Echolaisia? ”Korkeasti koulutettuja hurahti lahkoon – Naiset ryömi miesten edessä ja tarjoten ”pyhää suunantoa”. Näin helposti uskovaisia huijataan 😆

vierailija
Herrani, otatko kahvia?

Suomalaisten, korkeakoulutettujen naisten piti ryömiä miestensä edessä, laihduttaa itsensä alipainoisiksi, synnyttää lapsia ja käyttää tiukkoja vaatteita. Espoosta paljastui karmea salaisuus. Lahkoon liittyvä yritys on edelleen toiminnassa, ja sen tiedoista paljastui jotain hätkähdyttävää.
 
vierailija
Lähde IL, osa tekstistä

”Aluksi se oli vain sunnuntaisin opiskelijaboksissa kokoontunut rukouspiiri 80-luvun Espoossa. Sitä veti nuori mies, joka oli elänyt uskonnollisen lapsuuden kaukana pääkaupunkiseudulta. Hän oli ollut ”hiljainen, ujo ja herkkä poika”, joka luki Raamattua ja kävi seuroissa.

Samaan aikaan Tapani Koivuniemi oli terävä oppilas, joka pärjäsi hyvin koulussa. Aikuisena tie vei Teknilliseen korkeakouluun ja puunjalostuksen diplomi-insinööriopintoihin. Siellä Koivuniemi alkoi johtaa aluksi pientä rukouspiiriä ja vähän myöhemmin Ristin Kilta -nimistä hengellistä ryhmittymää.

Profetoiminen ja Raamatun äärimmäiset tulkinnat vetosivat mieheen voimakkaasti. Ristin Killassa Koivuniemi esiintyi arvovaltaisesti. Hän oli luonteeltaan hiljainen tarkkailija, joka keräsi kunnioitusta.

Siitä on nyt hieman yli viisitoista vuotta, kun ensin Ylen MOT ja sitten Helsingin Sanomien Kuukausiliite paljastivat Koivuniemen lahkon vuosia salassa pysyneet sopimattomat käytännöt ja riitit. Helsingin sanomat haastatteli juttuunsa lukuisia entisiä lahkolaisia, jotka kertoivat tarkkoja tietoja lahkon sisäpiiristä. Tässä jutussa on käytetty lähteenä myös Docendon vuonna 2017 julkaisemaa kirjaa Harhaanjohtajat.

Ristin Kilta oli jo aikoinaan 80-luvulla Otaniemessä jollain tapaa suosittu uskovaisten opiskelijoiden keskuudessa. Koivuniemi sai opiskelijatoverinsa rukoilemaan hurmoksellisesti tuntikausia jopa aamuyöllä ennen töihin tai kouluun menoa. HS:n lähteen mukaan osallisia oli tuolloin jopa ”joitakin satoja”.

Kaikki eivät kuitenkaan ostaneet Koivuniemen ajatuksia sellaisenaan, ja näkemyserot alkoivat velloa opiskelijaporukan sisällä. Naisten asema oli yksi mielipiteitä jakanut asia. ”Koivuniemeläiset” erkaantuivat muista.

Koivuniemen ”Maanantaipiiri” alkoi kokoontua Olarin kirkossa, josta he saivat tilat rukouspiirinsä käyttöön. Olarin seurakunta alkoi kuitenkin pian ihmetellä toimintaa. Yksi outona pidetty asia oli, että Koivuniemen jäsenistä naiset peittivät päänsä huivilla.”
 
vierailija
Milloin?

Mä sain kerran kinkyilyaikoinani kutsun omituisiin "juhliin". Jäin silloin miettimään, miten suuresta porukasta oikein oli kyse.
Kirjoitettu 20.3.2025

Osa 2

Koivuniemen kultissa on tai oli lähteiden mukaan monia erikoisia, fanaattisia ja kiihkoilevia piirteitä, mutta tässä jutussa keskitytään naisten asemaan lahkon sisällä. Tapani Koivuniemen opetusten mukaan mies oli perheen pää, eikä siinä ollut mitään kysymysmerkkejä. Lahkoon kuuluneet ovat kertoneet, että hän vastusti feminismiä ja miesten ja naisten välistä tasa-arvoa.

Lahkosta irtautunut nainen kertoo, että miehen herrana pitämiseen oli kahdenlaisia harjoituksia. Ensinnäkin oli suositeltavaa parin viikon ajan kutsua miestään herraksi. ”Herrani, otatko kahvia? Herrani, toisitko kaupasta vaippoja?” Toinen tapa oli ryömimiskoulu. Osa naisista ryömi tai polvistui päivittäin aviomiehensä edessä, kerrotaan Harhaanjohtajat-kirjassa.

Koivuniemen kultissa naisten mahdollisuuksia itseilmaisuun kavennettiin monin tavoin, muun muassa kieltämällä meikkaaminen ja hiusten laitto. Erään kerran lahkolaisten piti ryhtyä laihduttamaan todistukseksi uskollisuudestaan. Painoa oli helppoa mitata lahkon jäseniltä. Piti vain astua puntarille.

