Ei tästä taida kyllä mitään tulla...

[ihan turhispurku]

Reilu puoli vuotta sitten me oltiin miehen kanssa eroamassa, kun yht äkkiä huomattiin että olenkin raskaana... Meillä on siis kaksi lasta ennestään. Viikkojen itkun ja mietinnän jälkeen tulimme siihen tulokseen että vauvan pidämme kävi miten kävi. Mies muutti vanhemmilleen, mutta tarkoitus oli lähinnä ottaa hieman etäisyyttä jotta saataisiin pidettyä perheemme vielä kasassa. Olen siis puolisen vuotta asunut lasten kanssa ja pikku kolmosen olisi määrä syntyä parin kuukauden päästä.

Mies viettää täällä paljon aikaa ja aika-ajoin olemme saaneet puhuttua paljonkin ja setvittyä asioitamme. Miksi sitten tulee näitä hetkiä kun ajattelen että häipyisipä tuo vain helv*ttiin!!? Viime yön se oli täällä ja nyt ollaan koko aamu tapeltu... Ollaan väsyneitä. Minä en saa nukuttua ja muksut heräsivätkin tänä aamuna jo kuudelta joten eipä tuo mieskään ehtinyt paljoa nukkua.

Valitin sitten miehelle, että tunnen oloni ihan hirveän yksinäiseksi. Vietän päiväni kahden alle 4-vuotiaan kanssa ja kun miehen kanssa näemme, hän harvoin keskustelee kanssani mistään. Tuntuu ettei sitä vaan kiinnosta! Lopulta se sanoikin ettei voisi vähempää kiinnostaa koska olen koko raskausajan ollut tosi ärsyttävä akka... Olipas taas rakentavaa kritiikkiä! Minkä helv*tin takia tätä kidutusta pitää sitten jatkaa jos ei tästä kerta mitään tule!!!!?? Minkä takia se tuossa hengaa jos minä olen niin kauhea!?

Mitähän ne Kelassa sanoo, jos mies ei muutakaan tänne takaisin... Äitiyspäivärahahakemukseen oli jo merkitty päivämäärä kun muuttaa takaisin kotiin, mutta nyt taas tuntuu että... Seuraako siitä soutamisesta ja huopaamisesta jo joku tutkinta? Vaikka väliäkö sillä... Saavathan ne tutkia... Ei mulla ole muuta salattavaa kuin oma tyhmyyteni! Jaksoinkin uskoa että tästä suhteesta vielä saisi jotain irti!

 

[eronnut]

Ehkä viisainta on että asutte jatkossakin erillänne. Muuten elämästä tulee vaikeaa, kun sua jo nyt kerta ärsyttää. Saat sitten yh-korotuksenkin lapsilisään

 

[ap]

Ehkä viisainta on että asutte jatkossakin erillänne. Muuten elämästä tulee vaikeaa, kun sua jo nyt kerta ärsyttää. Saat sitten yh-korotuksenkin lapsilisään

Saan mä sen nytkin kun asumme erillään, mutta ollaan ilmoitettu että mies muuttaa takaisin ensi kuussa ja sittenhän se lähtee (ja kaikki muutkin korotukset). Ja just nyt tuntuu, etten halua sitä takaisin... Silläkin uhalla että hoidan kohta yksin kolmea alle 4-vuotiasta!

 

[CandleLight]

Teet niin kun itestäs parhaalta tuntuu. Jos susta tuntuu, et parasta olla erillään niin sillon se on paras. Voittehan te yrittää uudelleen vaikka myöhemmin, jos siltä tuntuu. Eikä se ole Kelan asia, jos mies ei muutakkaan, sitten vaan ilmotatte sinne, että ei muuta ja se siitä. Ei ne sitä sen enempää tutki.

 

[ap]

Teet niin kun itestäs parhaalta tuntuu. Jos susta tuntuu, et parasta olla erillään niin sillon se on paras. Voittehan te yrittää uudelleen vaikka myöhemmin, jos siltä tuntuu. Eikä se ole Kelan asia, jos mies ei muutakkaan, sitten vaan ilmotatte sinne, että ei muuta ja se siitä. Ei ne sitä sen enempää tutki.

