Ei ihme, että naiset tekevät enemmän kotitöitä omasta mielestään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Naiset vauhdissa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Yksi asia mikä ihmetyttää on tämä sisustusvimma johon tuhlataan tolkuttomia määriä aikaa. Onko se nyt helvetti miehen vika jos naisen pitää ravata kaupasta toiseen kippojen ja kuppien, krääsän perässä jossain psykoosissa.

Sitten valitetaan kun on ihan poikki, eikä jaksa mitään kun sitä maljakkoa ei löytyny mistään kaupasta mitä haettiin.
Jos teillä on kotona noin kamalaa niin lopeta rutina ja häivy. Naisiakin on monenlaisia, kuten onneksi myös miehiä. Olisi aika kamalaa jos kaikki miehet olisivat sinunkaltaisiasi ruikuttajia.

Minusta tuollainen asenne että kodinhuolto "hoituu kymmenessä minuutissa" kertoo vain siitä, että et tee sitä kunnolla ja nainen joutuu paikkailemaan hommiasi ja se että sinua ei kiinnosta paskaakaan teidän kämppänne ulkoasu ei tarkoita sitä, etteikö muille voisi olla tärkeää viihtyä siellä. Sinä naureskelet kuinka nainen "liioittelee" kotitöiden aikoja, kun itse samalla puhut siitä, että toinen elää sisustuskaupoissa ja ostelee kamaa psykoosissa. Voisi vähän katsoa itseään peiliin.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: juupsis
Yksi asia mikä ihmetyttää on tämä sisustusvimma johon tuhlataan tolkuttomia määriä aikaa. Onko se nyt helvetti miehen vika jos naisen pitää ravata kaupasta toiseen kippojen ja kuppien, krääsän perässä jossain psykoosissa.

Sitten valitetaan kun on ihan poikki, eikä jaksa mitään kun sitä maljakkoa ei löytyny mistään kaupasta mitä haettiin.

Sun vaihtoehdot on nämä:
a) sopeudu toisen erilaisiin tapoihin b) elä sinkkuna c) mene yksiin jonkun miehen kanssa.
 
Aika perinteiset ovat teidän vastaukset naisen ei pidä muuttua, vaan miehen pitää kestää kaikki, lopettaa ruikutus tai ryhtyä homoksi.

Nainen saa toki olla vaikka psykoosissa oikkuineen ja omituisuuksineen, nalkuttaa, ruikuttaa 24h ja miehen pitää kestää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25799728:
Naisen logiikka:
- kerään ympäri kämppää levitetyt pyykit
- tarkistan jokaisen yksitellen, onko pesun tarpeessa vai muuten vain viskattu tuolin selkämykselle tai lattialle
- vien pyykit kylpyhuoneeseen
- lajittelen pyykit värin ja pesuohjelman mukaan
- tarkistan jokaisesta vaatteesta erikseen, onko tahranpoistoainetta vaativia tahroja
- tarvittaessa hankaan rasvatahraa ensin sappisaippualla
- laitan pyykit koneeseen
- annan koneen käydä
- tyhjennän edelliset pyykit narulta
- lajittelen puhtaat pyykit
- vien puhtaat pyykit kaappeihin omille paikoilleen, tarvittaessa silitän ensin
- ripustan pyykit narulle

2,5 h :)

Plus että tuohon jää sen verran luppoaikaa, että kerkeen samalla laittaa ruoan tulemaan, tyhjäämään/täyttämään tiskarin, siistimään keittiön, imuroida, pesasta vessat ja oikasta eteisen kenkäarmeijan. Silleen ohimennen.
 
Aika perinteiset ovat teidän vastaukset naisen ei pidä muuttua, vaan miehen pitää kestää kaikki, lopettaa ruikutus tai ryhtyä homoksi.

Nainen saa toki olla vaikka psykoosissa oikkuineen ja omituisuuksineen, nalkuttaa, ruikuttaa 24h ja miehen pitää kestää.
Äläs nyt. Juurihan minä kerroin, että meidän perheessä kotitöissä noudatetaan miehen logiikkaa. Toimii oikein hyvin 20 v kuopuksen kanssa. Esim mä en tykkää laittaa ruokaa, jos keittiön tiskipöytä on täynnä likaisia astioita. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että alkaisin tiskipöytää siivoamaankaan. Joskus se tarkoittaa, että en laita ruokaa. Helppoa kuin mikä eikä kummankaan tarvitse nalkuttaa mistään.
 
Aika perinteiset ovat teidän vastaukset naisen ei pidä muuttua, vaan miehen pitää kestää kaikki, lopettaa ruikutus tai ryhtyä homoksi.

Nainen saa toki olla vaikka psykoosissa oikkuineen ja omituisuuksineen, nalkuttaa, ruikuttaa 24h ja miehen pitää kestää.
Niin miten sen naisen pitäisi muuttua? Lopettaa kippojen ostaminen?

