Ei ihme ettei löydy äidinmaidon luovuttajia

  • Viestiketjun aloittaja "mansikki"
  • Ensimmäinen viesti
"mansikki"
Kun siitä maksetaan hikiset 17 euroa kilolta. Arvo on ainakin 100 euroa kilolta. On siinä kuitenkin kova homma sitä kerätä.

"- Tilanne on todella paha. Vastasyntyneiden teho-osastolla eli keskolassa on pidemmän aikaa ollut todella paljon lapsia ja maidon kulutus on runsasta, kertoo apulaisosastonhoitaja Christina Tuominen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Normaalisti keskolassa kuluu maitoa 2-5 litraa päivässä, mutta viime aikoina kulutus on ollut viittä litraa päivää kohden.

Pulasta johtuen maidon antamista on ryhdytty rajoittamaan. Ensisijaisesti maitoa saavat pienet keskoset ja potilaat, joilla on verensokeriongelmia.

- Kaikki ne, jotka todella tarvitsevat, ovat saaneet maitoa. Muilta on jouduttu rajoittamaan ja siirtymään pikku hiljaa korvikkeisiin.

Kaikkiaan äidinmaidon luovuttajien tarve vaihtelee suuresti vuoden mittaan. Tällä hetkellä huutava pula on Turun lisäksi Kuopiossa, jossa äidinmaidon toimittamisesta vastaa Servican Äidinmaitokeskus.

Verotonta tuloa

Äidinmaidon luovuttajia koskevat kriteerit vaihtelevat eri sairaaloissa.

Turussa maitoa voi luovuttaa siihen asti, kun oma vauva täyttää neljä kuukautta.

- Kannattaa ottaa yhteyttä lähimpään äidinmaitokeskukseen ja kysyä heidän kriteerinsä, Tuominen kehottaa.

- Perusterve, tupakoimaton äiti, jolla ei ole säännöllistä lääkitystä kuin korkeintaan kilpirauhasen vajaatoimintaan tai diabetekseen, käy meillä Turussa.

Äidinmaidon luovuttaminen tietää myös tuloja. Turussa äidinmaidosta saa 17 euroa kilolta. Tätä ennen luovuttajan terveydentila tarkastetaan ja maidosta otetaan näytteitä. Potilaille maito tarjotaan pastöroituna eli kuumennettuna. "

Äidinmaidon luovuttajista suuri pula Turussa ja Kuopiossa | Raskaus ja lapset | Iltalehti.fi
 
"sipsi"
Jaa. No, minä ajattelen kyllä, että jos ihan ylitarpeen maitoa tulisi, niin paljon pienemmälläkin korvauksella sitä pienille keskosvauvoille kyllä antaisin. En jaksa muistaa, mitä siitä maksettiin kun aikanaan itse luovutin.
 
vie+ras
Maidon luovuttamisesta on tehty liian vaikeaa. Itse en jaksanut ajatellakaan moista, kun vauva oli alle 4kk ja sitten kun jaksoin, oli jo myöhäistä. Maitoa olisi kuitenkin tullut vaikka viidelle lapselle...
 
vivieras
Mulla oli erittäin vakaana aikomuksena luovuttaa äidinmaitoa, jos sitä vaan tulee riittävästi, ja sitten lahjottaa siitä kertyneet rahat hyväntekeväisyyteen, koska rahan takia en olis sitä luovuttamista tehnyt. Vaan ei sitten tullu riittävästi maitoo, niin en voinut. Eli mulla ei ainakaan luovuttamishalu olis millään tavalla liittynyt maksettuun rahasummaan.

Innostus äidinmaidon luovuttamista kohtaan johtuu siitä, että haluaisin luovuttaa verta, mutta en saa. Jotenkin jäänyt se harmittamaan, niin ajattelin, että maitoa luovuttamalla voisin tehdä vastaavan hyvän työn jollekulle.
 
Hmmmm
Itse olisin myös luovuttanut ihan ilman korvausta (no kulukorvaus (matkat ja rasiat) olis ollu ihan jees) jos maitoa olisi tullut yli omien tarpeiden. Kovasti olisin halunnut, mutta ei riittänyt kuin omalle vauvalle. Kun hänelle pumppasin maitoa kun olin menossa toimenpiteeseen oli se työn ja tuskan takana. Ei tahtonut paljon pullolle herua ja pumpattu maito oli pois vauvan maidoista ja sen kyllä selkeästi huomasi.
 
Minusta on todella outoa, että tuota asiaa ylipäätään ajatellaan rahan kannalta! Eikö keskosvauvan elämän säilyminen ole arvokkaampi asia? Olisin itse luovuttanut, jos olisi pumppaamalla maitoa saanut imetyksen lisäksi kunnolla tulemaan, ja olisi ollut outoa sillä rahastaa jotain litrahintoja...
 
"hmm"
samasta syystä kun luovutan verta ihan ilmatteeksi niin maitoakin voisin luovuttaa, ilmaiseksi tai mitä tahansa nimellistä korvausta vastaan mitä haluavat antaa, jos sitä muille asti riittäisi.
 
