Edelliset rankat synnytyskokemukset ja tää raskaus pelottaa. Tsemppejä? :) Ja mitä tekisitte?

Eli pitkähkö stoori tulossa, mutta kiitti jos jaksatte lukea. Tällä hetkellä olen rv 19+1 ja mitä enemmän tää (ihana asia kyllä!) menee eteenpäin, sitä enemmän alkaa myös jännittää, että miten kroppa kestää ja varsinkin itse synnytys (sektio).

V. 2006 tehtiin virheellinen painoarvio (3kg) vaikka vauva oli 4200g.. Siitä tuli pitkittynyt synnytys, massiivinen verenmenetys, episotomiat sun muut ja pitkä toipuminen. Olin yön leikattavana ja vauva joutui aamulla teho-osastolle. Imukupilla oli vedetty (itse en muista mitään, lähti taju) ja koko elimistöstä meni veri päähän ja teholla tuli sitten kaiken maailman epäilyt sun muut. Viiteen päivään ei tiennyt, selviääkö vauva hengissä vai ei. Nykyään on terve 7-vuotias, onneksi. <3 Tosin jotain pientä motorista häikkää jäi, mutta sekin on nyt ajan kanssa (ja fys-terapian) helpottanut. Tosin vauva-aika oli rankka ja siitä muistona sain paniikkihäiriön. :/

Koska eka synnytys oli kokonaisuudessaan hoitovirhe ja karmea, niin seuraavassa raskaudessa oli suunniteltu sektio. Tosin raskausaikana jo ilmeny ongelmia (hyperemesis ja tulehtunut umpisuoli - leikkaus.) , no vedet lähti jo rv 37 joten kiireellinen sektio tehtiin ja siinäkin oli sitten mun kohdalla mutkia matkassa. Poitsu sai 10 pistettä ja papukaijamerkin. <3 Sektion jälkeen kun pääsin kotiin, en ehtinyt olla siellä kuin 5 päivää kun alkoi massiivinen vuoto ja selvisi jotta kohtuun oli jäänyt vielä kalvoja (harvinaista kuulemma sektiossa :O ) joten takaisin osastolle. Hengissä selvittiin ja kaikki hyvin.

Koska olen aina haaveillut kolmesta lapsesta, päätimme viime vuonna yrittää vielä, tuli rankka keskeytynyt keskenmeno rv 13+3 ja lääk. tyhjennys oli karmea kokemus supistuksineen kaikkineen. Kuukauden sain ihmetellä jatkuvaa vuotoa ennenkuin ultrattiin ja jouduin vielä kaavintaan. Kesti vuoden ennen kuin uskalsimme vielä kerran yrittää ja tässä sitä nyt ollaan rv 19+1..

Raskauspahoinvointia ei ole alussa ollut yhtään (alkoi vasta muutama viikko sitten) , muissa raskauksissa yleensä on ja tuntui alkuun tosi helpolta raskaudelta. Tosin nyt kun tää menee eteenpäin ja masu kasvaa, vaavi potkiskelee, niin pelottaa. Pelottaa kamalasti. Ja tässä muutama viikko takaperin kirurgi totesi myös välilevyn pullistuman joten sektio jo senkin takia.. Ollaan muutettu pikkupaikkakunnalle Pohjois-Suomessa, (edelliset hoidettiin pk-seudulla) ja täältä matkaa synnärillekin (sekin pelottaa) ja se, että onko oikeus vaatia ja voinko jo tässä vaiheessa (30-pv rakenneultra) vaatia sen että kirjataan jotta sektio. Pelottaa, että selviänkö edes hengissä. Heikottaa muutenkin (hemot oli sen verran matalat jotta sain suonen kautta rautalääkkeen ja täytyy toivoa jotta nousee hb). Pelottaa kaikki mahdollinen. Kaikki komplikaatiot. Kun niitä edellisissä riittänyt. Ja kun on taipumus verenmenetyksiin. Tässä todettu eteisistukkakin joten sekin pelottaa. Särkee, kolottaa jne... ja koetan samalla nauttia tästä niin ihanasta asiasta. Toivoisin vaan että kaikki menisi hyvin ja olisi vaavi jo sylissä. :'( Tulisi liian pitkä romaani jos kaiken kirjoittaisin.. ehkä joku toinen pv.. oisko kellään vaan vastaavia kokemuksia tai muuten lohdutuksen sanoja? Pää ei kestä tätä pelkäämistä.

Ja kiitos jo etukäteen <3

 

Paljon olet joutunut kokemaan, en voi muuta sanoa. Nostan hattua, että vielä uskalsit lähteä uudelleen yrittämään ja pitelen kovasti peukkuja että kaikki menisi paljon paremmin tällä kertaa. <3

Oletko neuvolassa puhunut näistä peloista/huolista/aiemmista kokemuksista? Mulla on sellainen käsitys, että sieltä kautta voisi päästä pelkopolille ja saada sitten sieltä sen suunnitellun sektion. En sitten tiedä kirjoittaako ihan neuvolan th vai neuvolalääkäri sen lähetteen. Voithan sinä rakenneultrassakin kysellä, mutta epäilen lähtevätkö moista viemään eteenpäin sitä kautta?

Itsellä tuli esikoisen synnytyksestä jonkinlaista komplikaatiota (lantion liitoksiin) ja huolistani aion puhua neuvolalääkärin kanssa (jonka oletan voivan ohjata minut eteenpäin jos tarvetta on), koska nlan th taas ei ole oikein huoliini osannut sanoa juuta eikä jaata vaikka olen useasti asian esiin ottanut. Olen jo rv 34+1, mutta ensimmäisellä nla lääkärikäynnillä en asiaa saanut hoidettua koska ulkomaalaistaustainen lääkäri ei oikein ymmärtänyt minua ja huoliani, nyt on suomalainen lääkäri tällä kertaa (reilun viikon päästä) ja toivon saavani viestin paremmin perille..