Nyt on vähän vaikeaa ymmärtää mistä kenkä puristaa, muuta kuin että sinua tuntuu naisessasi vituttavan about kaikki. Pitäiskö vaimon muuttaa itsensä kokonaan eri ihmiseksi että herra on tyytyväinen? Vai meinaatko että jos osta vähemmän kuppeja ja verhoja niin teidän suhde on maagisesti ok?
 
Tuon sisustusvimman kyllä yleistät. Mua ei kauheesti sisustus kiinnosta, enkä ole siinä edes kovin hyvä. Meillä mies on enemmän kiinnostunut sisustuksesta (mutta ei ole onneksi sentään mitään sisustuspsykoosia saanut :D )
 
Niin miten sen naisen pitäisi muuttua? Lopettaa kippojen ostaminen?

Nyt on vähän vaikeaa ymmärtää mistä kenkä puristaa, muuta kuin että sinua tuntuu naisessasi vituttavan about kaikki. Pitäiskö vaimon muuttaa itsensä kokonaan eri ihmiseksi että herra on tyytyväinen? Vai meinaatko että jos osta vähemmän kuppeja ja verhoja niin teidän suhde on maagisesti ok?

Nainen on kuin ristille nauloilla laitettu Jeesus martyyriasenteellaan. On kaikki niin mahottoman vaikeaa ja kauheeta. Eiköhän tämä ole nähty, uutta matoa koukkuun.

Hommatkoot itselleen jonkun muun likasangon mihin voi oksentaa kaiken paskan ja pahan olon. Kaikki on hyvin oikeasti, mutta naisen päässä on vikaa ja hän luulee, että hänellä on kauhean rankkaa ja vaikeeta.

Enpähän ole minä häiritsemässä rouvan psyykoseja tulevaisuudessa, sääliksi käy jo etukäteen hänen tulevaa miestään.
 
Niin miten sen naisen pitäisi muuttua? Lopettaa kippojen ostaminen?

Nyt on vähän vaikeaa ymmärtää mistä kenkä puristaa, muuta kuin että sinua tuntuu naisessasi vituttavan about kaikki. Pitäiskö vaimon muuttaa itsensä kokonaan eri ihmiseksi että herra on tyytyväinen? Vai meinaatko että jos osta vähemmän kuppeja ja verhoja niin teidän suhde on maagisesti ok?
Luultavasti tässä kenkä puristaa monesta asiasta. Kuitenkin ainakin siitä, että aloittajalla ja hänen vaimollaan on erilainen käsitys siisteydestä ja siitä, mitä mikäkin kotityö kokonaisuudessaan tarkoittaa. Ts kuinka tiptop huushollin pitäisi olla, jotta molemmat ovat tyytyväisiä. Mä olisin varmaan tappanut omien lasteni kotityöhalukkuuden, jos olisin kulkenut perässä tarkistamassa, että siivouksen taso vastaa mun käsitystäni siivouksesta. En tehnyt sitä ja nyt vanhemmiten olen itsekin lepsumpi siitä, missä kunnossa kämpän kulloinkin pitää olla.
 
Miehen logiikka: Laitan pyykit koneeseen, otan pyykit koneesta ja ripustan kuivumaan. Pyykinpesuun käytetty kotityöaika 10 minuuttia.

Naisen logiikka: Laitan pyykit koneeseen, annan koneen käydä, otan pyykit koneesta ja ripustan kuivumaan. Pyykinpesuun käytetty kotityöaika 2½ tuntia.

Sama homma kun käytetään astianpesukonetta.
Kuulostaa kovin tutulta. Mieheni mukaan astianpesukoneen tyhjentäminen vie vain 5 minuuttia eli se ei ole homma eikä mikään. Koska se on niin mitätön työ, niin sen voi jättää vaimolle tehtäväksi kuten kaikki muutkin työt, koska itsellä on niin kiire eikä ole aikaa sellaiseen.
 
Aika perinteiset ovat teidän vastaukset naisen ei pidä muuttua, vaan miehen pitää kestää kaikki, lopettaa ruikutus tai ryhtyä homoksi.

Nainen saa toki olla vaikka psykoosissa oikkuineen ja omituisuuksineen, nalkuttaa, ruikuttaa 24h ja miehen pitää kestää.

Ei kenenkään tarvi elellä ihmisen kanssa ketä ei kestä jostain syystä, olet vapaa lähtemään. Voi olla myös että pystytte vaimon kanssa puhumaan asiat halki, ehkä osin kumpikin muuttamaan omaa toimintaanne ja hyväksymään näkemyseronne.

