Ei enää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja parisuhdetta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

parisuhdetta

Vieras
Oletteko koskaan harkinneet että eläisitte loppuelämänne ilman parisuhdetta? Itse olen ollut yksin jo kymmenen vuotta. Olen tänä aikana oppinut tuntemaan itseni, tulemaan toimeen yksin. Jotenkin en vain kaipaa ketaan, onnellisuuteni ei ole riippuvainen kenestäkään toisesta. En ole varsinaisesti päättänyt olla yksin, mutta en tosiaan etsi enkä enää kaipaakaan ketään, joten yksinäisyys ei pelota. Kommentteja ellit...
 
Musta on ihan kiva olla suhteessa. Ennen ajattelin ja ehkä ""etsinkin"" miestä, joka tekisi/harrastaisi samoja juttuja kuin minä. Loppujen lopuksi kuitenkin on hauskaa olla ""erilaisen"" ihmisen kanssa.

Yksin ei mun mielestä ole niin kiva suunnitella ja toteuttaa juttuja, kuin _hyvän_ kumppanin kanssa. Arkikin on mukavampaa, kun voi toisen kanssa miettiä, kuinka ""apen"" pyytämät siiat valmistetaan ;-))
 
Joskus käynyt mielessä että eläisin ihan yksin. Mutta silti kaipaisin toisen läsnäoloa. Millä lailla sitä oppii tuntemaan itsensä kyllä sitä voi oppia myös parisuhteessakin, sehän kanssa opettaa tosi paljon. Tuleeko niin vahvan oloinen olo kun elää yksin, vai pelkääkö toista niin paljon, ettei voi enää luottaa toiseen. Entä joskus kun tulee oikein paha olo, eikä kukaan ole vierellä kuuntelemassa eikä lohduttamassa..
 
Vaikka joku katkeruuksissaan välillä väittääkin, niin kaukana taitavat vielä olla ne päivät, jolloin nainen ei tarvitse miestä kuin muutaman siittiön luovuttajaksi. Onneksi.
 
Just niin, inhorealisti, miehet on ihania, joka muuta väittää, on väärässä! ... Toimii myös käänteisesti, uskon, että miesten mielestä naiset ovat ihania... Täytyy löytää se itselleen oikea kumppani.
 
Kerrankin löytyy joku sielunkumppani. Seurustelin ja olin kihloissa 7v saman naisen kanssa ja sitten vielä 20v avioliittoa sen päälle. Sitten exä alkoi kulkemaan vieraissa miehissä ja tuli ero.

Nyt olen ollut sinkkuna 5 vuotta ja yksinolo on ollut elämäni parasta aikaa - lukuunottamatta avioliiton alkuvuosia, jolloin lapset syntyivät ja perheonni kukoisti.

Nyt ei enää tarvitse tehdä ympäripyöreää, että asunto- ja autolainat saisi maksetuksi ja että rouva voisi ostaa olkkariin uudet vuokkomarimekkoverhot tai käydä ladyboxingissa tai spinningissä.

Nyt voi käydä töiden jälkeen pubissa yhdellä tai kahdella ja lukea iltapäivälehdet ilman, että joku huutaa, ettei ole imuroitu tai laitettu terveellistä, kuitupitoista luomuateriaa. Ei ole enää pillua pihtaavaa kumppania, joka jakaa kyllä muille, mutta ei miehelleen.

Nykyisi seksielämäkin on säännöllisempää kuin parisuhteessa.

Ei tarvitse olla vastuussa muille kuin itselleen. EI ENÄÄ koskaan parisuhteeseen.
 
Avioliitossani elin vuosikausia yksin. Siispä yksinolo ei pelota, viihdynkin hyvin yksikseni.
Mutta se tuntuu surulliselta. Lähinnä nyt kaipaan toisen ihmisen kosketusta, hellyyttä ja hyväksyntää.
 
Olen harkinnut. Vakavasti. Erottuani ex-avokista olin sitä mieltä etten enää miestä ristikseni huoli. Olin vuoden sinkkuna kunnes nykyisen mieheni tapasin. Nyt meillä on kaksi lasta ja häät pidettiin tänä vuonna. Enkä vaihtaisi mihinkään.
Mutta, olen silti sitä mieltä että vaikka minulla on elämäni mies -näin uskon- niin jos/kun käy niin että yksin jään niin nykyinen mieheni on viimeiseni. En toki selibaattiin ryhdy (paitsi jos olen 80 tai jotain) mutta yhtään miestä en enää kattoni alle ota. ihan siksi että vaikka olenkin elämääni tyytyväinen viihdyn tosi hyvin yksin ja osaan tarvittaessa pitää huolta itsestäni ja asioistani ilman miestäkin. Tämän kaiken olen sanonut myös miehelleni, itseasiassa ihan äskettäin ja kuinka ollakaan, mies oli samaa mieltä =) Eli ei kuulemma tule hänellekään enää ketään minun jälkeeni.

Tiedä sitten ; )
 
Kirjoitin jo tästä samasta aiheesta 50+ palstalle.
Olen lukenut ET-lehteä jo kymmeniä vuosia. Uusimmassa numerossa Pirkko Arstila kirjoittaa hauskasti uusiosinkun elämästään. Jonkun tutkimuksen mukaan harva eronnut enää sitoutuu uuteen suhteeseen.

