Ei olis pitäny ruveta äidiksi!

Jos olisin tiennyt, että tää on tällasta ja että musta ei todellakaan oo tähän, en olis koskaan tehny lapsia. Haluan takaisin sen entisen elämäni, jolloin olin iloinen ja seurallinen joka paikassa. Nyt tunnen olevani surullinen ja ärtynyt koko ajan, vaikka lapsi nykyään on hyväntuulinen ja vähemmän vaativa. Ärsytän miestäni ja tuntuu, että sukulaisillekin vaan piikittelen, jos sattuvan sanomaan väärän sanan väärällä hetkellä. Pian oon karkottanu ympäriltäni kaikki läheiseni käytökselläni. MUTTA KUN VAAN ON NIIN PAHA JA AHDISTAVA OLO TÄSTÄ KAIKESTA, UUDESTA ELÄMÄSTÄ! Olen kyllä aina ollut herkkä pienimmissäkin vastoinkäymisissä, mutta tämän lapsen kanssa koko nykyinen elämä tuntuu vastoinkäymiseltä. Alan itkemään nykyään heti, kun hän itkee jos ei esim. suostukaan alkaa nukkumaan tai on muuten tyytymätön. Iltaisin pystyn siirtymään sivuun ja antaa isän jatkaa jotta pääsen rauhoittumaan, mutta päivisin joudun itse selvittää tilanteet ja silloin yleensä vaan itketään, molemmat. Lapsi on nyt 8kk ja mua pelottaa, mitä tää sitte on, ku lapsi kasvaa ja alkaa todella ymmärtämään mielialani ja käyttämään sitä hyväkseen. En haluaisi jäädä enää hoitovapaalle kaksin lapsen kanssa, mut ei noin pientä voi vielä hoitoonkaan viedä. Tää mun itku on koko ajan vaan herkemmässä, vaikka taakse on jäänyt alkuaikojen vatsavaivat, valvomiset ja epävarmuus. En yksinkertaisesti kestä lapseni itkua YHTÄÄN ja pelkään todella tulevaa!

 

Mulla oli tuollainen olo kun lapsi oli puoli vuotias. Eräänlainen kriisi: tuo on tuossa nyt 24h vuorokaudesta ja mun pitää siitä huolehtia eikä olekaan aikaa enää itselle. Ei voi mennä ja tulla niinkuin ennen, aina pitää ajatella syömisrytmejä ja nukkumisrytmejä ja voiko siellä vaihtaa vaippaa. Monesti tein iltasin niinkuin sinäkin; jätin lapsen isän syötettäväksi ja nukutettavaksi ja painelin itse rauhoittumaan.
Kyllä se siitä iloksi muuttuu usko pois!! Kohta se osaa jo leikkiä itsekseen, puistossa kiivetä liukumäkeen eikä sinun tarvikaan koko ajan olla nostamassa ja kanniskelemassa. Onko sinulla äiti-ystäviä? Jos ei niin yritä hankkia sellaisia neuvolan tai netin kautta, niin huomaat että aurinkopaistaa risukasaankin, samassa tilanteessa olevien kanssa voi kirota ensin yhdessä ja jälkeenpäin nauraa koko tilanteelle. Toivottavasti tämä edes hiukan rohkaisi.

 

Oletko puhunut tuntemuksistasi neuvolassa, jos et niin puhupa kiireesti, vaikutat masentuneelta ja tarvitset ammattiapua keskustelu mielessä ainakin.
Uuteen tilanteeseen sopeutuminen vaatii aikansa, mutta sinulla tuntuu nyt ajatukset olevan niin solmussa, ettei kannata enää jäädä yksin murehtimaan vaan vaatia apua.
Minullakin oli hankaluuksia esikoisen kanssa jolloin päätin, etten ikinä lisää lapsia tee, mutta nyt 7vuotta myöhemmin on perheessämme kuitenkin ij´hana pikkusisko 1v ja kolmas hhaaveissa=) Tsemppiä sinulle!!!

