Ei mitään tunteita mieheni lapsia kohtaan

Olen ollut tässä "uusperhekuviossa" noin 3 vuotta. Miehelläni on kaksi alle kymmen-vuotiasta lasta entisestä liitostaan, minulla ei ole lapsia. Olen huomannut itsessäni sen, etten tunne mitään mieheni lapsia kohtaan. Alussa ajatteli, että ehkä aika tuo jotain tunnetta, mutta kolme vuotta ei ainakaan ole auttanut. Lapset eivät ole niitä mukavimpia lapsia joita olen tavannut, toinen melko ilkeäluonteinen ja toinen ylivilkas. Miestäni rakastan, mutta lapset ovat minulle ihan yhden tekeviä. En rakasta heitä, mutten vihaakaan. En voi sanoa edes oikein tykkääväni heistä, mutteivät suuresti ärsytäkään. Itse kuvio välillä kyllä ärsyttää, ex-vaimon vinkumiset jne. En myöskään tunne mitään sääliä lapsia kohtaan, jos heillä on paha mieli tai satuttavat itsensä jossakin. En tunne mitään iloa katsellessani hiedän riemuaan esim. saadessaan lahjoja tai jossakin huvipuistoissa tms. En yksinkertaisesti tunne mitään heidän vuokseen. Olen vain tyytyväinen jos touhuavat omiaan eivätkä pyöri jaloissa.

 

Ihan sama täällä Mennyt noin kuusi vuotta.

 

Mulla sama, pätee kaikkiin muihin paitsi omiin lapsiini.

 

\

Mulla sama, pätee kaikkiin muihin paitsi omiin lapsiini.

Niinpä, näin täälläkin.

Tosin ihan täysin kylmä tai kuollut en ole miehen lapsia kohtaan, mutta... olen enemmäkin semmonen opataja että nyt tätä ja nyt tuonne jne. En jaa syliä tai aikaa tai muutakaan mitä ihminen itsestään antaa nille, joista pitää .. en ENÄÄ !

 

\

\

Mulla sama, pätee kaikkiin muihin paitsi omiin lapsiini.

Niinpä, näin täälläkin.

Tosin ihan täysin kylmä tai kuollut en ole miehen lapsia kohtaan, mutta... olen enemmäkin semmonen opataja että nyt tätä ja nyt tuonne jne. En jaa syliä tai aikaa tai muutakaan mitä ihminen itsestään antaa nille, joista pitää .. en ENÄÄ !

Aikani yritin olla lapsista kiinnostunut, mutta kun koko homma tuntui teennäiseltä, lopetin. En teeskentele tykkääväni aikuisistakaan, miksi näyttelisin lasten kohdalla? En tietenkään ole ilkeä enkä tyly, lähinnä poissaoleva ja etäinen.

 

\

\

\

Mulla sama, pätee kaikkiin muihin paitsi omiin lapsiini.

Niinpä, näin täälläkin.

Tosin ihan täysin kylmä tai kuollut en ole miehen lapsia kohtaan, mutta... olen enemmäkin semmonen opataja että nyt tätä ja nyt tuonne jne. En jaa syliä tai aikaa tai muutakaan mitä ihminen itsestään antaa nille, joista pitää .. en ENÄÄ !

Aikani yritin olla lapsista kiinnostunut, mutta kun koko homma tuntui
teennäiseltä, lopetin. En teeskentele tykkääväni aikuisistakaan, miksi näyttelisin lasten kohdalla? En tietenkään ole ilkeä enkä tyly, lähinnä poissaoleva ja etäinen.

Miten Hallatar miehesi siihen suhtautuu? Saatko moitteita siitä että olet lasten aikana etäinen?

 

\

\

\

Mulla sama, pätee kaikkiin muihin paitsi omiin lapsiini.

Niinpä, näin täälläkin.

Tosin ihan täysin kylmä tai kuollut en ole miehen lapsia kohtaan, mutta... olen enemmäkin semmonen opataja että nyt tätä ja nyt tuonne jne. En jaa syliä tai aikaa tai muutakaan mitä ihminen itsestään antaa nille, joista pitää .. en ENÄÄ !