Aivan ihana ja luotettava tieto. Uskon Pirkon puhuvan totta ex-uutistenlukijana. Hänen mies teki exäni kanssa työmatkoja yhdessä. Pirkon neuvoilla jaksan taas pitkälle. Olemme kohtalontovereita ja kerran tapasimmekin terveysmessuilla pettuleivän merkeissä.

Mitä minä enää miehellä tekisin. Yksinoloon tottuu yllättävän nopeasti. Harjoittelin tänään positiivista ajattelua. Kirjoituksiani jotkut Ellit pitävät negatiivisina.

Tein seuraavan ajatusharjoituksen. Tavallaan tein exälleni hyvän työn, kun sain hänet inhomaan itseäni. Hän on tehnyt mielestään elämänsä viisaimman päätöksen jättämällä minut ja etsimällä tilalleni paremman naisen. Hän on tyytyväinen ja ajan oloon minäkin olen. Voin hengittää rauhassa, kun miehestä ei enää tarvitse olla huolissaan.
Hän on hyvässä hoidossa.

Iltalehdessä vitsaillaan Matti Vanhasen linnan juhliin menolla. Hän aikoo mennä ainakin linnan ovelle yhdessä autonkuljettajan kanssa. Ennen linnareissua hän laittaa pykkikoneen pyörimään ja linkouksen jälkeen ripustaa pyykit narulle.

Ihanaa vitsailua sinkkuelämän varjolla. Vihdoinkin toimittajat alkavat kirjoittaa tervepäisiä juttuja sinkkuelämästä. Noin sitä pitää. Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki kaupan päälle.

En kaipaa seksielämää. Sain 80-luvun alussa hirveän kammon irtosuhteista Aids-epidemian pelottelun takia.
Miksi hommaisin enää tällä iällä itselleni kuppaa. Ilmankin on ihan mukava elää. Kupan vetäisin juttuun mukaan vain asuinkorttelini takia. ""Lähti kuin kuppa Töölöstä."" En minä mitään noista taudeista ymmärrä.

Pallopalstalla joku oli äärimmäisen huolestunut lintuepidemian takia. Joku oli ennustanut, että tautiin kuolee keväällä paljon ihmisiä Suomessa.

Ehkä ennustus on sekopään horinaa, mutta Hesarin jutun mukaan sairaalat varustautuvat täydellä valmiudella.

Ehkä parisuhdepalstallakin kannattaa jutuissa keskittyä ainakin puolen vuoden sisällä hygienia puoleen. Kaiken maailman hampuuseja ei kannata raahata baarista kotiin.
Ties mitä lintuinfluenssan kantajia ovat. Tsoukki tsoukkina.

Sinkkuus on ihana asia. Onneksi tältä palstalta löytyy muutama muukin friikki tällä elämänasenteella.
Katkeruutta vai mitä. Luulisin, että vanhuudenhöperyyttä.
Sen piikkiin laitan nykyään ihan kaiken. Lääkkeitä en ole koskaan syönyt ja viinaan en ole kajonnut yli kahteenkymmeneen vuoteen.
 
tuli.

Ehkä me olemmekin sama persoona. Ainakin taas tunnumme olevan taas kerran samaa mieltä.

Suhteen alussa ahdistuin hirveästi siitä, että miehen mielenkiinnon kohteen ovat niin erilaiset. Siis elektroniikkaa, urheilua... tosi miehistä. Toki niitä yhdistäviäkin tekijöitä löytyi, muutenhan ei tietysti olisi koko suhdetta syntynyt.

Nyt ajattelen, että ai kun kiva, kun toinen jaksaa paneutua vaikka siihen, että tulee hankittua mahdollisimman hyvä imuri tai kannettava ;-) Tosin vieläkään en oikein jaksa innostua täydesta sydämestä kuuntelemaan vaikka luentosarjaa eri kaiuttimien hyvistä ja huonoista puolista. Tai intoilua urheilumenestyksistä.

Parasta on kuten kirjoitit, yhteinen arki. Viedä yhdessä koiraa ulos, juoruilla yhteisistä tutuista, herätä yhteiseen vapaapäivään. Olla tekemättä mitään. Yhdessä.

Ap.

Itse olin sinkkuna suurimman osan aikuiselämästäni. En oikein tiedä miksi, kait hain jotain mitä en ikinä löytänyt. Kukaan ei oikein sytyttänyt tai väärät tyypit sytyttivät. Olin kuitenkin aika perustyytyväinen, en tiennyt paremmasta. . En ollut kuin hetkittäin yksinäinen, mulla oli/on paljon ystäviä. Nyt en kuitenkaan vaihtaisi parisuhdetta(ni) enää ikinä sinkkuuteen. Eikä toivottavasti enää tarvitsekaan. Huomenna kihlauksen vuosipäivä.

No onhan tässä tietenkin ollut hetkiä, jolloin toinen voisi painua vaikka h...tiin ;-) Onneksi ei ole painunut.
 

Yhteistyössä