EI LAPSIVIERAITA KESÄLLÄ

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MINÄ
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

MINÄ

Vieras

"Ei lapsivieraita kesällä
Hyvät lapsiperheet.
Pysytelkää kotona kesällä. Älkää tulko häiritsemään meitä kotiimme eikä kesämökille. Haluamme viettää rauhallisen kesän.
Emme halua kirkuvia, huutavia ja tappelevia lapsia pihapiiriimme.
Haluamme nauttia rauhasta.
Emme kaipaa myöskään lapsia, jotka käyvät kukkapenkissä katkomassa kukkia ja jotka kiusaavat koiraamme ja kissaamme.
Emme halua sisätiloissa sotkevia lapsia, jotka eivät osaa syödä ruokapöydän ääressä ja käyttäytyä niin kuin ruokaillessa kuuluu.
Emme halua vanhempia kesänviettoon, jotka eivät pidä huolta omista lapsistaan, vaan he jättävät lapsensa kyläpaikan omistajille ja heidän riesakseen.
SIIS HOITAKAA OMAT LAPSENNE OMISSA KODEISSANNE JA JÄTTÄKÄÄ MEIDÄT RAUHAAN.
Me emme ole suinkaan lapseton aviopari, vaan meillä on omia lapsia ja lapsenlapsia, mutta heidän kanssaan olemme aina pärjänneet.
Uskallan myös sanoa suoraan lapsiperheille etteivät he ole meille tervetulleita, mutta tiedän, että kaikki eivät uskalla.
Tämä on tarkoitettu lapsiperheille, jotka eivät osaa kasvattaa lapsiaan."
 
mun mielestä pitää kunnioittaa ihmisiä jotka eivät tästä tykkää!mitä pahaa on jos sanoo sen suoraan?ja todellakin,joillekkin kesä on ainoata aikaa rentoutua kunnolla joten...
 
Juu ei mitään pahaa, SANOA SUORAAN! Tästä tekstistä nyt vaan kuultaa pahasti läpi se tyytymättömyys lapsivieraita vastaan, eli ilmeisesti eivät kumminkaan ole irl tehneet asiaa selväksi =)
 
Minusta tässä kirjoituksessa on ehdottomasti järkeä.
Olen huomannut, että joillain on tapana mennä "automaattisesti" joka kesä sukulaisten/tuttavien mökille "viettämään lomaa", muistamatta, että ne parit arvokkaat kesäviikot pitäisivät olla myös sen mökinomistajan loma-aikaa. Minusta tämä kyllä koskee kaikkia -ei vain lapsiperheitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jänö:

Tuosta olen kanssa samaa mieltä, jos itse olisin mökinomistaja tai vuokraisin sen muutamaksi viikoksi, tekisin varmasti selväksi koska sopii tulla vierailemaan ja koska ei!
 
Ihana! Ei varmasti tulla!

Älä sinä sitten syyllistä meitä huokailemalla puhelimessa minulle yksinäisistä illoistanne ja kerro kylillä ja valita esim. äidilleni, miten sukulaiset ovat hylänneet ja tulleet niin koppaviksi ja kus.ipäisiksi ettei jalka nouse tupanne kynnyksen yli.

Piika-äiti ja kurittomat lapset
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piika-äiti:
Ihana! Ei varmasti tulla!

Älä sinä sitten syyllistä meitä huokailemalla puhelimessa minulle yksinäisistä illoistanne ja kerro kylillä ja valita esim. äidilleni, miten sukulaiset ovat hylänneet ja tulleet niin koppaviksi ja kus.ipäisiksi ettei jalka nouse tupanne kynnyksen yli.

Piika-äiti ja kurittomat lapset

:laugh: erittäin hyvin sanottu!
 
Jos voit sanoa tuon suoraankin,niin olisit laittanut nimesi alle, että tiedetään, mihin ei saa mennä kylään. Meidän lapset on kyllä kasvatettu tottelemaan, mutta kuulosti kyllä sellaiselta nootilta, että ei haluta olla teidän kanssa missään tekemisissä, jos sattuisit olemaan joku meidän tuttu.
 
Niin ja on niitä aikuisiakin jotka tunkeutuvat väkisin joka helvatan viikonloppu mökille kun olemme siellä ja laosia pidetään tekosyynä "kun meidän lapset niin halusivat Tätiä kattomaan". Ei auta vaikka kuin sanois et nyt ei vain sovi. Salaa pitää olla omalla tontilla!
 
Yhteistyössä