ei jaksa enää

itse toivun leikkauksesta. mitään ihmellistä en pysty tekemään, kevyitä kotitöitä olen jo tehnyt. mies kun laiskasti jaksaa niitä töiden jälkeen tehdä.
mies päivät töissä ja poika eskarissa ja hoidossa. illalla mies laittaa ruuan ja menee nukkumaan, illan katsoo telkkaria. viikonloput menee nukkuessa ja kaverien luona remonttihommissa jne.
minä olen nyt jumiutunut kotiin. päivällä ei ole tekemistä ja illalla kun mies ja poika tulevat puuhailen pojan kanssa sen minkä nyt jaksan. Miehen kanssa tuntuu ettei mitään yhteistä ole. Leikkauksestakin vasta reilu viikko ja tuntuu ettei mies tajua kuinka kipeä oikeastaan olen.

puhua olen yrittänyt. mies ei suostu puhumaan asioista, sen myöntää että yhteistä aikaa ei oikein ole. mutta mitään ei voi tehdä muuttaakseen aioita. sanoo ettei keksi mitä voitaisi tehdä.
nyt sanoin miehelle että voi itse sanoa kun asia alkaa vaivaamaan, minä en enää jaksa asiasta yksin jauhaa.
en puhu miehelle enää. aukaiskoon itse suunsa kun haluaa puhua. minä olen ihan loppu jo tähän. seinät tuntuu kaatuvan päälle, mitään tekemistä ei ole enkä nyt tässä tilanteessa ihmeitä pysty edes tekemään. olin ennen leikkausta jo 2kk kotona kun olin niin huonossa kunnossa. tekis mieli lähteä johonkin mut mihin lähtisin.... eikä se asioita mihinkään muuttaisi.....

 

Pyydä perhettäsi kylään ja apuun ja sitten kun olet kuntoutunut laita elämäsi uuteen järjestykseen. Voimia!

 

niin kun tietäs et mihin järjestykseen.....

 

nostan, jos jollain heräsi ajatuksia

 

up

 

Pääsisitkö kuntosi puolesta elokuviin? Mitä jos hankit lapselle hoitajan ja ilmoitat miehellesi että tänään mennään leffaan. Jos ei kerta hällä muuta puhuttavaa ole niin luulis että muutaman sanan vaihtaa sitten elokuvasta. Tai mene yksin!

 

Pääsisitkö kuntosi puolesta elokuviin? Mitä jos hankit lapselle hoitajan ja ilmoitat miehellesi että tänään mennään leffaan. Jos ei kerta hällä muuta puhuttavaa ole niin luulis että muutaman sanan vaihtaa sitten elokuvasta. Tai mene yksin!

en jaksa istua niin kauaa vielä ettäpystyisi elokuvissa käymään.
itse olen vain väsyny tilanteeseen... kaverille ei jaksa avautua kun ei se ymmärrä mun "pieniä" ongelmia (itse elää miehensä tyrannian alla).....

 

se että seinät kaatuu päälle kun on pitkään sairas on kai ainoa normaali reaktio pitkäaikaisessa sairastamisessa Voisiko olla niin että olet itse niin turhautunut että miehessäkin ärsyttää sellaiset asiat joita et huomaa kun olet voimissasi, kun on paljon muuta ajattelemista ja puuhaa? Kun tuosta kuntoudut, pääset liikkumaan, nukkumaan normaalisti etc niin tilanne saattaa normalisoitua. Itsellä tullut neljä vuotta täyteen sairastamista ja aika monta tunnetilaa käyty läpi

 

se että seinät kaatuu päälle kun on pitkään sairas on kai ainoa normaali reaktio pitkäaikaisessa sairastamisessa Voisiko olla niin että olet itse niin turhautunut että miehessäkin ärsyttää sellaiset asiat joita et huomaa kun olet voimissasi, kun on paljon muuta ajattelemista ja puuhaa? Kun tuosta kuntoudut, pääset liikkumaan, nukkumaan normaalisti etc niin tilanne saattaa normalisoitua. Itsellä tullut neljä vuotta täyteen sairastamista ja aika monta tunnetilaa käyty läpi

voi olla. nyt vaan itkettää ja väsyttää.
varsinaisesti kuntoon en tule koskaan. välilevyn rappeuma tulee aiheuttamaan enemmän ja vähemmän kipuja tulevaisuudessa....
ulevaisuuden jatkoja katsovat sitten fysiatrian polilla sairaalassa ensi vuoden alussa.....

