----------
olen kuukauden ikäisen vauvan yksinhuoltaja. En ole ollut vauvasta erossa hetkeäkään syntymän jälkeen, suurimmaksi osaksi kyllä omasta tahdostani.
Kaikki on mennyt melkoisen hyvin, mutta sitten tulikin ensimmäinen huono ja hankalahko päivä, ja tajusin, että olen ihan loppu. Ei hetkeäkään ilman vauvaa viikkoihin, ei omaa aikaa, ja kaikki hommat jäävät tekemättä, kun ei ole sitä isää, joka voisi auttaa vauvan hoidossa. Lisäksi takana kipeä ero sekä vaikea masennus joten henkisellä puolellakaan ei aina ole niin helppoa.
No, sanoin sitten ääneen olevani loppu ja siitähän riemastui siskoni, jolla on kaksi lasta, toinen erityislapsi. Hän käy koulussa ja jonkin verran töissäkin, joten ei kai helppoa ole hänelläkään, mieskin on usein viikkoja työmatkoilla, eli käytännössä on kai välillä hänkin vähän kuin yh.
Mutta hänen mielestään minä EN VOI/SAA olla väsynyt! Kai siksi, että vauva on vasta kuukauden, siksi, ettei hänellä ole koliikkia, siksi, ettei hän ole vaikea erityislapsi, siksi, etten käy töissä (äitiyslomalla siis tietysti) enkä opiskele. Olen siis vain vauvan kanssa, joten en saa olla väsynyt/uupunut.
Hän ei tiedä, miten yksinhuoltajuus voi olla henkisesti rankkaa, miten hän voi sitten tuomita väsymykseni?
Tuli oikein huono omatunto, että olenko sittenkin paska äiti, kun väsyn näin pian jo (olotila meni kyllä ohi, kesti sen yhden päivän, mutta sekään ei kai ole sallittua sitten..).
Pitääkö minun esittää pirteää ja touhukasta äitiä 24 tuntia vuorokaudessa, vaikka ei siltä tunnukaan? enkö minä saa pyytää apua, koska minulla on vain yksi "kiltti" lapsi?!
Kaikki on mennyt melkoisen hyvin, mutta sitten tulikin ensimmäinen huono ja hankalahko päivä, ja tajusin, että olen ihan loppu. Ei hetkeäkään ilman vauvaa viikkoihin, ei omaa aikaa, ja kaikki hommat jäävät tekemättä, kun ei ole sitä isää, joka voisi auttaa vauvan hoidossa. Lisäksi takana kipeä ero sekä vaikea masennus joten henkisellä puolellakaan ei aina ole niin helppoa.
No, sanoin sitten ääneen olevani loppu ja siitähän riemastui siskoni, jolla on kaksi lasta, toinen erityislapsi. Hän käy koulussa ja jonkin verran töissäkin, joten ei kai helppoa ole hänelläkään, mieskin on usein viikkoja työmatkoilla, eli käytännössä on kai välillä hänkin vähän kuin yh.
Mutta hänen mielestään minä EN VOI/SAA olla väsynyt! Kai siksi, että vauva on vasta kuukauden, siksi, ettei hänellä ole koliikkia, siksi, ettei hän ole vaikea erityislapsi, siksi, etten käy töissä (äitiyslomalla siis tietysti) enkä opiskele. Olen siis vain vauvan kanssa, joten en saa olla väsynyt/uupunut.
Hän ei tiedä, miten yksinhuoltajuus voi olla henkisesti rankkaa, miten hän voi sitten tuomita väsymykseni?
Tuli oikein huono omatunto, että olenko sittenkin paska äiti, kun väsyn näin pian jo (olotila meni kyllä ohi, kesti sen yhden päivän, mutta sekään ei kai ole sallittua sitten..).
Pitääkö minun esittää pirteää ja touhukasta äitiä 24 tuntia vuorokaudessa, vaikka ei siltä tunnukaan? enkö minä saa pyytää apua, koska minulla on vain yksi "kiltti" lapsi?!