Aikani yritin olla lapsista kiinnostunut, mutta kun koko homma tuntui teennäiseltä, lopetin. En teeskentele tykkääväni aikuisistakaan, miksi näyttelisin lasten kohdalla? En tietenkään ole ilkeä enkä tyly, lähinnä poissaoleva ja etäinen.

Tuskinpa kovinkaan moni äitipuoli puolisonsa lapsia rakastaa, eikä tarvitsekaan! En niin tee itsekään enkä odota exäni uudelta naiselta sitä! Tärkeintä on, että jos joutuu lapsia kohtaamaan tai jopa asumaan samassa kodissa, että pystyisi jotenkin hyväksymään ja olemaan näyttämättä lapselle mahdollisia vastenmielisyyden tunteita. Tähän olen itse pyrkinyt, kun mieheni lapset asuvat meillä nykyään. Enpä juurikaan tunne mitään heitä kohtaan, usein ärsyynnyn, kun omiini verrattuna ovat todella villejä ja itsekkäitä, aina on saatu kaikki, mitä halutaan jnejne.
Hulluksihan sitä tulisi, jos vaadittaisiin välitöntä rakastamista ja aitoja tunteita täysin vieraisiin lapsiin. Eivät nämä lapset koskaan tule omia olemaan... :\|

 

viisi vuotta uusioperheessä, 9 ja 12 vuotiaan lapset...oma kohta 5kk...
tykkään mieheni lapsista, hekin kyllä pitävät minusta...jaamme paljon asioita, juttelemme, halaamme, pussaamme ja tappelemme turhistakin asioista....näin on ollut ihan alusta asti. Yhteinen lapsemme ei tullut yhtään liian aikaisin tai myöhään saatua....en olisi edes aikaisemmin ollut valmis kolmen lapsen "äidiksi".
Mieheni lasten äiti asuu toisella paikkakunnalla, joten enemmän me olemme tekemisissä mitä he ovat biologisen äitinsä kanssa....
kolmena äitienpäivänä he ovat minua muistaneet...

On murheitankin ollut ja varmasti tulee vielä olemaan...

Ole oma itsesi, tunnusta tunteesi...älä syyllistä itseäsi siitä mitä et tunne, vaan kun tunnet, tunne täysillä!!

 

Miten Hallatar miehesi siihen suhtautuu? Saatko moitteita siitä että olet lasten aikana etäinen?
[/quote]


En saa moitteita. Miehen kanssa ollaan tämä asia puhuttu selväksi, ja hän ymmärtää minua täydellisesti koska ei itsekään ole mikään lapsirakas ihminen. Tottakai olen lapsille kiltti, ystävällinen ja niin edellen, saatan heidän kanssaan jotain touhuta ja jutella jne. Mutta mitään tunteita noita lapsia kohtaan mulla ei ole: en tykkää heistä mutten inhoakaan, he ovat olemassa ja käyvät meillä säännöllisesti, sen ymmärrän ja hyväksyn täysin, tietysti. Alussa yritin ehkä liikaakin innostua lapsista ja olla heidän kanssaan, luulin, että sillä tavalla oppisin heistä pitämään. Melko pian kyllä väsyin siihen näytelmään ja päätin, etten tee mitään mitä en itse halua. Ja huom! tämä "tunnekylmyys" ei johdu siitä, että kyseessä on mieheni lapset, en siis ole mustasukkainen tai muuta. En tykkää lapsista, en muista kuin omistani, muiden kanssa tulen toimeen mutta mitään Suuria Tunteita he eivät minussa saa aikaan.