 

Kuulostat umpiväsyneeltä ja epäilen että olisit myös masentunut??
Itellä on ollut synnytyksen jälkeistä masennusta ja hoitamattomana varmasti pahanee päivä päivältä ja voi tehdä olon ja elämän ihan SIETÄMÄTTÖMÄKSI, vaikka"periaatteessa kaikki oiskin hyvin"...mene puhumaan asiasta jollekin pätevälle lääkärille, jolla on aikaa kuunnella ja joka ehkä ymmärtää näistä hommista enemmän!!Ehottomasti tarvit apua, itekin huomasin vasta kun olin avun rohjennut hakea ja sen saanut, et MIKSI IHMEESSÄ ODOTIN EDES NÄIN KAUAA!!??Asiat helpottuivat ja kirkastuivat yllättävän pikaisesti kun sille saatiin oikea nimi ja oikea hoitokonsti...
Tietty jonkinlainen uupumus kuuluu lähes poikkeuksetta pienen lapsen kans elämiseen, mut mielestäni sinun tarinasi kuulostaa jo"liian pahalta"...ROHKEASTI HAKEMAAN APUA!!VOIT TODELLAKIN SAADA SEN "OMAN ITSESI TAKAISIN", VAIKKA LAPSI ON EDELLEEN SIINÄ JA HOIDETTAVANA!Ja siitä ajasta(kun lapsi on pieni) pystyy jopa NAUTTIA kun ite voi hyvin... TSEMPPIÄ JA PIRISTYSTÄ!!!

 

Olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa; kuulostaa masennukselta!!! Mutta kuten edellä todettiin, apua saa ja kannattaa hakea! Itsekin käyn juttelemassa omasta vaikeasta synnytyksestä ym. On se vaan niin helpottavaa, kun saa puhua ammatti-ihmisen kanssa. Ja kohdallasi olisi varmaan tärkeää myös huolehtia riittävästä levosta, lepo kun on kaiken A ja O. Jos itse olet kovin väsynyt, se heijastuu kaikkeen.

Tsemppiä sinne ja muista, että olemme kaikki rajallisia, ja kun raja tulee vastaan, on hyvä ottaa apu vastaan!!! :saint:

-Marika-

 

kerro tuo kaikki sama minkä tässä viestissäsi kerroit neuvolassa. olen myös sitä mieltä että olet väsynyt ja masentunut. masennus ei parane itsestään, se voi pahentua jossei sitä hoida. Äitiys kuuluisi olla ihana asia josta vanhemmat ja lapsi nauttivat. vaikka vanhemmuus ottaa paljon, moninkeraisesti siitä saa. se on jo ilon ja kiitollisuuden asia että vauva on terve, sekään kun ei ole itsestäänselvyys. Mutta kun on masentunut ei osaa iloita asioista, tiedän sen kokemuksesta.
hae ihmeessä apua mahdollisimman pian, kun saat apua pystyt nauttimaan äitiydestäsi, vauvastasi, elämästä. Älä jää olosi kanssa yksin. Voimia! =)

 

Sitä mieltä minäkin olin... Tiedän tunteen ja tunnistan kertomuksestasi itseni ensimmäisen lapsen vauva-aikana. Mä olin itse niin tahvo, etten puhunut edes neuvolassa. VAin miehelleni.

Oikeastaan en nauttinut pieneiä hetkiä lukuunottamatta esikoiseni vauva-ajasta paljoakaan. Välillä tunsin joppa vihaa lasta kohtaan, olisin halunnut laittaa kiertoon :ashamed:

Nyt on minulla kaikki onneksi toisin, mutta aikaa se vei. Ole sinä viisaampi ja puhu esim nlassa. Saat sieltä tukea ja varmuuden, että olet hyvä äiti. Tunteesi on aika tavallisia. Sinä rakastat lastasi. Ja lapsesi varmasti rakastaa sinua!

 

Kun kuulen tuollaista..se vain yksinkertaisesti on jotenkin niin pelottavaa ja kamalaa kuultavaa...Ymmärrän että on masentuneisuutta tms...
Mutta kai sitä ei voi itse ymmärtää niitä jotka puhuvat jotain tuollaista,kun itse väsymyksistä huolimatta rakastaa lapsiaan.
(en nyt väitä ettet rakasta omaasi)

 