 

Kotitöihin jos kaipaat helpostusta niin suosittelen hankkimaan robotti-imurin. Siinähän ois sulle tekemistäkin kun makaat sohvalla ja seuraat miten se surraa ympäriinsä.

Toi marttyyriasenne parisuhteen kanssa ei auta sun tilannetta mitenkään jos siihen kaipaat muutosta, joten vaikka miehessä oikeesti olis vikaa niin mieti voisitko itse tehdä jotain.. Kun kerran tuota elokuvaa jo ehdotin niin jatkan samalla linjalla että entäs yhteinen leffailta kotona, menisit siinä samalla miehen kainaloon niin se ois jo yksi aloite sun puolelta..

Keksisitkö itsellesi mitään virkistävää ohjelmaa päiviksi? Päätä että vuoden päästä talvella lähdette johonkin tiettyyn maahan ja ala jo nyt opettelemaan sitä kieltä?

 

Kotitöihin jos kaipaat helpostusta niin suosittelen hankkimaan robotti-imurin. Siinähän ois sulle tekemistäkin kun makaat sohvalla ja seuraat miten se surraa ympäriinsä.

Toi marttyyriasenne parisuhteen kanssa ei auta sun tilannetta mitenkään jos siihen kaipaat muutosta, joten vaikka miehessä oikeesti olis vikaa niin mieti voisitko itse tehdä jotain.. Kun kerran tuota elokuvaa jo ehdotin niin jatkan samalla linjalla että entäs yhteinen leffailta kotona, menisit siinä samalla miehen kainaloon niin se ois jo yksi aloite sun puolelta..

Keksisitkö itsellesi mitään virkistävää ohjelmaa päiviksi? Päätä että vuoden päästä talvella lähdette johonkin tiettyyn maahan ja ala jo nyt opettelemaan sitä kieltä?

sehän se ongelma on et en keksi mitään mitä voisi päivällä tehdä. lukeminen ei onnistunut pitkältään. neuloin ennen leikkausta mutta nyt ei kärsi vielä itstua...

 

Uskon hyvin että itkettää, siinä on pitkä surutyö että edes suostuu hyväksymään sen ettei tule terveeksi. Itsekin neljän vuoden jälkeen teen kausittain surutyötä, paljon tässä menettää, kipuilussa, ei sitä voi toiselle selittääkään. Mutta, kuntoutua voi! Mikään tilanne ei ole toivoton, vaikka ymmärrettävää on että siltä välillä tuntuu. Lääkitys, hyvä fysioterapeutti ja lääkäri yhteistyössä, mahdollisesti psykologi ja ennen kaikkea suomalainen itsepäisyys voi saada tilanteen hyvinkin siedettäväksi. Ihan pikkuasioillakin on suuri merkitys, se että joka päivä nauttii jostakin asiasta, elää tässä hetkessä ja keskittyy kaikkeen muuhun paitsi siihen kipuun auttaa pitkälle vaikka hassulta kuulostaakin. Nauti intensiivisesti tästä kupillisesta kahvia tai keskity kauniiseen kuvaan tai muistele lapsesi joulujuhlia tai mitä vaan, täytä aivosi kaikella muulla niin kipu ei mahdu sinua häiritsemään. Sinä olet paljon muuta kuin pelkkä selkäsi!

 

kokoa itses, sun miehes tekee ruoan ja lapsi hoidossa. hanki hyvä ihminen muitakin ihmissuhteita jos niitä tarvitset.

 

^ ei kovin nätisti sanottu, ottaen huomioon että ap:n kipu luultavasti on sitä luokkaa ettei aina hengitys kulje. Itselläni ollut niskassa välilevynpullistuma jolloin nieleminen sattui sormenpäihin asti, miltä luulet että tuntuu muutama kuukausi tuollaista kipua? Ei ole kyse "itsensä kokoamisesta" tai turhan valittamisesta vaan vaikeasta sairaudesta. Kipu itsessään on vaikea ongelma, ja toisena ongelmana turhautuminen juuri siitä ettei pysty tekemään mitä haluaa. *etsii kauppaa josta voisi ostaa myötätuntoa, toisille jaettavaksi*