 

Olen tuntenut mieheni tyttären puolitoistavuotiaasta asti, nyt hän on 8 v.
Hän on mulle kuin oma lapsi, omia tai yhteisiä lapsia mulla ja miehelläni ei ole.
Tytön kanssa halitellaan, pussaillaan ja rakastetaan kovin toisiamme.
Ihana pikku kulta! :heart: :heart:

Mieheni poika, nyt teini-ikäinen, on kiva ja fiksu poika. En voi valehdella rakastavani poikaa, mutta pidän hänestä kovin ja tulemme nykyään toimeen ihan hyvin.
Omat ongelmamme on minun ja pojan välillä hoidettu kuntoon, ja nyt on asiat hyvin!!
<br><br>

 

Olen itse kamppaillut samojen tuntemusten kanssa ja miettinyt, että olenko täysin tunnevammainen ihminen, kun en ole järin innostunut mieheni tyttärestä, joka siis jäi erossa miehelleni ja asuu meillä. Hoidan toki sen mitä aikuisen kuuluukiin hoitaa ja katson ns. lapsen perään.

Huolehdin yleisestä siisteydestä, jotta lapsi saisi hyvän mallin kodin huolehtimisesta, teen ruokaa, huolehdin vaatteiden silityksestä, petivaatteiden puhtaudesta jne jne. Mielestäni se on jo paljon, kun miettii, että kodissani asuu kuitenkin tavallaan minulle täysin vieras ihminen.
Kaikki kun tietää senkin fatktan, että jo vähäinenkin sukulaisuussuhde tekee ihmissuhteista heti luontevamman. Toisin on todellakin uusperheissä. Siksi mielestäni kukaan ei voi vaatia itseltään liikoja äitipuolena. Pääasia on mielestäni, että näyttää terveen aikuisen mallia. Koitan ainakin itse tarjota omalta osaltani tasapainosempaa kotia kuin mitä lapsi on ennen eroa kokenut ydinperheessä (tarkoitan riitelyä ja vanhempien sahaavaa suhdetta) ja koittaa olla ystävällinen vaikka toisinaan ottaakkin "toisen naisen" lapsi päähän.

Asiaa ei myöskään ole aina helpottanu meillä se, että exä on tosi moukkamaisesti käyttäytynyt minua kohtaan, mikä toki kiristää välejä lapseen vaikkei se saisi siihen vaikuttaa. Mutta väkisinkin tunteet jotenkin siirtyy lapseen ja ottaa päähän etä-äidin käytös ja toisiaan itselläkin on jostain tilanteesta tullut olo, että "olkoot...hoitakoot se äitisi sitten tämän, kun kerta kehtaa minua haukkua!".
Tämä on tietysti kurja asia ja sanoisinkin kaikille exille, joiden lapsi asuu toisen vanhemman luona, että kohtelemalla isä/äitipuolta asialliasesti takaatte myös omalle lapsellenne mukvamman ilmapiirin kasvaa ja kehittyä normaalin tunne-elämän omaaviksi aikusiksi siellä kodissa, jossa lapsi tuskin omien valintojen vuoksi joutuu kuitenkin elämään ja sopeutumaan.

 

\

\

\

Mulla sama, pätee kaikkiin muihin paitsi omiin lapsiini.

Niinpä, näin täälläkin.

Tosin ihan täysin kylmä tai kuollut en ole miehen lapsia kohtaan, mutta... olen enemmäkin semmonen opataja että nyt tätä ja nyt tuonne jne. En jaa syliä tai aikaa tai muutakaan mitä ihminen itsestään antaa nille, joista pitää .. en ENÄÄ !

Aikani yritin olla lapsista kiinnostunut, mutta kun koko homma tuntui teennäiseltä, lopetin. En teeskentele tykkääväni aikuisistakaan, miksi näyttelisin lasten kohdalla? En tietenkään ole ilkeä enkä tyly, lähinnä poissaoleva ja etäinen.

Kuin minun tekstiä aikani yritin mutta ei siitä mitään tullut joten olen poissaoleva ja etäinen. Ja niinkuin joku sanoikin että ei kaikista aikuisitakaan tykkää niin miksi sitten lapsistakaan. Lasken vuosia että mieheni lapset täyttää 18 ja eivät enään sitten meille tule.

 

Kyllä minuun sattuisi, jos mieheni olisi minun lapsiani kohtaan kylmä ja etäinen, vaikka eivät hänen lapsiaan olekaan. Toisaalta, en olisi sellsita miestä koskaan ottanutkaan! Eikä myöskään mieheni minua, jos en pitäisi hänen lapsistaan.

