A
auh
Vieras
Tähän asti olen vain toivonut olevani raskaana ja kahdesti onnistunutkin. Niin helposti, että on vaikea luottaa mihinkään ehkäisyyn enää, epäilen, että raskaudun silti. Nyt en ole halunnut sotkea hormonitoimintaani pillereillä, sillä imetän, joten ne harvat kerrat, kun ollaan ehditty pupuilla, ollaan käytetty kondomia. Hyvin huolellisesti. Silti nyt ovat menkat kaksi viikkoa myöhässä. Pääsen apteekkiin vasta muutaman päivän päästä, siihen asti täytyy pitää kaikki mahdollinen ristissä ja toivoa, että kierrot ovat vain edellisen synnytyksen jäljiltä sekaisin.
En jaksaisi nyt yhtään uutta vauvaa, kaksi riittäisi ylipäätään tosi hyvin ja jos olisin nyt raskaana, esikoinenkin olisi vasta alle 3,5v kolmannen lapsen syntyessä. Mies tosin toivoo kolmatta eikä siksi suostu katkaisuttamaan piuhoja, vaikka ehdotinkin. Tosin hän lupasi, että jos koskaan (tahallisesti tai vahingossa) raskaudun kolmannen kerran, sitten hän menee.
Karsea fiilis, kun ei tahtoisi vauvaa, enkä haluaisi aborttiakaan ikimaailmassa. Kai tässä vaan täytyy jännätä sinnne loppuviikkoon asti. En olisi uskonut tätäkään kokevani...