Luuseriko koko elämän?
Olen kaulaa myöten kusessa oman elämäni kanssa. En jaksa enää edes tuntea mitään elämääni kohtaan. Olemme olleet 3 vuotta saman katon alla ja nyt taitaa meidän perhe-elämä olla ehtoopuolella.
Mieheni syyttää minua kaikesta mahdollisesta. Kaikki on aina minun vika. Olen pahasti masentunut ja huomenna menossa asiasta lääkäriin. Tätäkään ei tietysti tarvitsisi tehdä, koska olen kuulemma keksinyt masennuksen ja ahdistuksen saadakseni huomiota! Lääkkeitä en kuulemma tarvitse. Pitää vain ottaa itseä niskasta kii. Ei se kyllä ihan noinkaan ole. Olen reipastunut ja ottanut niskasta itseäni kerta toisensa jälkeen. Aina on käynyt niin, että olen väsynyt reippailemaan. Nyt haluan oikeasti hoitaa ongelman pois. Kun se vain sopisi miehelleni, mutta eihän mulla kuulemma oo mitään vikaa päässä. Asenteessa vain. Ja laiskuus se on, miksi mistään ei tule mitään. Laiska kun olen, niin en jaksa olla hereillä kuten muut, en jaksa aina edes pukea päälleni, keittää kahvia, tai mitään muutakaan normaaliin elämään liittyvää. Minä kuulemma makaan kotona pillu paljaana ja odotan onnesta soikeana miehen tiliä. Näin ei kylläkään todellisuudessa ole. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi opiskella. Kyse on siitä etten jaksa. En jaksa enää mitään.
Mieheni juo. Minäkin join paljon. Olen väsynyt juomaan ja turruttamaan pahat fiilikseni viskiin ja vodkaan. Olen vähentänyt. Tästä mieheni ei pidä...eikä ajatuksesta että lopettaisin kokonaan. Haluaisin.
Uskon Jumalaan, jollain tapaa. Se on pitänyt minut hengissä. Eilenillalla sain taas kuulla miten laiska olen.Olen onnistunut joissain kouluasioissa vihdoin ja viimein. Kerroin vain, että olen aika ylpeä, että olen edes jossain onnistunut, niin kommentti oli, että "mitäs tossa nyt on, niinhän ne kaikki saa opinnäytetyön tehtyy. Nopeemmin vaan kuin sinä." Kerroin, että vihdoin jaksan ja pystyn opiskelemaan, niin vastaus oli "No niinhän ne muutkin." Kerroin, että nyt kyllä vähän sattui. Olen todella yrittänyt ja onnistunut, ees jossain. Minulle sanottiin, että mene vaan ja hyppää sillalta kun kerran haluat! Yritin selittää, etten ole tappamassa itseäni tälläkertaa. Olen kyllä ollut aika itsetuhoinen ihminen...mutta kun mieheni sanoo,että haluisi tukea tervehtymistäni, niin se ei oikein auta, että kehottaa tuollaiseen, mitä en edes ollut tekemässä. Näin taas kuinka epäonnistunut ihminen kaikessa olen. Menneisyydessä näin vain joukon epäonnistumisia. Olen epäonnistunut vaimokin. Suostuin jälleen uskomaan, että kaikki riidat, vaikeudet kaikki on vain minun syytäni. Suostuin uskomaan, etten ole minkään arvoinen. Päätin lopettaa jälleen kaiken. Söin paketillisen Voltareenia ja Sirdalud nimistä lääkettäkin otin aika reilusti ja päätin nukkua pois. Kirjoitin kirjeen miehelleni, jossa kerroin kaiken. Kirjoitin kirjeen kaikille rakkailleni. Ja nukahdin.
Päivällä heräsin. Olen edelleen elossa...kuinka onnellinen olenkaan, että epäonnistuin jälleen. Pelkään vain riitaa, mikä tulee, kun mieheni huomaa minun tuhonneen hänen lääkkeensä. Saapahan se ainakin taas hyvän syyn juoda!
Olen sekaisin. On aivan järkyttävän paha olo henkisesti. Yhtä myllerrystä... Huomenna on onneksi lääkäri...mulla on toivoa. Haluan selvitä tästä. En vain tiedä mitä teen mieheni suhteen. Minun on paha olla hänen, itse täydellisyyden kanssa, mutta hän on saanut minut uskomaan, etten voi elää ilman häntä..