Kiitos!
Ja kuten sanottu, niin sama se sinänsä on vaikka tutkisivatkin. Just nyt ottaa vaan kaikki niin päähän, ettei jaksaisi selitellä näitä asioita kenellekään sen kummemmin... Tai sit kopioin tän ketjun ja lähetän Kelalle! :xmas:

 

[ap]

Tämä taitaa olla hormoonien vauhdittamaa itsesääliä, mutta just nyt on vaan jotenkin niin voimaton olo! Ei tässä yhteiselossa järkeä ole, mutta kuinka ihmeessä minä sitten pärjään sen vauvan kanssa kun on muutenkin kaksi pientä!? Ja juu, olisi pitänyt miettiä aikaisemmin... En kyllä kuvitellut hetkeäkään etteikö me saataisi asioita kuntoon kun tähän mukaan lähdin. Tuntui että oltiin molemmat ihan täysillä mukana yrittämässä ja että keskinäistä rakkautta löytyi! Ja kai sitä löytyy edelleen... Aina se ei vaan riitä. Kuinkahan tästä selviää... Jotenkin kai kun on pakko!

 

[nooo]

Ei kannata pilata suhdetta lasten isään jos tuon kummempia ongelmia ei ole. Kaikki riitelevät välillä ja toiseen kyllästytäänkin joskus. Tärkeintä on se, osaatteko sopia asiat myöhemmin. Kaikki riippuu tietysti siitä, olisiko lasten isä sitten mukana lasten elämässä. Usein vaan lähtevät mieluummin sitten nuoren perään tekemään uutta perhettä ja entiset jää.

 

[hmm...]

Minä rakastan miestäni paljon. Silti raskausaikana olen tuntenut paljon myös kielteisiä tunteita miestäni kohtaan. Voisiko sinullakin raskaushormonit tehdä omat temppunsa ja voimistaa negatiivisia tunteitasi miestä kohtaan?

Minä pystyn ainakin nyt (kun en ole raskaana) myöntämään että olin raskausaikana aika ärsyttävä ja hankala ajoittain. Ei miehesi olisi asiaa noin pitänyt sinulle sanoa, mutta ehkä siinä oli vähän asiaakin?? Kaikkihan me joskus hermostutaan ja päästetään suustamme sammakoita. Jopa niille ihmisille ketkä ovat meille rakkaita.

Toivottavasti saatte asiat kuntoon, tavalla tai toisella!

 

[ap]

Ei kannata pilata suhdetta lasten isään jos tuon kummempia ongelmia ei ole. Kaikki riitelevät välillä ja toiseen kyllästytäänkin joskus. Tärkeintä on se, osaatteko sopia asiat myöhemmin. Kaikki riippuu tietysti siitä, olisiko lasten isä sitten mukana lasten elämässä. Usein vaan lähtevät mieluummin sitten nuoren perään tekemään uutta perhettä ja entiset jää.

Tiedän ettei lapsiaan hylkää, minut kyllä epäilemättä heti kun/jos mainitsen etten haluakaan häntä takaisin tänne. Ja jos parisuhde on yhtenä päivänä viikossa hyvää ja muina tappelua niin onko siinä järkeä?

 

[ap]

Minä rakastan miestäni paljon. Silti raskausaikana olen tuntenut paljon myös kielteisiä tunteita miestäni kohtaan. Voisiko sinullakin raskaushormonit tehdä omat temppunsa ja voimistaa negatiivisia tunteitasi miestä kohtaan?

Minä pystyn ainakin nyt (kun en ole raskaana) myöntämään että olin raskausaikana aika ärsyttävä ja hankala ajoittain. Ei miehesi olisi asiaa noin pitänyt sinulle sanoa, mutta ehkä siinä oli vähän asiaakin?? Kaikkihan me joskus hermostutaan ja päästetään suustamme sammakoita. Jopa niille ihmisille ketkä ovat meille rakkaita.

Toivottavasti saatte asiat kuntoon, tavalla tai toisella!

No en minä varmasti ole mikään enkeli ollut, enkä ole sitä väittänytkään. Tilannekin jo on sellainen joka kiristää hermoja. En vaan jaksaisi tätä ainaista tappelua! Tuntuu että olen tämän raskauden aikana itkenyt itseni uneen lähes joka ilta. En edes jaksa enää puolustautua kun tuo alkaa haukkumaan. Olen sitten vaan hiljaa ja kuuntelen kuinka pas*a ihminen olen taas ollut... Voimat ihan loppu.