Naisille sallittiin painoindeksiksi korkeintaan 17 ja miehille 19. Keskipituiselle, 163 senttiä pitkälle naiselle se tarkoittaisi noin 46 kilogramman painoa eli merkittävää alipainoa.

Monet lahkon naiset hurahtivat laihdutukseen toden teolla. Koivuniemen tiedettiin pitävän kovasti laihoista naisista. Osalta naisista kuukautiset loppuivat kokonaan laihduttamisen seurauksena.

Koivuniemi halusi naisten olevan naisellisia, ja hän inhosi tummia vaatteita naisten yllä. Sen sijaan tiukat vaatteet olivat hänen mieleensä. Mies kuitenkin keksi, ettei pidä esimerkiksi karvojen ajelusta, jonka vuoksi lahkon naisilla oli pitkät hiukset, säärikarvat ja kainalokarvat.

Lyhyestä hameesta sai positiivista palautetta, eräs lahkossa ollut nainen kertoi HS:ssä.
 
vierailija
Naisia on vaan niin helppo vedättää.
Molempia sukupuolia näissä asioissa ainakin, koska vajavaisuuksia löytyy vähälahjaisilta

Laaja tutkimus: Uskonnolliset vähemmän älykkäitä kuin ateistit

Uuden, laajan yli 60 tieteellisen tutkimuksen laajuisen yhteenvedon mukaan uskonnolliset ihmiset ovat vähemmän älykkäitä kuin ateistit.

Professori Miron Zuckermanin johtama tutkijaryhmä Rochesterin yliopistossa löysi ”luotettavan negatiivisen korrelaation älykkyyden ja uskonnollisuuden välillä” 53:ssa 63:sta tutkimuksesta, kertoo brittilehti The Independent.

Kymmenen tutkimusta löysi uskonnollisuuden ja älykkyyden välillä positiivisen korrelaation. Analyysi aiheesta on Independentin mukaan ainutlaatuisen laaja.

Yksi analyysin tutkimuksista on vuonna 1921 alkanut ja edelleen jatkuva elämän mittainen analyysi, jossa selvitetään lahjakkaiden lasten (älykkyysosamäärä yli 135) uskomuksia.

Tutkimuksen mukaan jo varhaisten elinvuosiensa aikana älykäs lapsi kääntyy todennäköisemmin poispäin uskonnosta. Myös iäkkäistä keskivertoa älykkäämmistä ihmisistä harvempi uskoo jumalaan.

Tutkimuksia analysoineet psykologit määrittelivät älykkyyden ”kyvyksi perustella, suunnitella, ratkaista ongelmia, ajatella abstraktisti, ymmärtää monimutkaisia ideoita, oppia nopeasti ja oppia kokemuksen kautta”.

Uskonnollisuutta määriteltiin osallistumisena johonkin tai useisiin uskontoon liittyviin asioihin.

Tutkimusanalyysin muut tekijät, kuten sukupuoli tai koulutus eivät tuoneet mitään muutosta älykkyyden ja uskonnollisuuden välille. Tutkimuksen yhteenvedossa kuitenkin huomautetaan, että analyysissa ei oteta huomioon älykkyyden uusimpia havaittuja muotoja luovasta älykkyydestä ja tunneälystä.

IS
 
^
No siis - en tykkää tuollaisista tutkimuksista, mutta kyllähän se kaventaa katsantaa kun joutuu ajatella kuten joku määrää.

Lahkoja on monia! Voimme ajatella samoin myös poliittisista puolueista, wokesta/muista ryhmistä ja instituutioista.
Mielestäni lokeroitumaton ihminen on vapain ajattelemaan asioita kuplan ulkopuolelta, ajattelu on tällöin mahdollisesti ns. rikkaampaa.🤷‍♀️
 
vierailija
^
No siis - en tykkää tuollaisista tutkimuksista, mutta kyllähän se kaventaa katsantaa kun joutuu ajatella kuten joku määrää.

Lahkoja on monia! Voimme ajatella samoin myös poliittisista puolueista, wokesta/muista ryhmistä ja instituutioista.
Mielestäni lokeroitumaton ihminen on vapain ajattelemaan asioita kuplan ulkopuolelta, ajattelu on tällöin mahdollisesti ns. rikkaampaa.
Outoa että et tykkää! Kyse kun on tieteellisestä tutkimuksesta ja siinä yhteydessä ei nyt voi puhua että tykkää tai ei tykkää kun tutkimus osoittaa tosiasiat.

Tietysti tappion kärsineille totuus on ikävää kuultavaa.
 
No älähän nyt vedä minun puolesta mitään johtopäätöksiä.