En itsekään ymmärrä miten joku voi laskea että pyykinpesuun menee 2h jos se pitää sisällään vain pyykin koneeseen heittämisen, pesuaineiden annostelun, koneen päälle laittamisen ja ohjelman loputtua puhtaiden pyykkien kuivumaanlaiton. Kuitenkin jos tuohon kuuluu pyykkien lajittelut, valmiiksi kuivuneiden pyykkien silittämiset ja viikkaamiset ja pesuohjelman aikana kodin järjestelemisen, imuroinnin, roskien viemiset, ruuan laiton ja pölyjen pyyhkimiset yms niin ymmärrän että siinä vaiheessa kun saa ne pyykit narulle/kuivausrumpuun voi tuntua että tuossa on tosissaan mennyt 2h kotihommissa.
 
Eniten tässä aloituksessa nyppii se, että sinua ärsyttää sinun vaimossasi tietyt asiat ja yhtäkkiä yleistät sen koskemaan kaikkia naisia. Miksi? Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikilla ole läheskään samoja tapoja kuin sinun vaimollasi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25800240:
Luultavasti tässä kenkä puristaa monesta asiasta. Kuitenkin ainakin siitä, että aloittajalla ja hänen vaimollaan on erilainen käsitys siisteydestä ja siitä, mitä mikäkin kotityö kokonaisuudessaan tarkoittaa. Ts kuinka tiptop huushollin pitäisi olla, jotta molemmat ovat tyytyväisiä. Mä olisin varmaan tappanut omien lasteni kotityöhalukkuuden, jos olisin kulkenut perässä tarkistamassa, että siivouksen taso vastaa mun käsitystäni siivouksesta. En tehnyt sitä ja nyt vanhemmiten olen itsekin lepsumpi siitä, missä kunnossa kämpän kulloinkin pitää olla.
Joo eiköhän tässä ole taustalla monenlaista, jotenkin on vaan hemmetin vaikeaa tuntoa sympatiaa ihmistä kohtaan, joka marisee tällaiseen alatyyliin "psykoottisesta" puolisosta ja mollaa samalla vielä koko naissukupuolta. Hyvin vaikea on kuvitella, että miesparka on kaikkensa yrittänyt.
 
Mutta harvemmin palstalla näitä on kuin niitä aloituksia, joissa naiset mollaavat miehiään ja koko miessukupuolta. Ihan hyvähän se vaan on, jos ap saa purettua pahimmat höyrynsä ulos :)
 
Lisää naisten logiikkaa: Miehet tekevät kaikki muuttohommat, kantavat kamat, tekevät ihan kaiken. Nainen nalkuttaa ja narisee vieressä, se on hänen panoksensa muuttohommiin tai joihinkin kamojen siirtelyyn.

Hän suunnittelee eli toisinsanoen hän narisee, kitisee ja nalkuttaa.
 
Haha, tämä on just sitä miehen logiikkaa. Miehet kantaa ne tavarat yhtenä päivänä paikasta A paikkaan B, kun nainen usein siivoaa ja pakkaa viikkotolkulla ja vielä uudessa asunnossa purkaa ja laittaa tavarat paikoilleen, myös siivoten ja järjestellen. Mutta niinhän se menee, että ne "naisen hommat" aina menee jotenkin "siinä sivussa", kun taas miehen jotain tehdessä se on rankka urakka ja ehdottomasti kiitoksen arvoinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25800278:
Mutta harvemmin palstalla näitä on kuin niitä aloituksia, joissa naiset mollaavat miehiään ja koko miessukupuolta. Ihan hyvähän se vaan on, jos ap saa purettua pahimmat höyrynsä ulos :)
No en minä yleensä paljon perusta naisistakaan, jotka leimaavat koko miessukupuolen. Usein siinä on taustalla kuitenkin esim. pettäminen ja jättäminen, jolloin ymmärrän että saattaa tulla katkeraa tekstiä muutaman päivän. Vaikea on ymmärtää ihmistä, joka yhtä sapekkaasti mollaa koko vastakkaista sukupuolta kun on alkanut vaan toisen naama vituttamaan.
 
Mä kyllä ymmärrän, koska nuorempana olen toiminut ihan samoin.
 
Juu, ette ole kaikki samanlaisia. Kunhan vain kerron kokemuksia joistakin yksilöistä joihin olen elämäni varrella törmännyt.

Noita muuttohommia olen tehnyt niin paljon, että yleensä kuvio on aina sama mitä kuvailin. Pitää sen muuttamisen ohessa kestää jonkun narisevan ja nalkuttavan naisen avautumista. Ikäänkuin ei jo muutenkin vituta kanniskella kamoja vapaapäivänä monta tuntia.
 
Oletko harkinnut ryhtyväsi vakipanoksi jollekin? Saisit pitää oman huushollin, tehdä siellä mitä lystäät, saisit käyttää vapaa-aikasi kuten haluat ja silti ei tarvitsisi etsiä joka kerta uutta tsigua kun alkaa tekemään mieli.
 
Similar threads

O
Viestiä
6
Luettu
2K
A
L
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä