M
"maman"
Vieras
Parikymppisenä lähdin opiskelemaan ja sairastuin vakavasti opiskelun alkuaikoina.
Jouduin lopulta lopettamaan opiskelun parin vuoden taistelun jälkeen, en jaksanut opiskella sairauden kanssa ja sitä paitsi tautikin oli sellainen, etten olisi luultavasti voinut toimia kyseisessä ammatissa.
25-vuotiaana olin juuri toipunut sairaudesta, kun tapasin tulevan mieheni. Minulla oli ollut lapsesta saakka vain kaksi haavetta, iso perhe ja omakotitalo, jossa on iso piha ja kasvimaa. Lääkärit eivät antaneet lupaa raskaudelle heti, koska sairauden takia jouduin käyttämään lopun ikäni lääkitystä, se piti saada ensin kuntoon ja mahdollista oli, että lääkkeiden takia en koskaan voisi olla raskaana.
Pari vuotta tein pätkähommia ja olin välillä työttömänä, yo-pohjalla ei paljoa töitä saanut, etenkään juuri ilman työkokemusta. Hain koko ajan opiskelemaan, mutten pääsyt haluamaani paikkaan. Kun olin 28 tuli lupa vauvalle, tärppäsi melkein heti. Raskauden komplikaatioiden takia jouduin melkein heti vuodelepoon, mutten siitä välittänyt, meille oli tulossa vauva!
Esikonen syntyi 2007, jäin kotiin pojan kanssa. Hain opiskelemaan ja pääsinkin kouluun lapsen ollessa vuoden. Aloitin opiskelun ja 2010 sain tietää olevani uudelleen raskaana, ehkäisystä huolimatta. Pidin taukoa koulusta ja jäin taas kotiin. Lapsen synnyttyä se iski, olin väärällä alalla. Olin aina halunnut lääkäriksi, mutta oma sairastelu ja lasten saaminen oli tehnyt haaveesta lähes pakkomielteen. Pari vuotta kypsyttelin asiaa omassa mielessäni, jos aloittaisin taas alusta, niin meillä ei taas olisi rahaa pitkään aikaan, koska koulu kestäisi niin kauan. Haave omakotitalosta siirtyisi jälleen pidemmäksi ja pidemmäksi.
Vihdoin sain kerrottua miehelleni, että kulta, sorry en valmistukaan parin vuoden päästä, vaan lopetan koulun. Mies tuki päätöstäni, aloitin pänttäämisen. Saimme kesäkuussa kolmannen lapsen ja minä opiskelupaikan lääketietelliseen. 2/3 haaveistani on lähes toteutuneet. Olen 36-vuotias, aloitan monivuotiset opiskelut, meillä on kolme lasta, olen saanut lähes kaiken mitä haluan.
Mutta haluaisin vielä yhden lapsen lisää, sekä sen omakotitalon. Lapsentekovuosia minulla ei ole enää kovin montaa, en halua vauvaa 43- vuotiaana. Opiskeluni tulevat kestämään kauan, työelämään en pääse moneen,moneen vuoteen. Mieheni on keskituloinen, yhden ihmisen palkalla ei omakotitaloa osteta ja elätetä viisihenkistä perhettä. Eli se on joko keskityttävä opiskeluihin, yritettävä valmistua niin nopeasti kuin mahdollista ja sitten ostettava se talo. Tai sitten teemme vielä sen yheen lapsen ja valmistuminen ja omakotitalo lykkääntyvät jälleen monella vuodella. Tiedän, että opiskelu tulee olemaan hankalaa ja rankkaa, mutta vielä hankalampaa se olisi monen pienen lapsen kanssa.
Mitä tahansa teenkin, joudun luopumaan tai lykkäämään toista unelmaani. On vain vaikeaa päättää mitä tekisin. Lasta en voi enää montaa vuotta saada, lainan voin. Mutta kuitenkin sitä haluaisi saada ihan kaiken ja tietenkin heti.
Jouduin lopulta lopettamaan opiskelun parin vuoden taistelun jälkeen, en jaksanut opiskella sairauden kanssa ja sitä paitsi tautikin oli sellainen, etten olisi luultavasti voinut toimia kyseisessä ammatissa.
25-vuotiaana olin juuri toipunut sairaudesta, kun tapasin tulevan mieheni. Minulla oli ollut lapsesta saakka vain kaksi haavetta, iso perhe ja omakotitalo, jossa on iso piha ja kasvimaa. Lääkärit eivät antaneet lupaa raskaudelle heti, koska sairauden takia jouduin käyttämään lopun ikäni lääkitystä, se piti saada ensin kuntoon ja mahdollista oli, että lääkkeiden takia en koskaan voisi olla raskaana.
Pari vuotta tein pätkähommia ja olin välillä työttömänä, yo-pohjalla ei paljoa töitä saanut, etenkään juuri ilman työkokemusta. Hain koko ajan opiskelemaan, mutten pääsyt haluamaani paikkaan. Kun olin 28 tuli lupa vauvalle, tärppäsi melkein heti. Raskauden komplikaatioiden takia jouduin melkein heti vuodelepoon, mutten siitä välittänyt, meille oli tulossa vauva!
Esikonen syntyi 2007, jäin kotiin pojan kanssa. Hain opiskelemaan ja pääsinkin kouluun lapsen ollessa vuoden. Aloitin opiskelun ja 2010 sain tietää olevani uudelleen raskaana, ehkäisystä huolimatta. Pidin taukoa koulusta ja jäin taas kotiin. Lapsen synnyttyä se iski, olin väärällä alalla. Olin aina halunnut lääkäriksi, mutta oma sairastelu ja lasten saaminen oli tehnyt haaveesta lähes pakkomielteen. Pari vuotta kypsyttelin asiaa omassa mielessäni, jos aloittaisin taas alusta, niin meillä ei taas olisi rahaa pitkään aikaan, koska koulu kestäisi niin kauan. Haave omakotitalosta siirtyisi jälleen pidemmäksi ja pidemmäksi.
Vihdoin sain kerrottua miehelleni, että kulta, sorry en valmistukaan parin vuoden päästä, vaan lopetan koulun. Mies tuki päätöstäni, aloitin pänttäämisen. Saimme kesäkuussa kolmannen lapsen ja minä opiskelupaikan lääketietelliseen. 2/3 haaveistani on lähes toteutuneet. Olen 36-vuotias, aloitan monivuotiset opiskelut, meillä on kolme lasta, olen saanut lähes kaiken mitä haluan.
Mutta haluaisin vielä yhden lapsen lisää, sekä sen omakotitalon. Lapsentekovuosia minulla ei ole enää kovin montaa, en halua vauvaa 43- vuotiaana. Opiskeluni tulevat kestämään kauan, työelämään en pääse moneen,moneen vuoteen. Mieheni on keskituloinen, yhden ihmisen palkalla ei omakotitaloa osteta ja elätetä viisihenkistä perhettä. Eli se on joko keskityttävä opiskeluihin, yritettävä valmistua niin nopeasti kuin mahdollista ja sitten ostettava se talo. Tai sitten teemme vielä sen yheen lapsen ja valmistuminen ja omakotitalo lykkääntyvät jälleen monella vuodella. Tiedän, että opiskelu tulee olemaan hankalaa ja rankkaa, mutta vielä hankalampaa se olisi monen pienen lapsen kanssa.
Mitä tahansa teenkin, joudun luopumaan tai lykkäämään toista unelmaani. On vain vaikeaa päättää mitä tekisin. Lasta en voi enää montaa vuotta saada, lainan voin. Mutta kuitenkin sitä haluaisi saada ihan kaiken ja tietenkin heti.
Aina on hyvä olla joitakin unelmia, mutta harva niitä kaikkia saa toteutettua.
