eikö lasta muka saa hakea aikaisemmin päiväkodista?

  • Viestiketjun aloittaja tympii
  • Ensimmäinen viesti
Sen sijaan sitä mä en ymmärrä että lapsi tuodaan hoitoon esim klo 7 ja haetaan lähemmäs 17. Aikunen palaa kotiin 1-2h ennenkun tulee hakemaan lapset kotiin. Jokapäivä nää kattelee tarhan pihalla miten isi menee tuola kotia eikä ota mukaan jo mennessä. Kyselevät miksi ei jo haeta kun isi meni jo kotiin? En usko että jokapäivä kahdella perheellä on pakollista tuo 2h välys töistäpääsyn ja hakemisen välillä.
 
no ei meillä
Hoitajat eivät voi olla työpaikalla ilman lapsia esim ilta-aikaan jos lapset on haettu ennen aikojaan vaan heille tulee tosiaan miinustunteja tästä.
Taitaa olla paikkakuntakohtaista. Meillä saa lähteä kotiin aikaisemmin tai jäädä tekemään työpaikalle hommia (ja niitä kyllä riittäisi). Yleensä kaikilla on ylityötunteja, joten aina voi lähteä aikaisemmin, eikä mitää miinustunteja tule.
 
vvvv
Hoitajat eivät voi olla työpaikalla ilman lapsia esim ilta-aikaan jos lapset on haettu ennen aikojaan vaan heille tulee tosiaan miinustunteja tästä.
Niin, tämäkin varmaan paikkakohtaista. Meidän tulee tehdä työlistaan merkityt tunnit, vaikka talossa ei olisi ainuttakaan lasta. Voi toki lähteä aikaisemmin, mutta tuolloin tunnit tulee korvata.
Ja oishan se nyt aivan kamalaa, ettei omaa lastaan saisi hakea silloin kuin haluaa.
 
"möks"
Nyt on kyllä pk:n hoitajilla väärä käsitys omasta auktoriteetistaan. Lapsi kuuluu vanhemmilleen, eikä hakemista voi estää. Päiväkoti ei ole pakko laitos. Toki kohteliasta on ilmoittaa asap, mutta esim kampaaja saattaa saada tietää päivän päättyvän etuajassa vasta siinä vaiheessa, kun hänen asiakkaansa jättää ilmaantumatta paikalle.

Ei ole kohtuullista vaatia, että lasta pidetään erossa omista vanhemmista ja kodista, ettei vain hoitajille tuli miinustunteja tai ruokaa menisi hukkaan. Molemmat harmillisia asioita, muttei todellakaan sen lapsen vika, eikä hänen niistä pidä kärsiä.
 

Yhteistyössä