Ei ehtinyt olla lapsellani mummua kuin hetken.

Pakko kirjottaa tänne surusta joka meidät kohtas viime viikonloppuna. Rakas äitini lensi enkeleiden luokse. Oma lapseni pari kuukautinen joten ei tule mummua muistamaan. Olisin niin halunnut että lapsellani olisi ollut elämässään ihana mummu niin kuin aikoinaan minulla oli. Muistan kuinka ihanaa oli päästä mummulle kylään ja yökylät varsinkin oli parhaita. Mummu oli kuin paras kaveri jolle sai kertoa salaisuuksia, joka opetti leipomaan, jonka kanssa leikittiin ja laulettiin. Oma mummuni kuoli muutama vuosi sitten enkä osannut aavistaa että oman äidin lähtö olisi vielä. Äiti oli niin iloinen ja ylpeä lapsenlapsesta ja nyt ei saanutkaan olla pienen rakkaan elämässä. Tässä kirjottaessa kyyneleet vaan virtaa ja onneks lapsi antaa voimia jaksaa. Pakko vaan kirjottaa tänne ja purkaa pahaa oloaan. Täällä vauvan kanssa kahdestaan kun on niin ei saa ajatuksilta rauhaa. Yö meni itkiessä ja nyt väsyneenä koitan jaksaa. En saa äidin kasvoja mielestä kun käytiin katsomassa viimeistä kertaa. Silitin äidin päätä ja odotin että äiti avais silmät ja kaikki olis ollu vaan pahaa unta, mutta turhaan. Nyt kuitenkin äidillä on hyvä olla. Äiti oli jo sairaudestaan johtuen huonossa kunnossa, että jos hän olisi tästä selvinnyt, olisi elämä sen jälkeen ollut vielä pahempaa kärsimystä. Nyt äidillä on rauha ja elää aina muistoissa. En vaan koskaan olettanut että äidin menetän näin aikaisin. Mietin aina että äidin menettää vanhuuteen jolloin asia olisi helpompi ymmärtää, mutta ikää äidilläni oli vasta vähän reilu 50, joten siksi on vaikeampi hyväksyä. Mutta kai tää tästä, päivä kerrallaan. Eikä tätä vieläkään kunnolla tajua. Kai hautajaisissa sitten vasta kunnolla kolahtaa että äiti ei tuu enää takas...


Näin Taivaan Isä päätti
sen sydämen lyönnin viimeisen.
Hän kotiin kutsui väsyneen
onneen ja rauhaan iäiseen.

 

Lämmin osannottoni äitisi kuoleman vuoksi.
Suru ja menetys ovat valtavia
ja koet niin suurta menetystä myös lapsesi puolesta joka jäi ilman mummolaa
Pystyn itsekin tuoksuttelemaan mielessäni sen mummolan makaroonilaatikon ja korvapuustien ihanan tuoksun. Tunnen mummon kädet sormissani. Posken poskea vasten. ja tuon aina pikkuisen liian tiukan halauksen.

Lapsesi voi kuitenkin myöhemmin ylpeänä kertoa, että hän ehti nähdä mummonsa.
Ja mummolle tuli kyynel silmään kun näki minut vauvana.

ja vaikka äitisi lähtö olikin näin yllättävä, näin nuorena, näin pian,
niin ehkä myöhemmin pystyt ajattelemaan kaiholla hymyillen, että äidilläsi oli ehkä sisäistä tiedostomatonta voimaa jatkaa synnytykseesi asti, ja että hän näki varmasti teillä kaiken olevan hyvin. Näin äidilläsi oli varmasti rauhallinen mieli hänelle rakkaimpien ja tärkeimpien, eli oman lapsensa ja lapsenlapsensa kanssa <3

 

Osanotot täältäkin :hug:

Vaikka kuulostaakin kliseiseltä, niin surun kanssa oppii elämään. Oma äitini kuoli 43-vuotiaana kohta 2 vuotta sitten. Omat lapseni olivat tuolloin 3v8kk ja 2,5v. Välillä saan vieläkin vastailla kuolemaan liittyviin kysymyksiin.

 

Itse en nähnyt kuin isän,isän eli yhden papan mutta yhtään mummoa en,oma isäni kuoli alle 50:nä ja minä oli 15v ja velipoika 9v.Äitini eli 91v ja olisi täyttänyt sinä vuonna 92v kun kuoli,ja se mikä siinä liikuttaa ja on kuvanakin muistossa ja CD:llä oli kun lapsen lapsen lapsi on viimeisenä päivänä katsomassa.Tyttäreni tyttö oli niin pieni ettei muista ja varmaan ei äitikään enää ymmärtänyt,oli jo sen näköinen että viimeisiä hetkiä mentiin.Monta kertaa olen miettinyt mitä olisikaan elämä ollut jos olisin saanut isäni tuntea ja pitää aikuisenakin,eli joskus tuntuu irvokkaalle mutta semmoistahan se elämä on.

 

suurensuuri voima :hug: Jaksamista kovasti!

Oma äitini kuoli 2 vuotta sitten syöpään ja isäni kuoli 12 vuotta sitten. Meillä on kolme lasta jotka kaipaavat mummia kovasti ja vieläkin saa vastailla kuolemaan ja äitin sairauteen liittyviin kysymyksiin.