efexorin aloitusoireet

Eli 2 päivää vasta efexoria syöty pienimmällä annoksella ja heti alkoi sydämen tykytys ja käsien/jalkojen tärinä. Tuntuu siltä kuin olisi juonut pannullisen kahvia. Menen jotenkin ylikierroksilla. Mutta tämä lääke on viimeinen toivoni. Olen jo kokeillut niin montaa että olen epätoivon partaalla.

Onko muilla ollut vastaavaa? Meneekö ohi?

Tiedän että on vielä aikaista päätellä mitään lääkeestä, mutta olisi todella kiva kuulla muiden kokemuksia!!!!
 
Jolly
Mä kokeilin aikoinaan tuota efexoria. Muuten sopi hyvin, mutta mulle se aiheutti sellaisen vierauden tunteen. Tai se tuntui sillai oudosti silmissä..ikäänkuin olisi jotenkin ulkopuolinen siinä maailmassa, mitä silmillään katselee. Tuo oire aiheutti mulle kamalaa ahdistusta, ja lopulta ihan paniikkia. Lääkäri sanoi ettei se tule lääkkeestä, mutta niin vain tuo kumma tunne silmistä katosi, jonkun ajan kuluttua lääkken lopetuksesta.

Mäkin olen kokeillut jo montaa lääkettä, mutta eipä ole vieläkään löytynyt sopivaa.

Tzeppiä sulle :hug:
 
heinäsirkka
Heips!!

Mulla menossa efexor 150mg, vaikeaan masennukseen,ahdistukseen, paniikkihäiriöön ja pakkoajatuksiin.. tämä on kolmas lääkkeeni jota kokeilen, ja ainut joka aiemmista on toiminut, ja helevetin tehokkaasti onkin!! Tästä efexorista, ei oo sivuvaikutuksia tullu, mutta aiemmista tuli.. yleiset sivuvaikutukset on just, ahdistuksen, pelkojen lisääntyminen, sydämentykytys, hikoilu jota mulla oli aika kauan... ne ovat normaaleja juttuja, koska elimistö saa yhtäkkiä vierasta lääkettä elimistöön...ja sellainen poissaolevaolo on ihan normaalia.. alussa kun söin sepramia, olin ihan poissaoleva ja ihan pihalla...

ne oireet menee yleensä parissa viikossa ohi, kun jatkaa lääkettä normaalisti.
Minä olen saanut avun tästä efexorista, ja tunnen vihdoin eläväni.Nautin 8kk ikäisestäni tytöstä aivan eritavalla,kuin silloin hänen syntyessään..samoin seksikin jujuu!!

Voimia sinulle..äläkä anna periksi.Kyllä me parannutaan!! =)
 
Jolly
Ihana kuulla että jollakin on löytynyt oikea lääke...Tarkoitan heinäsirkkaa :flower:

Saanko udella heinäsirkalta että mitä muuta lääkettä kokeilit kuin tuota sepramia?

Olen miettinyt että mistäköhän mun kohdalla tuo outo haittavaiktus johtui?! Kun todella monet ovat tuota efexoria kehuneet, ja siitä avun saaneet.
Oli varmaan ihana tunne kun lääke alkoi auttaa =)
Mistähän senkin huomaa :whistle:
 
heinäsirkka
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.03.2007 klo 18:51 Jolly kirjoitti:
Ihana kuulla että jollakin on löytynyt oikea lääke...Tarkoitan heinäsirkkaa :flower:

Saanko udella heinäsirkalta että mitä muuta lääkettä kokeilit kuin tuota sepramia?

Olen miettinyt että mistäköhän mun kohdalla tuo outo haittavaiktus johtui?! Kun todella monet ovat tuota efexoria kehuneet, ja siitä avun saaneet.
Oli varmaan ihana tunne kun lääke alkoi auttaa =)
Mistähän senkin huomaa :whistle:

Heippa Jolly!!

Joo eli mulla oli esikoistani odottaessani sepram 20mg käytössä, kun se oli kuulemma turvallisin odotusaikana...pakkoajatukset, paniikkikohtaukset yms katosivat, mikä oli helpotus todellakin!!Luulin sekoavani, tai joutuvani psykoosiin...onneks oli mies tukemassa,joka ymmärtää.Sitten kun tyttömme syntyi annos nostettiin 30mg:aan siis sepramin annos.. en saanut mitään apua siitä sen enempää..alakulo, ärtyneisyys, voimattomuus jatkui.(normaalisti en ole ollut sellainen)

Sitten kokeiltiin Cymbaltaa 60mg:aa, josta tuli kauheet päänsärkykohtaukset, ja vielä voimattomampi olo kuin sepramista...taas menin lääkäriin, ja kokeiltiin Efexoria 75mg..odottelin kuukauden verran ja tarkkailin itseäni ja oloani...olin masentunut edelleen mutta en ehkä niin paljon kuin joskus aiemmin...se nostettiin sitten tähän 150mg:aan jota siis nyt olen kuukauden päivät popsinut..ja olen saanut avun tästä,niinkuin aiemmin mainitsin!MIKÄ HELPOTUS, VOI HERRANTÄHDEN!!

Kysyit että mistä sen sit tietää et auttaako lääke?

Kyllä sen huomaa itse, oma käytös ja ajattelutapa muuttuu avoimemmaksi, ja huomasin itse ainakin etten murehdi enää niin paljon turhia asioita, tai suunnittele tulevaisuutta...olen kova sressaamaan, ja miettimään..ja sitten alkaa pelottaa ihme asiat,joille en voisi mitään vaikka niin tai näin kävisikin.
ja ihminen tulee iloisemmaksi, jaksaa niitä asioita mitä ennen ei esim jaksanut...

kannattaa tarkkailla ja kuunnella itseään.ja
ehdota lääkärillesi, että haluaisit kokeilla esim efexoria...kaikille ei sovi kaikki lääkkeet, mutta efexor on hyväksi havaittu lääke, mutta kallis.

Voimia sinulle ja jaksamista!! :hug: :hug: :flower:
 
mulla kanssa on efexori ja annostusta on nostettu 150mg ja on tuonut jo hiukan helpotusta elämään =)
Kun kyseisen lääkityksen aloitin niin mulla kans on tullut sivuoireita esim.hikoilu ja huimaus,muita oireita en ole huomannut.

minulla on lääkityksen rinnalla myös psykoterapia jossa käyn kerran viikossa juttelemassa asioista ulkopuolisen ihmisen kanssa.
Ekan kerran jälkeen sanoin jo terapeutille että oilpas kiva jutella kun tuli sellanen hyvä fiilis joka ei tuu kun juttelee esim miehen tai kaverin kanssa.

niin palataampa vielä tuohon lääkkeeseen...
mulla on kans välillä sellanen ulkopuolinen olo,ihan kuin olisi unessa tai jotain.meneekö se tunne ohi?????se on tosi epämiellyttä tunne ainakin mulle :(

mulle sanoi erkoislääkäri (psykiatri) että tää lääke on sellanen hitaasti vaikuttava ja on normaalia että toiset päivät on ilosia ja "helppoja",että tuntuu että kaikki on hyvin jne
ja sit taas toinen päivä saatta olla että tuntuu että on taas siellä pohjalla ja ettei tästä tuu mitään.
Ja se on kuullemma aivan normaalia.Pikkuhiljaa ne hyvät päivät lisääntyvät ja huonoja on vähemmän.

mutta kaikki me ollaan omia yksilöitä ja paras asiantuntija omaan oloon on sinä itse :D

mutta voimia kaille ja kylle me selvitään :flower:
 
katari harmailee
hei täällä tulee kans äiti joka aloitti tänään kyseisen lääkkeen. Viikko mennään pienemmällä ja sit nousee 75mg...
Tämä on jo kolmas lääke mitä kokeilen eli aloitin cipralexilla 20 mg ja sit ixel 50 mg millä ei tullu vastetta...
Vähän oli kuin humalainen olo lääkkeen oton jälkeen toivottavasti oireet eivät pahene sillä kyllä tässä on jo kärsitty tarpeeksi... :'( :'( :'( :'(
Mulle sanottiin et sivuvaikutuksia ei pitäsi tulla niin paljon kun lennosta vaihdettiin tähän lääkkeeseen toivottavasti ovat edes kerran oikeassa.
Elämä on tällä hetkellä niin raskasta et tuntuu väliin et EN jaksa! mutta pakko vaan yrittää ja odottaa et seuraava päivä olis parempi.
Noista sivuvaikutuksista vielä et ixelin kans oli hikoilua vapinaa outoa oloa yms pahoinvointia samoin ekan lääkkeen kans. Elismistö alkaa olla jo myrkytystilas kun väliin joutuu nappaa oxaminia et paha olo helpoittais.
 
Mamba
Minä aloitin toissapäivänä efexorin. Aloitusoireina humalaista/sekalaista oloa, ajatus ei kulje...Ja siitä johtuen on hurjasti keskittymisvaikeuksia. olen vähän pelästynyt tuota kummallista sekavan tuntuista oloa. Samoin tuntuu että silmät harittaa jotenkin oudosti, ja katse seuraa jotenkin jäljessä. Ja tuntuu että on muutenkin jonkunasteisia näköhäiriöitä.
Lääkkeen oton jälkeen myös väsyttää, mutta sit illalla en saa unta millään.

Mitähän tästä tulee!????

Minäkin kokeilin tuota ixeliä...se kyllä nosti mielialan, mutta en voinut sitä sivuoireiden takia syödä! Kamalaa hikoilua, kuumia aaltoja, sydämmen tykytystä, huimausta ja hemmetinmoinen ärtyisyys!
 
Mamba
Tulinpa vielä lisäämään että alkaa tuntua siltä etten voi tätä lääkettä jatkaa. Pää on niin sekava, ettei tästä kirjoittamisestakaan meinaa tulla mitään.Joka sanan joudun korjaamaan, kun kirjoitan miten sattuu. Ja nää silmä oireet, siis kun silmät harittaa, tuntuu todella kiusalliselta.Auton rattiinkaan en uskalla mennä, kun en nyt kyllä tajuaisi liikenteessä mitään." olen ihan pihalla". En mä tällaisella ololla psyty olemaan ja elämään, ja odotella paria viikkoa meneekö nää ohi. Ei hemmetti, hulluksi tällainen tekee!!!
Harmi että otin tänään lääkkeen...huomenna taidan jättää ottamatta, ja ens viikolla olen yhteydessä lääkäriin,jos pyytäisi vaik cymbaltaa vielä kokeeksi.
Lisäksi mulla on tietysti terapia, mut nyt tuntuu ettei se enää riitä yksinään. Ja ssri lääkkeet ei käy.

Hirveä lääke :eek:
 
Itse olen nyt efexoria syönyt sillä pienimmällä annoksela ensin 7 päivää, jonka jälkeen se sitten nostettiin 75mg. Aloitusoireet eivät olleet todellakaan mukavat.... Ja osasta kärsin edelleen... Pahoinvointi, sydämen tykytys ja ihme ylienergisyys sekä niskan pistely loppuivat.

Mutta edelleen on fyysisesti todella heiko olo. Huimaa ja jalat tuntuvat todella voimattomilta, välillä myös kädet oikein tärisevät. Minulla on myös ollut ihme nykimistä sormissa ja muissa paikoissa. Silmätkään eivät oikein tunnu omilta ja katsetta on vaikea kohdistaa. Joku muukin taisi näistä näköhäiriöstä mainita?

Muta tämä lääke on todellakin viimeinen toivoni ja aion tätä vaikka väkisin ainakin kukauden kokeilla... Olen nyt tasan 2vk lääkettä syönyt ja todellakin odotan myös niitä positiivisia vaikutuksia :/
Ainoa mitä olen huomannut niin en ole enään niin itkuherkkä ja mieliala vähän on tasaantunut. Siitä nyt ei vain ole paljon iloa ollut, kun on ollut niin paljon näitä sivuoireita. On suoraan sanottuna todella pönttö olo. Ajatus ei kulje ja on älytlön väsymys plus muut oireet pääle.


Kuulostaako oireeni normaaleilta ja onko minkäänlaista mahdollisutta että nämäkin sivuoireet katoaisivat?


:attn:
 
Mamba oletko lääkettä vielä syönyt kun tuossa aiemmin olit sitä mieltä ettet enään jatkaisi? Kuinka kauan olet tarkalleen lääkettä syönyt?

Alkaa tosiaan epätoivo iskemään tämänkin lääkkeen suhteen... Olo on ihan fyysisesti ja henkisesti rappiolla. Mitään en jaksa tehdä ja kohta haettava kaikki kolme lasta päiväkodista... Nukuin tuossa pari tuntia ja nyt vielä väsyttää entisestään.

