Eipä löytynyt "vikaa" meidän tytöstä..


Nyt on sitten tutkimukset tutkittu. Ei siis "edes" sitä karsastusta, mitä lastenlääkäri alkuun epäili. Neurologin diagnoosi on, että todennäköisesti kasvojen toisen puolen hermosto on vain hieman laiskempi ja siitä tuo kasvojen lievä epäsymmetrisyys johtuu. Aivosähkökäyrä ja magneettikuvauskin tehtiin, kun väsyneenä tytön silmät toisinaan pyörähtävät ympäri, mutta eipä ollut noissakaan mitään. Tutkimuksiin siis mentiin, koska tytön pk-ryhmän lto oli sitä mieltä, että jotain on vialla. Teki oman diagnoosin, että aivoissa täytyy olla jotain vikaa, kun tytön ilme nauraessa/itkiessä on vino. Kirjoitti kirjeen neurologille vietäväksi, jossa luetteli kaikki "oireet" joita oli tytössä havainnut. ...eipä ole neurologin vikaa meidän lto:ssa B)
 
vieras
No hyvähän se oli että tutkittiin. Meillä on päinvastainen tilanne lapsen oireista: olisi pitänyt tutkia aikaisemmin, ja nyt ollaan pissassa tilanteen suhteen, eikä tiedetä miten ongelmat enää saadaan korjatuksi.
 
mää
Ku sanovat että vie lapsi lääkäriin 2veenä. Neurologilla käytiin, siellä ei tosiaan mitään ihmeitä, tavallista voimakkaampi tempperamentti sanoivat. Ja lisäsivät vielä että ei alle 5-vuotiaalle voi tehdä mitää diagnoosia, jos on joku poikkeama psyykeen puolella. No helpotti tosi paljon, kun ei magneettikuvassa eikä käyrässä ollu häikkää. Nyt sit ooteltii et lapsi täytti 5-vuotta ja soitin et joko saadaa tulla lääkäriin. Päästiin samana päivänä lääkärille ja kiirelähete psykiatriselle osastolle. Nyt tulossa 6-8 vk:n tutkimusjakso, et keritään tehdä ennen eskarin alkua, ni tiedetään mitä tukitoimia pikkumies tarvii. Ihanaa saada tukea kun itsellä on hätä lapsesta ja eikä oo ite psykiatri ni ei osaa kauheesti tehdä muuta kun tukea ja toivoa.
 

Totta kai on hyvä, että tutkittiin! Ja onhan se hyvä, että pk:ssa asioihin kiinnitetään huomiota, mutta tämän meidän lto:n diagnosointi meni vaan hieman yli. Mutta siis loppu hyvin, kaikki hyvin - ja sehän on pääasia!! =)

Vieras: toivottavasti asiat järjestyy!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mää:
Ku sanovat että vie lapsi lääkäriin 2veenä. Neurologilla käytiin, siellä ei tosiaan mitään ihmeitä, tavallista voimakkaampi tempperamentti sanoivat. Ja lisäsivät vielä että ei alle 5-vuotiaalle voi tehdä mitää diagnoosia, jos on joku poikkeama psyykeen puolella. No helpotti tosi paljon, kun ei magneettikuvassa eikä käyrässä ollu häikkää. Nyt sit ooteltii et lapsi täytti 5-vuotta ja soitin et joko saadaa tulla lääkäriin. Päästiin samana päivänä lääkärille ja kiirelähete psykiatriselle osastolle. Nyt tulossa 6-8 vk:n tutkimusjakso, et keritään tehdä ennen eskarin alkua, ni tiedetään mitä tukitoimia pikkumies tarvii. Ihanaa saada tukea kun itsellä on hätä lapsesta ja eikä oo ite psykiatri ni ei osaa kauheesti tehdä muuta kun tukea ja toivoa.
Hyvä, että saatte tukea!! Toivottavasti myös oikeanlaiset tukitoimet löytyy!

 

Yhteistyössä