Jos tulee niin annan tottakai
Taas joku kuvittelee että äidinmaidon lahjoittaminenkin keskosvauvoille pitäisi olla kannattava bisnes.

Olen ollut töissä vastasyntyneiden teholla, ja jos maitoa riittää reilummin niin tottakai lahjoitan maitoni maitokeittiölle. Ajattele jos oma lapsesi syntyisi keskosena ja tarvitsisi luovuttajan maitoa. Eipä silloin tulisi raha mieleenkään.
 
"hillla"
Hinta on ihan ok, mutta kun synnytyin Tyksissä vuonna 2012, kukaan ei edes maininnut moisesta mahdollisuudesta. Vasta kun vauva oli 4 kk kuulin asiasta PALSTALTA, ja sit oli ilmeisesti liian myöhäistä jostain syystä.

Eli voisivat vähän paremmin levittää asiasta tietoa meille uusille äideille.
 
njah
No on se luovuttaminen aika urakka. Kun olin niinkin pienituloinen kuin olin, olisi jonkinlainen rahannäköinen voinut motivoida jatkamaan luovuttamista pidempään. Luovutin esikoisen kohdalla 3 viikkoa kunnes en viitsinyt enää moista vaivannäköä (toinen syy oli että laihduin niin hurjaa vauhtia että neuvolastakin jo vähän säikyteltiin liian nopeaa kuihtumista), kakkosen kohdalla en viitsinyt edes aloittaa.

Voi siltä olla kiltti ja voi sitä olla ilmaiseksikin kiltti. Mutta rajansa jaksamisella...
 
"Heidi"
meillä päin olisi joutunut itse pakastamaan maidon ja viemään sen sairaalaan yli 20 km:n päähän joka toinen päivä.. nou tänks..
Hankalalta kuulostaa. Minä luovutin äidinmaitoa vuonna 2005-2006 pääkaupunkiseudulla. Silloinkin taisi hinta olla tuo sama. Kumma ettei sitä ole nostettu. Maitokuski haki kotiovelta maidot kerran viikossa. Pakastin maidot pienissä erissä ja edellisenä päivänä lypsetyt annettiin 'tuoreena' jääkaapista. En tosiaan olisi jaksanut itse lähteä kuskaamaan maitoja yhtään mihinkään.

Ihan kivat rahat tienasin, noin 2500 euroa muistaakseni, mutta kyllä lypsäminen tosiaan työstä kävi ja se sitoi kotiin. Toisen lapsen syntyessä en jaksanut ajatellakaan mitään luovuttamisia, kaikki aika meni vauvan ja esikoisen kaitsemiseen.
 
viera.s
Aika jännä, että Turussa tuo luovutusaika on noin lyhyt. Normaalisti se on 6 kk ja siitäkin ylöspäin on joustettu, kun äidinmaidosta on ollut erityistä pulaa.

Olin ajatellut luovuttaa jos vielä vauvan saan. Esikoisen kanssa oli alussa imetysongelmia ja niin paljon yöherätyksiä, ettei ajoissa ehtinyt tuota miettimään. Mutta en nyt sitten tiedä, viitsiikö maidontuotantoa hirmuisesti kasvattaa, jos noin varhain luovutus pitää kuitenkin lopettaa.
 
"hillla"
Minusta on ihan asiallista että siitä maksetaan korvaus. Maidon luovutus on kuitenkin paljon isompi operaatio kuin veren luovutus. Kun menet luovuttamaan verta, ei tartte juur muuta kuin pistää perse penkkiin ja sen jälkeen juoda hyvällä mielellä keksimehut. Mutta maitoa luovuttaessa täytyy huolehtia että kaikki välineet tulee hyvin pesty ja keitetty, pumppailla, säilöä ne asianmukaisesti kotona kunnes joku tulee ne noutamaan tai kiikutat ne oikeaan paikkaan. Samalla kun on omakin vastasyntynyt hoidettavana.

Jos joku ihan välttämättä haluaa sen luovuttaa ilmaiseksi, sekin lienee mahdollista? :)
 
"Heidi"
[QUOTE="hmm";29705109]samasta syystä kun luovutan verta ihan ilmatteeksi niin maitoakin voisin luovuttaa, ilmaiseksi tai mitä tahansa nimellistä korvausta vastaan mitä haluavat antaa, jos sitä muille asti riittäisi.[/QUOTE]

Verta ei luovuteta montaa kertaa päivässä, eikä siinä tarvitse tiskailla ja desinfioida pumppuja ja astioita. Nämä eivät todellakaan ole vertailukelpoisia asioita keskenään. Verenluovutus on rentouttava hupiretki verrattuna työlääseen ja aikaavievään äidinmaidonluovutukseen. Totta ihmeessä jälkimmäisestä pitääkin maksaa.
 
