Jos ei peppuleikit kiinnosta, niin kukaan ei pakota - eikä saakaan pakottaa.
Anuksen ympäristö on kuitenkin hermorikasta aluetta ja antaa hellän kosketuksen myötä runsaasti mielihyvän kokemuksia. Kukin voi itse kokeilla itsekseen vaikkapa itseänsä muutenkin tyydyttäessä, ellei vielä ole tätä tehnyt. Senkun pesee itsensä, ottaa vierelleen liukastetta (liukuvoidetta, käsivoidetta tai vaikkapa käyttää sylkeään tai märässä pimpissä vieraillutta sormeaan), ja muun leikin ohessa antaa sormensa aloittaa seikkailunsa peppureiän ympärillä. Ensimmäisellä kerralla ei tarvitse mennä tämän pidemmälle, mutta uskon monen ihastuvan niihin tuntemuksiin, jotka näin (ja yhdessä rintojen tai sukuelinten koskettelusta) nousevat esiin.
Jos homma kiinnostaa, voi sormin toki hissukseen edetä syvemmällekin, ja oikein innostuessaan käyttää jotakin tarpeeksi ohutta sauvantapaista syvempiin "luotauksiin". Suolen tyhjennystä kuitenkin suositellaan ennen tätä vaihetta. Moni kokee tunkeutumisen suoleen hyvin kiihottavana, kunhan vain ei etene väkisin, vaan malttaa odottaa, että sulkijalihas aukon ympärillä ensin rentoutuu. Mahdollinen kipu syntyy juuri siitä, että tämä lihas on jännittynyt (tai että vahingossa törkkää sisällään liian "sivuun"). Kun osaa rentoutua (kun ei pelota) niin peräaukko on suht avoin käytävä, jonne mahtuu halkaisijaltaan ainakin niin paljon kuin mitä sieltä uloskin tulee, ja ehkä enemmänkin. Liukasteen käyttö on kuitenkin tärkeätä, sillä peräsuolessa ei omasta takaa tällaista ole.
Tästä aukeaakin sitten ihan oma maailmansa, jossa mielikuvitus on rajana (ja toki terve järki!).
Siitä vain peppuun tutustumaan, jos siltä yhtään tuntuu! Siitä voi löytyä yllättävä lisä "tavanomaisen" tyydytyksen rinnalle (ja hei, kyllä peppuseksikin on ihan "tavanomaista", eikä ainakaan mitään "pervoa" tai luonnotonta). Oman kehon tunteminen on nautinnollisen elämän aa ja oo.