Niin eri tavalla voi saman asian nähdä kaksi eri ihmistä. Minusta iskä jaksoi lasten kanssa upeasti; vei, haki, teki, näytti. Ihan tavallista perhe-elämää, kun sukat eivät aamulla meinaa löytää pariaan jne.
Minusta myöskään Nikiä ei oltu kasvatettu hyväksymään vammaansa, vaan hän oli päässyt siihen etappiin itse. Kun ei periaatteessa "vammaton" voi edes saada "vammaista" hyväksymään itseään, sen on tultava sisältä. Hyväksyntää, rakkautta jne. voidaan toki osoittaa, mutta vain itse voi jokainen itsensä lopulta hyväksyä.
Syviä juttuja puheli mitä veljeensä tuli. Että jo noin pienenä on havainnut sen karun asian, ettei toisesta todennäköisesti "tule mitään" ja mitä jos vaakakupit olisivatkin toistepäin. Veljestäkin kuitenkin näki, että uimassa ja kalastamassa jne. hänkin nautti.