Mieheni syyttää minua kaikesta mahdollisesta. Kaikki on aina minun vika. Olen pahasti masentunut ja huomenna menossa asiasta lääkäriin. Tätäkään ei tietysti tarvitsisi tehdä, koska olen kuulemma keksinyt masennuksen ja ahdistuksen saadakseni huomiota! Lääkkeitä en kuulemma tarvitse. Pitää vain ottaa itseä niskasta kii. Ei se kyllä ihan noinkaan ole. Olen reipastunut ja ottanut niskasta itseäni kerta toisensa jälkeen. Aina on käynyt niin, että olen väsynyt reippailemaan. Nyt haluan oikeasti hoitaa ongelman pois. Kun se vain sopisi miehelleni, mutta eihän mulla kuulemma oo mitään vikaa päässä. Asenteessa vain. Ja laiskuus se on, miksi mistään ei tule mitään. Laiska kun olen, niin en jaksa olla hereillä kuten muut, en jaksa aina edes pukea päälleni, keittää kahvia, tai mitään muutakaan normaaliin elämään liittyvää. Minä kuulemma makaan kotona pillu paljaana ja odotan onnesta soikeana miehen tiliä. Näin ei kylläkään todellisuudessa ole. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi opiskella. Kyse on siitä etten jaksa. En jaksa enää mitään.
Mieheni juo. Minäkin join paljon. Olen väsynyt juomaan ja turruttamaan pahat fiilikseni viskiin ja vodkaan. Olen vähentänyt. Tästä mieheni ei pidä...eikä ajatuksesta että lopettaisin kokonaan. Haluaisin.
Uskon Jumalaan, jollain tapaa. Se on pitänyt minut hengissä. Eilenillalla sain taas kuulla miten laiska olen.Olen onnistunut joissain kouluasioissa vihdoin ja viimein. Kerroin vain, että olen aika ylpeä, että olen edes jossain onnistunut, niin kommentti oli, että "mitäs tossa nyt on, niinhän ne kaikki saa opinnäytetyön tehtyy. Nopeemmin vaan kuin sinä." Kerroin, että vihdoin jaksan ja pystyn opiskelemaan, niin vastaus oli "No niinhän ne muutkin." Kerroin, että nyt kyllä vähän sattui. Olen todella yrittänyt ja onnistunut, ees jossain. Minulle sanottiin, että mene vaan ja hyppää sillalta kun kerran haluat! Yritin selittää, etten ole tappamassa itseäni tälläkertaa. Olen kyllä ollut aika itsetuhoinen ihminen...mutta kun mieheni sanoo,että haluisi tukea tervehtymistäni, niin se ei oikein auta, että kehottaa tuollaiseen, mitä en edes ollut tekemässä. Näin taas kuinka epäonnistunut ihminen kaikessa olen. Menneisyydessä näin vain joukon epäonnistumisia. Olen epäonnistunut vaimokin. Suostuin jälleen uskomaan, että kaikki riidat, vaikeudet kaikki on vain minun syytäni. Suostuin uskomaan, etten ole minkään arvoinen. Päätin lopettaa jälleen kaiken. Söin paketillisen Voltareenia ja Sirdalud nimistä lääkettäkin otin aika reilusti ja päätin nukkua pois. Kirjoitin kirjeen miehelleni, jossa kerroin kaiken. Kirjoitin kirjeen kaikille rakkailleni. Ja nukahdin.
Päivällä heräsin. Olen edelleen elossa...kuinka onnellinen olenkaan, että epäonnistuin jälleen. Pelkään vain riitaa, mikä tulee, kun mieheni huomaa minun tuhonneen hänen lääkkeensä. Saapahan se ainakin taas hyvän syyn juoda!
Olen sekaisin. On aivan järkyttävän paha olo henkisesti. Yhtä myllerrystä... Huomenna on onneksi lääkäri...mulla on toivoa. Haluan selvitä tästä. En vain tiedä mitä teen mieheni suhteen. Minun on paha olla hänen, itse täydellisyyden kanssa, mutta hän on saanut minut uskomaan, etten voi elää ilman häntä..