Minulla on helmikuun alusta tipahtanut painokin 6kg. Ensin kokeiltiin sitä azona masenuslääkettä mistä oksentelin ja sen jälkeen aloitettiin tämä efexor. Olen kyllä syönyt normaalisti vaikka ei ole tehnyt mielikään. Paino nyt 52kg/163cm. Minulta on otettu laajat verikokeet mutta missään ei mitään vikaa. Lääkäri sitä mieltä että väsymys ja kaikki vain masenuksesta johtuu... Silti tuntuu niin oudolta että tulen vain sairaammaksi näistä masennuslääkeistä. Nytkin tuntuu tämän efexorin kanssa että olisi jokin kuoleman tauti. Ei tarvitse kuin vähän kotihommia tehdä niin jalat maitohapoilla ja kädet tärisevät. ja kun aamulla kauppaan auton kanssa lähdin niin oli todella vaikea keskittyä ajamiseen kun silmätkin/näkökin niin oudolta tuntui...

Eikö tämä hel##### ikinä helpota.... Kohta en jaksa enään... Ainoa jaksamisen syy tähän asti on ollut lapset. Nyt kun en enään kykene mihinkään, tuntuu että olen kaikkille vain taakka.
 
Mamba
Laskin tuossa että aloitin lääkkeen 7.3...joten mitä tästä nyt tulee, viikko suunnilleen lääkettä.

Mulla tärisee myös kädet, ja ikeniä kiristelee, paineen tunnetta ajoittain päässä ja silmissä.
Väsynyt ja voimaton olo aamuisin ja päivällä...ja masentunut, sit iltaa kohti tulee enrgiaa niin että unettomuus vaivaa. Iltaisin on jotenkin sellainen ylikerroksilla olo. Toisaalta parempi fiilis kuin aamulla, mutta kuitenkaan tuo hermostunut ylikierros tilakaan ei ole hyvä.
Mä en osaa edes selitää noita näköhäiriöitä..Ne tuntuu niin kummallisilta.Tosi ahdistavilta.
Mutta olen lukenut paljon tuosta efexorista, ja se on tosiaan kehuttu lääke. Juurikaan kukaan ei ole mitään tällaisia silmä oireita valitellut...oli siis lohduttava lukea että sulla myös jotain häikkää silmissä.
Ajattelin että hammasta purren nyt syön tätä lääkettä..Kun mullakaan ei aikaisemmista lääkkeistä ole ollut oikein mitään hyötyä, tai sit haittoja on ollut asuhteessa enemmän.
Mun on pakko lasten takia nyt mentävä sitkeästi päivä kerrallaan eteenpäin. Välillä kun oikein ahdistaa, niin pelkään sekoamista ja psykoosia..Se on hirveää!
Elämä on ollut liian kauan ýhtä vuoristorataa...päätin että siihen on tultava nyt loppu. Yritän siis todella sitoutua tähän lääkkeeseen. Haluan parantua
\|O \|O
Terapia auttaa myös jaksamaan!

Toivon itselleni ja sinulle voimia, että maltetaan nyt tätä lääkettä syödä ja odottaa aikaa parempaa.
Mulla on muutama ystävä parantunut tosi upeasti masennuksesta ja ahdistuksesta. Oikean lääkkeen löytyminen heillä vei aikaa, mutta parantuminen lähti selkeästi käyntiin vasta sitten, kun oikea lääke löytyi ja sitä oli syöty jo kuukausia. Vaatii siis pitkän ajan, että lääke näyttää täyden tehonsa.
Olisikin niin helppoa, kun olisi oikotie onneen......
:ashamed:

:hug:
 
Minulla on myös pelkoja psykoosista ja hulluksi tulemisesta.... Samoin itsellä olo paranee iltaa kohden... Olisi mamba kiva kuulla sinulta kuulumisia, että miten sinulla lääkekokeilu etenee =) Ja tietenkin myös muiltakin lisää kokemuksia lääkkeestä.


Tuntuu että joka päivä on nykyään yhtä taistelua ja epätoivo iskee monta kertaa päivässä. En edes jaksa suunnitella elämää yhtään eteempäin. Tuntuu siltä että hyvä jos tästä päivästä selviää. Elämänhalu on ihan hukassa. Ja nämä lääkkeen sivuvaikutukset ovat ihan tuskaa. Itsellä ei edes tällä hetkellä oikein keetään kenelle puhua tästä. Isovanhemmistakaan ei yhtään apua lastenhoidossa yms. Tuntuu pahalta kaataa kaikki miehen niskaan.