 

Itsellä aikuinen tytär jolla lapsi , miehelläni ei mitään tunteita kumpaakaan kohtaan. Kuitenkin mieheni vanhempi poika asuu meillä, nuorempi vähintään joka toinen viikonloppu. Alussa yritin pitää kaikista huolta ja vastuuta. Lisäksi meillä on yhteinen 6 vuotias, josta olen yöheräilyt kantanut yksin 4 vuotta, ja niitä on riittänyt. Nyt olen eriittäin
katkeroitunut ja odotan kunnes mieheni vanhin muuttaa opiskelemaan muualle, olisin halunnut että oltais kaikki suurta perhettä ja vastuuta. Mutta jos ei tyttäreni vierailut ja lapsen lapseni kyläilyt ole ok. Miksi minäkään ? Uusioperheet pitäis ....

 

\

viisi vuotta uusioperheessä, 9 ja 12 vuotiaan lapset...oma kohta 5kk...
tykkään mieheni lapsista, hekin kyllä pitävät minusta...jaamme paljon asioita, juttelemme, halaamme, pussaamme ja tappelemme turhistakin asioista....näin on ollut ihan alusta asti. Yhteinen lapsemme ei tullut yhtään liian aikaisin tai myöhään saatua....en olisi edes aikaisemmin ollut valmis kolmen lapsen "äidiksi".
Mieheni lasten äiti asuu toisella paikkakunnalla, joten enemmän me olemme tekemisissä mitä he ovat biologisen äitinsä kanssa....
kolmena äitienpäivänä he ovat minua muistaneet...

On murheitankin ollut ja varmasti tulee vielä olemaan...

Ole oma itsesi, tunnusta tunteesi...älä syyllistä itseäsi siitä mitä et tunne, vaan kun tunnet, tunne täysillä!!

Ero onkin just tässä: asuvatko lapset äitipuolen ja isän kanssa saman katon alla kokoaikaisesti vai ovatko vain vierailevia tähtiä, viikonloppulapsia.

On helpompaa luoda suhde kun arki on sama, yhteinen. On vaikea luoda suhdetta kun tavallaan vieraat lapset tulevat omaan kotiin, ikään kuin kutsumatta, ja ovat kuitenkin tavoiltaan ja olemuksiltaan ihan erilaisia , kuin mitä omassa kodissa on tavat ja tyylit.. en taida osata ilmaista tätä kovin selkeästi... toivottavasti joku ymmärsi..

 

Oho, meitä onkin täällä kaksi samalla nimimerkillä, olemme siis eri henkilöitä ja näköjään tilannekin erilainen. Minä olen nyt tässä tämä jolla on ne viikonloppulapset..

 

\

ja sanoisinkin kaikille exille, joiden lapsi asuu toisen vanhemman luona, että kohtelemalla isä/äitipuolta asialliasesti takaatte myös omalle lapsellenne mukvamman ilmapiirin kasvaa ja kehittyä normaalin tunne-elämän omaaviksi aikusiksi siellä kodissa, jossa lapsi tuskin omien valintojen vuoksi joutuu kuitenkin elämään ja sopeutumaan.

Ja tämähän on sellainen asia,jota ainakaan minun mieheni ex,eli poikien etä ei millään ymmärrä,mutta hänellehän ei lasten hyvinvointi olekan pääasia,vaan etän itsensä tunteet ja tarpeet joiden mukaan on kaikkien oltava ja elettävä,myös lasten.

 

\

\

viisi vuotta uusioperheessä, 9 ja 12 vuotiaan lapset...oma kohta 5kk...
tykkään mieheni lapsista, hekin kyllä pitävät minusta...jaamme paljon asioita, juttelemme, halaamme, pussaamme ja tappelemme turhistakin asioista....näin on ollut ihan alusta asti. Yhteinen lapsemme ei tullut yhtään liian aikaisin tai myöhään saatua....en olisi edes aikaisemmin ollut valmis kolmen lapsen "äidiksi".
Mieheni lasten äiti asuu toisella paikkakunnalla, joten enemmän me olemme tekemisissä mitä he ovat biologisen äitinsä kanssa....
kolmena äitienpäivänä he ovat minua muistaneet...