Minä en kokenut luovuttamista hirveän työlääksi ja rahaakin siitä sai ihan sopivasti, mutta maidon toimittaminen Taysiin oli aika hankalaa. Tampereelta ja lähialueilta maito haetaan, mutta meiltä piti lähettää bussilla Tampereelle. Ja koska maidon piti olla siellä aamupäivällä, sopiva bussivuoro meni ennen kahdeksaa. Onneksi ex kuskasi maidot kolme kertaa viikossa bussille. Jos maidon olisi saanut viedä pakastettuna vaikka kerran viikossa Tampereelle, se olisi ollut paljon kätevämpää. Ja sielläkään ei maito kelpaa kuin siihen asti kun vauva on 3kk. Tosin luovutin yhden extrakuukauden, koska luovuttajista oli pulaa.

Voisin silti kuvitella ryhtyväni vielä luovuttajaksi jos vielä vauvan saisin :)
 
Olisin luovuttanut ilman maksuakin, mutta yli 120km matka (edestakaisin) viedä maito keskukseen vei halun. Ekat 6kk tuli litran verran päivässä täytettä pakastimeen/viemäriin... ...tuntui haaskaukselta.
Tuskin nytkään alkaisin luovuttamaan jos ne itse pitäisi kuskata... ...ja nyt on lääkityskin varmaan esteenä.
 
"Heidi"
Minä en kokenut luovuttamista hirveän työlääksi ja rahaakin siitä sai ihan sopivasti, mutta maidon toimittaminen Taysiin oli aika hankalaa. Tampereelta ja lähialueilta maito haetaan, mutta meiltä piti lähettää bussilla Tampereelle. Ja koska maidon piti olla siellä aamupäivällä, sopiva bussivuoro meni ennen kahdeksaa. Onneksi ex kuskasi maidot kolme kertaa viikossa bussille. Jos maidon olisi saanut viedä pakastettuna vaikka kerran viikossa Tampereelle, se olisi ollut paljon kätevämpää. Ja sielläkään ei maito kelpaa kuin siihen asti kun vauva on 3kk. Tosin luovutin yhden extrakuukauden, koska luovuttajista oli pulaa.

Voisin silti kuvitella ryhtyväni vielä luovuttajaksi jos vielä vauvan saisin :)
Minun luovuttaessani oli sääntönä, että luovutus piti aloittaa ennen kuin vauva täyttää 3 kk. Luovutus lopetettiin, kun vauva täytti 6 kk. Poikkeustapauksissa voi jatkaa vielä 2 kk pidempään. Minuakin pyydettiin vielä jatkamaan siihen asti, kun vauva täytti 8 kk, sillä maitoni oli rasvaista ja hyvälaatuista. Jatkoin siihen asti ja se oli ehdoton takarajani. Yhtään pidempään en olisi jaksanut.
 
"Laila"
Itse olisin voinut luovuttaa kaikkien 3 lapseni vauva-aikoina, ja ajatus kyllä vähän kutkutteli. Jos nyt rehellisesti sanon, niin sopivasta hinnasta olisin siihen rumbaan ryhtynyt, mutta koin että tuo korvaus olisi ollut kovin pieni suhteutettuna kaikkeen vaivaan ja homman sitovuuteen. Jäi sitten ajatuksen tasolle koko juttu. Joku voi toki ajatella, että onpa ahne eukko, mutta kyllä minusta jatkuva pumppailu, välineiden keittäminen, muu hygieniasta huolehtiminen, pakastaminen ja aikataulujen suunnittelu maidon hakua/viemistä ajatellen ovat sen verran vaivalloista, että en ihan hyväntekeväisyyteen siinä venyisi. Etenkin jos on vielä useampi lapsi hoidettavana itsellä.
 
,.,.
On sitä tullut pumpattua reilut 300 litraa. Mutta meillä taksi haki kotoa, vei linja-autoon ja taas toisessa päässä taksikyyti sairaalaan. Ulkomailla asuessa piti itse viedä. Mutta sai pitää pakastimessa kaksi viikkoa ja sitten viedä kerralla enemmän.
 
njah
Mutta tämä palsta kyllä avaa silmiäni näkemään että se mikä oli minulle melko työläs homma (kommenttini # 13) on monelle näköjään ihan iisi piis of keik (kommentit #24 ja joku muukin siellä oli...).

Siispä tämä on vain oikein ja kohtuullista, että ne luovuttaa joille kyseessä ei ole vaiva eikä mikään ja me, jotka koemme tämän liialloisena vaivana emme vähiä hermojamme vaivaa mokomalla. Kun hyvää tahtoa ja reipasta mieltä sekä lehmänhermoa on äideissä näinkin paljon, ei hintaa tosiaan pidä nostaa. Ehkä tuo informaatiolisäys auttaisi sitten asiaa, että kaikki nuo reipasmieliset ja lehmänhermoiset maidonerittäjät sitten aktivoituvat tosiaan luovuttamaan eikä vaan viisastelemaan että olisin määkin jos ja jos...
 

Yhteistyössä