Voimia kaikille jotka taistelevat samojen ongelmien ja lääkekokeilujen kanssa.


:hug:
 
kyllä te paranette
toivon teille masennuksen keskellä kamppaileville valoisampaa kevättä, itse olen parantunut paniikkihäiriöistä ja vaikeasta masennuksesta. Aikaa meni kokonainen vuosi,mutta sen sainkin levätä kunnolla, mies jäi töistä kotiin hoitamaan lapset ja kodin, sain keskittyä käymään kerran viikossa terapiassa. Sain lääkkeeksi cipralex 10mg:n,ja se sopi minulle. Totaalinen lepo,rauhallinen ulkoilu ja ennenkaikkea terapia auttoivat.
Olin tietysti tosi uupunut, nukuin paljon, olin kauhean ahdistunut, itkin,pelkäsin sekoamista, ja sitä että jään loppuiäksi sairaaksi, pelkäsin että lapset otetaan huostaan, kaikki pelotti ja ahdisti. Ja kuitenkin, kaikki asiat alkoivat aueta ja helpottaa kun niitä tuskassa itkin terapiassa.

Toivon oikein sydämestäni rauhallista ja toiveikasta mieltä jokaiselle, anna tunteillesi ja tuskallesi aikaa, anna ahdistuksen tulla kun on tullakseen älä juokse sitä pakoon. Se aikanaan kuluu pois ja jättää sinut rauhaan, sen saa selätettyä.
 
Mamba
Kiitos kannustavista sanoista :)

Siis kyllä tää efexor väsyttää näin aamuisin ja aamupäivällä.

Olo on niin erilainen kuin ennen lääkitystä.Toisaalta paremmin, toisaalta huonommin.
Ainakin olen nyt masentuneemman oloinen, ja aloitekyky asioihin on todella tahmeaa.Tuntuu että voisin vain makailla ja nukkua. Toisaalta tiedän, että lääkitys yleensä ens alkuun pahentaa masennusta.
Sitten taas toisaalta, jokin sisälläni on ehkä aavistuksen rauhoittunut...tai on vahvempi usko että kunhan jaksan nyt tämän lääkkeen sisäänajon, niin kyllä tää tästä paremmaksi muuttuu...toivon!

Mut todella rajuja on kyllä tän efexorin aloitusoireet. Etenkin nää simissä tuntuvat oireet ja väsymys!!

No, tää nyt oli tätä samaa virttä kuin eilen..Kirjoittelehan sinäkin Peppiina taas kuulumisiasi
 
Mamba
Niin sitä piti vielä sanoman, etä ennen lääkitystä olin yllättävän aikaansaava. Ahdistunut, mutta tein kuitenkin näitä kotihommia, kävin kaupassa.
Nyt efexorin aloittamisen jälkeen on kaupassa käyntikin kuin liisteriä, saatikka suihkuun meno. Jotenkin sellainen sisäinen seisahdus ja haluttomuus kaikkeen....
 
Heinäsirkka
HEI MAMBA!

harmillista kun sinulla ei tunnu auttavan tuo efexor..! Mulla on sit taas ihan tosi hyvä fiilis näistä lääkkeistä, ja olen paljon energisempi, ja iloisempi.saan aikaan kaikennäköistä, eilenkin siivosin tytön kanssa mun vaatekaappeja, ja heitin turhia vaatteita uffinlaatikkoon.Tyttö siis 9kk, ja innoissaan kolusi mun sukkalaatikoita.. heh heh.

Mullakin tää on kolmas lääke jota kokeilen.. kun ennen oli (sepram 20mg, ja sit 30mg..ei auttanu.Cymbalta 60mg, ei tehonnu.. efexor 75mg, ei tarpeeksi vastetta, ja nyt tämä 150mg, joka tuntuu helpottavan ahdistusta)
kaikille ei sovi kaikki lääkkeet, ja onneksi on paljon vaihtoehtoja mitä kokeilla.Kyllä jokaiselle se oma sopiva lääke löytyy vaikka joutuisi kokeilemaan monia ennen oikeaa lääkettä.Se juuri onkin niin turhauttavaa!!