On murheitankin ollut ja varmasti tulee vielä olemaan...

Ole oma itsesi, tunnusta tunteesi...älä syyllistä itseäsi siitä mitä et tunne, vaan kun tunnet, tunne täysillä!!

Ero onkin just tässä: asuvatko lapset äitipuolen ja isän kanssa saman katon alla kokoaikaisesti vai ovatko vain vierailevia tähtiä, viikonloppulapsia.

On helpompaa luoda suhde kun arki on sama, yhteinen. On vaikea luoda suhdetta kun tavallaan vieraat lapset tulevat omaan kotiin, ikään kuin kutsumatta, ja ovat kuitenkin tavoiltaan ja olemuksiltaan ihan erilaisia , kuin mitä omassa kodissa on tavat ja tyylit.. en taida osata ilmaista tätä kovin selkeästi... toivottavasti joku ymmärsi..

Tuosta olen samaa mieltä kanssasi....meillä siinä mielessä myös tilanne ollut "meille" suotuisa, koska lapset ovat olleet pieniä, kun olemme yhteistä elämää alkaneet rakentaa...
murkkuikäisten uusioperheiden äitipuolet ovat varmasti kaikkein "#&%?$!*" tilanteessa....
Ollaan heitetty herjaa lapsille,että odottakaas vaan että jossain vaiheessa tulette minulle sanomaan että "älä sinä määrää, et oo mun äiti"

"ihanko totta, enköhän minä sen tiedä, että en ole sinua synnyttänyt"....
kyllä lastenkin naamat menee vakavaks

 

Tuntuu vain niin julmalta, että lasten täytyy kasvaa sellaisten aikuisten keskellä, jotka eivät välitä heistä...kyllähän lapset tämän vaistoavat. Mietin vain millainen tunne-elämä heille kehittyy ja millaisen kuvan he muodostavat itsestään, kun joutuvat elämään ja heille kylmien aikuisten kanssa. Lapsuus on niin arvokasta aikaa, että soisin jokaiselle lapselle sen, että he saisivat elää välittävien ja lämpimien aikuisten tukemana. Lapsethan ovat aina syyttömiä näihin uusperhekuvioihin yms. Lapset eivät ole mitenkään valinneet näitä tilanteita, vaan joutuvat kärsimään aikuisten virheistä, päätöksistä ja valinnoista.
En halua tuomita ketään, mutta itseään voi kehittää ja näiden ihmisalkujen vuoksi toivon, että aikuiset olisivat aina valmiita yrittämään suhteen kehittämistä, jotta aikuisen tunnekylmyys ei vaurioittaisi lasta.
Yrittäkää ajatella tämän vieraan lapsen paikalle itsenne pienenä tai kuvitelkaa miten haluaisitte omaa lastanne kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Tehkää muille niin kuin haluaisitte itsellenne (tai rakkaimmillenne) tehtävän.
Voimia arkeen kaikille!

 

mulla ei ole mitään tunteita mieheni lasta kohtaan... en osaa halata tai ottaa syliin.. ekoilla kerroilla yritin mutta lopetin kun tuntui "epämieluisalta". Ei ole lapsen vika.. Minussa se vika on ... ihan mukava lapsi... olen miehen kansa jutellut asiasta ja siittä että on niin vähän aikaa aina meillä että on paljon hankalampaa oppia tykkäämään ... ja ehkä osana se että tuntuu että kun lapsi meillä on meidän parisuhde yhtä #&%?$!*ä.. mies on äkäinen ja väsynyt ja ei näytä mitään rakastamisen tunteita mua kohtaan...en nyt halua mitään kyljessä kiehnäämistä vaan ihan normaalia vaikka pusu ohimennen jota meillä on aina muulloin! Oho menipä taas asian vierestä mutta on kiva huomata että meitä on monia joilla suht sama tilanne... Niinkuin ystäväni sanoi minulle...: sun ei tartte koskaan rakastaa sitä lasta eikä ottaa huonoa omaatuntoa siittä miten tuntee eihän hän ole sinun lapsi.. ehkä joskus vielä opit tykkäämään..

