUAA olla yksin kotona??

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Kun sanotaan, että ekaluokkalaista ei saa jättää pitkiksi ajoiksi yksin, mutta onko outoa, jos lapsi jo eskari-iässä haluaa olla yksin ja pärjää hyvin? Ei siis kaipaile ja osaa käyttää kännykkää jne. Tällaisen lapsen olen jättänyt pariksikin tunniksi kotiin kun isompia viety harkkoihin jne. Esikoinen oli arka jäämään yksin, mutta tämä kuopus on toista maata. Nykyään ei lähtisi enää kauppaankaan mukaan vaan jää mieluummin kotiin tai esim. pihalle kavereiden kanssa.
 
Meillä myös viime talvena ekaluokkalainen halusi ennmmin tulla ja ihan kivasti pärjäsikin. Eikä koskaan jutunut olemaan pitkiä aikoja yksin kotona. Ja koska itse olin myös koulussa niin olisin ollut hyvinkin pian kotona jos joku hätä olisi tullut.
 
a.p.
ja kotiin siis haluaa tulla koulunkin jälkeen. Onneksi on nuo isommat sisaruksetkin jo koululaisia eli tosi vähän saa/joutuu olemaan yksin =) Täälläpäin ip-kerhot ovat ihan surkeita, joten rauhallisempaa lapsen on tulla kotiin ja tehdä läksyt täällä.
 
nellien
[QUOTE="vieras";24394986]Kun sanotaan, että ekaluokkalaista ei saa jättää pitkiksi ajoiksi yksin, mutta onko outoa, jos lapsi jo eskari-iässä haluaa olla yksin ja pärjää hyvin? Ei siis kaipaile ja osaa käyttää kännykkää jne. Tällaisen lapsen olen jättänyt pariksikin tunniksi kotiin kun isompia viety harkkoihin jne. Esikoinen oli arka jäämään yksin, mutta tämä kuopus on toista maata. Nykyään ei lähtisi enää kauppaankaan mukaan vaan jää mieluummin kotiin tai esim. pihalle kavereiden kanssa.[/QUOTE]

jopo ja meillä lapset haluaa hevosen ja oman pomppulinnan,leikkimökin ja ja ja vaikka mitä, no eivät saa niitä. koska meillä aikuiset tekee sellaiset päätökset.

kyllä meillä myös ekaluokkalainen haluaa olla yksin, mutta ei ole vanhempien mielestä valmis siihen,joten ei tule olemaan yksin.

meillä myös alle 3v haluaa mennä yksin ulos, ja vaikka minne. no ei tule menemään yksin silti minnekkään.
 
"vieras"
Minä olen hieman ihmetellyt tätä "ekaluokkalaista ei saa jättää yksin kotiin pitkäksi aikaa"- juttua. Eihän kaikki lapset pääse iltapäiväkerhoihin, kun paikkoja ei yksinkertaisesi ole kaikille. Mitä heidän kanssaan pitäisi vanhempien tehdä? Kaamea syyllistys, vaikka olet yrittänyt parhaasi mukaan saada lapsellesi hoitopaikan iltapäiviksi. Vielä enemmän ihmetyttää miten teillä hoidetaan aamut. Kun ekaluokkalaisella on noita kymmenen aamuja, joutuu hän aamulla olemaan melkein kolme tuntia itsekseen ja huolehtimaan lisäksi itsensä kouluun. Aamuksi ei mitään kerhoja ole ja harva vanhempi voi joustaa aamujaan lapsen kouluunlähtjen mukaan. Miksi se ammu on sallitumpi yksioloaika, kuin iltapäivä?
 
----
Mä halusin ja sain myös olla iltapäivisin yksin ekalla. isosisko tuli yläasteelta aina parin kolmen tunnin päästä sitten kotiin, hyvin pärjäsin. Aiti usein laittoi välipalan valmiiksi jääkaappiin.
 
a.p.
jopo ja meillä lapset haluaa hevosen ja oman pomppulinnan,leikkimökin ja ja ja vaikka mitä, no eivät saa niitä. koska meillä aikuiset tekee sellaiset päätökset.

kyllä meillä myös ekaluokkalainen haluaa olla yksin, mutta ei ole vanhempien mielestä valmis siihen,joten ei tule olemaan yksin.

meillä myös alle 3v haluaa mennä yksin ulos, ja vaikka minne. no ei tule menemään yksin silti minnekkään.
Niin, meillä taas lapsi haluaa olla yksin SEKÄ on henkisesti kypsä olemaan yksin. Lapset ovat erilaisia. ja kuten sanoin esikoinen ei halunnut olla yksin ja pelkäsi olla yksin. Tässä emme mekään toimi vain lapsen halun mukaan vaan sen mukaan mihin hän itse kykenee. Minusta on tosi hienoa, että hän on reipas ja pärjää ja osaa tarvittaessa pyytää apua eikä vanhemmatkaan kaukana ole, jos tulee hätä. Oma työpaikkani on reilun kilsan päässä.
 
"mä"
jopo ja meillä lapset haluaa hevosen ja oman pomppulinnan,leikkimökin ja ja ja vaikka mitä, no eivät saa niitä. koska meillä aikuiset tekee sellaiset päätökset.

kyllä meillä myös ekaluokkalainen haluaa olla yksin, mutta ei ole vanhempien mielestä valmis siihen,joten ei tule olemaan yksin.

meillä myös alle 3v haluaa mennä yksin ulos, ja vaikka minne. no ei tule menemään yksin silti minnekkään.
Tää nyt meni aika kaukaa haetuksi tähän ketjuun. Selvästikin tässä oli puhetta nyt sellaisista lapsista, joilla on valmiudet olla omin päin eikä sinun lapsesi kaltaisista, jotka eivät osaa olla vielä yksin. Vai meinaatko, että jos lapsi jotain haluaa niin sitä ei hänelle missään nimessä voi antaa?
 