Puhu ihmeessä lääkärille, ja kerro ettet tunnu saavan tästä apua.

Voimia! =)
 
Itsellä on tänään tasan 14 päivää lääkkeen aloituksesta.... Eli olisiko siis positiivisen vaikutuksen pitänyt jo tulla esille? Käsitin että näiden lääkkeiden kanssa voi mennä kuukausiakin ennenkuin tehoaa?

Itsellä nyt päällimmäisenä alytön väsymys ja velttous. Mitään ei jaksa/kiinnosta tehdä. Voimat ihan lopullisesti mennyt fyysisesti ja henkisesti. Olen vain maannut raatona sohvalla horroksessa ja haukotellut... Suurin ahdistus on tavallaan kadonnut kun voin olla paikoillani, mutta en tiedä onko tälläinen saamattomuuskaan hyvä asia. Kun ei jaksa mitään kotihommiakaan tehdä. Normaalisti minäkin kaikkea touhusin ahdistuksesta ja masennuksesta huolimatta. Nyt tuntuu kun olisi keskiyöllä hereillä... Käsissä ja jaloissakin älytön velttous.

Kävin äskön vaa alla kun painoakin on tuntunut tippuvan, niin näytti enään 51kg. On siis tässä lääkevaihdoksen aikana tippunut noin 7kg. Eli helmikuun alusta. Paino lähti jo laskuun ennen efexorin aloitusta mutta nyt vain jatkunut. Tämä edellinen masennuslääke remeron lopetettiin silloin helmikuun alussa. Ei kyllä olisi enään varaa laihtua yhtään, kun nyt jo housut päältä tippuvat ja heikko olo. Efexorin sivuvaikutuksissa luki laihtuminen... Siitäköhän tämäkin johtuu... Olen kyllä yrittänyt syödä normaalisti ja säännöllisesti...
 
on totta, että lääkeillä on tuollaisia sivuoirevaikutuksia, mutta mä olen aikanani käynyt läpi vakavaa paniikki/pakko-oireista häiriötä, ja ennen lääkitystä mulla oli moniakin noista oireista, eli sanoisin, että osa noista teidän kuvailemista oireista kuuluu juurikin siihen ahdistuksen kuvaan, ei siihen lääkkeeseen. ite aloitin lääkkeenä seroxatin, se osui kerrasta kohdalleen, kunhan jaksoin sen pari viikkoa lääkkeen aloituksesta kestää sitä, että apu ei tullutkaan kuin salama kirkkaalta tavaalta, vaan askeleet oli hyvin pieniä. ensin lääke vei mua siihen suuntaan, että mikään ei tuntunut miltään, vähän niinkuin ylikorjasi tilanneta. nyt oon 7v syönyt tuota lääkettä ja voin suositella lämpimästi juurikin pakko-oireiseen häiriöön. elän tavallista elämää, syön lääkettä ja olen onnellinen. mutta muistan kyllä nuo oirelut: huimasi, piseteli, puudutti, näkö sumeni, pelkäsi jen jen, mutta ei ne liittyneet siihen lääkkeeseen vaan siihen sairauteen.

voimia teille kaikille, mä tiedän, millaista tuo voi pahimmillaan olla.
 
Mamba
Ahdistaaaaaaa \|O

Kyllä tää on niin tahmeaa!! Siis musta on outoa, kun mull on efexorin jälkeen ajatukset muuttuneet jotenkin tosi pelottaviksi/tulehtuneiksi. Välillä ihan ihmeellisiä ajatuksia puskee pintaan. Sellaisia pakkoajatuksia kuolemasta, ja kaikesta tosi vahingollisista jutuista.

Oletko sä peppiina kokeillut muita lääkkeitä kuin tuon remeronin?
 
Mamba
Ahdistaaaaaaa \|O

Kyllä tää on niin tahmeaa!! Siis musta on outoa, kun mull on efexorin jälkeen ajatukset muuttuneet jotenkin tosi pelottaviksi/tulehtuneiksi. Välillä ihan ihmeellisiä ajatuksia puskee pintaan. Sellaisia pakkoajatuksia kuolemasta, ja kaikesta tosi vahingollisista jutuista.

Oletko sä peppiina kokeillut muita lääkkeitä kuin tuon remeronin?
 

Yhteistyössä