 

\

Tuntuu vain niin julmalta, että lasten täytyy kasvaa sellaisten aikuisten keskellä, jotka eivät välitä heistä...kyllähän lapset tämän vaistoavat. Mietin vain millainen tunne-elämä heille kehittyy ja millaisen kuvan he muodostavat itsestään, kun joutuvat elämään ja heille kylmien aikuisten kanssa. Lapsuus on niin arvokasta aikaa, että soisin jokaiselle lapselle sen, että he saisivat elää välittävien ja lämpimien aikuisten tukemana. Lapsethan ovat aina syyttömiä näihin uusperhekuvioihin yms. Lapset eivät ole mitenkään valinneet näitä tilanteita, vaan joutuvat kärsimään aikuisten virheistä, päätöksistä ja valinnoista.
En halua tuomita ketään, mutta itseään voi kehittää ja näiden ihmisalkujen vuoksi toivon, että aikuiset olisivat aina valmiita yrittämään suhteen kehittämistä, jotta aikuisen tunnekylmyys ei vaurioittaisi lasta.
Yrittäkää ajatella tämän vieraan lapsen paikalle itsenne pienenä tai kuvitelkaa miten haluaisitte omaa lastanne kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Tehkää muille niin kuin haluaisitte itsellenne (tai rakkaimmillenne) tehtävän.
Voimia arkeen kaikille!

Aivan loistavaa aikuisen ihmisen ajattelua!! juuri näin homman pitäisikin mennä!!!

 

\

\

Tuntuu vain niin julmalta, että lasten täytyy kasvaa sellaisten aikuisten keskellä, jotka eivät välitä heistä...kyllähän lapset tämän vaistoavat. Mietin vain millainen tunne-elämä heille kehittyy ja millaisen kuvan he muodostavat itsestään, kun joutuvat elämään ja heille kylmien aikuisten kanssa. Lapsuus on niin arvokasta aikaa, että soisin jokaiselle lapselle sen, että he saisivat elää välittävien ja lämpimien aikuisten tukemana. Lapsethan ovat aina syyttömiä näihin uusperhekuvioihin yms. Lapset eivät ole mitenkään valinneet näitä tilanteita, vaan joutuvat kärsimään aikuisten virheistä, päätöksistä ja valinnoista.
En halua tuomita ketään, mutta itseään voi kehittää ja näiden ihmisalkujen vuoksi toivon, että aikuiset olisivat aina valmiita yrittämään suhteen kehittämistä, jotta aikuisen tunnekylmyys ei vaurioittaisi lasta.
Yrittäkää ajatella tämän vieraan lapsen paikalle itsenne pienenä tai kuvitelkaa miten haluaisitte omaa lastanne kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Tehkää muille niin kuin haluaisitte itsellenne (tai rakkaimmillenne) tehtävän.
Voimia arkeen kaikille!

Aivan loistavaa aikuisen ihmisen ajattelua!! juuri näin homman pitäisikin mennä!!!

Pitäisi, pitäisi! Heinin kirjoitus on kuin suoraan jostain oppaasta "miten olla hyvä vanhempi" -tyyliin. On monta asiaa maailmassa, jossa teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa. Tämä on yksi niitä. Tottakai kaikki "äitipuolet" haluaisivat rakastaa puolison lapsiaan kuin omiaan, sehän olisi kaikille yksinkertaisinta, mutta kun niin ei tapahdu peläkästä halusta. Luonto ei ole antanut sitä samaa tunnesidettä äitipuolelle kuin äidille, joka luonnostaan rakastaa vaikka lapsi olisi minkälainen idiootti tahansa. Äitipuolen tunteisiin lapsia kohtaan vaikuttaa niin moni asia; lapset itse, heidän äiti, heidän isä, isovanhemmat, ympäristö, tilanne, jne.