\

Mulla oli tuollainen olo kun lapsi oli puoli vuotias. Eräänlainen kriisi: tuo on tuossa nyt 24h vuorokaudesta ja mun pitää siitä huolehtia eikä olekaan aikaa enää itselle. Ei voi mennä ja tulla niinkuin ennen, aina pitää ajatella syömisrytmejä ja nukkumisrytmejä ja voiko siellä vaihtaa vaippaa. Monesti tein iltasin niinkuin sinäkin; jätin lapsen isän syötettäväksi ja nukutettavaksi ja painelin itse rauhoittumaan.
Kyllä se siitä iloksi muuttuu usko pois!! Kohta se osaa jo leikkiä itsekseen, puistossa kiivetä liukumäkeen eikä sinun tarvikaan koko ajan olla nostamassa ja kanniskelemassa. Onko sinulla äiti-ystäviä? Jos ei niin yritä hankkia sellaisia neuvolan tai netin kautta, niin huomaat että aurinkopaistaa risukasaankin, samassa tilanteessa olevien kanssa voi kirota ensin yhdessä ja jälkeenpäin nauraa koko tilanteelle. Toivottavasti tämä edes hiukan rohkaisi.

halusin kommentoida tätä. noi kertomasi tuntemukset ja ajatukset ovat aivan varmasti tuttuja jokaiselle tuoreelle äidille! Onhan lapsensaanti suuri elämänmuutos. Muutenkin välttämättä ne äidinvaistot eivät heti herää ja rakkaus lapseen ei heti syty vaan se vaatii tutustumista ja aikaa. Välillä saattaa toivoa kuin sitä pientä vaativaa pakettia ei olisi olemassakaan! Nämä on hetkellisiä ajatuksia ja tuntemuksia, ja niitä saattaa tuntea vaikka kuinka rakastaisi lastaan. Äitiys on jatkuvaa kasvamista, siihen kuuluu uhrauksia: omaa aikaa ei enää ole niinkuin ennen, enää ei mennä ja tulla kuin huvittaa jne. jne. mutta nämähän kuuluu asiaan. Mutta nuo on pientä siihen verrattuna että saa nähdä lapsensa kasvavan ja kehittyvän. Itse olen ainakin mielettömän onnellinen siitä että lapseni ovat terveitä, sekään ei ole itsestäänselvyys :\|
Mutta jos on äidillä on jatkuva paha olo, tuntee itsensä surulliseksi, mikään ei huvita, ei nauti äitiydestä eikä niistä asioista mistä ennen nautti jne. , saattaa olla kyse masennuksesta joka EI parane ITSESTÄÄN, ehdottomasti silloin äiti tarvitsee apua ja pian, muuten masennus vain syvenee. Äitiyden on tarkoitus olla nautittavaa ja se vauva-aika kestää niin vähän aikaa! Harmittaa jälkeenpäin jos ei ole pystynyt siitä täysillä nauttimaan. Lapset on meillä vain lainassa, kohta ne on jo isoja ja lähtevät maailmalle.. :\|
Itse oon kärsinyt masennuksesta ja vaikka kuinka yritin iloisia asioita miettiä, ei se auta! Masentunut tarvitsee apua.
Voimia alkuperäiselle kirjoittajalle! Hae apua pian!

 

MUN MIELESTÄ VANHEMMAN KUULUU OTTAA VASTUU ASIOSTA JOIHIN ON RYHTYNYT. JOS SINULLA JO ON LAPSI, SINÄ HOIDAT SEN NIIN HYVIN KUIN PYSTYT. OTAT VASTAAN LAPSEN ITKUT JA HUONOT PÄIVÄT NIIN KUIN HYVÄTKIN. USKON ETTÄ SINULLAKIN ON LAPSESI KANSSA HYVÄT HETKETKIN.
NÄET NYT VAIN HUONOT PUOLET JA OLET HERKKÄ.
Onko sinulla harrastuksia?
KOKEILEPPA SELLAISTA ETTÄ OTAT JONKUN PÄIVÄN JONA HARRASTAT JOTAIN. SAAT ETÄISYYTTÄ LAPSEESI JA VOIT KOHDATA ASIAT UUDESTA NÄKÖKULMASTA.

MENNYTTÄ EI SAA TAKAISIN VAIKKA TEKISIT MITÄ TAHANSA.
VOIT NAUTTIA UUSISTA TUULISTA JA SEURATA LAPSESI KASVUA JA NÄYTTÄÄ HÄNELLE TÄTÄ IHMEELLISTÄ MAAILMAA.

 

ANTEEKSI TUO NIMIMERKKI. SE OLI JÄÄNYT TÄHÄN EDELLISELTÄ KIRJOITTAJALTA.

