EI TOSIKOILLE

Rakkaat plussa-palstalaiset!

Jonkin aikaa palstaan tutustuttuani olen tullut siihen johtopäätökseen, että täällä vallitsee monenlainen tiedon puute ja jopa täydellinen tietämättömyys. Siksipä minä viisaana ihmisenä olen päättänyt ruveta pitämään täällä palstan sisällä omaa 'Utele Ursulalta' -palstaa. Voitte esittää minulle visaisia kysymyksiä, joihin vastaan parhaan kykyni mukaan (eikä se ole vähän se). Ja voin luvata, että vastaan, vaikka ette kysyisikään! Mikään elänalue ei ole minulle vieras!

Näin aloitukseksi annan teille näytteen valistamiskyvyistäni. Aiheeksi olen valinnut avioparin seksuaalisen kanssakäymisen, josta palstalaisilla tuntuu olevan hyvin epärealistisia, ettenkö sanoisi joskus jopa riettaita käsityksiä.

Tässä teille avioelämän faktoja, jotka minä Ursula olen mieheni Yrjänän kanssa testannut tosielämässä.

Avioliittoon kuuluvaa sukupuolista kanssakäymistä tulee harjoittaa säännöllisesti, koska se on oleellinen osa avioelämää. Silloin, kun yhdynnän tarkoituksena on ensisijaisesti saattaa vaimo ns. siunattuun tilaan, tulee yhdyntä suorittaa joka kolmas vuorokausi, niin että irtautuvalle munasolulle on aina tarjolla eläviä siittiöitä.

Mikäli tarkoituksena ei ole lisääntyä, yhdytään harvemmin. Kun ollaan alle kolmikymmenvuotiaita, sopiva määrä lienee kolmesti viikossa, koska hormonitoiminta on vielä ylen vilkasta. On hyvä sopia päivät etukäteen ja merkitä kalenteriin. Esim. kännykkäkalenteri on käytännöllinen, koska siihen voi liittää äänimerkin muistutukseksi.

30 - 40 -vuotiaat yhtyvät korkeintaan kahdesti viikossa, saunailtoina keskiviikkona ja lauantaina.

40 - 50 -vuotiaille suositellaan korkeintaan yhtä kertaa: lauantaisin saunan ja iltakahvin jälkeen.

50 - 60 -vuotiaat voivat harjoittaa sukupuolista kanssakäymistä kerran kuukaudessa, jos näkevät sen tarpeelliseksi.

60 - 65 -vuotiaat yhtykööt kerran vuodessa, mikäli vielä onnistuvat.

Virallisen kansaneläkeiän saavuttaneet eli yli 65-vuotiaat voivat muistella aikaisempia kokemuksiaan joitakin kertoja vuodessa.

Oikeaoppinen yhdyntä suoritetaan peiton alla, makuuhuoneessa
klo 20.30 - 21.30 välisenä aikana. Tuota koko aikaa ei tietenkään käytetä, mutta aloitusaika olkoon tuolla aikavälillä. Kestoksi suosittelen 2 - 6 minuuttia.

Näiden ohjeiden välityksellä toivotan teille onnellista sukupuolielämää. Aina se lauantaikin sieltä saapuu!

Jään odottelemaan (positiivista) palautettanne ja kiperiä kysymyksiänne!

Ursula, kotitekoinen palstaterapeutti

Ps. Jatketaan tätä hauskuutta, jookos!
Ps. 2. Ette kyllä arvaa kuka mustana olen. Enkä heti paljasta!
 
haaskalintu harmaana
Tää nyt ei kai tarvi terpiointia, mutta visainen kysymys (mulle) ainakin.

Miks mun hiusten juurikasvu on tummempaa kuin värjätty osuus vaikka olen värjännyt tummemmalla kuin on hiusten oma väri?

Vai tarvinko mä jo terapiaa sen takia, että tällästä asiaa mietin?
 
eL to RaaTo
:D :LOL: :D :D


Hyvä palstaterapeutti, perustele tämä: Oikeaoppinen yhdyntä suoritetaan peiton alla, makuuhuoneessa
klo 20.30 - 21.30 välisenä aikana. Tuota koko aikaa ei tietenkään käytetä, mutta aloitusaika olkoon tuolla aikavälillä. Kestoksi suosittelen 2 - 6 minuuttia.