 

\

Pitäisi, pitäisi! Heinin kirjoitus on kuin suoraan jostain oppaasta "miten olla hyvä vanhempi" -tyyliin. On monta asiaa maailmassa, jossa teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa. Tämä on yksi niitä. Tottakai kaikki "äitipuolet" haluaisivat rakastaa puolison lapsiaan kuin omiaan, sehän olisi kaikille yksinkertaisinta, mutta kun niin ei tapahdu peläkästä halusta. Luonto ei ole antanut sitä samaa tunnesidettä äitipuolelle kuin äidille, joka luonnostaan rakastaa vaikka lapsi olisi minkälainen idiootti tahansa. Äitipuolen tunteisiin lapsia kohtaan vaikuttaa niin moni asia; lapset itse, heidän äiti, heidän isä, isovanhemmat, ympäristö, tilanne, jne.

No tämä teksti ainakin vastaa todellisuutta eikä vaaleanpunaista kuopantonta uusperhe-unelmaa!
Olen täysin samaa mieltä! :wave:

 

\

\

Pitäisi, pitäisi! Heinin kirjoitus on kuin suoraan jostain oppaasta "miten olla hyvä vanhempi" -tyyliin. On monta asiaa maailmassa, jossa teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa. Tämä on yksi niitä. Tottakai kaikki "äitipuolet" haluaisivat rakastaa puolison lapsiaan kuin omiaan, sehän olisi kaikille yksinkertaisinta, mutta kun niin ei tapahdu peläkästä halusta. Luonto ei ole antanut sitä samaa tunnesidettä äitipuolelle kuin äidille, joka luonnostaan rakastaa vaikka lapsi olisi minkälainen idiootti tahansa. Äitipuolen tunteisiin lapsia kohtaan vaikuttaa niin moni asia; lapset itse, heidän äiti, heidän isä, isovanhemmat, ympäristö, tilanne, jne.

No tämä teksti ainakin vastaa todellisuutta eikä vaaleanpunaista kuopantonta uusperhe-unelmaa!
Olen täysin samaa mieltä! :wave:

Ihan samaa mieltä teidän kanssa. Se on helppo lukeaa kirjoista ja kasvatus oppaista mutta miten käytännössä toimitaan???

 

Ei edes äidin rakkaus omaan billogiseen synnyttämäänsä lapseen synny hetkessä HUMPS ja niin siinä rakastetaan.
Kyllä se kasvaa pikkuhiljaa, raskausajan aikana, kun kuuntelee sisällään myllertävää vauvaa. Ja sitten kun vauva syntyy, alkaa tutustuminen että millainen se lapsi on.
että ai tämän näköinen; tuommoiset sormet, tuommoinen nenä, noin se nipristää suuta ja siristää silmiä, tällä tavalla nauraa ; nyt se tekee näin, taitaa kohta tulla itku
ja niin edelleen

Miten ihmeessä kuvitellaan, että rakkaus puolison lapsiin, jotka parhaillaan ovat etälapsia, tapahtuisi kuin salama kirkkaalta taivaalta, heti ensinäkemällä ???
Lapsiin, ihmisiin, joita ei edes tunne?!

Jos ei sallita mahdollisuutta tutustua näihin lapsiin, ei minkäänlaista kiintymystä tai tunnetta voi muodostua, ei lapsia kohtaan eikä lapsilla sitä aikuista kohtaan.

Miksi sitten ei olisi mahdollisuutta tutustua ja luoda suhdetta? -siihen on monia syitä, eikä ne kaikki ole äitipuolen itsensä aiheuttamia. Kuviossa on hääräämässä niin paljon ihmisiä: lasten lähiäiti, etäisä (tai toisinpäin) isovanhemmat, muut sukulaiset ja kummit, jne, - verisukulaiset ja vasta siellä jossain kaukana on se äitipuoli itse.
Ja sitten on tietysti lapset itse, heidän halunsa, kykynsä ja heidän oma persoonansa.

Eivät opettajat / tarhatäditkään kaikista lapsista tykkäää!!! eikä kukaan moiti heitä, kunhan vaan kohtelevat tasapuolisesti ja hyvin lapsia!