 

\

ANTEEKSI TUO NIMIMERKKI. SE OLI JÄÄNYT TÄHÄN EDELLISELTÄ KIRJOITTAJALTA.

Siis sinulta

 

Hae apua masennukseesi äläkä välitä noiden ymmärtämättömien kommenteista, ne ei oo vielä kovin pitkälle opiskelleet elämänkoulussa.
Voimia ja iloa toivotan sulle ja voin kertoa, ettei synnytyksen jälkeinen masennus iske jokaisen lapsen jälkeen

 

MINUA ITSEÄNI AUTTOI JUURI ELÄMÄN TOSI SEIKKOJEN HYVÄKSYMINEN. SE TEKEE KIPEÄÄ JA ON KOVA KOULU. LAPSEN SAAMINEN MUUTTAA ELÄMÄN. KAIKKI MENEE UUSIKSI . VOI TUNTUA ETTÄ PAKKA ON SEKAISIN. (SILTÄ MINUSTA TUNTUI) JA ETTÄ MITEN SELVIÄN ITSENI JA TÄMÄN UUDEN IHMISEN KANSSA . MUTTA MINUSTA SE KUULUU KASVUUN. MINULLA ON AIKOJA JOLLOIN OLEN EPÄVARMA JA EHKÄ PELOKASKIN , MUTTA NE LIITTYVÄT ELÄMÄN MUUTOKSIIN , EIHÄN VOI OLLA VARMA TILANTEESSA JOKA ON UUSI JA JOSSA VOI KÄYDÄ ENNALTA ARVAAMATTOMIA TILANTEITA.

 

\

MINUA ITSEÄNI AUTTOI JUURI ELÄMÄN TOSI SEIKKOJEN HYVÄKSYMINEN. SE TEKEE KIPEÄÄ JA ON KOVA KOULU. LAPSEN SAAMINEN MUUTTAA ELÄMÄN. KAIKKI MENEE UUSIKSI . VOI TUNTUA ETTÄ PAKKA ON SEKAISIN. (SILTÄ MINUSTA TUNTUI) JA ETTÄ MITEN SELVIÄN ITSENI JA TÄMÄN UUDEN IHMISEN KANSSA . MUTTA MINUSTA SE KUULUU KASVUUN. MINULLA ON AIKOJA JOLLOIN OLEN EPÄVARMA JA EHKÄ PELOKASKIN , MUTTA NE LIITTYVÄT ELÄMÄN MUUTOKSIIN , EIHÄN VOI OLLA VARMA TILANTEESSA JOKA ON UUSI JA JOSSA VOI KÄYDÄ ENNALTA ARVAAMATTOMIA TILANTEITA.

Mikä auttaa sinua, ei välttämättä toimi kaikilla muilla, jos kyseessä on masennus, ei se mene ohi toivomalla ja tosi seikkojen hyväksymisellä, siihen tarvitaan lääkärin apua, kweskustelua ja ehkäpä lääkitystäkin, Harmittaa tuollaiset omaan napaa tujottajat,jotka ei näe asioita omaa nokkaansa pidemmälle.

 

Hei,
luin viestisi ja tuntui, kuin olisin lukenut omia ajatuksiani ja tunteitani. Minulla on suunnilleen samanikäinen lapsi ja uupumus, ärtymys, toivottomuus ja masennus ovat tosi tuttuja tunteita päivittäin. Minäkään en ole vielä kyennyt hakemaan apua muualta, kuin ihan lähipiiriltä. Kaikki vastanneet, nekin jotka olivat kokeneet samaa (ehkäpä lähes kaikki äidit kokevat joskus) olivat onnellisesti päässeet yli vaikeista ajoista. Halusin kertoa, että juuri nyt joku toinen äiti kärsii aivan tismalleen samoista tunteista ja ongelmista. Olet rohkea, kun kirjoitit niin suoraan vaikeista asioista. Syyllistäjät ja äitimyytin vaalijat voidaan jättää surutta omaan arvoonsa, eikö niin. Haetaan apua ja jaksetaan. =)

 

