Tossa meistä jonkin matkan päässä on talo, mistä mä kuljen aina ohi mennessäni kaupoille ja usein lähtiessäni koirien kanssa lenkille jne. Oon pitkään jo katsellut, että siellä pihassa on köytettynä koira: ei mihinkään vaijeriin, vaan pieni pätkä köyttä kiinni kaivon kannessa, koiran liikkuma tila ehkä metrin joka suuntaan. :/ Aika korkea sekarotuinen koira, harmaa, kasvoiltaan tosi paljon pystykorvan näköinen, ja aina kun siitä kulkee, saa ihan hermoromahduksen: hyppii itsensä ympäri, rähjää, näyttelee hampaitaan jne. Aika erikoinen talous vaikuttaa olevan muutenkin: kymmeniä kanoja juoksentelee vapaana aitaamattomassa pihassa, ja kerran näin siinä pihalla kaksi sellasta miehen korkusta mustaa lintua (arvatkaa vaan pelästyinkö, luulin ensin patsaiksi kunnes tajusin että toisen pää liikkuu ). No joo, anyway.
Tossa kun tultiin kaupasta niin tyttö halusi välttämättä viedä ton spanielin "lenkille": siis pätkä tollasta hiekkatietä, ja naapuritalon nurkalta kotiin, pitäähän toisen opetella. Ei siis edes mitenkään ohi ton kyseisen talon missä se koira asuu (en anna tytön mennä siitä edes yksin, saati sitt koiran kanssa ). Tulin tähän sisälle pojan ja mastiffin kanssa, ja yhtäkkiä näin kun mies juoksee kovaa niiden perään: se koira sieltä kaivonkannelta oli karannut, varmaan purrut köyden poikki, ja juossut noi kiinni, hyökännyt sekä tytön että spanielin päälle ilmeisesti. Tyttö sanoi että puri sitä käteen, mutt onneksi oli paksusti vaatetta, ei mennyt hihojen läpi hampaat. Ja tota pikkukoiraa se oli purrut niskaan kaiketi, ei onneksi silläkään jälkiä.
Ei vitsi oikeasti: mä en oikein tiedä mitä mä tekisin. Mä oon miettinyt jo ennen tätä, ett ilmoittaisinko eläinsuojeluun tai jonnekin, mutt mitä faktaa mulla on? Että se on paljon ulkona ja vihaisen oloinen ja että en oo nähnyt sitä koskaan esim lenkillä? Ja laihahko? Onko näistä mikään mikään oikea peruste? :/