Ei katkeruutta

Halusin kommentoida tähän lapsettomuusaiheeseen. Olen ihmetellyt täällä palstalla kirjoituksia, joissa ei kestetä esim. fb päivityksiä raskaudesta/ vauvoista tai muuta yleistä "hehkutusta". Ymmärrän sen, että jos on lapseton ja pitkään yrittänyt lasta, niin varmasti se tuntuu pahalta. Mutta miksi täytyy olla katkera/kateellinen tai muuten vaan harmistunut niille, jotka lapsen saavat?

Eniten ihmettelen niitä kommentteja, että lapselliset eivät ajattele muita kuin itseään.. mitä? Miksi ei saisi olla onnellinen ja kertoa siitä kaikille, jos on vaikka raskaana? Mitä ne ihmiset, jotka saavat lapsen ensi yrittämällä tai on useampia lapsia tietävät lapsettomuudesta? Ei luultavasti mitään. Eli miten he voisivat edes ajatella asiaa, mistä ei tiedä mitään eikä ole henkilökohtaisia kokemuksia. Tuskin sillon ajatellan, että enpä nyt puhu mitään lapsista, ettei joku lapsettomuudesta kärsivä loukkaannu. Jos näin olisi, niin kukaan ei voisi puhua mistään positiivisista asioista, esim, että lähden etelänmatkalle ja en voi kertoa siitä, ettei niillä, joilla ei ole varaa lähteä mihinkään loukkaannu tai vaikka otin kissan mutta en voi kertoa siitä muille jos joku allerginen loukkaantuu kun ei voi itse ottaa kissaa.. esimerkkejä vaan..

Tässä yritän sanoa sitä, että antaa toisten iloita ja näyttää onnellisuus, vaikka raskaus, ei se ole keneltäkään pois, päin vastoin. Onni niille, jotka eivät tiedä lapsettomuudesta mitään.

Itse siis seurannut läheisen lapsettomuutta(mitkään hoidot ei auttanut) ja itse lapsettomuushoidot pian aloittava.

Ihanaa loppukevättä kaikille ja toivotaan, että ensi keväänä on nyytit sylissä!

 

Mun mielestä viha, katkeruus, kateus ym ovat oleellinen osa oman lapsettomuuden hyväksymisprosessia. Mitä itse tunnet siinä vaiheessa kun kaikki toivo on mennyt? Tai siinä vaiheessa kun enää ei jaksa, mutta lopettaakaan ei pysty?

t. Mestari Muumi ja 5 ICSI hoitoa

 

Yhdyn Mestari muumin kommenttiin. Lisäksi katkeruus on siinä mielessä kiva kaveri ettei se kysy lupaa tullessaan Omankokemuksen perusteella kuuden lapsettomuusvuoden (yritysten, kokeilujen, toivon, pettymysten ja epätoivon) jälkeen oli hankala iloita muiden onnesta :ashamed: Eikä siinä kaikki, itse ainakin kaiken tuon surun lisäksi jollakin tapaa koin huonoa omaa tuntoa sittä etten osannut olla onnellinen muiden (varsinkin lähimpien ystävien) puolesta. Onneksi ystävät ymmärsivät tilanteen :heart:

 

"Halusin kommentoida tähän lapsettomuusaiheeseen. Olen ihmetellyt täällä palstalla kirjoituksia, joissa ei kestetä esim. fb päivityksiä raskaudesta/ vauvoista tai muuta yleistä "hehkutusta". Ymmärrän sen, että jos on lapseton ja pitkään yrittänyt lasta, niin varmasti se tuntuu pahalta. Mutta miksi täytyy olla katkera/kateellinen tai muuten vaan harmistunut niille, jotka lapsen saavat?"

Hyvä että kysyt suoraan, etkä teilaa saman tien meitä lapsettomia. Itse henkilökohtaisesti olen iloinen läheisten raskausuutisista, vaikka se sattuukin. Ja kuten Lila kommentoi, katkeruus ei todellakaan kysy lupaa. Ja ei se katkeruus, ei viha, vaan se järjetön kaipaus jota me lapsettomat tunnemme. Pystytkö April kuvittelemaan, kun kaipaat jotain ihmistä niin paljon että sattuu? Kun jokainen asia muistuttaa sinua kaipauksen kohteesta?
Sitä tämä on. Lomamatkaa ja lemmikin hankintaa ei todellakaan voi rinnastaa lapsenkaipuuseen.

Kun petyt omaan kroppaasi kuukausi toisen perään, vuosi vuodelta.

Parisuhteessakin ollaan tunne-elämän kanssa jatkuvasti heikoilla jäillä, koskaan ei tiedä milloin toinen romahtaa. Kun yksin en ole tämän surun kanssa, heikollakin hetkellä täytyy kannatella myös kumppania.

Ja todellakin, onni niille jotka eivät tätä joudu kokemaan, mutta inhoan niitä jotka pitävät lapsiaan ja raskautumistaan itsestäänselvyytenä. Lapsi on ihme, aina.

Vaikka olet seurannut läheltä ystäväsi lapsettomuutta, et voi koskaan tietää tästä kivusta ennen kuin se on omalla kohdalla. Toivottavasti tämä auttaa vähän enemmän ymmärtämään meitä. Hyvää kevättä sinullekkin!

 

Sekin vielä, että harva varmaan niille raskaana oleville kiroaa "päin naamaa". Hyvä se oma paha olo on kuitenkin jonnekin purkaa, ja mikä parempi kohde kuin vertaistuki, joka tasan tietää ne typerät ja muiden mielestä lapsellisetkin tunteet, joille et tosiaan voi mitään.

Kaikki eivät ole katkeria. Good for them. Ei se silti tee katkerista ja rajummin reagoivista huonompia ihmisiä tai ystäviä, varsinkin jos se puretaan "omien" parissa ja muutoin purraan hammasta ja kestetään, kun pakko on.

 

Se joka ei ole itse lapsettomuutta kokenut, ei voi tietää mitä se oikeasti aiheuttaa ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille, ja tunteille.
Minäkään en ennen tiennyt miltä tuntuu ihmisestä joka kärsii lapsettomuudesta tai on kokenut keskenmenon. Kunnes itse koin keskeytyneen keskenmenon ja jouduin tekemään kotona lääkkeellisen tyhjennyksen, kärsin supistukset ja kamalat kivut.
Kyllä mulla on oikeus olla katkera ja kateellinen. Kyllä mulla on oikeus tunta jonkunlaista pahaa mieltä jos näen raskaana olevan naisen.
Eniten minä vihaan naisia, jotka tulevat "vahingossa" raskaaksi, ja tekevät abortin, tai kiroavat sitä miten nyt on pakko synnyttää se lapsi kun on jo liian myöhäistä tehdä abortti. Itse antaisin mitä vain jos se lapsi tulisi.
Kateellinen en koe olevani, mutta kyllä minulla on lupa olla katkera tästä elämän epäoikeudenmukaisuudesta.

 

Keskustelin tässä vähän aikaa takaperin vanhemman naisen kanssa (eläkeläinen) joka oli jäänyt tahattomasti lapsettomaksi. Asia oli hänelle hyvin arka ja surullinen. Hän sanoi ettei aiemmin sopinut tällaisesta asiasta edes puhua vaan kaikki oli pidettävä oman pään sisällä.

Nykyään lapsettomille on onneksi vertaistukea ja apua muutenkin asian tiimoilta. Kukaan, joka itse ei lapsettomuutta ole itse kokeneut, ei voi sitä täysin ymmärtää. Myöskään ehkä sitä, että toisille se on arempi asia kuin toisille. Niin kuin kaikki asiat eämässä.

Oma ilo raskaudesta ja lapsesta on niin suuri, että varmasti on vaikea ymmärtää jos kaikki eivät yhtä suurella innolla siihen osallistu. Anna lapsettomalle aikaa, varmasti ympärillä kuitenkin riittää asian yhdessä täysillä jakavia ihmisiä.