\

Hei,
luin viestisi ja tuntui, kuin olisin lukenut omia ajatuksiani ja tunteitani. Minulla on suunnilleen samanikäinen lapsi ja uupumus, ärtymys, toivottomuus ja masennus ovat tosi tuttuja tunteita päivittäin. Minäkään en ole vielä kyennyt hakemaan apua muualta, kuin ihan lähipiiriltä. Kaikki vastanneet, nekin jotka olivat kokeneet samaa (ehkäpä lähes kaikki äidit kokevat joskus) olivat onnellisesti päässeet yli vaikeista ajoista. Halusin kertoa, että juuri nyt joku toinen äiti kärsii aivan tismalleen samoista tunteista ja ongelmista. Olet rohkea, kun kirjoitit niin suoraan vaikeista asioista. Syyllistäjät ja äitimyytin vaalijat voidaan jättää surutta omaan arvoonsa, eikö niin. Haetaan apua ja jaksetaan. =)

Mistä aiot hakea apua? Minun tunteistani tietää vain mieheni, eikä hänkään kaikkea. Asumme pienellä paikkakunnalla, joten en luota kertoa asioista paikalliselle neuvolatädille tai lääkärille. Kylällä tiedettiin raskaudestanikin aikaisemmin kuin lähipiirini - ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen. Tämä asia on liian suuri ja henkilökohtainen muiden juoruttavaksi.

 

Lapsen saanti on niin lopullista, että se on joillekin vaikea hyväksyä. Mun lapset on jo vauvaiästä ohi, mutta välillä vaikka kuinka rakastan lapsiani, on paha olla ja haluaisin olla sinkku ja juhlia aamusta iltaan. Mutta sitten muistan sen, etten ollut onnellinen ennen lapsia. Lapset on vaan niin ihmeellisiä. Vauva-aika ei kestä kauaa! Yhtäkkiä huomaat kuinka lapsesi juttelee ja leikkii. Vauvakuumetta mulle ei enää tule, enkä nauttinut varsinaisesti vauva-ajasta, mutta nyt lasten kanssa on ihanaa. Tietenkin hermot menee uhmaikäisen kanssa, mutta se on ihan erilaista kuin vauvan kanssa. Toivon sulle kaikkea hyvää, ja joku päivä sä huomaat miten ihanaa on olla äiti.
Vaikka olisi kuinka vastuullinen, ei sitä tajua kuinka suuri mullistus vauva on. Isot halit sulle!

 

\

\Mistä aiot hakea apua? Minun tunteistani tietää vain mieheni, eikä hänkään kaikkea. Asumme pienellä paikkakunnalla, joten en luota kertoa asioista paikalliselle neuvolatädille tai lääkärille. Kylällä tiedettiin raskaudestanikin aikaisemmin kuin lähipiirini - ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen. Tämä asia on liian suuri ja henkilökohtainen muiden juoruttavaksi.

Ymmärrän hyvin... mullakin on tosi iso kynnys kertoa tunteistani. Neuvolassa tädeillä tuntuu olevan niin kiire saada edelliset ulos ja seuraavat sisään, ettei aika riitä äidin tunteiden puimiseen, vaikka se olis tietty ensimmäinen askel "valoisampaan huomiseen". Itse asun pk-seudulla, joten kylillä juoruaminen ei sillä lailla pelota. Mutta onhan hoitohlökunnalla vaitiolovelvollisuus. Jos sinä haluat ja tarvitset apua henkilökohtaisiin ongelmiin, jotka ovat vauvojen äideillä tuikitavallisia, ei pelko juoruilemisesta saisi olla este. En kyllä tiedä millaista on asua pienellä paikkakunnalla. Ootko käynyt Äimän (äidit irti synnytysmasennuksesta) sivuilla (www.aima.fi)? Mua helpotti jo se, että tunnistin omia oireitani, kun luin aiheesta. Siellä voi käsittääkseni esim. mailata jonkinlaiselle "tukihenkilölle". On tietty tärkeää, et isä tietää äidin pahasta olosta, mutta mielestäni parasta tukea saa äitiyden (myös sen varjopuolet kokeneelta). Musta tuntuu joskus, että tukeudun liikaakin mieheeni, joka on aina rauhallinen ja iloinen vauvan kanssa.

Yritän tässä saada aikaiseksi saada s-postiosoite luotua esim. hotmailiin, vanha on vissiin jo lakkautettu. Jos sulla on mailiosoite ja haluat kirjoitella, niin vastailen mielelläni.
Kesänalkua sulle ja vauvelille, jaksamista.