:p :D
 
Vastauksia kysymyksiinne hyvät palstalaiset:

etena-elli, älä nyt enää makkaran kanssa kelli! Kaapelinkuorinta pihdeillä makkaranpuolikkaasta kiinni ja kipakalla vedolla ulos! Varo toistamasta tyhmää temppuasi!

haaskalintu harmaana: Syy ongelmaasi löytyy nimimerkistäsi. Olet tummanharmaantunut yhdessä tössä, siitä johtuu juurikasvusi väri. Vaihda nimimerkkiä, niin et tarvitse terapiaa!

eLtoRaaTo: Yhdynnän kellon- ja kestonaika on määritelty Yrjänän erehtymättömän arvion avulla!

Naakula: En suosittele liivit päällä nukkumista senenempää kuin liivien päälläkään nukkumista. Tämä koskee vaimoväen rintaliivejä yhtä hyvin kuin perheenpäiden liivipukujen leevejä!

Nipsukka: Selitä esikoisellesi, omena on pyöreä siksi, että se on omenavartalon muotoinen, ja päärynä on muotoisensa siksi, että se muistuttaa päärynävartaloa!

Neponen: Mitä tulee pöksyihin sänkyhommissa, suosittelen, että rouva poistaa ne, mutta puolisonsa voi myös käyttää hyväkseen avointa sepslusta, jolloin kaikkinainen riisuminen on tarpeetonta!

Tässäpä siis vastaukset äskettäin havaitsemiini kysymyksiin. Näin helppoa se on kun osaa!

Ursula, kotikutoinen palstaterapeutti

ps. En vastaa uskontoa tai politiikka koskeviin kysymyksiin, koska tarkoitukseni on viihdyttää, ei kiihdyttää!
 
Hyvä Cicciolina!
Haluaisin aluksi huomauttaa, että tämä on hyvin virallinen palsta, joten täällä ei sovi käyttää rahvaanomaisia nimityksiä. Käyttäkäämme esimerkiksi nimitystä 'peniskihara' tuosta mainitsemastasi kohteesta! Suosittelen kampaamista myötäsukaisesti pesuhuoneen puolella
 
Cicciolina
Hyvä URSULA!

Kiitos neuvostasi. Mielestäni se oli asiallinen ja lupaan noudattaa sitä tämän miehen suhteen. Ohjaan hänet siitintupeineen suihkun puolelle vastaisuudessa.
Entäs tämä ongelma sitten.. Yläkerran parvekkeelta roikkuu meidän parvekkeelle asti iso musta karva. Epäilen että se on peräisin yläkerran herran sepaluksen välistä. Käskenkö miehen nostaa karvansa parvekkeeltamme, vai käytänkö kiharrinta jolloin se rullaa itse itsensä yläkertaan??? :headwall:
 
Hyvä Tindepekka'rumasana'!
Säkänniemestä en ole koskaan kuullut, mutta jos tarkoitit Särkänniemeä, suosittelen huvipuistohulluttelun sijasta oikeinkirjoituskurssia, jota huomaan itsekin tarvitsevani; viittaan edellisiin vastauksiini, joihin olin suloisella näppäimistölläni näpsytellyt lukuisia kirjoitusvirheitä.

Aadan äiti!
Hiekkalaatikon hankkimisen sijasta suosittelen lämpimästi matkaa Muumimaailmaan! Hiekan syöminen ei ole hyödyllistä! Viittaan tässä nuorehkon avustajani toissapäiväiseen pohdintaan. Hän pohdiskeli näin hiekkalaatikolla viivähdettyään: "Tiedätkö miksi isot ei pidä sormia suussa? No siksi, että niillä on kehittyneempi makuaisti eikä ne tykkää hiekan mausta."


Viliäiti!
Huomaan, että olet lukenut palstaani huolimattomasti! Ai, ai! Palaapas nyt takaisin aloitusesitelmääni. Siellä puhutaan alle 30-vuotiaista, tämä kyseinen ikäryhmä ei tosin esiinny luettelomaisessa muodostelmassa, vaan sitä edeltävässä kappaleessa.

Cicciolina!
Suosittelen kyseisen roikkuvan ulokkeen kylmäveristä katkaisua. Ei siinä kihartimet auta, jos toisten parvekkeelle roikuttelee.

Tässäpä tämänkertaiset vastaukset! Täytyy poistua hetkeksi, ettei Yrjänä
jää ilman! (siis iltakahvitta)

Tapaamisiin, Ursula

 
unohtelija
Ursula hyvä!

Mitä voisin tehdä, että muistini paranisi. Unohdin tänään kuivakakun uuniin ja se kärähti pinnalta. Viime vuonna unohdin lapsen hammaslääkäriajan. Mikä neuvoksi?
 

Yhteistyössä