"vieras"
Mun veljeni oli tuollainen. Sille oli järjestetty joku hoitopaikka iltapäivien ajaksi, mutta parin viikon kuluttua ei suostunut enää menemään sinne vaan karkasi aina kotiin. Vanhemmat luovuttivat ja antoivat veljen olla kotona. Naapurustossa tosin oli paljon samanikäistä leikkiseuraa, joten yksin ei tarvinnut olla.

Me muut lapset sitten oltiin ihan normaalisti ja mielellämme iltapäivähoidossa ekalle.
 
Sirkki
Meillä esikoinen taivaltanut koulutietä viikon. Järjestimme niin että tiettyinä päivinä mummu katsoo kunnes aikuinen kotiutuu. Tämä toteutui kerran ja sitten poika halusi olla yksin kotona. Tiesimme että tulee pärjään ja teimme säännöt noudatettaviksi. Kaverille ei saa lähteä ilman vanhempien antamaa lupaa puhelimitse, ulos vain omaan tai naapurin pihaan. Mummulle saa mennä. Puhelin on aina kuljettava mukana.
Meillä kyllä isä useana päivänä nukkumassa, että tarvittaessa apu on kotona, mutta käytännössä poika ei edes näe isäänsä ennen kun herää ja lähtee töihin. Koulupäivät loppuvat 12-13, korkeimmillaan on 3 tuntia "yksin". Hienosti pärjää ja nauttii yksinolosta koulupäivän jälkeen.
 
Sirkki
Lisään vielä, että itse olen koulunkäyntiavustaja ja työhön kuuluu myös iltapäivähoitoa. Nyt kun koulua käyty viikko, puhelimet soi ja vanhemmat peruvat iltispaikkoja, kun lapsi haluaakin koulusta kotiin.
 
"vieras"
Iltapäiväkerhot ovat kuulemma aika rasittavia ekaluokkalaisille. Siellä on kova häly, meteli, ei päteviä ohjaajia, siellä moni riehuu iltapäivän yliväsymystään yms. esiintyy kiusaamista, ei kunnon valvontaa. Ei munkaan kaverin lapsi halunnu jäädä iltapäiväkerhoon. Kävi siellä pari viikkoa ja sit lopetti, tuli kotiin ja oli mieluummin yksin kotona rauhassa
 
"juh"
Minä itse olin aikoinaan yksin kotona, koska en missään nimessä halunnut mihinkään iltapäiväkerhoon. Oma esikoiseni kävi noin 2/3 vuotta iltapäiväkerhossa ja sen jälkeen halusi tulla suoraan kotiin. Keskimmäinen aloittaa ensi viikolla koulun ja ainakin aluksi menee iltapäiväkerhoon (ainakin niinä päivinä, kun esikoinen pääsee eri aikaan koulusta). Mielestäni lapsi osaa kyllä itse sanoa. Toki syksyn pimeät iltapäivät voivat olla raskaita ja pelottavia, jos ei lapsella ole kokemusta yksinolosta pimeällä.
 
lisäys
Ja tosiaan: myös meillä esikoinen väsyi iltapäiväkerhossa ihan kamalasti ja mainitsi tästä myös itse :/. Täällä meillä ryhmäkoko oli 35 :(, joten melu on aikamoinen.
 
Oon jo ukki
Kaikkihan riippuu lapsesta. Jos sanoo haluavansa olla kotona tai kavereiden kanssa, niin mikäs siinä.

Silloin, kun olin lapsi, ei meitä hyysätty ja vahdittu niin mahdottomasti kuin nykyään. Saatiin kulkea kaupungilla vapaasti ja puuhailla omiamme. Silloin lapsia oli palljon, joten kavereitakin löytyi aina ja puuhaa riitti. Nykyinen elämä ei ole sen vaarallisempaa kuin silloin.

Muistan elävästi ja lämmöllä kuinka meitä rakastettiin ja pidettiin hyvää huolta vahtimatta liikaa.
 
"vieras"
Meillä ekaluokkalainen oli yksin kotona koulun jälkeen, oli monesti myös eskarin jälkeenkin. Halusi olla ja annoin, iltapäiväkerhoon oli mahdollisuus mutta ei halunnut sinne mennä.
Nyt 6v on ollut yksin kotona tai ovat yhdessä olleet kotona, on halunnut ja olen antanut.
 
"Vilukissa"
Hyvähän se on aloittaa ja harjoitella sitä omatoimisuutta ja yksin pärjäämistä eskari- ikäisenä, jotta se asia ei sitten vanhempana - viimeistään tokaluokkalaisena - ole ylitsepääsemättömän hankala, kun ei enää tarjolla iltapäiväkerhotoimintaa olekaan...Toki, järki päässä, lapsen taso huomioitava ja tarkasti - usein lapsi myös osaa vedättää ja esittää rohkeampaa ja reippaamapaa kuin mitä onkaan, tämä pitää osata erottaa tilanteesta...mutta oletan, että jokainen vanhempi tuntee oman lapsensa...

Meillä esikoinen on ollut itsekseen pieniä ajanjaksoja eskari- iästä lähtien, on pyytänyt itse yksinolo- hetkiä ;), ja on omatoiminen ja itsenäinen yksilö muutenkin.
 

Yhteistyössä