Tuossa en tykkää siitä että vain uskonnollista ryhmää arvioidaan, kun kuitenkin muut ed.mainitsemani ryhmät/kultit toimivat ihan samoilla periaatteilla.
 
Puppua

Noista muista ryhmistä on helppo äänestää jaloillaan. Kuten nyt esim uutisoitiin runsaista puolueloikkareista

Kyllähän sä olet varmasti kuullut kuinka raakaa touhua uskiksilla on jos haluaa jättää lahkon. Olet kuin ilmaa heille sen jälkeen, menetät ystäväsi siellä ja sukulaisia painostetaan heivaamaan sinut ja eristämään/hylkäämään sinut piiristään

Se on kamalaa henkistä kidutusta se
 
vierailija
Molempia sukupuolia näissä asioissa ainakin, koska vajavaisuuksia löytyy vähälahjaisilta

Laaja tutkimus: Uskonnolliset vähemmän älykkäitä kuin ateistit

Uuden, laajan yli 60 tieteellisen tutkimuksen laajuisen yhteenvedon mukaan uskonnolliset ihmiset ovat vähemmän älykkäitä kuin ateistit.

Professori Miron Zuckermanin johtama tutkijaryhmä Rochesterin yliopistossa löysi ”luotettavan negatiivisen korrelaation älykkyyden ja uskonnollisuuden välillä” 53:ssa 63:sta tutkimuksesta, kertoo brittilehti The Independent.

Kymmenen tutkimusta löysi uskonnollisuuden ja älykkyyden välillä positiivisen korrelaation. Analyysi aiheesta on Independentin mukaan ainutlaatuisen laaja.

Yksi analyysin tutkimuksista on vuonna 1921 alkanut ja edelleen jatkuva elämän mittainen analyysi, jossa selvitetään lahjakkaiden lasten (älykkyysosamäärä yli 135) uskomuksia.

Tutkimuksen mukaan jo varhaisten elinvuosiensa aikana älykäs lapsi kääntyy todennäköisemmin poispäin uskonnosta. Myös iäkkäistä keskivertoa älykkäämmistä ihmisistä harvempi uskoo jumalaan.

Tutkimuksia analysoineet psykologit määrittelivät älykkyyden ”kyvyksi perustella, suunnitella, ratkaista ongelmia, ajatella abstraktisti, ymmärtää monimutkaisia ideoita, oppia nopeasti ja oppia kokemuksen kautta”.

Uskonnollisuutta määriteltiin osallistumisena johonkin tai useisiin uskontoon liittyviin asioihin.

Tutkimusanalyysin muut tekijät, kuten sukupuoli tai koulutus eivät tuoneet mitään muutosta älykkyyden ja uskonnollisuuden välille. Tutkimuksen yhteenvedossa kuitenkin huomautetaan, että analyysissa ei oteta huomioon älykkyyden uusimpia havaittuja muotoja luovasta älykkyydestä ja tunneälystä.

IS
Koskeeko myös musIimeja?
 
Puppua

Noista muista ryhmistä on helppo äänestää jaloillaan. Kuten nyt esim uutisoitiin runsaista puolueloikkareista

Kyllähän sä olet varmasti kuullut kuinka raakaa touhua uskiksilla on jos haluaa jättää lahkon. Olet kuin ilmaa heille sen jälkeen, menetät ystäväsi siellä ja sukulaisia painostetaan heivaamaan sinut ja eristämään/hylkäämään sinut piiristään

Se on kamalaa henkistä kidutusta se
Samanlaista on erota vaikka wokejengistä. Ja mieti että olet perustanut koko identiteettisi tälle jengille, ollen vielä nuori. Mitäs jos koetkin olevasi valkoinen heteromies!

Suvaitsevaisuus ja hyväksyntä on kaukana tästä jengistä!
 
vierailija
Koskeeko myös musIimeja?
Tottakai, ovat kylla kaikkein alhaisimmalla tasolla kaikista maailman eri uskontojen kannattajista. Jos totta, niin on ollut hyvä päätös hallitukselta suosia kristittyjä maahanmuuttajia muslimien kustannuksella

”Vajaavaltaisuus

Lehmän suurassa (4:228) muistutetaan, että mies on vaimoaan "asteen korkeammalla". Jaakko Hämeen- Anttilan mukaan Koraani julistaa suhteellisen selvästi miehen perheen pääksi todetessaan, että mies on naisen pää, koska Jumala on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan (4:34). Jae antaa miehelle oikeuden käyttää ennaltaehkäisevää väkivaltaa vaimoa vastaan, jos mies epäilee vaimon olevan uppiniskainen:

Hurskas vaimo on nöyrä ja vartioi siveyttään, koska Jumala on antanut sen vartioitavaksi. Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää. Jumala on korkea, mahtava”
Wikipedia

Teit taas erikoisen tulkinnan. Relaa nyt vähän.
Allekirjoitan tuon.

-ap-
 
Yhteistyössä

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (56) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja